PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kadoksissa Michel Muukka, Lemi


Poppeli
21.01.17, 19:17
Suvussani Lappeella on vävyksi tullut kirkonkirjojen mukaan Michel Mattsson Muukka Lemiltä (s. 1781??) . Vihitty 29.5.1804 Elisabeth Variksen kanssa. Olen ollut jo pitemmän aikaan jumissä tämän herran kanssa, koska Lemiltä kirjonkirjatkin ovat tuolta ajalta tuhoutuneet kirkon tuhoutumisen vuoksi. Mistä lähtisin tätä sukuhaaraa etsimään?

Toinen henkilö jonka vaiheet kiinnostavat on Alexander Sarasson Waris (warislavonen) s.18.1.1829 jonka vaiheita olen seurannut Lappeelta Viipuriin, mutta 1855 on muuttanut Turkuun(?) ja siihen loppuvat jäljet...

Anssi K.
21.01.17, 21:01
Lähteitä on runsaasti käytettävissä, vaikka Lemin kirkonkirjat ovatkin tuhoutuneet pitkältä ajalta. Itse lähtisin etsimään perukirjoja ja selailemaan lisäksi henki- ja tuomiokirjoja.

Lemin Suontakaisen kylässä on ainakin ollut Muukkia. Vuoden 1796 (tiedot vuodelta 1795) verorevisioluettelossa Mainitaan useampi Muukka Suontakaisessa. Lemin säilyneistä kirkonkirjoista löytyy myös valmiita sukuselvityksiä 1800-luvulta, joissa on tietoja 1700-luvun puoleltakin.

Poppeli
22.01.17, 21:26
Itseasiassa olen selaillut lähes kaikkea vanhaa materiaalia, mitä löytyy digitaalisessa muodossa ja löytänyt kyllä Matti Muukan Suontakaisesta, mutta ainakaan toistaiseksi tästä Mikosta ei ole ollut mitään mainintaa. Olen joskus selaillut myös Muukan sukuselvitystä, eikä sieltäkään herraa löydy. Kuitenkin talollisen poikana on vihitty, mutta lieneekö ollut Muukka alun perin?

Anssi K.
22.01.17, 22:08
Verorevisioluettelossa mainitaan 12-vuotias Mikko (Mihel). Olisi syntynyt siis noin 1783. En tiedä voisiko olla 63-vuotiaaksi mainitun Matti Antinpoika Muukan poika. Lisäksi mainitaan 49-vuotias Matti Antinpoika Muukka, mutta ilmeisesti hänen poikansa Mikko ei ole.

Jukka K
23.01.17, 20:42
Tuo Michel Mattsson Muukka on syntynyt Lemin Suontakaisessa. Muukan yhden tilanosan isäntä Yrjö Samuelinpoika oli kuollut v. 1774. Leski Susanna Knutintytär meni uudelleen naimisiin erään Matti Antinpojan kanssa, jonka alkuperäistä sukua ei tiedetä. Tästä liitosta syntyivät pojat Michel ja Elias. Elias meni kotivävyksi Uiminniemen Nikuselle ja hän käytti sen jälkeen uuden kotitalonsa nimeä sukunimenään. Michel säilytti kotivävyksi mentyään entisen nimensä. Muukan edesmennyt sukututkija oli myös seurannut näiden veljesten jälkeläisiä, joita oli muistaakseni tiedossa n. 1000 henkilöä. Näitä ei kuitenkaan lisätty painettuun sukututkimukseen, koska eivät olleet geneettistä sukua " oikealle " Muukan suvulle sen enempää isänsä kuin äitinsäkään puolelta.

Poppeli
23.01.17, 21:46
Kiitos tästä 😊 jotain tämän suuntaista arvelinkin, kun tuntui, että mitään ei löydy mistään. Yllättävä tieto silti, että meidän suku ei loppujen lopuksi olekkaan oikeasti sukua Lemin Muukille.

Minnanikunen
26.03.19, 17:24
Onpas kiinnostavaa tietoa. Minä olen siis Muukka-kotivävyn sukua. Ja nyt sitten tiedän, etten olekaan Muukille sukua.

