Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Hangasluoma
Hei, sukunimi, - - Hangasluoma, asia, - tutkinnan alla..
Itse, alunperin, - Kauppila, Teuva - suunnalta.
-
Sukupolvi, - asia, vielä, - jäljellä, kaksi, polvesta, - jossa, isä, Jalo Jaakko Hangasluoma.
Itse, olen suvusta, tytär.
-
Sukuun kuuluu myös veli, Tapio Juhani.
-
Sukunimi, Hangasluoma,
kiinnostaa,
asiasta, ollut, esillä, aiemmin, - jossain, suvun toimintaan liittyen, siitä, olen saanut tietää, vain vähän, - ja, se liittyy myös Jurvaan, kuten myös, asia, liittyy, setääni, Usko Hangasluomaan. Asia, epäselvä, mikä oli tämä, tapahtuma, sukukokous ? tai, jotakin vastaavaa.
-
Joku, saattaa tietää, tästä.
Monta, asiaa, kiinnostaa, - liittyen, mm. tähän, sukunimeen, sen alkuperään, jne.
Edelleen, tutkin sukua - - Hangasluoma.
Jostakin löytyy asiaan liittyen, - tietokantaa, sukuluetteloa, esivanhemmista. - Edesmennyt, isäni - nimeltään, Jalo Jaakko Hangasluoma, hän teuvalainen - vaan, syntymäpaikka eri.
Isä siis teuvalainen - ja asui aikoinaan, Teuvan Kauppilassa, ja myöhemmin Teuvan keskustan alueella. Tietoni mukaan hän syntynyt Lapualla. - - Tässä vaiheessa kaipaan tietoja, koskien esivanhempia.
Hannu Haapaniemi
27.08.15, 11:47
Laitoin Jalo Jaakon syntymäpaikasta kyselyn Männyn sukuseuran puheenjohtajalle.
Männyn sukukirjan mukaan Frans Matias Tuomaanpoika Hangasluoman esikoinen Eeli syntyy Teuvalla ja kaksi viimmeistä lasta Lapualla.
t. Hannu Haapaniemi
Nimi Hangasluoma
Hangas tulee mielestäni sanasta hanka.
Luoma takoittaa puroa, pientä jokea.
Terveisin Antti
(Hanasluoma löytyy myös esivanhemmistani Jurvan Järvenpäästä 1700-1800 lukujen vaihteesta. Hangasluoman talo siirtyi siirtyi Teuvan puolelle silloin. Oli ollut aiemmin Laihiaa. Nykyisin paikka on Jurvaa, tai oikeammin Kurikan Jurvaa.)
Hannu Haapaniemi
28.08.15, 12:19
Tuomas Mikonpoika Hangasluoma s. 1846 mainitaan vielä 1915 henkikirjoissa
talollisena, joten isännyys vaihtuu varmaan Tuomaan kuoleman jälkeen 1922
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=21658715
Hangasluoman suku ollut esillä mm.
http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=13684&highlight=hangasluoma
t. Hannu
Hei,
Kiitokset- monista,asioista,- koskien,- - asiaa,-Hangasluoma.
-
Tosiaankin,kiinnostaa,- - tämä.
Monia,asioita,liittyy- sukunimeen,- ja,ihana,- löytää,sukua,- muualta,- myös,- - siis,esim. Ruotsista.
Olen,saanut tietää, - että,joku, esivanhemmistani, olisi - Ruotsista. Ja,että,siis,- mahdollista,-on, että- - sukunimi siellä,erilainen.
Ja,voihan,olla, - että,Ruotsissa,- on sukua,-joita,olisi,- - ihastuttava tervehtiä. Ja,sain,myös,- kuulla,että,- isoisäni on,Jurvasta,ja-
oli,muuttanut,asumaan,- Lapualle. Isäni,on,siis- syntynyt- Lapualla. Ja,kyllä,sekin,minua kiinnostaa.Koulu ja muukin,nuoruus.
- Laihia,asia,-tässä,-on aika uusi juttu.
- - Jurva,on,-kyllä,lähellä- Kauppilan kylää,-ja - - Teuva,kuitenkin- se,pääpaikka.Kauppila,kuuluu,- Teuvaan.
- Isäni,asui,- Teuvalla,- sen aikaa,kun- hän,oli osana,- elämässäni,-siis,-isäni nukkui pois, ennen kuin olisi täyttänyt 90,- ja,olisi ollut mahtavaa,juhlia- sitä,- täällä,-maan päällä,-vaan,Juhla,- Jatkuu,- Tuonpuoleisessa.
-
Isoisä,oli,minulle- Rakas.
Matti -oli eräs,nimi,- hänellä.Monilla,meillä,lienee,- - lempinimi,jos useampi,,
-
Voi,olla,kiintoisaa,- saada,tietää,- näistä ja niiden tarinoista.
-
-
Kuulin,myös,- että paappa osasi, ruotsia.
Ja,asia- kiinnostaa,jo senkin takia,- että,- sukunimi,Ruotsissa,kuulemma - olisi,jokseenkin, samantyylinen. Ja,mikähän,se lieneekään ?
Paappa,- ja isäni,- tekivät,Kauppilan kylässä,- verstas työtä.Puusepän hommia. Paapasta,vähän,- muistoja,- olin,niin pieni,- kun,paappa,- elämässäni,- vaikuttamassa.
-
Olen,kiinnostunut,- suvusta,- - joka,- Hangasluoma,-ja, aluksi,- esivanhemmistani.
Mukava,myös,- aikanaan- - tavata,- suvun,- henkilöitä,- - juhlaan,on,- aina syy- - juhla,onni.
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.