Rantaneuvos Seppänen
25.01.16, 19:50
Jorma Keränen
Kainuulaiset ylijäämäsavolaisia?
Kainuu asutettiin 400 – 450 vuotta sitten puolen vuosisadan aikana kahteen kertaan. Toki täällä asusteli uudisasukkaiden tullessa vielä hyvin harvakseltaan saamelaista pyytäjäväkeä sekä sesonki luoteisesti sulanveden aikaan melkoinen joukko liminkalaisia eräkalastajia. Mutta keitä uudisasukkaat oikein olivat?
Tutkimuksessa on yksiselitteisesti osoitettu, että Kainuun ensimmäiset uudisasukkaat olivat 1500-luvun puolimaissa ylivoimaiselta enemmistöltään savolaislähtöisiä. Toki tänne houkuteltiin väkeä Pohjanmaan suunnasta ja jopa Pohjanlahden takaa, mutta heikoin tuloksin. Mikä sai savolaiset lähtemään kymmenien peninkulmien päähän aina Maanselän taakse, seudulle, jonka omistuksesta Ruotsi ja Venäjä kiistelivät?
Savossa ihmisten toimeentulo pohjautui kaskitalouteen ja pyyntielinkeinoihin, ennen kaikkea kalastukseen. Tällainen elinkeino vaati käytännössä jokaiselle talolle hyvin laajoja maa- ja vesialueita, koska yhdestä kaskesta saatiin vain pari satoa miespolven välein ja parhaat apajapaikat tuli ylikalastetuiksi. 1500-luvulle tultaessa oli eteläiseen Savoon syntynyt liikaväestöä ja siellä alkoi esiintyä eräänlaista rakennetyöttömyyttä. Savon talonpoikien valitus kuvaa mainiosti ongelmaa: ”Sitten tapahtui, että meitä alkoi kasvaa kovin monta yhdelle tilalle, niin että emme voineeet siinä elää. Sen vuoksi erosimme toisistamme ja rakensimme taloja ja tiloja takamaillemme.” Näillä takamaillaan he tarkoittivat nykyisen Pohjois-Savon seutuja, jotka asutettiin täyteen jo 1500-luvun puoliväliin mennessä.
Myös kruunun virkamiehet kiinnittivät huomionsa tähän uudisasutustoimintaan. Uudet talot toivat kruunulle eli valtiovallalle lisää verotuloja sekä eräällä tavalla työnsivät kiistanalaista Ruotsin ja Venäjän välistä rajaa idemmäksi. Tuo vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan raja, joka kulki Karjalan kannakselta läpi Savon Perämerelle oli käynyt hyvin epäselväksi. Uudisasutus nähtiin erinomaiseksi keinoksi laajentaa valtakuntaa, sillä väittämä ”kenen väki, sen maa”, oli toiminut valtapolitiikassa jo vuosisatojen ajan. Paikallisten johtomiesten, Savonlinnan voutien Klemetti-kirjurin ja Kustaa Fincken, välityksellä myös kuningas Kustaa Vaasa ymmärsi tilanteen ja alkoi voimakkaasti tukea savolaista uudisasutusta. Väkeä ryhdyttiin patistelemaan uudisasukkaiksi myös Maanselän takaiseen Kainuuseen etenkin sellaisista taloista, joissa asui useita miehiä eli perheitä. Parhaita ja varmaan myös halukkaimpia lähtijöitä olivat nuoret pariskunnat. Toki joukossa oli varmaan myös seikkailunhaluisia sekä esivaltaa paenneita rötöstelijöitä ja sotaväenottoja kartelleita ”käpykaartilaisia”.
Ensimmäiset savolaisperäiset uudisasukkaat olivat saapuneet Oulujärven rantamille jo 1530-luvun alussa, mutta varsinainen 140 perheen suuruinen uudisasutusaalto saapui Savosta Kainuuseen vuonna 1552. Vaikka nämä uudisravaajat joutuivat hetimiten venäläisten hyökkäysten kohteeksi, jatkui uudisasutus vuosikymmenien ajan ja 1570-luvun lopulla kainuulaistaloja oli jo noin 300. Näistä lähes 90% oli savolaista tai savokarjalaista alkuperää. Pohjalaisten eräkalastajien jälkeläisiä heistä oli vain kymmenkunta. Näistäkin jotkut alun perin savolaisia, kuten tämän jutun allekirjoittajan suku Keränen, joka tuli Kainuuseen Etelä-Karjalasta Savon ja Limingan kautta.
