PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Miten päästä kiinni sodassa kaatuneen isoisäni vanhempiin ja sisaruksiin

eloja
06.02.16, 16:57
Hei,

olen vasta aloitellut sukututkimusta: äitini puolelta olen päässyt jo pitkälle, sillä hänen sukunsa mukana olen myös varttunut. Sen sijaan isäni puolelta tutkimukseni on nyt pysähtynyt isovanhempiini, sillä he ovat syntyneet 1900- luvun puolella enkä näin saa apua ilman vanhempien tietoja Hiskistäkään.

Isoisäni Allan Olavi Strömberg on haudattu Lapinjärven sankarihautausmaalle. Hän syntyi 12.5.1909 Myrskylässä ja kaatui 1941.
Hän on kuulunut Lapinjärven ruotsalaiseen seurakuntaan.
Miten voin päästä eteen päin selvittääkseni hänen vanhempiaan ja sisaruksiaan? Perimätiedon mukaan hänen veljensä olisi ollut apteekkarina.
Nuorin lapsista on ollut vain puolivuotias hänen kaaduttuaan - näin heilläkään ei juuri ole tietoa isoisän suvusta (isoäidin avioiduttua uudelleen, perhe muutti paikkakunnalta).

JHissa
06.02.16, 17:21

Allan Olavi Strömberg Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet -tietokannassa
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=264256&raportti=1
aluksi kannatta käydä lukaisemassa kantakortti entisessä Sota-arkistossa eli nykyisessä Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä. Koska kuolemasta on jo yli 50-vuotta hänen tietonsa ovat julkisia. Lisäksi kannattaa lukaisaista ainakin Lapinjärven veteraanikirja
https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fennica.643493

jukkaukkola
06.02.16, 21:41
Hei,

olen vasta aloitellut sukututkimusta: äitini puolelta olen päässyt jo pitkälle, sillä hänen sukunsa mukana olen myös varttunut. Sen sijaan isäni puolelta tutkimukseni on nyt pysähtynyt isovanhempiini, sillä he ovat syntyneet 1900- luvun puolella enkä näin saa apua ilman vanhempien tietoja Hiskistäkään.

Isoisäni Allan Olavi Strömberg on haudattu Lapinjärven sankarihautausmaalle. Hän syntyi 12.5.1909 Myrskylässä ja kaatui 1941.
Hän on kuulunut Lapinjärven ruotsalaiseen seurakuntaan.
Miten voin päästä eteen päin selvittääkseni hänen vanhempiaan ja sisaruksiaan? Perimätiedon mukaan hänen veljensä olisi ollut apteekkarina.
Nuorin lapsista on ollut vain puolivuotias hänen kaaduttuaan - näin heilläkään ei juuri ole tietoa isoisän suvusta (isoäidin avioiduttua uudelleen, perhe muutti paikkakunnalta).

Eipä löytynyt Myrskylän syntyneistä 12.5.1909 Allan Olavia .Nytpä sinun täytyy kysyä Lapinjärven krh-virastosta isäsi syntymätodistusta ,jos hän on syntynyt Lapinjärvellä ,vanhemmat mainitaan siinä,sitten tutkitaan RK:t ja muuttokirjat ,milloin isoisäsi Allan on tullut Lapinjärvelle ja mistä ja ketä ollut muuttokuormassa mukana. Aikaahan tuohon menee ,mutta näin luultavasti selviää isoisäsi suku.

Tuula Cu
07.02.16, 08:48
Voin käydä katsomassa tuon veteraanikirjan Lapinjärven kirjastossa n. kuukauden sisään, jos et sitä muuten saa käsiisi.

Lapinjärvellä näkyy olevan yksi kuuluisampi Strömberg, Sigge S., s 1902, maanviljelijä ja kirjailija. Hän näyttäisi googlauksen perusteella olevan kotoisin Hindersbystä, siis etelä-Lapinjärveltä.

Tuula K

eloja
13.02.16, 23:49
Hei,

mitä ystävällisyyttä Tuula !
Kiitos tuhannesti.

