PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kivennavan Kakot


Kikka
17.07.08, 23:54
Olen uusi jäsen foorumilla ja ajattelin heti ilmoittaa, että olen innokas löytämään lisää sukulaisia listaani. :D: Pääasiassa tutkin isäni sukulinjaa, mutta myös muita sukuja, mitkä käyvät käyttäjätiedoistani ilmi.

Kahdeksan vuotta olen enemmän tai vähemmän Kakkoja tutkinut, mutta vielä paljon puuttuu, etenkin elossa olevia. Jos tiedät jotain Kakoista tai haluat tietää, niin elä epäröi ottaa yhteyttä. Haaveenani on nimittäin tehdä sukukirja Kakoista. Kuulemma Kakkoja on Pohjanmaan suuntaan muuttanut vuosisatoja sitten, että sielläkin sukulaisia voisi olla. Ja ties mistä se ensimmäinen esi-isä lähti. Nyt etäisin esi-isä on itsellinen Sigfred Kacko, s. 1654 ja haudattiin 1744 Tammenselkään, Kivennavalle. Ja häneen taitaa tutkimus hiipua, koska kirkonkirjat loppuivat. Nyt tarvitsisi sitten käydä muihin materiaaleihin käsiksi.

harrysme
18.07.08, 11:14
Esivanhemmistani löytyy Kakkoja, Kuortteja ja Pimiöitä. Laitoin sinulle yksityisen viestin, jossa on vähän lisää Kakoista.

Tietojen vertailu kiinnostaa.

Kikka
21.07.08, 21:55
Tosiaan en ole löytänyt sukuhaaraa menevän Uudellekirkolle omista tiedoistani enkä pohjanmaalle, vielä. Suurin osa Kakoista ja heidän muihin sukuihin naitetuista ovat eläneet Kivennavan kylissä. Suvustani löytyy Kivennavalla muitakin eläneitä sukuja, joista mielelläni ottaisin tämän päivän tietoja. Tässä listaa sukunimistä, joihin Kakon tyttäriä on naitu:

Painilainen, Rautiainen, Kähönen, Hännikäinen,
Lensu, Suutari, Kirjavainen, Huuhtanen, Hämäläinen, Kiuru,
Lembinen, Riikonen, Munne, Susi, Pelkonen, Alanne, Suomela,
Hirvonen, Salonen, Inkiläinen, Waittinen, Hännikäinen, Weijalain,
Teronen, Taponen, Suokas, Kouhia, Savolainen, Hölttä, Suikki,
Kaivolainen, Pyykkö, Ilonen, Kuorti, Aliska, Kopra, Käkönen,
Nykänen, Bernitz, Veijalainen

Eli joku esivanhemmistasi voi olla listassani, jos olet edellämainitsemistani suvuista johonkin kuuluva. Eli ota yhteyttä, niin vertaillaan. :)

KirLai
22.07.08, 08:00
Hei!
Kanneljärvellä (aiemmin Uuttakirkkoa) on omat nettisivut www.kanneljarvi.fi (http://www.kanneljarvi.fi).
Siellä on linkkki mm. Kanneljärven Harjun kylässä syntyneen Hilda Kakon tyttärien laatimille nettisivuille. Sieltä löytyy sikäläinen pätkä Kakkojen sukupuuta. Samoilla sivuilla on paljon muutakin tietoa Harjun kylästä, mm äitini valokuvia. Kakot olivat nimittäin varsin tiukasti sidoksissa kaikkiin muihin kylän sukuihin. Taitaapa isoisäni isoäidin äiti olla Kakko.

Terveisin
Kirsi Laine = Yljoe Kalle Mirku Kirsi Kanneljärve Harjukyläst.

harrysme
22.07.08, 08:30
Kiitos vinkistä. Alkupää tekstistä oli tuttuja esivanhempiani. Varsinainen sukupuu taisi olla salasanojen takana.

Mielenkiintoinen tämä karjalainen "nimesi".