Nämä kainuun ensimmäiset uudisraivaajat maksoivat kalliisti kruunun asutuspolitiikasta ja omasta rohkeudestaan, sillä venäläiset tuhosivat heidän pirttinsä lopulta täydellisesti 1570 - 1580-luvulla. Suurin osa väestä joutui peräti surman suuhun. Jotkut onnistuivat pakenemaan Pohjanmaan rannikkon suuntaan tai lähtöseuduille Savoon. Jotkut perheet onnistuivat lymyämään sodan loppuun saakka piilopieteillä Kainuun korpien kätköissä. Tämä julma uhri ei kuitenkaan ollut aivan turha, koska tuon 25-vuotisen Venäjän sodan päätyttyä Täyssinän rauhaan vuonna 1595, Kainuu liitettiin lopulta virallisesti Ruotsin valtakuntaan.
Rauhan tultua tuon rappasodaksi kutsutun synkän ajanjakson jälkeen Kainuu asutettiin nopeasti uudelleen. Ensimmäisen asutusvaiheen raivaajia tai heidän jälkeläisiä ja muita sukulaisia oli toisen asutusvaiheen väestä lopulta lähes puolet. Kruunu oli jälleen hyvin aktiivinen asutuspolitiikassaan, sillä pitihän valloitettu maa asuttaa mahdollisimman nopeasti. Valtakunnan korkein johto oli jälleen mukana asutustoimissa. Ruotsin käytännön hallitisija Kaarle herttua, myöhempi kuningas Kaarle IX, tuki paikallisia viranomaisia käskyillään. Kainuuseen määrättiin uudisasukkaita Savosta sotaväenottojen tapaan. Otot suunnattiin sellaisiinn taloihin, joissa oli useita miehiä (suurperheitä). Ne, jotka eivät olleet halukkaita vapaaehtoisesti lähtemään uudisasukkaiksi Kainuuseen, ruoskittiin, ja jos tämäkään ei auttanut, heidät uhattiin hirtää pirttinsä kurkihirteen!
Ei siis ollut lainkaan ihmeellistä, että Kainuu asutettiin vajaassa vuosikymmenessä uudelleen. Nyt uudisasutus kattoi Kainuun äärilaitoja eli Kuhmoa ja Suomussalmea myöten, kun se ensimmäisellä uudisasutuskaudella oli ulottunut vain Sotkamoon ja Hyrynsalmelle saakka. Myös tästä väestä ylivoimainen enemmistö oli savoilaisperästä kansaa. Läntiseen Kainuuseen ja sinne tänne muuallekkin tuli kuitenkin Pohjanmaan suunnasta selvästi enemmän väkeä kuin ensimmäisessä asutusvaiheessa. Tulipa itäiseen Kainuuseen, Vuokin kylään, väkeä myös Venäjän puolen Karjalasta.
Olivatko Kainuun asuttajat lopulta ylijäämäsavolaisia? Olen itsekin käyttänyt tutkimuksissani tätä kielikuvaa ja sikäli se on perustetu ilmaisu, että nämä raivaajat olivat suurimmaksi osaksi tuon aikaisen Savon elinkeinomuodon näkökulmasta katsottuna liika-tai yljäämäväestöä. Toisaalta on muistettava, että uudisasukkaat ovat kautta historian olleet rohkeita, sisukkaita ja neuvokkaita ihmisä, jotka ovat valmiita myös riskeihin. Näistä uudisasukkaista periytyi Kainuun kansa, josta voi 1800-luvun alkupuolen suomalaisuusmiestä Adolf Ivar Arwidssonia mukallen sanoa: Savolaisia emme enää ole, pohjalaisiksi emme ole tulleet, olkaamme siis kainuulaisia!
Sukujen selvittäjä Eero Antero Seppäsen lisäys edelliseen, jonka opetusneuvos Jorma Keränen Jyväskylästä toimitti eteenpäin toimitettavaksi kaikelle kansalle ja jotka haluavat tietää omista juuristaan savolaisuuteen kuuluvaksi.
Ps, Kainuun asuttajasuvut ovat myös levinneet Koillismaalle ja vieläkin kauemmaksi aina eteläiseen lappiin ja niin ollen taaskin tulee serkkumme vastaan Koillismaalla ja Pohjoispohjanmaalla j,ne. Savolais peräisiä sukuja on noin kolmas osan meistä suomalaisista suvuista tahtoisimme sitä tai emme tahdo myöntää itsellemme lähtöjuuriamme savolaisuuteen.
