Merikarvian, Siikaisten, Isojoen sukunimet?

[Risto H]

"Olen savolaispoikana vähän orpo tilanteessa, kun serkku on mennyt Ruotsiin."

Äsken postasin tällaisen viestin. Taisi mennä vähän väärän maakunnan piikkiin. Siksi, että olen katselemassa saman suvun lähteitä Merikarvialta jne.

Minua askarruttaa, milloin lapset ottivat talon nimen sukunimekseen ja milloin ei. Syntyneitten luettelossa hyvin usein on merkitty talon nimi sukunimeksi. Olen todennut, että joskus se pitää, joskus on ollut vain kirjaajan oikku. Sukunimien muodostuminen noilla kulmilla on ehkä vaikeaa varmasti päätellä. Digi-kuvia on verkossa vain 1900-luvun vaihteeseen.

Onko teillä, hyvät ystävät, kantaa ja tarkempaa tietoa asiasta? Merikarvia ja 1800-luku ovat hyvä tarkastelun kohde.

Kiittäen vastauksista,
Risto H

[Roslin]

Hei !
Tapaukseen ei ole yhtä oikeata vastausta. Kuitenkin muutamia perusperiaatteita olen ollut havaitsevinani. Yksi niistä on tietysti se, että talon tai torpan vanhin poika oli tietysti oikeutettu käyttämään talon tai torpan nimeä jatkaessaa sen pitämistä. Niillä jälkeläisillä jotka muuttivat pois olikin jo sitten useampia vaihtoehtoja, kuten mennessään vävyksi niin siitä seurasi useasti se, että uudeksi nimeksi tuli tai otettiin uuden asuinpaikan nimi. 1800-luvun lopulla tuli taas tavaksi muuttaa tai ottaa uudeksi sukunimeksi suomenkielinen nimi.
Eräs esimerkki Merikarvialta on se, että eräs esivanhempani joutui rengiksi heti rippikoulun jälkeen. Tällöin hänelle kirjattiin vielä syntymätorpan nimi sukunimeksi, mutta seuraavassa palvelupaikassa hänellä ei enään ollut sukunimeä lainkaan, vaan hän oli nimeltään Henrik Henriksson

[raimoensio]

Lähtökohtaisesti Merikarvialla kuin muuallakin Länsi-Suomessa ei talollisten tai torpparien lapsilla ollut sukunimeä ollenkaan. Vain käsityöläisillä, sotilailla ja säätyläisillä oli sukunimi. Tosin paljon käytettiin asuinpaikan nimiä ikäänkuin sukunimenä, mutta se ei ollut pysyvä kuten oikea sukunimi vaan riippui asuinpaikasta. Tämä on tietysti hankala käytäntö esimerkiksi lainhuudoissa, sama henkilö on voinut saada usempia lainhuutoja eri nimillä. Tai esim. kun sotilaan poika Matti Matinpoika Elg tule Jumpin talon vävyksi ja isännäksi niin hän on siitä lähtien Matti Matinpoika Jumppi. Mutta Jumppi ei tässäkään ole sukunimi vaan lisänimi, joka ilmaisee hänen suhteensa Jumpin taloon.

[Risto H]

Raimoensio, hankala ei vain lainhuutajille, vaan myös sukututkijalle.

Olen ollut huomaavinani, että kaikissa Länsi-Suomen ja Hämeen pitäjissä ei talon/torpan nimeä kirjattu kastekirjaan sukunimeksi. Sitten jouduin Merikarvialle, jossa kirjaustapa on lähes sääntö. Joissain tapauksissa molemmat, mies ja vaimo, on saanut asuinpaikan nimen sukunimekseen. Kastekirjassa sukunimenä voi olla vaikkapa Juhola, rippikirjassa ei tietenkään.

Itä-Suomalaisena ihmettelen jälleen. Meillä, joilla oli ollut jo satoja vuosia "oikea" sukunimi, vaimo säilytti syntymänimensä. Vasta 1900-luvun vaihteen tienoilla ryhdyttiin matkimaan ilmeisesti saksalaista tapaa, jolloin vaimo sai miehen nimen. Pakollisena tapa oli Suomessa vain 1920-luvulta vuoteen 1985, jolloin nimilaki muuttui.
Risto H