nen-päätteiset nimet kirkonkirjoissa

[Marja H.]

Kiinnostaisi tietää, miksi ihmeessä papit jättivät tuon nen-päätteen pois 1700- ja vielä 1800-luvullakin. Onko sille mitään kielitieteellistä tai muuta järkevää selitystä vai pelkkää laiskuuttaanko he nimet lyhensivät? Löppöin, Turuin, Suikkain, Pöllöin, Korpin ja minulle tärkein Hatain, Haatain, Haatan. Tuosta viimeksi mainitusta ei voi tietää, onko se ollut Haatanen vai Haatainen. Ilmeisesti nimi jakautui vasta suhteellisen myöhään kahdeksi eri nimeksi. Sama koskee varmaan useaa muutakin nimeä.

[Matti Lund]

Kiinnostaisi tietää, miksi ihmeessä papit jättivät tuon nen-päätteen pois 1700- ja vielä 1800-luvullakin. Onko sille mitään kielitieteellistä tai muuta järkevää selitystä vai pelkkää laiskuuttaanko he nimet lyhensivät? Löppöin, Turuin, Suikkain, Pöllöin, Korpin ja minulle tärkein Hatain, Haatain, Haatan. Tuosta viimeksi mainitusta ei voi tietää, onko se ollut Haatanen vai Haatainen. Ilmeisesti nimi jakautui vasta suhteellisen myöhään kahdeksi eri nimeksi. Sama koskee varmaan useaa muutakin nimeä.

Kielitieteelliset selitykset johtuvat lähinnä ruotsin kielestä, joka oli virastojen kieli, mutteivät ole kovin järjellisiä selityksiä suomenkielisiin lisänimiin sovellettuina. Päinvastoin, monet kirjurien ääntämykselliset konventiot ovat merkitysopillisesti järjettömiä.

Vielä useammin -nen pääte jätettiin pois 1500 -luvulla, kirjaajina voudit ja papit. Papit olivat pakotettuja noudattamaan kulloisiakin voutilaitoksen konventioita ja sen kirjauksissa papeilla oli oma roolinsa, jo ennen kuin kirkonkirjoja alettiin järjestelmällisesti ja yleisohjeitten perusteella ylläpitää.


Otetaan nyt hyvin yleinen savolainen lisänimi Leskinen. Nen -pääte on identifikatiivisesti täysin merkityksetön (= tilke) eikä sen lisääminen ja poistaminen vaikeuttaisi mitenkään muuten nimentulkintaa, mutta kirjurien tapa kirjata "Läskinen", "Läskin" ja "Läski" (ruotsalainen ääntää sen kyllä leski) aiheuttaa ambiguiteetin, koska toisin kuin ruotsissa läskillä ja leskellä on suomessa vissi ero. Vastaavia sumutuksia on huomattavasti varsinkin savolaisissa lisänimissä.

Kun jäljitetään Leskisiä, äidinkieleltään suomenkielisellä tulee geneerisesti koko ajan läskin mielikuvia, röhkiviä sikoja ja sun muuta, koska kirjaus on mikä on.

Täten on väliin vaikea erottaa toisistaan sellaisia yleisiä savolaisnimiä kuin Kärkinen, Kärkkäinen ja Kerkkonen. Itselläni on juurissa Kärkkäinen ja 1600 -luvulla näitä Kärkkäisiä on kirjattu usein myös muodoissa "Kärki" ja "Kärkäs" ilman -nen päätettä ja lisäksi tietysti myös e- ja ä -kirjaimia vaihdellen, esim. "Kerkäs" tai "Kärckein". Tässä tapauksessa kyllä -nen päätteen puuttuminen vähän vaikeuttaa tapauskohtaista nimen tulkintaa, mutta onneksi nämä nimenkantajat muodostavat monikymmenvuotisia ketjuja asiakirjoissa, joten ne eivät johda harhaan tai seinään, mutta mihinkään hyppäyksellisiin otantoihin ei voida tällöin rajoittaa etsintää joutumatta joron jäljille. Eli lisävaivaa ne aiheuttavat, koska pitää kerätä suurempi joukko esiintymiä, ennen kuin voidaan päätellä lopullisen lisänimen muodon ja pysyä varmuudella oikealla identifiointiraiteella. Mutta jos henkilöt ovat paikallaan erittäin lyhytaikaisia, parisen esiintymää vain, pahoissa pulmissa ollaan.

Voudintileissä näkee jo 1500 -luvulla usein nimiä kirjattavan tyyliin Mustoňeňň, Pölöňeňň, Romppaňeňň, Sivoňeňň jne. Näkee myös, että Kaipainen, Kemppainen, Turpeinen jne. kirjataan Kaipah(a)inen, Kemppah(a)inen ja Turpehinen.

