PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Digitaalisen Sukututkimuksen kurssit jatkuvat


Juha
07.11.15, 09:52
Mitä tarkoittaa DIGITAALINEN SUKUTUTKIMUS?


Tietokone löi läpi sukututkijan arkisena apuvälineenä 1990-luvulle tultaessa, ja Internetin käyttö kotitalouksissa yleistyi vuosikymmenen loppupuolella. Vuosituhannen taite merkitsi lopullista murrosta, digitaalista vallankumousta, jonka vaikutus ulottuu koko kulttuuriimme – myös sukututkimukseen.

Sukututkimuksen voidaan toden teolla sanoa siirtyneen 2000-luvun alussa Internetiin, jossa enin osa sukututkijan työssään tarvitsemasta keskeisestä lähdemateriaalista on käytettävänä digitaalisessa muodossa, usein vieläpä maksutta. Kolmannen vuosituhannen sukututkija kohtaakin tutkimustyössään uuden hankaluuden: koska Internetin bittiavaruus on hajanainen kudelma erilaisia sivustoja, mistä siis tavoittaa haluttu materiaali? Mitä kaikkea sukututkija voi netistä oikeastaan löytää? Ja miten löydettyyn tulee suhtautua?

Suomen Sukututkimusseuran järjestämät digitaalisen sukututkimuksen perus- ja jatkokurssit vastaavat näihin kysymyksiin. Koulutuksissa tarkastellaan Internetin eri aineistomuotoja, digitoituja asiakirjoja, hakutietoja ja aineistopankkeja, mutta opastetaan sukututkijaa myös omatoimiseen sähköiseen asiointiin Arkistolaitoksen kanssa (esim. aineistojen tilaus ja käyttöluvat). Myös kurssilaisten omat kysymykset ja ongelmat huomioidaan opetuskokonaisuudessa. Sopii erityisesti henkilöille, joilla on jo jonkinmoiset valmiudet itsenäiseen sukututkimukseen.

Koulutukset järjestetään lauantaisin.

Digitaalisen sukututkimuksen peruskurssit tammi- ja helmikuussa 2016:

* Hämeenlinna: 16.1.2016 klo 9.00—16.00, Hämeenlinnan maakunta-arkisto, Aittatie 2

* Joensuu: 30.1.2016 klo 9.00—16.00, Itä-Suomen Yliopisto, Agora-rakennus, sali AG108, Yliopistonkatu 4

* Tampere: 6.2.2016 klo 10.30—17.00, Vanha Kirjastotalo, Keskustori 4

Digitaalisen sukututkimuksen jatkokurssit tamm- ja helmikuussa 2016:

* Jyväskylä 13.2.2016 klo 9.30-16.00, Jyväskylän pääkirjasto, Vapaudenkatu 39-41

* Turku 27.2.2016 klo 9.00-16.00, Turun Maakunta-arkisto, Sibeliuksenkatu 2


Lisätietoja seuran sivuilla:

http://www.genealogia.fi/digitaalinen-sukututkimus

Osallistumismaksu: 49 € (Suomen Sukututkimusseuran jäsenille 35 €)

Sitova ilmoittautuminen viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta joko puhelimitse 010 387 7900 tai sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.genealogia.fi/ilmoittautumislomake


Kouluttajana toimii Juha Vuorela