Dna-testissä tuli yhteyksiä Varis-sukunimisiin ihmisiin.

tapiohi
01.03.21, 04:11
Kyllä tuo Mikko Matinpoika Muukka on mielestäni Muukan sukua. Perustelen sitä näin. Kuten tiedetään, parisataa vuotta sitten papeilla näytti olleen tapana ainakin Savitaipaleella ja Lemillä (varmaankin myös Lappeella) kirjata kotivävyjen ja usein tilan muidenkin suvun ulkopuolisten sukunimet tilan nimeksi. Jälkipolvista sitten jotkut säilyttivät tuon annetun sukunimen ja jotkut ottivat takaisin oman sukunsa nimen. Mikko Matinpojan avioiduttua ja muutettua Viron tilalle Lappeelle hänen sukunimekseen on merkitty siellä Viro, tosin Muukkakin näkyy jossain kirjassa. Hänen aikuisiksi tulleiden lastensa sukunimet muuttuvat jossain vaiheessa Muukiksi. Jos Mikko Matinpoika ei olisi sukujaan Muukka, en usko, että hänen jälkeläisensä olisivat vaihtaneet koskaan sukunimeään Muukaksi. Olisin muuten utelias kuulemaan, mitä kaikkia lähteitä Jukka K:lla on ollut saatavana, kun hän tietää asioita, joita ainakaan minä en ole löytänyt mistään. Esim. en tiennyt Yrjö Samuelinpoika Muukan vaimon nimeä Susanna Nuutintytärtä. Puhumattakaan siitä, että hän olisi mennyt Yrjön kuoltua toisiin naimisiin, josta avioliitosta kyseinen Mikko Matinpoika tulee. Ruotsinvallan henkikirjat ainakin netissä näyttävät loppuvan 1782 ja seuraava henkikirja löytyy vasta 1818. Mitä muita dokumentteja voi löytyä tuon 36 vuoden väliajalta paitsi tuo 1796 verorevisioluettelo ? Jukka K: tiesitkö, että Savitaipaleelta löytyy melko iso Muukan sukuhaara, josta ei ole mitään mainintoja Muukan sukukirjassa ?

Anssi K.
01.03.21, 14:48
Lemin seurakunnan arkiston perukirjoista löytyy Yrjö Muukan perukirja. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=78574785

Siinä mainitaan puolison nimi. Koska perukirja löytyy seurakunnan arkistosta, voi hyvällä syyllä olettaa Susannan solmineen uuden avioliiton.

tapiohi
01.03.21, 18:15
Kiitos tiedosta Anssi. Tuo 1796 verorevisioluettelo viittaisi siihen, että siinä Muukan tilalla oleva 12-vuotias Mikko olisi Aatami Yrjönpojan veli. Hän oli kyllä Matin poika. Pidän todennäköisimpänä sitä, että hän oli tuon 63-vuotiaan Matti Antinpoika Muukan poika. Nuo verorevisioluettelon ikätiedot ovat mielestäni suurimmalta osiltaan vuoden 1794 tasossa. Se tarkoittaa sitä, että dokumentin puhtaaksikirjoitus on tehty 1...2 vuotta tietojen keräämisen jälkeen. Dokumenttia on syytä lukea sen mukaisesti. Tuo Susanna Nuutintytär saattoi hyvinkin olla Muukan sukukirjassa olevan Matti Nuutinpojan sisar. Hän oli Matti Antinpoika Muukan sukulainen, mutta ei niin läheinen, etteikö olisi voinut avioitua hänen kanssaan. Pidän myös todennäköisenä, että Savitaipaleen Säänjärven Nikkilöiden tilalta lähtenyt Muukan sukuhaaran 'kantaisä' oli juuri tuo Matti Nuutinpoika Muukka, joka avioitui 1750 (varmaankin hänen toinen avioliittonsa) Susanna Esaiaksentyttären (luultavasti Nikkinen) kanssa. Jos jotain asia kiinnostaa, voin kertoa tarkemmin.