Jaana

eloja
13.02.16, 23:52
Hei,

kiitos vinkistä.
Minäpä olen yhteydessä sinne, josko voisin käydä talvilomallani sitä katsomassa (vko 8).

Ystävällisin terveisin

Jaana

Tuula Cu
14.02.16, 09:08
Lisäänpä vielä tänne tiedon, että Lapinjärven kirjastosta saa erinomaista palvelua! Kirkonkylä on ihastuttava raitteineen, mutta niin on Hindersbyn seutukin, kun eksyy pikkuteille Loviisaan päin mennessä!

Paikallishistoriahyllyssä on useita kylä- ja sukukirjoja eteläisistä kylistä sekä sellainen iso kokoomateos 1980?-luvulta, jossa kerrotaan kaikista lähiseudun ja ympäristön taloista ja niiden asukkaista, joskus hyvinkin tarkasti. Valitettavasti en muista tuon ison kirjan nimeä, ulkonäön vain - se on n 8 cm paksu ja viininpunaiseen sidottu.
Mutta kirjastonhoitajat tietävät!

Tuula K

eloja
14.02.16, 15:51
Eipä löytynyt Myrskylän syntyneistä 12.5.1909 Allan Olavia .Nytpä sinun täytyy kysyä Lapinjärven krh-virastosta isäsi syntymätodistusta ,jos hän on syntynyt Lapinjärvellä ,vanhemmat mainitaan siinä,sitten tutkitaan RK:t ja muuttokirjat ,milloin isoisäsi Allan on tullut Lapinjärvelle ja mistä ja ketä ollut muuttokuormassa mukana. Aikaahan tuohon menee ,mutta näin luultavasti selviää isoisäsi suku.

Hei,

olen saanut käsiini nyt virkatodistuksen isoisäni äidistä, Hulda Johanna Strömbergistä s. 28.5.1884 Myrskylä ( Mörskom), k. 22.01.1946 Helsinki, eteläinen ruotsinkielinen seurakunta. Hän on muuttanut Porvoosta Helsinkiin 16.3.1911, jolloin myös lapset ovat muuttaneet mukana:
Sigrid Johanna s. 1.1.1904 Mörskom (k. 14.12.1952 Paavalin seurakunta Helsinki), Anders Artur s. 21.1.1901 Mörskom. Hän on muuttanut Helsingistä Artsjö 30.6.1917.
Hjördis s. 21.4.1906 Porvoo. Muutti Helsingistä 5.2.1919 Pernå.
Allan Olavi s. 12.5.1909 Mörskom. Muutti Helsingistä 20.6.1930 Lapinjärvelle.
Elisabet s. 3.9.1911 Helsingissä ja kuoli 4.10.1911 Helsingissä.

Myrskylän tai Porvoon tietoihin en pääse Hiskin kautta kiinni, kun tallennetut vuosiluvut päättyvät jo ennen näitä. Miten tästä voi edetä ?
Miksi Hulda Strömbergin aviomiehestä ei ole mainintaa?
Mistä voi selvittää Helsingin 1911 kantatietoja?

Ts. Allan Strömberg näyttäisi syntyneen edelleen Myrskylässä, mutta jälkeä ei näy missään. Hän on paluumuuttaja Helsingistä Lapinjärvelle.

Jaana

Anssi K.
14.02.16, 17:10

Myrskylän tietoja löytyy runsaasti SSHY:n sivuilta vuoteen 1913 asti (jäsenille). Sigrid Johanna ainakin on syntynyt aviottomana, isää ei mainita kastettujen luettelossa. Hulda Johanna syntynyt myös aviottomana eikä isää mainita kastettujen luettelossa. Huldalla ei siis ole aviomiestä ollut, ainakaan Myrskylässä. Eli ainakin ajassa taaksepäin pääset helposti, mikäli olet SSHY:n jäsen.

eloja
14.02.16, 17:27
Hei,

Olen jäsen. Miten ihmeessä en löydä Myrskylän mainitsemiasi
tietoja. Menetkö sinä tietoihin Sukuhistoria- linkin kautta ja
valitset vasemmalta " kirkonkirjat"?
Esim Myrskylän alta ei löydy syntyneistä tietoa
kuin vteen 1879 saakka.
Alkaa kuulostaa siltä, että minä pyörin nyt väärässä
paikassa?
Jos ehdit, annatko tumpulalle polun, miten etenit. Kiitos!