Kainuulaiset ylijäämäsavolaisia?
Kainuu asutettiin 400 – 450 vuotta sitten puolen vuosisadan aikana kahteen kertaan. Toki täällä asusteli uudisasukkaiden tullessa vielä hyvin harvakseltaan saamelaista pyytäjäväkeä sekä sesonki luoteisesti sulanveden aikaan melkoinen joukko liminkalaisia eräkalastajia. Mutta keitä uudisasukkaat oikein olivat?
Tutkimuksessa on yksiselitteisesti osoitettu, että Kainuun ensimmäiset uudisasukkaat olivat 1500-luvun puolimaissa ylivoimaiselta enemmistöltään savolaislähtöisiä. Toki tänne houkuteltiin väkeä Pohjanmaan suunnasta ja jopa Pohjanlahden takaa, mutta heikoin tuloksin. Mikä sai savolaiset lähtemään kymmenien peninkulmien päähän aina Maanselän taakse, seudulle, jonka omistuksesta Ruotsi ja Venäjä kiistelivät?
Savossa ihmisten toimeentulo pohjautui kaskitalouteen ja pyyntielinkeinoihin, ennen kaikkea kalastukseen. Tällainen elinkeino vaati käytännössä jokaiselle talolle hyvin laajoja maa- ja vesialueita, koska yhdestä kaskesta saatiin vain pari satoa miespolven välein ja parhaat apajapaikat tuli ylikalastetuiksi. 1500-luvulle tultaessa oli eteläiseen Savoon syntynyt liikaväestöä ja siellä alkoi esiintyä eräänlaista rakennetyöttömyyttä. Savon talonpoikien valitus kuvaa mainiosti ongelmaa: ”Sitten tapahtui, että meitä alkoi kasvaa kovin monta yhdelle tilalle, niin että emme voineeet siinä elää. Sen vuoksi erosimme toisistamme ja rakensimme taloja ja tiloja takamaillemme.” Näillä takamaillaan he tarkoittivat nykyisen Pohjois-Savon seutuja, jotka asutettiin täyteen jo 1500-luvun puoliväliin mennessä.
Myös kruunun virkamiehet kiinnittivät huomionsa tähän uudisasutustoimintaan. Uudet talot toivat kruunulle eli valtiovallalle lisää verotuloja sekä eräällä tavalla työnsivät kiistanalaista Ruotsin ja Venäjän välistä rajaa idemmäksi. Tuo vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan raja, joka kulki Karjalan kannakselta läpi Savon Perämerelle oli käynyt hyvin epäselväksi. Uudisasutus nähtiin erinomaiseksi keinoksi laajentaa valtakuntaa, sillä väittämä ”kenen väki, sen maa”, oli toiminut valtapolitiikassa jo vuosisatojen ajan. Paikallisten johtomiesten, Savonlinnan voutien Klemetti-kirjurin ja Kustaa Fincken, välityksellä myös kuningas Kustaa Vaasa ymmärsi tilanteen ja alkoi voimakkaasti tukea savolaista uudisasutusta. Väkeä ryhdyttiin patistelemaan uudisasukkaiksi myös Maanselän takaiseen Kainuuseen etenkin sellaisista taloista, joissa asui useita miehiä eli perheitä. Parhaita ja varmaan myös halukkaimpia lähtijöitä olivat nuoret pariskunnat. Toki joukossa oli varmaan myös seikkailunhaluisia sekä esivaltaa paenneita rötöstelijöitä ja sotaväenottoja kartelleita ”käpykaartilaisia”.
Ensimmäiset savolaisperäiset uudisasukkaat olivat saapuneet Oulujärven rantamille jo 1530-luvun alussa, mutta varsinainen 140 perheen suuruinen uudisasutusaalto saapui Savosta Kainuuseen vuonna 1552. Vaikka nämä uudisravaajat joutuivat hetimiten venäläisten hyökkäysten kohteeksi, jatkui uudisasutus vuosikymmenien ajan ja 1570-luvun lopulla kainuulaistaloja oli jo noin 300. Näistä lähes 90% oli savolaista tai savokarjalaista alkuperää. Pohjalaisten eräkalastajien jälkeläisiä heistä oli vain kymmenkunta. Näistäkin jotkut alun perin savolaisia, kuten tämän jutun allekirjoittajan suku Keränen, joka tuli Kainuuseen Etelä-Karjalasta Savon ja Limingan kautta.
