PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Heikki Yrjönpoika Liukkonen, Kangasniemi


eruppa
25.06.15, 17:31
Hyvät Etelä-Savon tutkijat!

Minulla on ongelmana eräs esivanhempipariskunta, joka eli Kangasniemellä 1700-luvun alkupuolella.

Kyseessä on Heikki Yrjönpoika Liukkonen, synt. noin 1670, kuoli jälkeen 1734 Kangasniemi. Puoliso oli Kaarina Heikintytär Pulliainen, synt, noin 1675, kuoli 30.11.1734 Kangasniemi.

Mikko Strang on laatinut sukukirjan "Elämälle eväät, Virmasniemestä Maailmalle". Kyseinen sukukirja käsittelee Haankasalmen ja Pieksämäen Liukkosia. Minun kälyni kuuluu tuohon sukuun (omaa sukua Liukkonen) ja minullakin on useita liittymiä noihin Virmasniemen Liukkosiin, eli olen kälyni kanssa moninkertainen etäsukulainen.

Valitettavasti kyseisestä kirjasta ei löydy tuota Heikki Yrjönpoika Liukkosta eikä hänen vaimoaan.

Henkikirjoista en ole löytänyt vastausta ongelmaani. Onkohan jollakulla ollut parempi tuuri?

Tämmöisiä kyselee Porin Erkki

eeva häkkinen
26.06.15, 14:17
En ole Heikki Liukkosta etsiskellyt, enkä tiedä mitä tietoa olet jo koonnut, mutta laitan tähän, mitä löytyy koneestani.

Heikki ja Kaisa on vihitty kesäkuussa 1695, kotipaikkoja ei kerrota, mutta perhe asui isäntäväkenä Kaihlamäki 5 eli Tintto. Kun kylä sijaitsee Puulan puolella, tekisi mieli arvella, että Heikki olisi pikemminkin Hirvensalmen kuin Pieksämäen Liukkosia. Näistä Liukkosista on aika tuore sukukirja olemassa. Kaikki seitsemän HisKin tuntemaa Heikki Liukkosen lasta, s. 1696-1708 sopisivat hyvin yhden miehen lapsiksi ja kahden heistä onkin merkitty syntyneen ja yhden kuolleen Tintossa (Tintolax). Kaarina on luultavasti kotoisin Kaihlamäki 1, Pullialasta, jossa on asunut Pulliaisia ainakin henkikirjojen alusta lähtien.

1694 on Tinttoon kirjattu ensimmäistä kertaa hengille sukunimetön ja naimaton Heikki Yrjönpoika. Seuraavassa vuoden 1697 henkikirjassa on talon isäntänä Heikki Yrjönpoika Liukkonen, jonka on saman vuoden maakirjassa merkitty ottaneen talon autiosta ja maksavan siitä veroa vsta 1698 lähtien. Heikiltä näyttäisi jääneen vain tyttäriä, koska talon seuraava isäntä on hänen vävynsä Matti Toivakka.

eruppa
27.06.15, 11:11
Sydämelliset kiitokset lisätiedoista!

Tuo vävyksi tullut Matti Tuomaanpoika Toivakka on esi-isäni. Savon puolen henkikirjoissahan on se riesa verrattuna Suur-Rautalammin alueen henkikirjoihin, ettei naisväellä yleensä ole nimiä.Sama asia koskee jopa kirkollista väestökirjanpitoa 1700-luvun alussa. Syntyneiden luetteloissa on vain isän nimi ja jos kuolleitten luettelosta ei löydy vaimon kuolinaikaa, saa helposti itsellensä väärän esiäidin.

Toki olen tuon vihkimisajan 1695 löytänyt, mutta varhaisissa vihittyjen luetteloissa ei mainita vihittyjen kotipaikkaa. Eli tuo kotipaikka on minulle uusi tieto.

No tämmöistä pikkusirujen avulla tahimistahan tuo 1600-luvun esivanhempien selvittely on ja 100 % varmuuteen ei koskaan pääse. Mutta yritetään kykyjemme mukaan!

Aurinkoisempia kesäsäitä toivotellen Porin Erkki.

eruppa
28.06.15, 11:19
Hyvät Etelä-Savon tutkijat, mukaanluettuna Eeva Häkkinen!

Katselin henkikirjoja eilen uudelleen ja vuoden 1690 Kangasniemen henkikirjoista ei Heikki Yrjönpoika Liukkosta löydy. Sensijaan hän löytyy vuoden 1701 henkikirjoista ja vihkiminen vuonna 1695 kertoo tuon esi-isäni tulleen Kangasniemelle vuosien 1690 ja vihkimisvuoden 1695 välillä.

Olisin nyt kysynyt Eevalta ja muiltakin asiasta tietäviltä tuon Hirvensalmi-Mikkeli-suunnan Liukkosten sukukirjan nimeä voidakseni kaukolainata ko. kirjan. Porin kirjasto on aina ollut erittäin avulias kaukolainauspyyntöjeni suhteen ja olen saanut kirjoja kaukolainaksi ulkomaita myöten. Kun tuota tutkittavaa sakkia on kerääntynyt niin paljon,( mm. Eeva Häkkisen kanssa olen moninkertainen etäserkku), niin käytän hyvällä omatunnolla henki-ja maakirjoihin perustuvia 1500- ja 1600-luvun tietoja hyväkseni. En varmaan pysty sen parempaan, jos yrittäisin tehdä jo tehtyä työtä uudelleen.

yst. terv. Porin Erkki

eeva häkkinen
28.06.15, 20:55
Hei Erkki,

Tuon sukukirjan nimeä on tiedä, mutta saattoi olla Suur-Savon Liukkoset tai jotain sellaista. Varmaan löydät netistä arkiston aineistohaulla, tai ehkä joku muu tietää.

