PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Lapuan Ilkat

Teresa Nikkari
03.06.15, 09:04
Yritän selvittää sukuni vaiheita eli Lapuan Ilkkojen. Tutkimus alkaa Prusi Heikinpoika Ilkasta. "Lapuan Ilkan isäntänä oli viimeistään 1560-luvun alusta lähtien Jaakko Ambrosiuksen poika. Häneltä talo periytyi vuosisatain vaihteessa Pentti Jaakonpojalle ja tältä 1630-luvun lopulla Ambrosius eli Prusi Heikinpojalle, joka oli kotoisin Liuhtarinkylän Turjasta".

Onkohan tämä Prusi Heikinpoika tullut Ilkan tilalle vävyksi, en löydä mitään tietoja Prusin vaimosta?

Prusilla oli poika, Antti Prusinpoika Ilkka. Hänen jälkeläisistään löytyy ristiriitaista tietoa ainakin MyHeritagesta (Genistä). Tyttäriä oli kaksi, Liisa Antintytär myöhemmin Heroja ja Valpuri Antintytär, myöhemmin Ulvinen. Pojista taas on ristiriitaista tietoa, joissakin kohdissa mainitaan Matti Antinpoika ja joissakin Antti Antinpoika, missään ei kumpaakaan.

Tämä Matti Antinpoika on minun esi-isäni, ja siksi asia tietysti kiinnostaa erikoisen paljon.

Nyt olen alkanut ihmetellä Matin syntymävuotta joka oletettavasti on 1689 - eihän hän voi olla Antti Prusinpojan ja Valpuri Yrjöntyttären lapsi - heidän ensimmäinen lapsensa Valpuri syntyi noin 1658, joten äiti-Valpurin olisi pitänyt olla noin 50-vuotias Matin synnyttyä. Itse pidän todennäköisempänä että Matti on Antti Prusinpojan Antti-pojan poika, vaikka en tästä löydäkään HiSkistä mitään tietoa. Antti sopii kuitenkin ikänsä puolesta Antti Prusinpojan pojaksi, Matti taas ei. Antti on syntynyt noin 1657-1658.

Ite olen jumittunut näihin olettamuksiin, ja siksi kysyn onko kellään tieto/mielipidettä näihin asioihin. Löysyin myös MyHeritagen kautta olettamuksen, että Alavuden Ilkat olisivat lähtöisin tuosta ensimmäisestä Ilkan isännästä, Jaakko Ambrosiuksenpojasta. Onko sekin olettamus?

JHissa
03.06.15, 12:59

Matti Antinpoika on Antti Antinpojan poika, tämä käy ilmi isovihan jälkeisestä Lapuan rippikirjasta
https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=5859793&aytun=1633773.KA&j=37
Antti Antinpoika mainitaan ennen isovihaa olevassa rippikirjassa Antti Brusinpojan poikana
https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=5859841&aytun=1633773.KA&j=85
Ilkkalan Antti Antinpoika vihitään (Dom. 1 Trinit: 1684) Tiisten Ulvilasta kotoisin olevan Agneta Niilontyttären kanssa
https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=5859812&aytun=1633773.KAj=56
Antti Antinpoika haudataan 23.5.1731 Lapualla 73-vuotiaana.

Teresa Nikkari
03.06.15, 18:14

Todella suuri kiitos sinulle avustasi!! :) Noiden rippikirjojen luku vaatii varmasti harjaantumista, itselleni ne näyttävät vaikeaselkoisilta.

Ne tiedot, joita Hiskistä löytyy, ne minulla on. Sieltä löytyy Antin ja Agnetan (Aune?) häävuosi (1687) ja Antin hautauspäivä. Heidän lapsikseen olen sieltä päätellyt Juho (s.1688), Kaarina s.1689, s.Maria 1693, s.Valpuri 1698 ja Elias s.1700. Näistä Elias kuoli 1701 ja Valpurista tuli naimisiin menon myötä sukunimeltään Huumo. Muista ei löydy mitään tietoa, ovatkohan kuolleet lapsina vaikka Hiskissä ei siitä tietoa löydy tai en ainakaan löydä. Matin syntymästä en löydä merkintää, ja siksi en ole sieltä osannut päätellä, onko hän kumman Antin poika.

Voinko vielä pyytää apua siihen, minkä nimisiä lapsia on lueteltu Antille ja Agnetalle sekä Matille ja Margaretalle? Siis jos se selviää noista rippikirjoista. Matin tytär Caisa on esiäitini, ja hän on syntynyt laskujeni mukaan n.1717. Sisaruksia hänellä oli monta, 7 veljeä ja 1 sisko, mutta näistä suurin osa kuoli lapsena. Kolmesta veljestä en ole löytänyt mitään tietoa, Juho s.1731, Yrjänä s.1735 ja Henrik s.1738. Ainoa varmasti aikuiseksi elänyt ja naimisiin mennyt on veli Matti, s.1725, joka otti myöhemmin sukunimekseen Järvi.