Poppeli
02.03.21, 17:42
Sinänsä kaikki spekulaatiot henkilöistä kyllä kiinnostaa Mikosta taaksepäin, onhan hän esi-isäni. Jälkipolvet tosiaan ovat olleet Muukkia tähän päivään saakka, mutta tila on aina kulkenut nimellä Varis.

tapiohi
02.03.21, 18:57
En kutsuisi noita viestejäni pelkiksi spekulaatioiksi. Pidän melko varmana sitä, että tuo 1780-luvulla Muukan tilaa hallinnoinut Matti Antinpoika Muukka oli kyseisen Mikon isä. Hänestä taaksepäin löytyy tietoa Muukan sukukirjasta. Tuo Anssin esittämä perukirjatieto viittaisi siihen, että hänen äitinsä olisi ollut Susanna Nuutintytär ja kuten ilmaisin hänkin saattoi olla Muukka-sukua.

tapiohi
02.03.21, 21:14
En kutsuisi noita viestejäni pelkiksi spekulaatioiksi. Pidän melko varmana sitä, että tuo 1780-luvulla Muukan tilaa hallinnoinut Matti Antinpoika Muukka oli kyseisen Mikon isä. Hänestä taaksepäin löytyy tietoa Muukan sukukirjasta. Tuo Anssin esittämä perukirjatieto viittaisi siihen, että hänen äitinsä olisi ollut Susanna Nuutintytär ja kuten ilmaisin hänkin saattoi olla Muukka-sukua. Niin, ja tuo Anssin viittaama perukirja myös kertoo, että 1796 verorevisioluettelon lapset Antti, Aatami, Tuomas ja Tahvo olivat Mikon äidin lapsia hänen edellisestä avioliitostaan Yrjö Samuelinpojan kanssa ja näin ollen Mikon (ja Eliaksen) velipuolia.

tapiohi
07.03.21, 18:25
Minun kiinnostustani Muukan suku vain sivuaa. Mutta niille tiedoksi, joita Muukan suku kiinnostaa enemmän, kerron seuraavaa. 1800-luvun alkupuolella Savitaipaleen Säänjärven kylän Nikkilän tilalla isännöi tilan osia mm. nämä. Tuomas Antinpoika Muukka, jonka kaikki jälkeläiset ovat os. Muukkia. Tuomas Matinpoika Nikkilän, joka oli edellisen lähisukulainen (luultavasti velipuoli äitinsä puolelta), jälkeläiset ovat noin puoliksi Nikkilöitä/Nikkisiä ja noin puoliksi Muukkia. Yrjö Matinpoika Nikkilän, joka todennäköisesti oli Tuomas Matinpojan (edellä) veli, jälkeläisistä myös noin puolet ovat Nikkilöitä/Nikkisiä ja noin puolet Muukkia. Nämä kaikki puuttuvat Muukan sukukirjasta.

Minnanikunen
08.05.21, 07:43
Mikaelin täysveli Elias tosiaan tuli Nikuselle kotivävyksi (olen kotoisin ko. talosta) ja käytti ilmeisesti itsestään nimeä Nikunen ja kaikki lapsensa ottivat tämän nimen. Mutta sen perusteella, mitä olen lukenut sukunimikäytännöistä Karjalassa, tämä ei sano puoleen eikä toiseen, oliko Muukka hänen isänsä nimi vai vain talon nimi, jossa hän syntyi.

tapiohi
08.05.21, 18:22
Jos tiedät varmuudella, että esille tuomasi Elias Nikunen oli Mikael (Mikko) Muukan täysveli ja tullut Nikusen tilalle kotivävyksi, niin eikö ole selvää, että Eliaksen isä oli Muukka-sukua ? Ainakin Lemillä ja Savitaipaleella oli hyvin tavallista, että kotivävyksi tilalle tullut sai papilta kirkonkirjoihin (ja sen myötä henkikirjoihin) sukunimeksi tilan nimen. Jälkipolvet sitten joko pitivät tuon tilan nimen, ottivat takaisin suvun nimen, tai osittain sekä että.

Anssi K.
25.02.23, 08:08
En kutsuisi noita viestejäni pelkiksi spekulaatioiksi. Pidän melko varmana sitä, että tuo 1780-luvulla Muukan tilaa hallinnoinut Matti Antinpoika Muukka oli kyseisen Mikon isä. Hänestä taaksepäin löytyy tietoa Muukan sukukirjasta. Tuo Anssin esittämä perukirjatieto viittaisi siihen, että hänen äitinsä olisi ollut Susanna Nuutintytär ja kuten ilmaisin hänkin saattoi olla Muukka-sukua.

