Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Juho "Jukka" Hautaviidan sukutausta?
Eliastrygg
16.12.15, 23:07
Etsiskelen tietoja Juho Hautaviidan sukutaustasta (syntynyt todennäköisimmin 1870-luvulla), mutten ole vielä löytänyt mitään faktatietoa hänen vanhemmistaan.
Juhon jälkeläisiä on syntynyt Satakunnan Honkajoella. Hautaviitoja on myös asunut Pohjanmaan puolella Lappfjärdissä ja Isojoella, kenties myös Kauhajoella asti. Tärkeimmät tutkimusalueet lienevät kuitenkin Honkajoki ja Isojoki.
Juho Hautaviidan syntymäaikaan en ole löytänyt, mutta erään vuosikymmeniä sitten äänitetyn sukulaisen haastattelun perusteella olisi Juhon täytynyt syntyä 1870-luvun aikana.
Juhon ja vaimonsa Ida Marian ensimmäinen lapsi syntyi 1896, toinen 1899 ja loput neljä (Svante, Valde, Nestori ja Onni) ilmeisestikin 1900-luvun puolella. Ida Marialle avioliitto jo kolmas ja vaimo kuulemma 10-12 vuotta miestään vanhempi.
Näitä tietoja peilatessa olen päätynyt siihen, että Juhon vaimon Ida Marian (edellisten aviomiesten nimet Vainionpää ja Vanhatalo/Riihimäki) on täytynyt syntyä välillä 1860-1868. Hirveän paljon yli 40-vuotiaina niitä lapsia ei enää kovin paljoa naisille synny.
Jos jollakin tietoa näistä henkilöistä on, niin se olisi suurenmoista!
Tutkimista hankaloittaa hieman se, ettei perimätieto kerro Juho Hautaviidan vaimon alkuperäistä suku- /talonnimeä.
Kiitän avustanne!
t.Elias Trygg
Karijoella oli Hautaviidan talo ja Hautaviita -nimisiä torppia löytyy kaikista seudun seurakunnista (Jämijärvi, Isojoki, Kankaanpää, Kauhajoki, Siikainen, Honkajoki). Hautaniemet ovat tuskin sukua toisilleen, ovat saaneet nimen torpistaan.
Honkajoella oli ainakin kolme Hautaniemi-nimistä torppaa, mutta missään ei 1890-luvulla ollut henkilöitä, joita kyselyssä lueteltiin.
Minkä nimisiä olivat "Juhon ja vaimonsa Ida Marian ensimmäinen lapsi syntyi 1896, toinen 1899"? Minkä nimisiä, missä syntyivät, onko päivämäärä tiedossa?
Löytyykö hautakiviä, joissa on syntymäaikoja?
Eliastrygg
17.12.15, 22:06

Hei,
Juho/Jukka Hautaviidan ja Ida Marian ensimmäiset lapset olivat Fanni Hautaviita (myöh. Kaunisto) s.1896 ja Hilda Pauliina Hautaviita (myöh. Liljenmaa) syntyi 28.11.1899. Ainakin Hilda syntyi Hongonjoella. Hongonjoki oli Honkajoen vanha nimi. Fanni Hautaviidalle en tiedä tarkkaa syntymäaikaa. Fannin syntymävuosi perustuu siihen, että hän oli kuulemma kolme vuotta Hildaa vanhempi.
Honkajoella 28.11.1899 syntyneen Hilda Paulinan kastetiedoissa sanotaan
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3961&pnum=200
Äpärä. Vnhpi Ida Paulina Juhontytär. Pesämäen Uudentalon emäntä (="Amerikan leski"). Kmit torppari Robert Evertinpoika Sulkko Kodesjärven kylästä Isojoelta ja vmonsa Maria Juhontytär. Äidin ikä 34 vuotta.
Paaston kylän Pesämäen talolla oli Hautaviita -niminen torppa.
Paaston kylän Pesämäen talolla oli osa Uusitalo no 3 1/32 manttaalia ja sen isäntä oli
Juho Nestori Juhonpoika s. 30.1.1862 Teuvalla, tullut Honkajoelle Isojoelta 23.1.1892, vihitty 16.10.1892 Ida Pauliina Juhontyttären kanssa, mennyt Amerikkaan 30.6.1893.
