PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Sigurd Kärnä s.1.12.1916 Ii

tellervoranta
19.11.15, 16:15
Pääseeköhän tästä Sigurdista, joka 99-vuotiaana sai vielä ajoluvan suvussa taaksepäin. PS:ssä on kahden sivun juttu otsikolla Automies vuosimallia 1916. Tekstin mukaan siirtyi yksivuotiaana Iin Haminasta Kemiin ja Rovaniemelle, missä vanhemmillaan oli valokuvausliikkeet.
Sigurt aloitti työt 18-vuotiaana Aineen autoliikkeessä. Sodat käytyään Sigurd Kärnä sai taksiluvan Kemiin. Dramatiikkaakaan ei puuttunut,koska tammikuussa 1947 hän joutui kahden miehen ryöstön kohteeksi ja pelastui haavoittuneena saatuaan käsiaseen taskustaan ja käytettyään sitä. PS:ssä on kuva 38 taksimiehen järjestämästä mielenilmauksesta taksimiesten turvallisuuden puolesta.

http://www.pohjolansanomat.fi/lappi/katso-video-99-vuotias-automies-ajaa-edelleen-varmalla-otteella/

Tapani Kovalaine
19.11.15, 16:54
Kemistä muutti Iihin (Iille, jos sallitaan...) vuonna 1899 suutari Heikki Juhonpoika Kärnä, joka oli syntynyt Muhoksella 1868 ja oli marraskuussa 1897 avioitunut Paavolasta syntyisin olevan Loviisan kanssa, joka 1875 syntyessään oli Priitantytär Planet. Tuommoinen Kemistä muutto on vihje. Tämä pariskunta, jonka esikoispoika Joel kuoli lapsena, voi olla sukua Sigurd Kärnälle.

Digi 472 rk: http://digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=9817&pnum=472

Vuoden 1915 henkikirjassa Kärnän perheessä oli yksi poika ja kaksi tytärtä.
Digi 124, Etelä-Ii: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=21530411

tellervoranta
19.11.15, 22:02
Seuraavassa kerrotaan, että ensimmäinen valokuvaamo Iissä oli Heikki Kärnällä.
Vähän aikaa sitten huomasin sen, että kirjoitan henkilöstä, jolta itseltään voisin kysyä suvustaan. Jos on 99 vuotiaana saanut vielä ajokortin, niin muistikin varmasti pelaa.

http://cc.oulu.fi/~tariko/vanhahamina/vuosi1950.htm

Aikanaan osallistuin sukututkimukseen iiläisen valokuvaaja Valto Pernun juurien etsimiseen ja tulenkin Valtovainajalle sukulaiseksi Kanniainen/Kamulan kautta.
Minulla on Valto Pernun säätiön kirja: Valto Pernu, Pohjoisen valokuvaaja, mihin mm. entinen oppilaani on kirjoittanut osion Valto Pernun maalaukset. Sitten minulla on myös sukujuonto.
Ei tiedetä, mistä Valto Pernu olisi oppinsa saanut ja arvellaan, että käynnistään v.1919 Oulun torivalokuvaajalla. Mutta saattaisihan myös Kärnä olla esikuvana. Aikanaanhan V. Pernu oli Rovaniemellä torikuvaajana sekä kävi mm. Petsamossa reissun.

En ajatellut kirjoittaessani Sigurd Kärnästä, että liikun liian myöhäisessä ajassa. Mode tai Admin saavat poistaa tämän jutun ja voin sitten aloittaa vaikka isästä.

JHissa
20.11.15, 10:46

Muutenkin koska kyseessä on elossa oleva ihminen, niin kysymykset kannattaa esittää hänelle itselleen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/sshy/kaytannesaannot.pdf
Muutenkin tuo 100-vuoden raja koskee vainajia ei elossa olevia, joiden kohdalla kannattaa olla tarkkana, sillä onhan elossa jo noin 750 yli 100-vuotiasta suomalaista.

tellervoranta
20.11.15, 12:50
Keskustelin n.tunnin ajan Sigurd Kärnän kanssa ja annoin hänelle kaikki henkilö+yhteenottotietoni sekä kerroin, miten vahingossa laitoin hänen tietonsa sukusivulle sekä kysyin poistamisesta. Hän kertoi Muhokselta syntyneestä isästään ja äidistään, heidän työstään, asumisistaan, muutoistaan,kuolemastaan jne. Hän lupasi minun jatkaa tutkimista sekä minä lupasin toimittaa hänelle tietoja Kärnän esipolvista.

Mutta pyydän moderaattoria poistamaan silti tämän kirjoittelun ja teen itsekseni hänelle jälkipolvia, jotka toimitan hänelle.

Tapani Kovalaine
20.11.15, 13:54
...
Mutta pyydän moderaattoria poistamaan ... tämän kirjoittelun ja teen itsekseni hänelle jälkipolvia, jotka toimitan hänelle.
Moderaattorille on tähän mennessä esitetty riittävät perustelut, joten tämä viestiketju tulee poistaa, ettei Tellervo tee itsekseen jälkipolvia meille muillekin ... :)