Susanna Nuutintytär oli sukuaan Suonia. Tämä mainitaan kahdessakin paikassa. Lemin Charta Sigillata-luettelossa vuonna 1762 (KA 10182:845): "Sontakais by: Jöran Samuelsson Mucka, Susanna Knutsdr Suonja". Lisäksi Lappeen tuomiokunnan arkistossa olevissa perukirjoissa olevissa perukirjoissa löytyy Yrjö Samuelinpoika Muukan perukirja (joka myös puhtaaksikirjoitettuna Lemin kirkonarkiston perukirjoissa), jossa mainitaan Susannan veljeksi Aatami Nuutinpoika Suonia (Adam Knutzson Suonia): https://digihakemisto.net/item/667767323/7303746430/205

Ilmeisesti ensin on nimetty alaikäisten lasten edunvalvojaksi lesken veli Aatami Suonia, mutta sitten nimi onkin yliviivattu ja tilalle merkitty Yrjö Antinpoika Huttunen (Jöran Andersson Huttunen).

tapiohi
25.02.23, 20:26
Ok.
Ps. Suku Forumille pelkkä 'ok' oli liian lyhyt, niin tässä lisää kirjaimia jatkoksi.

Anssi K.
09.03.23, 14:37
Lemin 1766 Charta Sigillata-luettelossa mainitaan pariskunta: "Sontaka: Gabriel Samuelsson Mucka, Marja Knutsdr Sonja". (KA 10237:605-606)

tapiohi
11.03.23, 01:42
Lemin 1766 Charta Sigillata-luettelossa mainitaan pariskunta: "Sontaka: Gabriel Samuelsson Mucka, Marja Knutsdr Sonja". (KA 10237:605-606)

Mielenkiintoista.
Muukan sukukirjasta löytyy vain yksi Gabriel Samuelinpoika Muukka ja hänen puolisokseen on siellä merkitty Katariina Yrjöntytär (Muukka).

Olen muuten lopettanut Elisan s-postiosoitteeni tapio.hiilosmaa*kolumbus.fi
Uusi s-postiosoitteeni = tapio.hiilosmaa*gmail.com

Anssi K.
11.03.23, 10:13
Mielenkiintoista.
Muukan sukukirjasta löytyy vain yksi Gabriel Samuelinpoika Muukka ja hänen puolisokseen on siellä merkitty Katariina Yrjöntytär (Muukka).

Olen muuten lopettanut Elisan s-postiosoitteeni tapio.hiilosmaa*kolumbus.fi
Uusi s-postiosoitteeni = tapio.hiilosmaa*gmail.com


Samuel Yrjönpoika Muukan perukirjassa (8.7.1751) mainitaan häneltä jäänen leski Liisa Laurintytär (Lisa Larsdotter) ja 13-vuotias poika Gabriel. Lisäksi Samuelin aiemmasta avioliitosta Katariina Yrjöntyttären (Catharina Jöransdotter) kanssa olivat pojat Antti (Anders) ja Yrjö (Jöran) sekä tyttäret Beata (naimisissa itsellisen Simo Matinpojan kanssa), Katariina (naimisissa Nisolasta kotoisin olevan yhtiömies Mikko Tuomaanpojan kanssa), Liisa (naimisissa Suontakaisesta kotoisin olevan talollisen Yrjö Eskonpoika Haikon kanssa) ja naimaton Maria.

https://digihakemisto.net/item/667767323/7303745800/9

Anssi K.
11.03.23, 10:24
1754 Charta Sigillata-luettelossa (KA 10086:762): "If. Muucka Bonden Matts Knutsson med Pigan Regina Påhls dr: Pungain"

Ja Paavo Rekonpoika Punkasen perukirjassa (23.2.1759) mainitaan sama: "...Regina, gift med Bonden Matts Knutsson Muka ifrån Suontaus..."
https://digihakemisto.net/item/667767323/7303745970/58

Anssi K.
13.03.23, 08:42
Charta Sigillata-luetteloissa on lisää Muukkia:

1748: Jöran Eskelsson Hajo med Elisabetha Samuelsdr Muka (KA 10028:699)
1750: Anders Samuelsson Muka med Walborg Matsdr Turjain (KA 10039:798)
1753: Mickola Bonden Petter Pettersson, Maria Samuelsdotter Mucka (KA 10075:838)

Anssi K.
13.03.23, 08:54
Ja pari lisää.