Iida Pauliina Juhontytär s. 15.19.1865 Isojoki. Leski 28.5.1890, kuulutettu 23.1.1892, ripitetty salavuoteudesta 14.1.1900
Hänellä pojat 1. aviosta: Oskari Rikardi s. 8.2.1887 Honkajoella, Juho Vihtori s. 19.9.1889 Hjoki.
Toisesta aviosta Frans Niklas, s, 18.9.1893 Hjoki
Aviottomia Hilda Pauliina, s. 28.11.1899 ja Fanny Maria s. 13.4.1902.
Ehkä myöhemmin sitten nainut Hautaviidan torpparin??
Ida Paulinan ens.mies oli Uusitalon edellinen isäntä Nestor Juhonpoika s. 6.1.1866 Hjoki, vih. 8.12.1884, kuollut 23.5.1890. Heilltä kuoli 1. poika Frans Oskar s. 4.10.1885 pariviikoisena.
Eliastrygg
18.12.15, 14:18

Hei, kiitos viestistä!
Näyttää siltä, että olet paikantanut oikean Idan. Meille on puhuttu aina Ida Mariasta, mutta nähtävästi kastettu kuitenkin nimellä Ida Paulina, kun sellaisen olet löytänyt. Nuo lasten nimet täsmäävät. Edellisissä avioliitoissa kummankin miehen kutsumanimi oli kuulemma Nestori.
Toinen jätti perheensä lähdettyään Amerikkaan. Toisen Nestorin kanssa todellakin oli lapset Oskari ja Vihtori, joille tuli ilmeisesti talojen, tai tilojen mukaan sukunimet Vanhatalo ja Riihimäki (en muista kumpi kummalle).
Luen viestisi tarkemmin myöhemmin ja vastailen vielä. Tästä varmaan on ihan hyvä jatkaa. Hautaviidan Jukka/Juho on ollut tosiaan kolmas mies tuolle Idalle. Löysin eilen tällaisen Hautaviidan (toisen sivun kolmanneksi viimeinen nimi:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/honkajoki/syntyneet_1855-1883_mko16-20/75.htm
Olisikohan sama? On kerrottu, että Jukka oli kuitenkin ainakin 10 vuotta Idaa nuorempi, hmm..Täytyy tutkia myös Isojoen kirkonkirjoja..
Juho Juhonpka Hautaviita s. 26.2.1878 Isojoki.
Vanhemmat: Johan Henrik Matinpoika Vainionpää e. Överkodes
s. 12.4.1843 Isojoki. k.3.9.1911 Honkajoki.
Maria Hiskiaantr Koivula s. 22.7.1845 Kankaanpää.
k. 17.9.1912 Honkajoki.
Vihitty 2.6.1866 Isojoki.
Ida Paulina os. Sulkko s. 15.10.1865 Isojoki.
Ensimmäinen mies oli Nestor Juhonpoika Uusitalo (Pesämäki),
s. 6.1.1866 Honkajoki k. 28.5.1890 Honkajoki.
Vihitty 2.12.1884 Honkajoki.
Toinen puoliso oli Juho Nestor Juhonpka Lund s. 30.1.1862n Teuva.
Vihitty 16.10.1892.
Lähti Amerikkaan 30.6.1893.
Liitosta yksi poika.
Seuraavat kaksi tyttöä ovat aviottomia.
Juho Hautaviidan kanssa Ida Paulina vihittiin 27.12.1906 Honkajoki.
Tuiju Olsio
18.12.15, 19:50
Tähän lisäisin vain,että Juho Juhonpojan syntymäaika on 20.02.1878. Honkajoelle muuton yhteydessä on kirjattu erheellisesti 26. päivä http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=10436&pnum=132
Samoin muuttui isä Juho Heikin patronyymi Matinpojasta Malakiaksenpojaksi.
Juho Juhonpka Hautaviita s. 26.2.1878 Isojoki.
Vanhemmat: Johan Henrik Matinpoika Vainionpää e. Överkodes
s. 12.4.1843 Isojoki. k.3.9.1911 Honkajoki.
