PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Geronimo!


Hannu Numminen
15.06.15, 22:09
Kävin sattuneesta syystä läpi Suomen Kaartin rippikirjoja 1800-luvulta ja siinä ohessa törmäsin (Turkin) sotaan lähteneiden rippikirjassa 1877 - 1878 vänrikki Fredrik Geronimo Björnbergiin, syntynyt 30.8.1857 tarkemmin mainitsemattomassa paikassa. Syntymäpaikka osoittautui olevan Pori, ja vanhemmat kauppias Claes Fredrik Björnberg ja 22-vuotiaaksi ilmoitettu Maria Dolores "Sanchctz", kuten HisKissä asia ilmaistaan.

Tästä innostuneena palasin pikkupojaksi ja samalla totesin englanninkielisestä Wikipediasta, että Bedonkohe-apassi Geronimo (oikeammin Goyaałé eli Hän, joka haukottelee tai lyhyemmin Haukottelija) eli 1829 - 1909, siis sekä pidempään että myöhäisempään aikaan kuin osasin odottaa. Mutta onko kellään tietoa, miten tunnettu tämä mies oli 1850-luvun Suomessa? Olisin kuvitellut, että tuo olisi ollut liian varhainen aika, että hänestä olisi tullut Suomessakin "julkkis", mutta taisinpa olla tässäkin väärässä... Tai sitten nimi tuli ihan muualta, vaikkapa seuraavan kysymyksen tiimoilta:

Toinen kysymys tietenkin liittyy suomalaisen Geronimon äitiin. Maria Dolores Sanchez? Eipä kovin suomalainen nimi. Taisi olla ison veden takaa? Etenkin, kun em. Fredrik G:n kaksossisko oli nimeltään Anna Dolores - olisiko äiti, koko nimeltään Maria Dolores Josefa Francisca, kuulunut ihan Amerikan alkuperäisasukkaisiin? Katolinen hän ainakin oli. Äidin syntymäpaikka näyttää olleen Torrevieja, joskaan kaupungin tarkempaa paikkaa ei mainita - Espanjassa Alicanten alueellahan on tuon niminen kaupunki, mutta en suuresti yllättyisi, jos saman niminen kaupunki tai saman nimisiä kaupunkeja löytyisi Uudelta Mantereeltakin. Kummeissakin on mielenkiintoisia nimiä: Järnefelt, von Heideken ynnä muita.

Eivät nämä Björnbergit sukulaisiani ole, ainakaan tietääkseni, mutta jonkinlainen kiinnostus heräsi. Jos joku, ehkäpä edellä mainittujen jälkeläinen, osaisi valaista asiaa, kuulisin (lukisin) mielelläni lisää asiasta. ja jos joku tietää, muttei halua julkisesti kertoa, minkä hyvin ymmärrän, yksityispostia voi lähetellä. Mitenkä porilaiskauppias avioitui jostakin kaukaa kotoisin olleen Maria Doloresin kanssa?

Ai niin, tämä Fredrik Geronimo, josta koko juttu lähti liikkeelle: hän sai eron valtiosihteerin apulaisen virasta vuonna 1909. Aiemmin hän oli ollut ainakin Vaasan läänin vt. kuvernööri, tuolloin sotilasarvoltaan eversti evp.

Kimmo Kemppainen
15.06.15, 22:20
Jos uneducated guess välttää, niin tässä tapauksessa voisi olla kyseessä espanjalaissyntyisen äidin poika, jolla on toisena nimenä Jeronimo, siis espanjalainen versio Hieronymuksesta? Ehkä ei liity kuuluisaan Geronimoon mitenkään, olisiko äidinisä "Epsanjassa" ollut Jeronimo?
Kimmo Kemppainen

Kävin sattuneesta syystä läpi Suomen Kaartin rippikirjoja 1800-luvulta ja siinä ohessa törmäsin (Turkin) sotaan lähteneiden rippikirjassa 1877 - 1878 vänrikki Fredrik Geronimo Björnbergiin, syntynyt 30.8.1857 tarkemmin mainitsemattomassa paikassa. Syntymäpaikka osoittautui olevan Pori, ja vanhemmat kauppias Claes Fredrik Björnberg ja 22-vuotiaaksi ilmoitettu Maria Dolores "Sanchctz", kuten HisKissä asia ilmaistaan.

Tästä innostuneena palasin pikkupojaksi ja samalla totesin englanninkielisestä Wikipediasta, että Bedonkohe-apassi Geronimo (oikeammin Goyaałé eli Hän, joka haukottelee tai lyhyemmin Haukottelija) eli 1829 - 1909, siis sekä pidempään että myöhäisempään aikaan kuin osasin odottaa. Mutta onko kellään tietoa, miten tunnettu tämä mies oli 1850-luvun Suomessa? Olisin kuvitellut, että tuo olisi ollut liian varhainen aika, että hänestä olisi tullut Suomessakin "julkkis", mutta taisinpa olla tässäkin väärässä... Tai sitten nimi tuli ihan muualta, vaikkapa seuraavan kysymyksen tiimoilta:

Toinen kysymys tietenkin liittyy suomalaisen Geronimon äitiin. Maria Dolores Sanchez? Eipä kovin suomalainen nimi. Taisi olla ison veden takaa? Etenkin, kun em. Fredrik G:n kaksossisko oli nimeltään Anna Dolores - olisiko äiti, koko nimeltään Maria Dolores Josefa Francisca, kuulunut ihan Amerikan alkuperäisasukkaisiin? Katolinen hän ainakin oli. Äidin syntymäpaikka näyttää olleen Torrevieja, joskaan kaupungin tarkempaa paikkaa ei mainita - Espanjassa Alicanten alueellahan on tuon niminen kaupunki, mutta en suuresti yllättyisi, jos saman niminen kaupunki tai saman nimisiä kaupunkeja löytyisi Uudelta Mantereeltakin. Kummeissakin on mielenkiintoisia nimiä: Järnefelt, von Heideken ynnä muita.

Eivät nämä Björnbergit sukulaisiani ole, ainakaan tietääkseni, mutta jonkinlainen kiinnostus heräsi. Jos joku, ehkäpä edellä mainittujen jälkeläinen, osaisi valaista asiaa, kuulisin (lukisin) mielelläni lisää asiasta. ja jos joku tietää, muttei halua julkisesti kertoa, minkä hyvin ymmärrän, yksityispostia voi lähetellä. Mitenkä porilaiskauppias avioitui jostakin kaukaa kotoisin olleen Maria Doloresin kanssa?

Ai niin, tämä Fredrik Geronimo, josta koko juttu lähti liikkeelle: hän sai eron valtiosihteerin apulaisen virasta vuonna 1909. Aiemmin hän oli ollut ainakin Vaasan läänin vt. kuvernööri, tuolloin sotilasarvoltaan eversti evp.

PVuorio
17.06.15, 13:48
Erikoinen nimilöytö.

Miten porilaiskauppias avioitui jonkin kaukaa kotoisin olleen Maria Dolores Josefa Fransisca Sanchez´in kanssa?

Outoa on mielestäni vain tuo kauppias-nimitys. En ole laskeskellut kuinka monessa saha- ym. laitoksessa jo isänsä oli mukana ja kuinka paljon suku harjoitti ulkomaankauppaa ensin ulkomaisilla laivoilla ja sitten omillaankin. Claes Fredrik Björnberg (vanh.) mainitaan yhtenä Porin kaupungin johtavista liikemiehistä, jolla varmasti piti olla suhteita moniinkin Euroopan maihin.

Maria ei siis tullut minkään pikkukauppiaan taloutta emännöimään.

J. W. Ruuthin Porin kaupungin historian liitteenä on Björnbergien suvusta kaavio.

Timo W
17.06.15, 16:37
19.6.1847 Claes Fredrik Björnberg 16503. * Porissa 23.3.1830. Vht: porilainen kauppias Karl Fredrik Björnberg († 1849) ja Anna Sofia Tamlander. Turun lukion oppilas 23.8.1845 – 15.6.1847 (dim.). Ylioppilas Helsingissä 19.6.1847 (arvosana laudatur äänimäärällä 22). Länsisuomalaisen osakunnan jäsen 5.2.1848 5/2 1848 Claës Fredrik Björnberg \ ... \ ‹–› \ [Afgång från Afdelningen:] V.T. 1849 med vitsorden: hedr. o. berömv. uppförande, berömlig flit. \ ‹–›. — Kauppias Porissa 1855. Pankinjohtaja 1874. Espanjan varakonsuli 1862–88. † Porissa 5.8.1888.
Pso: 1855 Maria de los Dolores Josefa Fransisca Sanchez y Barceló († 1914).


http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=16503

http://www.pori.fi/kulttuuri/satakunnanmuseo/teollisuustyonjaljilla/1856-1870suurteollisuudenalku/merkittaviaporilaisia/cfbjornberg.html


https://fi.wikipedia.org/wiki/Fredrik_Geronimo_Bj%C3%B6rnberg

Hela
17.06.15, 16:52
Veljekset Claes ja Fredrik Geronimo Björnberg perustivat yhdessä Myllykoski-yhtiön josta tuli suuryritys. Björnbergit olivat yksi Suomen ""20 perheestä", josta kumoukselliset ainekset nostivat sotien jälkeen suuren hälyn. Valtiomiehenä Fredrik Björnberg kohosi ministerivaltiosihteerin apulaiseksi. Veljesten isä porilainen kauppias Carl Fredrik Björnberg oli tiiviissä kauppasuhteissa espanjalaisten suurliikemiesten kanssa ja tutustui liikematkoillaan yhden sellaisen tyttäreen Maria Dolores Sancheziin josta tuli hänen vaimonsa. Heidän romanssistaan on jossakin kirjoitettu, mutta en muista missä.

H.I.

Hannu Numminen
26.06.15, 13:38
Vähän myöhässä, mutta kuitenkin: kiitos vastanneille! Tämähän osoittautui odottamaani mielenkiintoisemmaksi asiaksi. Täytyypä tutustua Porin kaupungin historiateokseenkin.