Au-lapsen tunnustaminen 1800-luvulla

[ilkant]

Tutkimuksissani olen kohdannut tilanteen, jossa suvun piirissä kerrottu tarina on konkretisoitunut dna-sukututkimuksen perusteella yhden askeleen. Minulla on myös kirkonkirjoista haettua tietoa asianomaisista henkilöistä.

1800-luvun puolivälissä yksi mies sai au-lapsen. Isä on tunnustanut lapsensa. Onko olemassa mitään dokumenttia tunnustamisesta? Onko sellainen vain suullinen tunnustus, vai onko mahdollisesti käräjillä tehty mitään asian johdosta? Tapaus on sattunut Varsinais-Suomessa.

Mistä voisin etsiä faktaa asiasta? Toiveena on löytää kirjalliset todisteet asiasta. Geeni-todistus on jo olemassa tulkittuna. :)

[JouniK]

Artikkeli aiheesta:
http://www.genealogia.fi/genos-old/62/62_176.htm

[Antti Järvenpää]

Jos ajatellaan, että isyyttä olisi voitu jotenkin tutkia, niin pitäisi tietään verikokeiden historia. Hakusanalla the history of blod test löytyy mm. seuraava maininta:

In the 19th century, scientists were unaware that people had different blood types. After the discovery of the differences in red blood cells, blood testing became an important part of screening for blood banks. In the 1930s and 1940s, premarital blood testing for syphilis and rubella became standard.

Read more : http://www.ehow.com/about_5553177_history-blood-testing.html

Arno Forsiuksen sivuilta löytyy seuraava tieto:
Saksalainen August Wassermann (1866–1925) esitti vuonna 1906 kehittämänsä verikokeen (WaR), jonka avulla oli mahdollista todeta, tosin eräin varauksin, kuppataudin tartunta myös sairauden oireettomassa vaiheessa, kun tartunnasta oli kulunut noin 4 viikkoa. Tämä menetelmä yleistyi muutamassa vuodessa ja se merkitsi olennaista parannusta kuppataudin toteamisessa ja levinneisyyden selvittämisessä. Myöhemmin kehitettiin yksinkertaisempia verikokeita, mm. Kahn, Sitolipin, Cardiolipin, VDRL. Ne eivät olleet aivan niin luotettavia kuin Wassermannin koe, mutta ne soveltuivat paremmin tapausten seulontaan.

Eli tästä tullaan kysymykseesi. Käytännössä vielä 1800-luvulla ja pitkälti vielä 1900-luvun puolella isyys perustui joko isyyden tunnustukseen tai tuomioistuimen tuomioon, mikäli asia sinne vietiin. Useinhan ei viety, jos isä tunnustamattakin huolehti perillisestään.

Krkonkirjoja kun katselee, niin isyys:
- saatetaan mainita aviottoman lapsen kohdalla (tapaukset isä tunnustanut lapsen)
- kastekirjauksessa saattaa olla jokin merkintä mahdollisesta isyydestä (fader sades vara ....jne)

Sitten on käräjillä käsiteltyjä isyyksiä, joissa on joko tuomittu isäksi tai sitten ei. Monasti isyydestä ei ole halaistua sanaa missään ja näissä tapaukset on joko jotenkin sovittu tai muusta syystä asiaa ei ole haluttu viedää mihinkään eteenpäin.

Kun mainitset, että mies on tunnustanut lapsen, niin käsittääkseni ei siitä sen suurempaa dokumenttia tehty - riitti kun tunnusti, jos asiasta ei ollut mitään ritaa.

Nykyisinhän avioliitosta syntynyt lapsi oletetaan ilman epäilystä vanhempien lapseksi kuten ennenkin. Jos lapsi syntyy esim. avoliitossa, pitää se erikseen tunnustaa, josta jää viranomaismerkintä.

[ilkant]

Kiitokset vastauksista! Ei voi sanoa muuta kuin, että nämä dna-testaukset tuovat isien etsintään paljon helpotusta - joskin varmaan yllätyksiäkin. Sukututkimukselliset dna-testaukset eivät ole mitään isyystestejä kuitenkaan.

[Antti Järvenpää]

Kiitokset vastauksista! Ei voi sanoa muuta kuin, että nämä dna-testaukset tuovat isien etsintään paljon helpotusta - joskin varmaan yllätyksiäkin. Sukututkimukselliset dna-testaukset eivät ole mitään isyystestejä kuitenkaan.

Vaikka sukututkimukselliset testit eivät ole virallisia isyystestejä, näyttää vaikkapa FTDNA family finder eittämättömästi kuka on äiti ja kuka isä. Yhteinen 50% autosomaali perimä kun ei voi olla täydellinen kuin biologisen lapsen ja vanhemman välillä.

Tähän liittyy myös se riski sukututkimuksellisiissa tutkimuksissa, että jos on vaikkapa antanut adaptoitavaksi lapsen tai ei ole aivan varma jälkeläisten määrästä, tulevat ne vääjäämättömästi esille, mikäli sekä vanhempi että lapsi sattuvat testauttamaan itsensä. Tämä kannattaa ottaa huomioon kun alkaa teettämään sukututkimuksellisia testejä. Sitten kun ikäpolvia tulee useampia väliin tilanne alkaa olla toinen.