Maria Hiskiaantr Koivula s. 22.7.1845 Kankaanpää.
k. 17.9.1912 Honkajoki.
Vihitty 2.6.1866 Isojoki.
Ida Paulina os. Sulkko s. 15.10.1865 Isojoki.
Ensimmäinen mies oli Nestor Juhonpoika Uusitalo (Pesämäki),
s. 6.1.1866 Honkajoki k. 28.5.1890 Honkajoki.
Vihitty 2.12.1884 Honkajoki.
Toinen puoliso oli Juho Nestor Juhonpka Lund s. 30.1.1862n Teuva.
Vihitty 16.10.1892.
Lähti Amerikkaan 30.6.1893.
Liitosta yksi poika.
Seuraavat kaksi tyttöä ovat aviottomia.
Juho Hautaviidan kanssa Ida Paulina vihittiin 27.12.1906 Honkajoki.
Tuiju Olsio
18.12.15, 20:32
Juho Heikin vaimolla oli Isojoen kirjoissa patronyymi Malakiaksentytär. Kankaanpään Kortteiston Koivulan torpassa on syntynyt 22.07.1845 tytär Maria, jonka vanhemmat Hiskias Juhonpoika ja Inkeri Juhontytär. Tämä perhe muutti rippikirjan mukaan Ilmajoelle 1851 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3565&pnum=567
HisKin mukaan Isojoelle muutti Kankaanpäästä Maria Malakiaksentytär 06.10.1865. Tämä sama Maria Malakiaksentytär näyttää olevan Isojoella Juho Heikki Matinpoika Överkodeksen vaimona. Onko sama kuin Kankaanpäässä tuona päivänä syntynyt Maria Hiskiaksentytär, joka muutti Ilmajoelle eli tuliko perhe tai tytär Maria yksin sieltä takaisin Kankaanpäähän?

18.12.15, 21:54
Mielenkiintoista tosiaan..Juho Hautaviidan ikä sopisi hyvin kuvaan, paremmin kuin tuon Honkajoella syntynen Johan Jacob Hautaviidan, jonka linkitin aikaisempaan viestiini.
On myös mielenkiintoista, että Juho Hautaviidan isä olisi Vainionpää, sillä tuon Ida Paulinan toinen mies on perimätiedon mukaan ollut Nestori Vainionpää (jolla myös Nestori Vainionpää-niminen poika toisen naisen kanssa). Olisiko mahdollista, että tämä Nestori Vainionpää olisi aikaisemmin ollut Uusitalo/Pesämäki-niminen? Menee sekavaksi, ilmeisesti talosta on muutettu toiseen. Minulla on myös syntymäaikana Nestori Vainionpäälle 17.10.1864, Uusitalon Nestorilla taas 6.1.1866.
Selvästi on kyse samoista henkilöistä, sillä nimet ovat samat, mutta jokin tuossa ei ihan täsmää. Taidan kuitenkin luottaa enemmän teidän löytämiinne todisteisiin, jos ne ovat mainittu virallisissa asiakirjoissa.
Eliastrygg
18.12.15, 21:55
Honkajoella 28.11.1899 syntyneen Hilda Paulinan kastetiedoissa sanotaan
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3961&pnum=200
Äpärä. Vnhpi Ida Paulina Juhontytär. Pesämäen Uudentalon emäntä (="Amerikan leski"). Kmit torppari Robert Evertinpoika Sulkko Kodesjärven kylästä Isojoelta ja vmonsa Maria Juhontytär. Äidin ikä 34 vuotta.
Paaston kylän Pesämäen talolla oli Hautaviita -niminen torppa.
Paaston kylän Pesämäen talolla oli osa Uusitalo no 3 1/32 manttaalia ja sen isäntä oli
Juho Nestori Juhonpoika s. 30.1.1862 Teuvalla, tullut Honkajoelle Isojoelta 23.1.1892, vihitty 16.10.1892 Ida Pauliina Juhontyttären kanssa, mennyt Amerikkaan 30.6.1893.
