PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Janne Marttiini, s. 1893, esipolvet

Tapani Kovalaine
05.12.15, 21:43
Kyllä olisi luullut että netistä löytyy kierinkiläisen sepän Janne Marttiinin (1893-1970) esipolvet, sillä tämä Janne perusti vuonna 1928 Rovaniemelle puukkotehtaan, jossa syntyi lähes joka kotiin Ilves-puukkoja, Lapin leukuja ja miljoonia filerointiveitsiä.

Linkki: http://www.marttiini.fi/Marttiini-Oy/Historiaa

Kun esipolvia ei valmiina kokonaisuutena netistä löytynyt, tein hahmotelman. Tuloksena oli taulukko, joka johtaa vahvasti Sodankylään ja Kittilään, mutta myös Kemijärvelle ja sitä kautta Sursill-sukuun. Kemin Lautiosaaren Vilmilän talossakin on eräs Janne Marttiinin esi-isä syntynyt eli Sodankylän nimismiehen poika Sven Niilonp Mathlein (s. 1748).

Sukunimitilaston mukaan Marttiini on nimenä 41 henkilöllä. Se on vähän ja arvata saattaa, että Janne Marttiinin sukunimen takaa isälinjassa löytyvät nimet Martin, Ranta ja Ala. Kun asuintalo vaihtui niin vaihtui yleensä perheen sukunimikin.

Hahmotelma isälinjasta menee seuraavasti:

Janne Marttiini 1893-1970 (syntyi Sodankylän Kieringissä)
Fredrik Juhonp Martin 1865, pso Amanda Heikintr Erola-Vaara 1867

Juho Heikki Pekanp Martin 1841, pso Anna Kaisa Juhontr Sassali 1839
Pekka Pekanp Ranta-Martin 1812, pso Anna Stiina Matintr Kallats-Ranta 1817

Pekka Pekanp Ala-Ranta 1790, pso Stiina Mikontr Mäkilä 1786
Pekka Niilonp Ala 1759, pso Stiina Matintr Poikela 1764

Niilo Niilonp Ala 1725, pso Kaarina Pekantr (sukunimi ?) 1717
Niilo Laurinp Ala s. n. 1690, pso Kaarina 1698 (II pso Heikki Juhonp. Ryssä-Ala)
Lauri Ala, pso Kaarina (asuivat Kittilässä Ala -nimisessä talossa)

Hahmotelma äitilinjasta menee näin:

Janne Marttiini 1893
Amanda Heikintr Erola-Vaara 1867, pso Fredrik Martin 1865

Anna Kaisa Heikintr Vaara 1827, pso Heikki Martinp Halonen-Erola-Vaara 1820
Stiina Heikintr Keskitalo 1802, pso Heikki Heikinp Vaara 1799

Valpuri Juhontr Jyvälä 1768, pso Heikki Matinp Kairavuopio-Keskitalo 1759
Maria Juhontr Heckman 1736, pso Juho Ollinp Pietilä-Jyvälä 1735

Anna Matintr Oinas 1714, pso Juho Juhonp Heckman 1700

Anna Oinaksen puoliso oli Kemijärven lukkari, jonka äiti Maria Esaiaksentr Fellman oli syntynyt Iissä 1666. Maria oli Sursill -suvun jälkeläisiä.

Janne Marttiinin esipolvien keskilinjasta löytyy esimerkiksi seuraavia sukunimen tavoin käytettyjä nimiä: Kaukonen, Pulli, Aikio, Jundin, Sarrio, Kierikki, Syväjärvi, Mattanen, Halonen, Kallo, Jääskö, Mathlein, Fagerström, Kock, Pelkonen ja Alatalo.

Kerrassaan ylivoimaiseksi kävi löytää Sodankylässä 9.9.1799 syntyneen Heikki Heikinp Vaaran isälle (s. 1764) ja äidille (= Anna s. 1771) vanhempia ja esipolvia. He ilmestyivät vuonna 1793 Sodankylään.

tellervoranta
05.12.15, 21:53
Ja Janne Marttiini on meillä käynyt (istuin taksissa sylissään) ja vanhempani ovat käyneet Marttiineilla.
Aikanaan Lapin ryhmässä muistaakseni tehtiin Janne Martinille esipolvia.:)

jouko_autio
06.12.15, 09:30
Henrik Kangas tuli Sodankylään korjaamaan kirkon tapulia. Tässä esipolvia.