Jaana

Anssi K.
14.02.16, 17:42

Ei, vaan menet kuvatietokannan kautta ja syötät käyttäjätunnuksen ja salasanan. Tässä kuitenkin suora linkki Myrskylän tietoihin.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?plid=346

eloja
14.02.16, 18:22
Hei,
Kiitos. Minun pitää siis mennä digitaalisiin kuvamateriaaleihin.
Kaipailin Hiskin näköistä tietokantaa ja siksi en tajunnut.
Nämä kuvat kirkon kirjoista vaativat kyllä perehtymistä
kirjaisintyyliin, jotta pystyisi ymmärtää kirjauksia.
Kauanko sinä olet näitä jo tutkinut, kun noin
nopeasti osasit tulkita kuvattua tietoa?
Mikä Huldan syntymämerkinnän kohdalla viittasi
siihen, että myös äiti olisi syntynyt aviottomasti?
Äidin nimestä sain selvää vain Mattsdotter.
Kannattaako edes yrittää etsiä hänen syntymäänsä
kirjoista tuolla tiedolla?

Jaana

Anssi K.
14.02.16, 18:38

Onhan näitä jokunen vuosi tullut selailtua... Hulda Johannan kohdalla lukee oäkta = avioton. En sanonut, että Hulda Johannan äiti olisi syntynyt aviottomana, vaan Huldan tytär Sigrid Johanna.

Hulda Johanna on siis avioton ja äidin nimi on Ida Mattsintytär. Idan kohdalla myös merkintä Qp eli qvinnsperson (aviottoman lapsen synnyttänyt nainen) Huldan kastemerkinnässä on myös rippikirjan sivu (279), mistä löytyy Ida ja näkyy hänen syntymäaikansakin. Ida Mattsintytär lapsineen löytyy lastenkirjojen samalta sivunumerolta myös ja sen mukaan Huldalla näkyy olleen myös veli.

jukkaukkola
14.02.16, 22:03
Hei,

olen saanut käsiini nyt virkatodistuksen isoisäni äidistä, Hulda Johanna Strömbergistä s. 28.5.1884 Myrskylä ( Mörskom), k. 22.01.1946 Helsinki, eteläinen ruotsinkielinen seurakunta. Hän on muuttanut Porvoosta Helsinkiin 16.3.1911, jolloin myös lapset ovat muuttaneet mukana:
Sigrid Johanna s. 1.1.1904 Mörskom (k. 14.12.1952 Paavalin seurakunta Helsinki), Anders Artur s. 21.1.1901 Mörskom. Hän on muuttanut Helsingistä Artsjö 30.6.1917.
Hjördis s. 21.4.1906 Porvoo. Muutti Helsingistä 5.2.1919 Pernå.
Allan Olavi s. 12.5.1909 Mörskom. Muutti Helsingistä 20.6.1930 Lapinjärvelle.
Elisabet s. 3.9.1911 Helsingissä ja kuoli 4.10.1911 Helsingissä.

Myrskylän tai Porvoon tietoihin en pääse Hiskin kautta kiinni, kun tallennetut vuosiluvut päättyvät jo ennen näitä. Miten tästä voi edetä

Miksi Hulda Strömbergin aviomiehestä ei ole mainintaa?
Mistä voi selvittää Helsingin 1911 kantatietoja?

Ts. Allan Strömberg näyttäisi syntyneen edelleen Myrskylässä, mutta jälkeä ei näy missään. Hän on paluumuuttaja Helsingistä Lapinjärvelle.

Jaana

Tämäpä on mielenkiintoinen juttu ratkaistavaksi:Anders Arthur kastettu Pernajassa ,peräti kahteen kertaan :SSHY - Kuvatietokanta - Pernaja (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17785&pnum=124)

Isä mainintaa ei näy .
Onkohan niin että kaikki Huldan lapset on kastettu isättöminä?
Tutkippa tuo Hulda Johannan k.22.1.1946 jälkeen tehty perukirja ,niin siinä pitäisi näkyä viralliset perilliset .

eloja
15.02.16, 23:30
Hei,

mikäli jollakulla on ylimääräistä kärsivällisyyttä katsoa Rääkkylän kastetut 1847,
kuva 74.