Muuntumiskyky pannaan koetukselle kun väliin Pikkarainen kirjataan "Pikastinen" jne. (kerran myös "Bicastin")

Pahimpia kirjurikukkasia on "ng" suomalaisissa nimissä, vaikka suomessa ei sitä lainkaan lausuttu, vaan kansanopetuksessa on tarvittu viime päiviin asti tuhansia jälki-istuntoja, jotta sellainen muukalaisuus olisi mennyt perille kansan syviin riveihin. Se ei ole edelleenkään kuultavissa esim. Turun torilla kuin turistien suusta. Mm. honka kirjoitettiin Honga ja lisänimi Honganen. Ruotsinkielisellä puolella oli kuitenkin aika yleinen etunimi Hongell ja myös siitä on tullut talonnimi ja lisänimi Honga eli Honkala. Siis on kirjattuina siellä täällä talonnimiä "Honga(la)", homonyymejä, joilla on totaalisesti erilainen etymologia: toisella tulee etunimestä, toisella järeästä metsässä kasvavasta puulajista. Joissakin tapauksissa on mahdotonta päätellä, kummasta lisänimi on johtunut! Kirjuriruotsin synnyttämät homonyymit suomalaisista nimistä saattavat joskus pudottaa sukututkailijan pahasti ansaan, josta ei pääse omin voimin irti.

terv Matti Lund

[Kimmo Kemppainen]

Joo, Kempah(a)inen kummitteli satunnaisesti vielä 1700-luvulle saakka. Käsittääkseni kyse on siitä, että nimi Kempas on saanut muodon Kempahainen ja tästä on kontraktoitunut nykyinen muoto Kemppainen. Tähän on ymmärtääkseni paitsi teoreettiset kielitieteelliset myös konkreettisemmat sukutieteelliset perustelut.
Kimmo Kemppainen

Näkee myös, että Kaipainen, Kemppainen, Turpeinen jne. kirjataan Kaipah(a)inen, Kemppah(a)inen ja Turpehinen.
terv Matti Lund

[tellervoranta]

Asiaa Matti haastelet:), vaan
kappas kummaa, kun ei oo tullu röhkiviä sikoja tai läskelä mieleen, vaikka äidin suku on Leskelä vuodesta 1647 asti, ennen sitä mm.Joloxen Eskell. Väänäsen Asser on kyllä kirjoissaan sitä mieltä, että sukunimi tuli siitä kun talossa oli asunut leski.
Hongala/Hångala tai Timonen se on sitte isän puolen talon nimi, mitä Kiiminki 150-kirja väitti tulevan etunimestä.
Ja sitte on Hångalan esiäiti vissiin Turpehinen.
Hyvin oli minun suvun sukunimiä esillä. Huru-ukko/muori puuttuu :D::cool:.

Tunnen erään Kempas-nimisen vaan eipä ole tullut mieleen että olisi sukunimi samaa juurta kuin Kemppainen.

[Kataja]

Minusta on kummallista, että nimiin on aikojen alussa muodostunut tuollainen nen-raja, ilmeisesti sukujen itsensä toimesta. Vanhoissa länsisuomalaisissa esipolvissani ainoat nen-nimet taitavat olla Makkonen ja Korhonen, varmaan itäsuomalaista alkuperää, sekä Ylinen. Itäsuomalaiset esipolveni ovat paljolti nen-nimisiä.
Toinen kysymys, että oliko nen-päätteen lyhentäminen pelkästään kirjurien ja pappien tekosia? Miten suvut itse äänsivät nimensä, sanottiinko kirjurille Turuin vai Turunen? Varmaan paikallinen murre oli tarttunut virkamiehiinkin, jotka saattoivat olla sieltäpäin syntyisinkin.
Marjatta

Kiinnostaisi tietää, miksi ihmeessä papit jättivät tuon nen-päätteen pois 1700- ja vielä 1800-luvullakin. Onko sille mitään kielitieteellistä tai muuta järkevää selitystä vai pelkkää laiskuuttaanko he nimet lyhensivät? Löppöin, Turuin, Suikkain, Pöllöin, Korpin ja minulle tärkein Hatain, Haatain, Haatan. Tuosta viimeksi mainitusta ei voi tietää, onko se ollut Haatanen vai Haatainen. Ilmeisesti nimi jakautui vasta suhteellisen myöhään kahdeksi eri nimeksi. Sama koskee varmaan useaa muutakin nimeä.