Sen verran katsoin lisää aiheesta, että jo maakirja 1694 sanoo Heikki Liukkosen ottaneen autiotalon verolle. Vapaavuosia ei tuolloin ollut vielä määrätty, sehän oli maaherran tehtävä, mutta vuoden 1697 autioluettelon mukaan tulee veroa maksaa vuodesta 1698 lähtien. Heikin täytyy siis olla se Heikki Yrjönpoika, joka on merkitty Tinttoon vuoden 1694 henkikirjassa. Henkikirjassa ei ole päiväystä, mutta koska ne laadittiin vuoden vaihteessa, on Heikki luultavasti tullut taloon jo vuoden 1693 puolella. Kun tiedetään, että hänen isänsä oli Yrjö ja vuosina 1697-1712 on hänen naimaton veljensä Tuomas ollut kirjoitettuna hengille Tinttoon, saattaa olla mahdollista pyydystää tämä pesue (Yrjö Liukkonen ja pojat Heikki ja Tuomas) Mikkelin/Hirvensalmen henkikirjoista 1688-1693. Hirvensalmen ja Mikkelin raja-alueilla näyttäisi olleen 1600-luvulla Liukkosten suurin esiintymä. Heikki lienee tullut poikamiehenä veljensä Tuomaan kanssa ottamaan autiotalon ja perustanut perheen seuraavan vuonna

Onnea etsinnälle!

eruppa
29.06.15, 09:49
Kiitos Eeva tiedoista. Kirja Suur-Savon Liukkosia II on Mikko Strangin laatima, kuten tuo Hankasalmen.Pieksämäen suunnan Liukkosten sukukirjakin. Kun käyn seuraavan kerran kirjastossa, panen kaukolainauksen vireille. Minulla on jo sellainen kokoelma erilaisia suku- ja kyläkirjoja, ettei ihan kaikkea voi itselle ostaa, vaikka kirjojen tekijöitä pitäisi tietysti ostoksilla tukea.

Mikko Strang on muuten osaava ja myös avulias ammattisukututkija ja olen häneltä vuosien saatossa saanut monia arvokkaita vinkkejä sukuharrastukseni tueksi.

eeva häkkinen
29.06.15, 09:59
Ei tainnut olla vielä puhetta siitä, että Heikki on kuollut Kaihlamäessä 24.12.1741, iäksi on arveltu 74 vuotta. Pappi on tuskin ikää tiennyt, mutta arvaus lienee ainakin lähellä oikeaa, nuorena miehenä hän on varmaankin pitäjään tullut.

eeva häkkinen
30.06.15, 11:15
Yksi mahdollinen Heikki Yrjönpoika on vuoden 1693 henkikirjassa renkinä Hirvensalmen Hirvenlahden ainoassa talossa, jota isännöi tuolloin Lauri Liukkonen. Hirvensalmen kylät on merkitty Mikkelin henkikirjaan. Seuraavana vuonna ei häntä ole enää tuossa talossa, joten ajoitus sopisi hyvin.

herttsari
16.11.15, 19:01
Tevehdys,

Yksi mahdollinen Heikki Yrjönpoika on vuoden 1693 henkikirjassa renkinä Hirvensalmen Hirvenlahden ainoassa talossa, jota isännöi tuolloin Lauri Liukkonen. Hirvensalmen kylät on merkitty Mikkelin henkikirjaan. Seuraavana vuonna ei häntä ole enää tuossa talossa, joten ajoitus sopisi hyvin.

Tuossa Hirvenlahden talossa on siis isäntänä mainittu Lauri Liukkonen veljensä Matin kanssa. Henkikirjassa 1682 (ja 1690) heidän patronyyminään on Jönsson. Voisi Heikki siis hyvinkin olla täältä lähtöisin. Linkki ko. 1693 henkikirjaan: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11725435

terveisin
Sari Herttuainen

eruppa
16.11.15, 20:26
Hei!

Kiitos vastauksista. Olen, kuten Suku-Forumista näkyy, tutkimassa isänpuoleisen isoäitini Toivakan sukua ja vanhin varma kangasniemeläinen esi-isäni Matti Tuomaanpoika Toivakka synt. noin 1688, k. 18.5.1738 Kangasniemi 50-vuotiaaksi merkittynä oli tuon Tinton isäntä ja Lauri Liukkosen vävy. Eli tuli taas (mahdollisesti) pieni pala esivanhempiin. Tuo Matti Toivakka onkin hankalampi tapaus, vuonna 1701 ei Kangasniemessä Toivakoita asunut ja olen yrittänyt sovittaa hänen isäänsä Toivakan pitäjän Toppolaan Tuomas Ristonpojan jälkeläiseksi. Mutta heikot ovat todisteet!

yst terv. Porin Erkki