Esivanhempien polku

I
Pekka Pekanpoika, pirkkalainen, Isäntä 1539-1571, k. noin 1593
Tuntematon

II
Niilo Pekanpoika
Tuntematon

III
Pekka Niilonpoika, s. Pajala
Tuntematon

IV
Hannu Pekanpoika Pekkari, Tärännön kylässä, s. 1623 Tärendö, Pajala, k. 1685 Tärendö, Pajala
Valborg Grelsintytär Jatko

V
Hannu Hannunpoika Pekkari, s. 1657 Tärännön Isokylä, k. 14.1.1730 Täräntö
Margareta Mikontytär

VI
Samuel Hannunpoika Pekkari, Hannu-Pekkari, s. 1700 Kolarinkangas, k. 1744
Brita Heikintytär Vuopio, s. Pajala

VII
Henrik Samuelinpoika Kangas, s. 1731 Kolari, k. 1796
Margareta Juhontytär Lampa, s. 25.1.1734 Juoksengi, Övertorneå

VIII
Henrik *Heikki Heikinpoika Kangas, Vaara, kirkonrakennusmestari, mv, s. 1764 Kolari, k. 9.1.1843 Sodankylä, Sattanen

Joukoseon
06.12.15, 09:32
Tuosspa yksi mahdollinen kehitelmä http://mooses.free.fr/suku/html/dat19.htm#60

JN

Tapani Kovalaine
06.12.15, 12:41
Tuosspa yksi mahdollinen kehitelmä http://mooses.free.fr/suku/html/dat19.htm#60

JN
Onhan näköjään netissä ennestään ollut jo 10 vuoden ajan esipolvitiedot Janne Marttiinille. En vaan osannut hakea. Oli hyvä etten löytänyt, sillä Janne Marttiinin isän Johan Fredrikin vanhemmiksi on vahingossa merkitty tuohon taulustoon hänen isoisänsä ja isoäitinsä. Digikuva 295 osoittaa, että yksi sukupolvi on jäänyt välistä, mutta tätähän sattuu, että 90 prosenttia netissä olevista tiedoista yleensä on ihan oikein. :) Pekka Martinin puoliso Stiina Kallats kuoli 1871 eikä 1911, kuten taulustossa lukee.

Digi 295, Sodankylä, Unari, Martin: http://digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sodankyla/rippikirja_1859-1881_ik369-370/295.htm

Tapani Kovalaine
06.12.15, 12:44
Henrik Kangas tuli Sodankylään korjaamaan kirkon tapulia. Tässä esipolvia.
- - - - - - -
VII
Henrik Samuelinpoika Kangas, s. 1731 Kolari, k. 1796
Margareta Juhontytär Lampa, s. 25.1.1734 Juoksengi, Övertorneå

VIII
Henrik *Heikki Heikinpoika Kangas, Vaara, kirkonrakennusmestari, mv, s. 1764 Kolari, k. 9.1.1843 Sodankylä, Sattanen
Kiitokset Jouko! Ilmankos en löytänyt, sillä etsin Heikille ja Annalle esipolvien tietoja koko ajan etelästä, en lännestä, kuten olisi pitänyt.

tellervoranta
06.12.15, 14:17
Matilan kirjassa Alkuheräystä ja Saarnamiehiä on Stiina Kallatsille laitettu kuolinvuosi 1869, mutta allaolevassa linkissä laidassa on kuolinaika. Itse olen kirjaan riipustellut lisätietoja Marttiinin Jannen esipolvista ja Pekka Pekanpoika Ranta/Martinille myös toisen vaimon Kaisa Sofia Orajärven.

http://digihakemisto.appspot.com/edit?kuid=7835904&kuvanumero=116&ay=2578929&sartun=99255.KA&atun=184767.KA&amnimeke=Sodankyl%C3%A4n+seurakunnan+arkisto&sarnimi=Rippikirjat&aynimi=Rippikirja+1859-1881&ay2=118727