Iida Pauliina Juhontytär s. 15.19.1865 Isojoki. Leski 28.5.1890, kuulutettu 23.1.1892, ripitetty salavuoteudesta 14.1.1900
Hänellä pojat 1. aviosta: Oskari Rikardi s. 8.2.1887 Honkajoella, Juho Vihtori s. 19.9.1889 Hjoki.
Toisesta aviosta Frans Niklas, s, 18.9.1893 Hjoki
Aviottomia Hilda Pauliina, s. 28.11.1899 ja Fanny Maria s. 13.4.1902.
Ehkä myöhemmin sitten nainut Hautaviidan torpparin??
Ida Paulinan ens.mies oli Uusitalon edellinen isäntä Nestor Juhonpoika s. 6.1.1866 Hjoki, vih. 8.12.1884, kuollut 23.5.1890. Heilltä kuoli 1. poika Frans Oskar s. 4.10.1885 pariviikoisena.
En saa jostain syystä tuota linkkiä auki. En ole sshy:n jäsen, mutta tuttavani joka on jäsen ei myöskään saanut. Mikäköhän siinä on ongelmana..
Juho Heikin vaimolla oli Isojoen kirjoissa patronyymi Malakiaksentytär. Kankaanpään Kortteiston Koivulan torpassa on syntynyt 22.07.1845 tytär Maria, jonka vanhemmat Hiskias Juhonpoika ja Inkeri Juhontytär. Tämä perhe muutti rippikirjan mukaan Ilmajoelle 1851 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3565&pnum=567
HisKin mukaan Isojoelle muutti Kankaanpäästä Maria Malakiaksentytär 06.10.1865. Tämä sama Maria Malakiaksentytär näyttää olevan Isojoella Juho Heikki Matinpoika Överkodeksen vaimona. Onko sama kuin Kankaanpäässä tuona päivänä syntynyt Maria Hiskiaksentytär, joka muutti Ilmajoelle eli tuliko perhe tai tytär Maria yksin sieltä takaisin Kankaanpäähän?
Tuiju, kyllä, Maria on Hiskias Johaninpoika Koivulan ja Ingrid Johanintytär Marjaniemen tytär, s. 22.7.1845 Kankaanpää.
Kun Hiskias kuoli Ilmajoella ja Ingrid muutti tytärtensä kanssa Honkajoelle, pappi antoi tytöille uudet patronyymit, Malakias.
Niimpä tytöt loppuelämänsä kulki "Malakiaan"-tyttärinä.
Itse olen Juho Hautaviidan sisaren jälkeläinen.
Eliastrygg
18.12.15, 23:16
Toiseksi viimeisessä viestissäni esitin asiani sekavasti. Nyt korjaan:
Ida Paulinan ensimmäinen mies Nestori Uusitalo on periytynyt suullisesti Nestori Vanhatalona.
Toinen mies Nestor Lund sen sijaan on kulkenut tarinoissa nimellä Nestori Vainionpää.
Mielenkiintoista sinäänsä, että tuon Juho Hautaviidan isä olisi ollut Vainionpää...
t.Elias
Tuiju Olsio
19.12.15, 01:07
Kiitos, kiva kun selvisi.
Tuiju, kyllä, Maria on Hiskias Johaninpoika Koivulan ja Ingrid Johanintytär Marjaniemen tytär, s. 22.7.1845 Kankaanpää.
Kun Hiskias kuoli Ilmajoella ja Ingrid muutti tytärtensä kanssa Honkajoelle, pappi antoi tytöille uudet patronyymit, Malakias.
Niimpä tytöt loppuelämänsä kulki "Malakiaan"-tyttärinä.
Itse olen Juho Hautaviidan sisaren jälkeläinen.
Kyllä minä ainakin saan linkin auki.Siinä on juuri nuo tiedot Hildasta...Leilalm
Josefiina B
23.02.19, 01:53
Hei, minulla olisi lisää tietoa, mutta etsitkö enää?
Eliastrygg
23.02.19, 11:14
Hei,
Lähetin sinulle yksityisviestin.
Kuulumisiin! :)
Terv. E
raimoensio
23.02.19, 12:10
Linkissä ei ole mitään vikaa, mutta jos sen kopioi vaikka postiin, niin se ei siirry kokonaisena, eikä enää aukea!
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.