PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kuvia Raahen seudulta ja Amerikasta


Sanna H
06.09.15, 16:08
Jatkoa edelliseen. Auton edessä olevat henkilöt voisivat EHKÄ olla Martikkalan sukua.

InkeriS
07.09.15, 14:19
Toisessa kuvassa Raahen vanha työväentalo. Nykyisin paikalla on Lidl.
InkeriS

Sanna H
07.09.15, 16:28
Inkerin tiedon perusteella lähden arvailemaan, että kuva voisi olla 1920-luvun tienoilta, todennäköisesti ennen vuotta 1926 jolloin työväenaatetta kannattanut isosetä lähti Kanadaan. Kuvaa suurennettaessa ainakin etualan henkilöitä olisi periaatteessa mahdollisuus tunnistaa.

T. Sanna

Wiljami
31.12.15, 03:20
Tään sarjan viimeisen kuvan näkisin otetun Suomessa tai Ruotsissa. Auto voisi Olla Kaiser ja vm n. 1952-56. Asut passaa mielestäni lähinnä 1960 -luvun alkuun. Ko. auto oli arvostettu ja harvinainen. Mutta sainpa itsekin nauttia sellaisen kyydistä aikanani. Ja kuvan vasemman puoleinen mies on aivan kuin Eino Poutiainen. Nuorempana Eino oli hoikempi, mutta kuva voi olla jopa 1965 seutuvilta, jolloin Eino oli viidenkympin seutuvilla ja nauttinut kansanedustajana hyviä ruokia. Eihän tätä faktaksi suoralta kädeltä pidä ottaa, mutta ko. asut, auto ja SMP:n kansanedustaja passaa. Ei noita autoja juuri muilla pystynyt olemaankaan. Ainakin tulotason täytyi olla sitä luokkaa. Poutiaisesta löytyy netistä mm. video. Yhdennäköisyyttä on.

Sanna H
01.01.16, 17:17
Oho, hätkähdyttävästi samaa näköä tosiaan. En yhtäkkiä keksi mitään linkkiä kiihtelysvaaralaiseen poliitikkoon mutta nämä arvoitukset tekee tästä kuvien jäljittämisestä vaan entistä kiehtovampaa. Minkähännäköinen Einon vaimo mahtoi olla? Tosin kuvan rouvan mies olisi ehkä ennemmin tuo hattupäinen kaveri.

Wiljami
02.01.16, 12:14
Jos kuvassa olisi Poutiainen, voisi olla, että hän olisi vieraillut ko. pariskunnan luona. Kyllähän kansanedustajat kiersivät ympäri maata, ainakin silloin. Pariskunta olisi tiennyt etukäteen vierailusta, koska ovat laittaneet päällensä arkivaatetta parempaa. Maalla on kuvattu ja kyllä useimmiten ennen vanhaan maalla oltiin aivan erilaisessa vaatetuksessa. Tään hypoteesin kannalta olisi tärkeää/auttavaa, jos voitais saada tietää, oliko Poutiaisella itsellään tai käytettävissään tällaista autoa. Ja sen jälkeen, keiden sopivien henkilöiden luona hän olisi mahdollisesti vieraillut. -Pekka Vennamo saattaisi tietää asiasta. Äärettömän hyvällä tuurilla tunnistaisi henkilöt, mutta tuskin lukee Sukuforumia. Enirolta löytyy yhteystiedot. Rohkeasti yhteyttä häneen. Kyllä eläkeukolla luulisi sen verran olevan aikaa. Tässä tapauksessa hän saattaisi olla hyvinkin kiinnostunut. Vaikka tekstiviesti hänelle. Eihän siinä menetettävääkään olisi.

Sanna H
04.01.16, 01:06
Tämä teoria kyllä selittäisi tuota että piha ja auto ei oikein passaa yhteen, ihmettelin asiaa jo alunperin kuvaa katsellessa. Täytyypäs koittaa tavoittaa Pekka Vennamoa tässä joku päivä..!

juhakari
07.01.16, 16:59
Auto ei ole Kaiser, keulakoristeen perusteella se on Studebaker vm 48-52 (noin). Eikä tuo mies ole Poutiainen, eihän hän koskaan ollut noin 'tukevassa kunnossa'.

Juha

Sanna H
07.01.16, 17:14
No tämähän menee vallan jännittäväksi! Poutiaisen painosta en voi mennä sanomaan juuta enkä jaata kun en kyseistä miestä tuntenut, mutta kuvan automerkistä on ollut juttua facebookissakin. Voin yrittää löytää sen keskustelun jostain, kummalle merkille sieltä löytyy kannatusta vai onko vielä kolmas vaihtoehto tarjolla. Oli miten oli, auton ja miljöön välillä on jotain hämminkiä, varmastikin autolla kulkenut on vieraisilla tässä.

juhakari
07.01.16, 20:08
Amerikan serkku (neljäs) vastasi, että 'It is definitely a Studebaker 1953-1958 A "Hardtop Convertible" they are called'. Googlen kuvahaulla löytyy just vastaava malli.
t. Juha

Sanna H
08.01.16, 17:39
Öh, enpä ole autoja harrastanut mutta tässä pikaisesti koottu kuvakokoelma äänestettäväksi ;)

Kaiser 1953:
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f6/%2753_Kaiser_%28Auto_classique_VAQ_Mont_St-Hilaire_%2711%29.jpg/800px-%2753_Kaiser_%28Auto_classique_VAQ_Mont_St-Hilaire_%2711%29.jpg

Studebaker 1953 "Hardtop Convertible" (Juha, laitahan parempi linkki jos sinulla on, en tiedä onko tämä just se malli mitä tarkoitit):
http://allcarcentral.com/Studebaker/Studebaker_Chanpion_Model_14G_Starliner_Hardtop_Co nvertible_1953_BBM0386_National_Auto_Museum_NV_200 8.jpg

Chevrolet Bel Air 1951 (tätä kannatettiin Facebookissa):
https://www.mecum.com/lot-detail/FL0112-121655/0/1951-Chevrolet-Bel-Air/3-Speed/

T. Sanna

juhakari
08.01.16, 20:13
Tässä yksi kuva Studebakerista.
https://www.google.fi/search?q=studebaker+commander+v8+starliner+hardtop +convertible+vm+1952&espv=2&biw=1369&bih=802&site=webhp&tbm=isch&imgil=Oq3m2LS-iLPheM%253A%253BwQ-Daip20Ga5dM%253Bhttps%25253A%25252F%25252Fen.wikip edia.org%25252Fwiki%25252FStudebaker_Starlight&source=iu&pf=m&fir=Oq3m2LS-iLPheM%253A%252CwQ-Daip20Ga5dM%252C_&usg=__pjPeF0aOHi12IXib-4AtoLvhBWE%3D&ved=0ahUKEwjHoa_c5prKAhUHBiwKHSJgAPYQyjcINg&ei=M_qPVoe8PIeMsAGiwIGwDw#imgrc=Oq3m2LS-iLPheM%3A&usg=__pjPeF0aOHi12IXib-4AtoLvhBWE%3D

Täytyy myöntää, että Letukkakin on kovasti saman näköinen.
Kyllä se taitaa Letukka olla.

t. Juha