PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Venäjänkieliset sotilasnimet Suomessa


pojanen
04.09.15, 09:54
Olen törmännyt sotilasnimeen Woldoff. Christer Woldoff otettiin vuonna 1734 palkkamiehenä Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentin henkikomppanian ruotusotilaaksi mäntyharjulaiseen ruotuun 76. Hänen iäkseen on merkitty 22 vuotta (siis syntynyt noin 1712, siis maan ollessa miehitettynä) ja syntymäpaikakseen on merkitty "Savo". En ole kyennyt löytämään tietoja syntyperästään. Siirryttyään torppariksi ja sittemmin lampuodiksi hänet kirjattiin nimellä Volanen. Nimi on varsin yleinen Mäntyharjulla. Tapauksen tekee vielä oudommaksi se, että etunimi Christer ei ole tyypillisesti venäläinen, ainakaan tässä muodossa.

1700-luvulla siirryttiin ruotsinkielisiin sotilasnimiin. En ole tavannut muita venäläisiä sotilasnimiä. Onko muilla vastaavia havaintoja?

pojanen

JHissa
04.09.15, 10:42
Kuulostaisi enemmän saksalaiselta eli samalta kuin esim.
https://de.wikipedia.org/wiki/Hamburg-Wohldorf-Ohlstedt
ja saksalaisihan tuli paljon Ruotsille jääneeseen osaan Venäjän vallattua Balttian, Inkerin ja Viipurin. Saksalaisista osa kylläkin jäi Vanhan-Suomen puolelle venäläisten palvelukseen.