PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kolme Matts Mattsonia Laviasta


Hela
17.06.15, 20:35
Lavia-seuran julkaisussa ”Lawiaa” oli aiemmin edesmenneen kotiseutuneuvos Arvo Harjunmaan lyhyitä talohistoriikkeja. Vuoden 1987 numerossa oli vuorossa Mustajoki, jonka äitini isoisän isoisän isoisän isä Matts Michelsson perusti 1685 Karhijärven silloin vielä asumattomalle etelärannalle. Äitini syntyi siellä 1895 sukunsa viimeisenä talon historian päättyessä.

On syytä korjata väärinkäsityksiä, joita on aiheutunut siitä että Mustajokeen liittyen on sekoitettu toisiinsa kolme 1700-luvun alussa elänyttä Matts Mattssonia. Heillä oli sama nimi ja suunnilleen sama ikä. Lisäksi on vaikuttanut se että Mustajoen rinnakkaisnimenä oli suvun kantatalon nimi Hesso.

1. Matts Mattsson, s. noin 1668, vht em. Matts Michelsson (Lavian kylän Hessolta) ja Anna Eriksdotter Kittilän Kelalta. Mustajoen isäntä isänsä jälkeen 1702-1724. K. 13.11.1747. Pso noin 1693 hänen setänsä Thomas Michelsson Hesson tytärpuoli Margareta Mattsdotter, vht nuorena kuollut talollisenpoika Matts Carlsson Huida ja Agnes Jakobsdotter Koivuniemen Noukalta. Harjunmaa ei ole häntä tuntenut vaan on.yhdistänyt hänet hänen Hessolla asuneeseen lankoonsa (n:o 2), ilmeisesti koska molempia voitiin sanoa Matts Mattsson Hessoksi. Kun Mustajoen toisena isäntänä kuitenkin on asiakirjoissa Matts Mattsson, on Harjunmaa Mustajoen talohistoriikissa (Lawiaa 1987) valinnut tähän rooliin talon vävyn eli n:on 3. Iso-Iivarin talonhaltijaluettelossa Mustajoen isännät on lueteltu oikein.

2. Matts Mattsson, s. noin 1666, vht samat kuin edellä n:o 1:n vaimolla. Asui äitinsä ja sisartensa kanssa isäpuolensa Thomas Michelsson Hesson luona Lavian kylässä. K. 25.1.1692 (”Matts Mattsson Huida från Lavia Hesso, lemnade efter sig 2 barn och hustru hafvande”). Pso 26.5.1686 Brita Eriksdotter Skytte (2. pso 22.5.1693 talollinen Olof Mattsson Antila Lavian kylästä). 2 tytärtä ja poika Matts Mattsson, s. isän kuoleman jälkeen 4.3.1692. Kastekirjassa merkintä marginaalissa lapsen kohdalla: ”nu bonde i Odzola Mäkiäis”, muutettu Hiskissä isän kohdalle väärin tulkittuna: ”en bonde i Odzola Mäkiäis”. Tästä Hiskin virheestä johtuu että joidenkin sukuselvitysten mukaan Matts Mattsson Huida, joka kuoli 26-vuotiaana Lavian Hessolla 1692, olisi ollut Uotsolan Mäkiäisen eli Pentin isäntä. Todellisuudessa siellä oli isäntänä hänen poikansa. Harjunmaa, joka ei näytä tunteneen Matts Mattsson Huidaa, on yhdistänyt hänet n:oon 1 (Harjunmaan arkisto, kansio 11:2; TMA).

3. Matts Mattsson, s. 1660 – tai 1670- luvun alussa. Ikaalisten (nyk. Kankaanpään) Kynäsjärven (myöh. Kyynärjärven) yksinäistalon isäntä. K. ennen 1719, jolloin vaimo vihittiin 2. avioliittoon. Pso 17.3.1695 Brita Mattsdotter (n:o 1:n sisar). Harjunmaa on Mustajoen toiseksi isännäksi Matts Mattssonin (n:o 1) tilalle talohistoriikkiin sijoittanut tämän hänen lankonsa Kynäsjärveltä. Tämä tuntuu käsittämättömältä, kun jo vilkaisu SAY:oon olisi osoittanut, ettei Mustajoessa ole koskaan ollut Brita-nimistä emäntää. Lisäksi talohistoriikissa sanotaan tämän Mustajoen vävyn olleen Pomarkun Kynäksestä. Harjunmaa ei liene näitä virheellisyyksiä korjannut pyynnöstäni huolimatta.