1760: Anders Johansson med Margaretha Andersdotter Muucka (KA 10157:702)
1766: Nisola Jöran Michelsson Nisonen, Elisabeta Andersdr Mucka (KA 10237:605-606)

Minnanikunen
29.10.23, 09:40
Eli Mikko on Muukan poika. Entä Elias? Taisin vähän pudota kärryiltä.

tapiohi
29.10.23, 16:38
8.5.2021 vastasin Mikko (Michel) Muukkaa koskien näin:
'Jos tiedät varmuudella, että esille tuomasi Elias Nikunen oli Mikael (Mikko) Muukan täysveli ja tullut Nikusen tilalle kotivävyksi, niin eikö ole selvää, että Eliaksen isä oli Muukka-sukua ?'
Nyt en ole asiaan paneutunut uudelleen.

DNA saattaisi hyvinkin antaa lisävalaisua asiaan.
Itselleni dna osumieni kautta on selkeästi vahvistanut sen, että minulla on verisukulaisuutta Muukkiin, mistä en olisi ollut yhtä varma ilman dna:ta.

Heikki Särkkä
12.01.24, 10:34
Verorevisioluettelo on kyllä tehty vuonna 1795, ei 1794 eikä 1796, vaikka
alkuperäinen otsikko näin väittää.
Pohjana on selvästi käytetty kirkonkirjoja, mikä näkyy siitä, että pkä on usein ilmoitettu kuukauden tarkkuudella.
Voitko kertoa, minkä lähteen perusteella arvelet nro 12 Mikkoa Aatami Yrjönpojan pojaksi?

Heikki Särkkä
12.01.24, 10:36
Korjaus edelliseen. Tarkoitin 12-vuotiasta nro 36 Mikkoa.

tapiohi
13.01.24, 03:16
Epäilin, että 1796 verorevisioluettelon tietoja olisi kerätty jo 1794. Epäilyni taustalla on se, että joidenkin henkilöiden ikä ko. verorevisioluettelossa näyttäisi sopivan paremmin vuoteen 1794 kuin 1796, kun vertailin samojen henkilöiden ikätietoja esim. vuoden 1818 henkikirjatietojen ikiin. 1818 ja muutama vuosi sen jälkeen tiedot henkikirjoissa näyttävät hyvin luetettavilta verrattuna esim. 1830...1850 henkikirjoihin. Muistan vielä vertailleeni myös jonkun/joidenkin sellaisten henkilöiden ikätietoja, jotka olivat elossa vielä 1865, jolloin henkikirjoihin merkittiin jo syntymävuosi iän asemesta.

Tuo kysymäsi Mikko Matinpoika Muukka syntyi 1781 Lappeen (Lavola) kirkonkirjatietojen mukaan. Hänhän avioitui 29.5.1804 Lappeelle ja kuoli Lappeella Lavolan kylässä 17.5.1837. Kuten kirjoitit, hän oli verorevisioluettelossa 12-vuotias, mikä osuisi paremmin joko vuoteen 1793 tai 1794. Vuoden 1818 henkikirjassa hän oli 36-vuotias (täyttäisi siis sinä vuonna 37) ja kuollessaan kirkonkirjatiedon mukaan 56-vuotias.

Kun kommentoin Suku Forumissa Michel (Mikko) Matinpoika Muukkaa, niin pidin hyvin todennäköisenä (ja pidän edelleen), että hän on siis Matti Muukan poika. Aatami Yrjönpoika Muukkaa pidin hänen veljenään (en siis isänä). He olivat ymmärtääkseni kuitenkin velipuolia, molemmilla yhteinen äiti.

Heikki Särkkä
13.01.24, 10:23
Kiitos tarkennuksesta, tapiohi. Oma käsitykseni vuodesta 1795 perustuu muiden lähteiden eräisiin päivän tarkkuudella antamiin syntymäpäivätietoihin (en pysty antamaan suoralta kädeltä lähdeviitteitä, mutta kyse oli todennäköisimmin Lemin seurakunnan muuttoa varten antamista papintodistuksista).


Mikko Muukka voi tietenkin olla velipuoli, joten merkintä veljeksi selittyyy luontevasti.
Läheskään aina sisarussuhteen laatua ei aina tarkasti ilmoitettu. Verorevisioluettelossa ei ole ainoatakaan mainintaa velipuolesta, joita kuitenkin varmasti oli mukana.