PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kangashäkki, Laukaa/Uurainen?


Talollisen vaimo
27.03.16, 19:19
Etsin edelleen (ties monettako vuotta) vuonna 1827 syntynyttä Antti Matinpoika Hirvasta (Hirvanen). Olen hänen peräänsä huudellut ennenkin, mutta nyt kyselen "teknisiä" vihjeitä.

Muistitiedon mukaan hän on Uuraisten Kangashäkistä, mutta en ole Uuraisilta löytänyt jälkeäkään kyseisestä miehestä. Kangashäkissä on taloja myös Laukaan puolella. Nyt kyselen, mitkähän talot ovat sellaisia, joita kannattaisi tarkastella suurennuslasin kera Laukaan puolelta?

Kyseinen herra ilmestyy Saarijärvellä, Leuhunkoskelle viimeistään 1852. Olen myös alkanut epäillä, onko nimi kirjattu väärin kastettuihin ja lastenkirjaan, ja siksi en löydä Anttia. Laukaassakaan ei sopivaa löydy syntyneistä.

Muistitieto kertoo myös, että Antti olisi joutunut hankaluuksin Uuraisilla papin kanssa ja ollut jalkapuussa. Mistähän voisi löytyä tietoa tällaisesta. Uuraisten seurakunnasta olen kysynyt, siellä ei kuulema niin vanhoja tietoja ole, jos jotain olisi. Mihin tällaiset on kirjattu?

Eeva

eeva häkkinen
27.03.16, 22:39
Tällaista kertoo VAKKA-tietokanta Uuraisten seurakunnasta:

Uuraisten eli Kuukkajärven rukoushuonekunta perustettiin vuonna 1801 Laukaan ja Saarijärven seurakuntien osista. Kappelioikeudet Uurainen, jota kutsuttiin myös nimellä Minkkilä, sai vuonna 1856. Kirkkoherrakunnaksi Saarijärven kappelina ollut Uurainen tuli vuonna 1868. Uuraisiin tuli kuulumaan Saarijärvestä Kuukkajärven kylä sekä Laukaasta Soukkajärven eli Nyrölän ja Kangashäkin taloja.

Eli Uurainen tuli kappeliksi vasta 1856. Siitä huolimatta näkyy arkistoluettelossa rippi- ja historiakirjoja 1800-luvun alkuvuosilta lähtien, mustia kirjoja eli kirkkokurin alaisten luetteloita vasta 1800-luvun lopulta. Löytyisköhän emoseurakunnasta?

Tässä Uuraisten kirkonarkiston väestörekisteriosuus VAKKA-tietokannassa (voit klikata suoraan tästä, jos haluat nähdä jonkun rivin asiakirjaluettelon):

I VÄESTÖREKISTERIARKISTO (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=132287.KA)
I A KIRKON PÄÄKIRJAT HAKEMISTOINEEN (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81498.KA)
I Aa Pää- ja rippikirjat (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81501.KA)
I Ab Lastenkirjat (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81519.KA)I B MUUTTANEIDEN LUETTELOT (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81521.KA)
I Ba Seurakuntaan muuttaneiden luettelot (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81522.KA)
I Bb Seurakunnasta muuttaneiden luettelot (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81523.KA)I C SYNTYNEIDEN JA KASTETTUJEN LUETTELOT (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81525.KA)
I D RIPPILASTEN LUETTELOT (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81527.KA)
I E KUULUTETTUJEN JA VIHITTYJEN LUETTELOT (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81528.KA)
I Ea Kuulutettujen luettelot (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81532.KA)
I Eb Vihittyjen luettelot (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81534.KA)I F KUOLLEIDEN JA HAUDATTUJEN LUETTELOT (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81538.KA)
I H MUUT LUETTELOT (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81539.KA)
I Hb Kirkkokurin alaisten luettelot (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81545.KA)
I Hc Rikosluettelot (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81547.KA)
I He Rokotuspäiväkirjat ja -luettelot (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81549.KA)I J VÄESTÖREKISTERI-ILMOITUKSET (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81551.KA)
I Ja Kirkon pääkirjojen liitteet (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81552.KA)
I Jaa Asumus- ja avioeropäätökset (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81553.KA)I Jb Muuttoluetteloiden liitteet (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81554.KA)
I Jba Seurakunnista saapuneet muuttokirjat (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81555.KA)I Je Kuulutus- ja vihkimisasiakirjat (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81556.KA)
I Jee Perukirjat (http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=SARJA&avain=81558.KA)

Asko Olavi
15.04.16, 15:36
Moikka!

Anders Hirvainen löytyy Saarijärven Pokelasta 1854 ennen avioliittoa.
Epäselvää taitaa olla mistä häne sinne tuli mutta taisi tulla luoteen suunnalta Hänniälästä Nyrölään!!

Tässä alla tapahtumia ja paikkoja Anders Hirvaisen vaiheista!


---------------------------------------------------------
------------------ Rippikirja: Anders -------------------

Hännilä 15. Pokela. Harju, Saarijärvi RK 1850-1860 s. 25
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1663&pnum=25
x-muita-x
Drg. Anders Hirvainen s. 1.1827 (muutto) 1855 p 110


------------------------------- Hiski haku ---------------------------------------------------

Hiski: Saarijärvi - Vihityt
Vihitty Kylä Talo Mies Vaimo Kylä Talo
27.12.1855 Saarij:vi 18. Drg. Anders Mattss. Trp:dr Anna Maria Davids:dr Summasj:vi


-------------- Rippikirja: Perhe --------------

Saarijärvi 18. Nyrölä, Saarijärvi RK 1851-1860 s. 110
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1289&pnum=108
x-muita-x
Torp. Anders Mattss. Hirvainen s. 1.1827
Ho Anna Maria Davids:dr s. 6.8.1822


Summasjärvi 1., Saarijärvi RK 1860-1873 s. 337
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1291&pnum=323
x-muita-x
Torp. Anders Mattss. Hirvainen s. 1827
Ho Anna Maria Davids:dr

-------------------------------------------------------
Loppu
-------------------------------------------------------

Etsimisen iloa ja löytämisen riemua!


-----asko olavi

Maisa
16.04.16, 16:54
Anders näkyy vuoden 1852 rippilapsissa - ei aikaisemmissa. Ja merkitty Hännilään, mutta lastenkirjasta en ole löytänyt. Tuolla syntymäajalla (7.12. jos oikein näen, ei ole ketään sopivaa).

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/saarijarvi/koululaisia_1852-1853_mko97-108/3.htm

Talollisen vaimo
23.05.16, 14:57
Kiitos Eeva, Asko ja Maisa! Ihan huomaamatta tänne oli tullut apua :) Huomasin, että osaamisessa on huomattavaa puutetta, mutta nyt tuon VAKAN ajatus aukeni, ja ehkä osaani sitä hyödyntää, kiitos kaimani! Käyn nuo taas läpi - olen ne toki jo käynyt, mutta olen myös huomannut, että kokemuksen karttuessa samoihin lähteisiin kannattaa palata: niistä löytyy aina jotain uutta!

Eeva