Henrik Impola

LaaksonLilja
17.06.15, 22:14
Tässäpä kullanarvoista tietoa. Kiitos, Henrik Impola!

Benedictus
17.06.15, 22:41
Matts Carlsson Huida

Vaikka aihe ei ihan osu otsikkoon, niin onko tietoa tuon Matsin isästä Carl Huidasta ja vaimostaan Sofia Matsdotterista.

Kukahan oli Olof Carlsson Huidan vaimo Anna Matsdotter?

Matti näyttäisi olevan suosikki nimi Laviassa.

karisalm
18.06.15, 07:58
Hei

Anna Mattsdotter lienee Kairilan Horolasta.

Karkun ja Mouhijärven syyskäräjät 1.-2.10.1672: Olof Carlsson Huida i Karhijärvi att träda i annat gifte, sin första hustru Anna Mattsdotter 4 barns möderne af Kairila hemmannet. Mainitaan myös svåger Anders Sigfridsson.

raimoensio
18.06.15, 11:53
Kynäsjärvi (nyt Pomarkussa) ja Kyynärjärvi ovat aina olleet eri paikkoja. Kun Kyynärjärvi kirjoitettiin usein Kynärjärvi niin paikat ovat menneet sekaisin sekä alkuperäisiltä dokumentoijilta että myöhemmiltä tulkitsijoilta

Ässäm
23.09.21, 11:53
Hei

Anna Mattsdotter lienee Kairilan Horolasta.

Karkun ja Mouhijärven syyskäräjät 1.-2.10.1672: Olof Carlsson Huida i Karhijärvi att träda i annat gifte, sin första hustru Anna Mattsdotter 4 barns möderne af Kairila hemmannet. Mainitaan myös svåger Anders Sigfridsson.

Lanko, vai vävy? Iso-Iivarin luettelossa mainitaan seuraavana isäntänä vävy Anders Sigfridsson. Joka tapauksessa, kiinnostaisi tietää Annan äidin tausta, eli mistä tuli Apollonia Sigfridsdotter?

Samoin hämärän peitossa on Annan ja Olafin pojan Carlin vaimo Lastica Andersdotter (Putto?), joka on vihittäessä ollut leski http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t4957177

Edellinen mies voisi olla Simon Andersson Kulku/Kulcku http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t4957131 josta ei sitten muuta löydykään kuin vihkimerkintä. Liitto lienee jäänyt lapsettomaksi ja Simon kuollut jo joitain vuosia myöhemmin, vaikka mitään jälkiä koko miehestä en olekaan onnistunut löytämään, en myöskään Lastikan vanhempia.

Taisto
23.09.21, 14:30
Olen kirjoittanut itselleni Kallesta nämä muistiin:

SAY 1709 - Carl br 60 år (=> olisi syntynyt n 1649), Valborg h
SAY 1710 - Carl br, Lastika br h

1. puoliso 1.1.1693 Valpuri Erkintytär Skytte.
Valpuri on haudattu 9.8.1708 "barnfödzl, 35, 1 tijma dereft. hon födde sitt b. och lemnade 5 små moderlösa, födde d. fembte".

2. puoliso 29.11.1709 leski Lastikka Antintytär Putto, myös Karijärveltä.
Lasitkka on haudattu 7.9.1719 vain 40-vuotiaana.

3. puoliso 28.12.1720 piika Valpuri Antintytär Ulvilan Lassilasta.

Ässäm
23.09.21, 16:15
Kolmannesta vaimosta en tiennytkään. Taitaa olla aika mahdoton tehtävä selvittää mitä Lassillaa vihkitiedossa mahdetaan tarkoittaa, niitä kun on Ulvilan alueella pilvin pimein. Eikä hänestä ole jälkiä vihkimisen jälkeenkään..

raimoensio
23.09.21, 18:58
Valpuri Antint on Noormarkun Lassilan kylän Antti Joosepinp Anttilan tytär ja näkyy kotonaan SAY:ssä vuodesta 1693 vuoteen 1713

Ässäm
24.09.21, 08:23
Siis Klåsmarkin Anttila.. kiitos, tiedot täydennetty Geniin ;)