PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Korpilahti, Härkölahti, Ylätalo ja Alatalo


eruppa
26.11.16, 13:17
Kysymykseni koskee Korpilahden puoleisen Kähön kylän Härkölahden taloja. Alueen vanhin talo oli Ylätalo, josta 1700-luvun alussa lohkaistiin Alatalo. Omat sukujuureni menevät molempiin taloihin.
Ylätalon vanhin tiedossa oleva esi-isä-isäntä oli Matti Klemetinpoika, kuoli noin 1749. Hänen vaimonsa oli Rosina. Alatalon vanhin esivanhempiini kuuluva isäntä oli Isak Isakinpoika, n.1694, k. 1781. Vaimonsa oli Kaarina Eliaantytär, synt. noin 1699, k.1780.

Muutama kysymys Erkiltä.
1. Onko joku kyennyt selvittämään em. isäntäpariskuntien vanhempia? Mistä tulivat Härkölahteen? Eivät nähtävästi ole sukua keskenään. SAY ei anna asiaan vastausta.
2. Suur-Jämsän alueella oli kaksi Kähön verokylää, toinen Korpilahden Härkölahdessa, toinen kaukana varsinaisen Jämsän alueella. Olivatkohan nuo kylät saman aatelisherran läänityksinä 1600-luvulla, koska esiintyvät SAY:ssa yhdessä.
3. Olen selvitellyt molempien talojen jälkipolvia, eli etäserkkujani nykyaikaa kohti. Alatalon väki onkin tiedossa ihan nykypäiviin asti. Joukossa on paljon taiteellista väkeä eri taiteen aloilta. Ylätalon jälkipolvet ovat minulla aika puutteellisesti selvitettyinä. Onkohan Härkölahden taloista tehty saatavissa olevaa sukukirjaa tai onko joku muuten tutkinut tuota joukkoa? Olen saanut vinkin, että mm. presidentti Niinistön juuret menisivät Ylätaloon.:)