Pimiä Paavo Taimi Harri

Kikka
22.07.08, 08:58
Arvasinkin, että tuosta vinkistä on "harrysme":lle hyötyä. Kanneljärven ja Uudenkirkon Kakot näyttävät hekin hyvin lisääntyneen aikoinaan ja liittyneen moneenkin sukuun. Itselle siitä ei vielä ollut hyötyä, mutta ehkä sitten joskus, jos saisin löydettyä jonkun yhteisen esi-isän enne vuotta 1650. Liekö sellaista sitten koskaan löydän.

tuire
13.08.08, 09:04
Samaa sukua Kikan kanssa :) eli Kivennavan Kakkoja (myös Sokkia) tutkin minäkin. Olen myös kiinnostunut saamaan yhteyttä muihin samoja sukuja tutkiviin.

Kikka
13.08.08, 15:27
Olipas kiva yllätys Tuire sinun vastauksesi. Laitan sinulle yksityisviestiä, jotta selviää, mistä haarasta sinä polveudut. :) Onneksi tuli liityttyä tähän Foorumiin. Olen saanut jo paljon apuja & yhteyksiä tätä kautta.

timo.kakko
20.10.15, 20:58
http://www.myheritage.fi/site-293197371/kakko

timo.kakko
20.10.15, 21:06
https://drive.google.com/a/kakko.net/file/d/0Bx5Lax6nAwmuem1mTXh3SGNDbU0/view?usp=sharing

timo.kakko
21.10.15, 07:55
https://drive.google.com/a/kakko.net/file/d/0Bx5Lax6nAwmuem1mTXh3SGNDbU0/view?usp=sharing

Ei linkki taida aueta aina, tässä toinen yritys:

https://www.dropbox.com/s/2wqlpltuxnrl1rs/sukupuu.jpg?dl=0

Antti K
10.01.16, 20:04
Kun varomattomasti olit pannut tuonne alkuun tutkivasi kaikkia Kakkoja:), aina Pohjanmaata myöten, niin olen viime vuoden puolella törmännyt paitsi Kivennavan - Uudenkirkon seudulla läjäpäin Kakkoihin, myös Suomenniemellä. Siellä on oikein Kakkola niminen kylä. Ja Suomenniemeltä muutama Kakko muutti yli 150-vuotta sitten Iittiin/Jaalaan. Jos oikein muistan niin päähenkilö nimismieheksi. Jos törmäät Suomenniemen Kakkoihin, niin voin antaa pikkuisen apuja. Haaveena olisi kytkeä nuo Suomenniemen Kakot Kannaksen Kakkoihin.

Kikka
25.08.16, 03:30
Olen vieläkin samassa jamassa kuin ennenkin. En ole mennyt tutkimaan vanhempia kirjoja ennen kirkonkirjoja. Tässä isossa suvussani (kaikki haarat) on riittänyt niille hetkille, kun olen ehtinyt tonkia. Nytkin tutkin Vesijaon Palandereja, jotka naivat Saarisen ja Saarinen nai Kakon. =) Mukavaa hommaa tämä on, mutta ei tähän aika riitä niin paljon kuin haluaisi. Kivennavan Kakkojen tutkijat voivat edelleen ilmoitella itsestään.

Kiitoksia viimeisen viestini jälkeen tulleista viesteistä ja hienosta sukupuusta. =)

janne.aa
28.08.16, 22:38
Helena Kiuru os. Kakko, s. 23.9.1867 oli isoäitini äiti, joten jotain on hutkittu ja tutkittu Kakkojen osalta. Laita vaikka yksityisviestiä, jos on asiaa :)

tmmarjam
31.08.16, 16:12
Kakkoja näkyy minulla DNA- serkkuina. En ole onnistunut löytämään yhteyttä heihin. Äitini sukua on mm. Kirvussa ja Antreassa, esim. Kuismat, Pullit, Hyväkät, Inkiset, Hämäläiset.

hilmaemilia
17.09.16, 18:51
Hei Kakkojen tutkijat
minulla tulla tupsahti Uudenkirkon Hämeen kylän Kakko sukuun kun sukulaiseni Josefina Hirvonen Liperistä meni naimisiin 1873 talollisen poika Vilhem Yrjönpoika Kakon kanssa Häme nro 4 talosta. Onko kukaan tutkimuksissa törmännyt tähän sukuun,kiinnostaisi 1900-luku. Aikaisemmat vaiheet olen selvittänyt.
Terv. Hilmaemilia

harrysme
18.09.16, 09:39
Tutulta näyttää alkupää, olen selvittänyt esivanhempieni osalta Paavo Olavinpojan veljen Joonaan jälkeläisiä.