Nämä kainuun ensimmäiset uudisraivaajat maksoivat kalliisti kruunun asutuspolitiikasta ja omasta rohkeudestaan, sillä venäläiset tuhosivat heidän pirttinsä lopulta täydellisesti 1570 - 1580-luvulla. Suurin osa väestä joutui peräti surman suuhun. Jotkut onnistuivat pakenemaan Pohjanmaan rannikkon suuntaan tai lähtöseuduille Savoon. Jotkut perheet onnistuivat lymyämään sodan loppuun saakka piilopieteillä Kainuun korpien kätköissä. Tämä julma uhri ei kuitenkaan ollut aivan turha, koska tuon 25-vuotisen Venäjän sodan päätyttyä Täyssinän rauhaan vuonna 1595, Kainuu liitettiin lopulta virallisesti Ruotsin valtakuntaan.
Rauhan tultua tuon rappasodaksi kutsutun synkän ajanjakson jälkeen Kainuu asutettiin nopeasti uudelleen. Ensimmäisen asutusvaiheen raivaajia tai heidän jälkeläisiä ja muita sukulaisia oli toisen asutusvaiheen väestä lopulta lähes puolet. Kruunu oli jälleen hyvin aktiivinen asutuspolitiikassaan, sillä pitihän valloitettu maa asuttaa mahdollisimman nopeasti. Valtakunnan korkein johto oli jälleen mukana asutustoimissa. Ruotsin käytännön hallitisija Kaarle herttua, myöhempi kuningas Kaarle IX, tuki paikallisia viranomaisia käskyillään. Kainuuseen määrättiin uudisasukkaita Savosta sotaväenottojen tapaan. Otot suunnattiin sellaisiinn taloihin, joissa oli useita miehiä (suurperheitä). Ne, jotka eivät olleet halukkaita vapaaehtoisesti lähtemään uudisasukkaiksi Kainuuseen, ruoskittiin, ja jos tämäkään ei auttanut, heidät uhattiin hirtää pirttinsä kurkihirteen!
Ei siis ollut lainkaan ihmeellistä, että Kainuu asutettiin vajaassa vuosikymmenessä uudelleen. Nyt uudisasutus kattoi Kainuun äärilaitoja eli Kuhmoa ja Suomussalmea myöten, kun se ensimmäisellä uudisasutuskaudella oli ulottunut vain Sotkamoon ja Hyrynsalmelle saakka. Myös tästä väestä ylivoimainen enemmistö oli savoilaisperästä kansaa. Läntiseen Kainuuseen ja sinne tänne muuallekkin tuli kuitenkin Pohjanmaan suunnasta selvästi enemmän väkeä kuin ensimmäisessä asutusvaiheessa. Tulipa itäiseen Kainuuseen, Vuokin kylään, väkeä myös Venäjän puolen Karjalasta.
Olivatko Kainuun asuttajat lopulta ylijäämäsavolaisia? Olen itsekin käyttänyt tutkimuksissani tätä kielikuvaa ja sikäli se on perustetu ilmaisu, että nämä raivaajat olivat suurimmaksi osaksi tuon aikaisen Savon elinkeinomuodon näkökulmasta katsottuna liika-tai yljäämäväestöä. Toisaalta on muistettava, että uudisasukkaat ovat kautta historian olleet rohkeita, sisukkaita ja neuvokkaita ihmisä, jotka ovat valmiita myös riskeihin. Näistä uudisasukkaista periytyi Kainuun kansa, josta voi 1800-luvun alkupuolen suomalaisuusmiestä Adolf Ivar Arwidssonia mukallen sanoa: Savolaisia emme enää ole, pohjalaisiksi emme ole tulleet, olkaamme siis kainuulaisia!
Sukujen selvittäjä Eero Antero Seppäsen lisäys edelliseen, jonka opetusneuvos Jorma Keränen Jyväskylästä toimitti eteenpäin toimitettavaksi kaikelle kansalle ja jotka haluavat tietää omista juuristaan savolaisuuteen kuuluvaksi.
Ps, Kainuun asuttajasuvut ovat myös levinneet Koillismaalle ja vieläkin kauemmaksi aina eteläiseen lappiin ja niin ollen taaskin tulee serkkumme vastaan Koillismaalla ja Pohjoispohjanmaalla j,ne. Savolais peräisiä sukuja on noin kolmas osan meistä suomalaisista suvuista tahtoisimme sitä tai emme tahdo myöntää itsellemme lähtöjuuriamme savolaisuuteen.