PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Martta Loviisa Holopaisen (ent Partanen os Hakkarainen) isä, Rautavaara


Millanenkin
30.09.16, 01:17
Heippa! Eli aloittelevana harrastelijana päätin kysyä apua täältä. En pääse isoisäni isoisän puolelta etenemään, koska en yksinkertaisesti löydä tietoja. Isoisäni äiti syntyi vuonna 1908, joten en näe kastetietoja joista hänen isänsä nimi voisi selvitä. Nyt jo edesmennyt ukkini oli kirjoittanut nimiä ylös paperille sukupuuhun, tiedot kuitenkin ovat sellaisia etten ainakaan hiskistä löydä vastineita kuin osalle. En löytänyt miestä joka täsmäisi paperin tietoihin, vaikka kylällä tuohon aikaan monta Juho Petteriä olikin.

Martta Loviisa on syntynyt lokakuussa 1908 Rautavaaralla. Hänen äitinsä on Anna Antintytär Hakkarainen, 1884-1927. Annan veli oli paikallinen kuuluisuus Juho "Hirvi" Heikki Hakkarainen. Ukin muistiinpanoissa Martan isäksi oli kirjattu Juho Petter Hakkarainen Rautavaaralta, s 25.2.1875 ja k 1940. Anna ja Juho Petter olisi vihitty paperin tietojen mukaan 8.7.1906 ja he olisivat eronneet (!) 22.5.1924. Mistä minun kannattaisi lähteä etsimään tietoa tai sattuisiko joku teistä tietämään edellä mainitun henkilön? Toivottavasti avunpyyntö tuli oikeaan osioon.

Tapani Kovalaine
30.09.16, 08:46
Rautavaaralla pääsi vuonna 1898 rippikoulusta Juho Petter Hakkarainen, joka oli syntynyt 25.2.1879. Hän asui 1898 Alaluosta nro 7. Voisiko tässä olla etsinnässä oleva Juho Petter?

Digi 17, rippilapset v. 1898: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=11492&pnum=17

Digi 63, rippikirja: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=11366&pnum=63

Vanhemmat: Erik Hakkarainen, s. 28.9.1844 Kaavilla, k. 20.3.1900 Rautavaara, Alaluosta 7, ja
Anna Maria Hartikainen, s. 20.9.1849 Kaavilla.

Tapani Kovalaine
30.09.16, 09:06
Vuoden 1915 Rautavaaran henkikirjassa lois Juho Hakkarainen s. 1879 ja hänen vaimonsa Anna, s. 1884, asuivat alaikäisen tyttärensä kanssa Luostassa. Kastekirjan mukaan Martta Loviisa syntyi Luostanlinnassa 1908.

Digi 315, v. 1915 henkikirja, Luosta: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22006273

Hiski, Kaavi, kastetut: 28.9.1844 27.11.1844 Koskenala N:o 2 Bd. Petter Hakkarainen Helena Stina Grekkinen 26 Erik

Digi 328, rippikirja, Kaavi: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8412&pnum=328

Rissasen suureen sukuun näyttäisivät johtavan tiet esipolviin ...

Millanenkin
30.09.16, 16:19
Kiitos kovasti! Tuo auttoi etenemään paljon.

Tapani Kovalaine
30.09.16, 17:31
Lainaus ykkösviestistä:
Isoisäni äiti syntyi vuonna 1908, joten en näe kastetietoja joista hänen isänsä nimi voisi selvitä.

Rautavaaran kastettuja lapsia koskevat tiedot päättyvät netissä lokakuun lopussa 1908, joten 18.10.1908 syntynyt Martta Loviisa on viimeisten joukossa päässyt nettiin. Tietoja pääsee katsomaan vain jos on SSHY:n jäsen.

Digi 90, syntyneet ja kastetut Rautavaara, lokakuu 1908: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=11480&pnum=90

Millanenkin
30.09.16, 20:10
En ole SSHYn jäsen, joten en pääse katsomaan. Rahatilanne ei tällä hetkellä valitettavasti kestä edes tuota maksua, vaikka intoa selvitellä olisikin. Pitänee olla kärsivällinen ja edetä näitä ilmaisia palveluja käyttäen mahdollisimman pitkälle.

Tapani Kovalaine
30.09.16, 21:16
En ole SSHYn jäsen, joten en pääse katsomaan. Rahatilanne ei tällä hetkellä valitettavasti kestä edes tuota maksua, vaikka intoa selvitellä olisikin. Pitänee olla kärsivällinen ja edetä näitä ilmaisia palveluja käyttäen mahdollisimman pitkälle.
Kun näistä nk. uusimmista nettitiedoista pääsee siirtymään 125 vuoden ikäisiin tietoihin, niin sitten alkaa ilmaisuus.

Kolme riviä tietoa on 18.10.1908 syntyneen Martan kohdalle laitettu:

Rippikirjan sivulla 42 Martan vanhemmat, isä, lois Juho Petter Hakkarainen, vaimo Anna Hakkarainen, ikä 23 vuotta, asuinpaikka Luostanlinna.

Martta Loviisa on kastettu 19.12.1908. Kummit: lois Antti Tervo ja mäkitupalainen Eeva Hakkarainen. Kastepappina oli H. R. Damsten.

Vuotta 1908 koskeva Rautavaaran seurakunnan rippikirja ei ole vielä netissä ja siten sivun 42 tietoja ei vielä pääse lukemaan edes jäsenmaksulla.

Edellä viestitetty digikuva 326 on ilmaispuolellakin: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kaavi/rippikirja_1836-1848_tk1522/328.htm