Eva Stiina syntynyt 16.11.1847. Isä Turpeinen, mutta mikä ihme on äidin sukunimi ?

Olen yrittänyt verrata kirjaimia muihin sivuihin, josko sitä kautta saisin vinkin, mitä sukunimen kohdalla lukee. En onnistu :(

Nyt kaivan siis isoäitini Miina Toropaisen esivanhempia ( avioliiton kautta Strömberg).

Jaana

Anssi K.
16.02.16, 08:19

Jos viitsit laittaa tähän suoran linkin kyseiseen sivuun, niin voin yrittää. Saat varmasti nopeammin vastauksia, kun vastaajan ei tarvitse itse etstiä kyseistä sivua, vaikka ei välttämättä paljon aikaa viekään.

KariKK
16.02.16, 11:22
Hei,

mikäli jollakulla on ylimääräistä kärsivällisyyttä katsoa Rääkkylän kastetut 1847,
kuva 74.

Eva Stiina syntynyt 16.11.1847. Isä Turpeinen, mutta mikä ihme on äidin sukunimi ?

Olen yrittänyt verrata kirjaimia muihin sivuihin, josko sitä kautta saisin vinkin, mitä sukunimen kohdalla lukee. En onnistu :(

Nyt kaivan siis isoäitini Miina Toropaisen esivanhempia ( avioliiton kautta Strömberg).

Jaana
Vastaus kysymykseen löytyy kyllä HisKi:stä Rääkkylän kastetuista.
Eva Stina on kastettu vuoden 1847 puolella, mutta syntynyt 16.11.1846.
Vuoden 1846 kastetuissa äidin sukunimi on Sissonen.

eloja
16.02.16, 20:12
Laitan linkin vielä näin :
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=10848&pnum=74

eli tämän linkin takaa kaipaan apua Eva Stinan äidin nimeen.
Kari KK laitoitkin jo minulle vastauksen: äidin nimi on ollut Sissonen. Jäin pohtimaan S-kirjainta, mikä on muutoin käytettynä ollut erilainen. Äitini kirjoittaa edelleen tuolla koukkutyylillä etunimensä.

eloja
03.03.16, 20:15
Eipä löytynyt Myrskylän syntyneistä 12.5.1909 Allan Olavia .Nytpä sinun täytyy kysyä Lapinjärven krh-virastosta isäsi syntymätodistusta ,jos hän on syntynyt Lapinjärvellä ,vanhemmat mainitaan siinä,sitten tutkitaan RK:t ja muuttokirjat ,milloin isoisäsi Allan on tullut Lapinjärvelle ja mistä ja ketä ollut muuttokuormassa mukana. Aikaahan tuohon menee ,mutta näin luultavasti selviää isoisäsi suku.

Sain Myrskylän kirkkoherranvirastosta vastauksen, ettei Allan Strömbergiä löydy heidän kastekirjastaan. Lapinjärveltä tilatussa virkatodistuksessa on merkitty Allan Strömbergin syntymäpaikaksi Myrskylä. Tiedot ovat nyt ristiriitaiset Myrskylän ja Lapinjärven seurakuntien kesken.

Allan Olavi Strömberg s. 12.5.1909 Myrskylä vihittiin ´Miina Strömbergin os. Toropainen s. 5.2.1903 Rääkkylä,josta muutti Lapinjärven seurakuntaan 25.11.1933. Tämä muuttotieto näkyy Lapinjärven seurakunnan lähettämässä virkatodistuksessa.

Miten minun kannattaa nyt edetä ?

Anssi K.
04.03.16, 12:15

Ovat rippikirjojen mukaan muuttaneet Myrskylästä Porvooseen 1905, joten olisiko Allan syntynyt siellä? Valitettavasti SSHY:n sivujen Porvoon syntyneet päättyvät maaliskuun loppuun 1909.