Kiitos :)

JHissa
03.06.15, 21:26

Antti Antinpoika Ja Agneta Niilontytär vihitään 1. sunnuntaina kolminaisuudenpäivästä 1687 eli kalenterin mukaan sunnuntaina 29.5.1687
https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=5896693&aytun=1635971.KA&j=3
Lapuan rippikirjan mukaan ennen isovihaa
https://astia.narc.fi/astiaUi/digivi...633773.KA&j=85 (https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=5859841&aytun=1633773.KA&j=85)
mukaan Antti Brusinpojalla on lapset Walborg, Anders, Liisa (muutti Kuortaneelle).
En näe Agneta Niilontytärtä Ilkkalassa, mutta Tiisten Ulvilan
https://astia.narc.fi/astiaUi/digivi...1633773.KAj=56 (https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=5859812&aytun=1633773.KAj=56)
merkinnän mukaan hänet ilmoitetaan kuolleeksi ennen isovihaa ja haudattujen mukaan hänet haudataan 34-vuotiaana 15.12.1701
https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=5896774&aytun=1635971.KA&j=84
Ennen isovihaa rippikirjassa Antille ja Agnetalle mainitaan lapset
Johan Antinpoika (edessä 689, yliviivattu, alapuolella anoppi Walborg Antintytär),
Matts Antinpoika (hänen alapuolella vaimo Margeta Antintytär),
Carin Antintytär (i Kangasluoma),
Maria Antintytär (yliviivattu),
Walborg Antintytär , hieman hänen alapuolellaan on vielä Agneta Antintytär (yliviivattu), mutta hänen edessään ei ole mitään sukulaismerkintää.
Isovihan jälkeen
https://astia.narc.fi/astiaUi/digivi...633773.KA&j=37 (https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=5859793&aytun=1633773.KA&j=37)
ja
https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=5859929&aytun=1633774.KA
Antti Antinpojalle mainitaan poika Matti Antinpoika ja pojan vaimo Margeta Antintytär ja heille mainitaan poika Matti Matinpoika, tytär Caisa Matintytär, vävy Antti Heikinpoika, pojan vaimo Caisa Kustaantytär, tytär Liisa Matintytär.
seuraavan vuoden 1750 rippikirjan
https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=5860051&aytun=1633775.KA&j=60
mukaan Matti Matinpoika Feb. 1689 (död 1764), vaimo Margareta Antintytär Juli 1692,
poika Matti Matinpoika Feb 1724, vaimo Caisa Kustaantytär 22. Aug 1725, (i Cauhava)
vävy Antti Heikinpoika Nov 1717 (död 1761), vaimo Caisa Matintytär Nov 1717,
poika Thomas Antinpoika 20.12.1745 (i Laticka),
tytär Lisa Matintytär 21.11.1729 (gift 1751 d 22 Sept med Joh. Joh.son),
poika Juho Antinpoika 2.6.1750 (död 1751),
poika Kustaa Matinpoika 25.12.1750,
sama Antti Antinpoika 14.11.1752,
sama Matti Matinpoika 1.5.1753 (död 1754),
tytär Susanna Antintytär 17.8.1754 (död 1755),
tytär Caisa Antintytär 23.9.1756 (död 1757),
Matti Antinpoika 11.12.1757 (död 1759),
Mikko Antinpoika 30.8.1759,
Margareta Matintytär 22.1.1760 (yliviivattu),
jätin välissä olleet rengit ja piiat pois.

Teresa Nikkari
04.06.15, 19:39
Kiitos, taas! Tästä oli todella paljon apua, pääsin monen uuden sukulaisen jäljille. Ja erityiskiitos siitä, että tässä ratkesi eräs mysteeri - tuo esiäitini eli Matti Antinpojan Kaisa-tytär on siis ollut naimisissa kaksi kertaa, koska hänen seuraava miehensä Erkki Erkinpoika Kampila on esi-isäni, ei siis tuo ensimmäinen miehensä Antti Heikinpoika. Hänestä en tätä ennen tiennyt mitään, ja olenkin ihmetellyt kun Kaisa ja Erkki avioituivat vasta 1762, Caisan ollessa 45-vuotias, ja Hiskistä olen löytänyt heille vain yhden ainoan jälkeläisen eli esi-isäni Matti Erkinpoika Ilkka, s.1764.

Joten tästä oli paljon apua ja tästä on hyvä jatkaa, kiitos!!

Teresa Nikkari
30.06.15, 11:14
Olen viime viikot lukenut kaiken minkä olen löytänyt Lapuan, Alavuden ja Ilmajoen Ilkoista. Myös täällä olevan pitkän ketjun Alavuden Ilkkojen mahdollisesta alkuperästä, jonka ansiosta innostuin tutkimaan ja huomasin olevani Jaakko Erkinpoika Hipin jälkeläinen myöskin. Hippihän mainitaan läheisenä sukulaisena Alavuden Matti Jaakonpojalle.

Esi-isäni Prusi Heikinpoika Ilkan vaimon alkuperästä en löydä mitään tietoa, ja näin ollen jää pelkäksi arvailuksi onko oma Ilkan sukuni lainkaan samaa sukua Ilkan talossa Prusia ennen isännöineiden Ilkkojen kanssa. Innostuin jo ajatuksesta teettää DNA-testin meidän sukuhaarasta, kunnes asiaa tutkittuani ymmärsin, että isälinja olisi se paras tapa saada asia tutkittua.

Isälinjaista sukulaista en ole ainakaan vielä löytänyt Ilkoista, mutta etsintä tietysti jatkuu. Tällaisen sukulaisen pitäisi olla Antti Antinpoika Ilkan (s.1658) isälinjainen jälkeläinen.

Oma isälinjani tyssää Erkki Erkinpoika Kamppilaan, syntynyt Kauhavalla 1700-luvun alkupuolella. Hän meni naimisiin Kaisa Matintytär Ilkan kanssa Lapualla 1782. Aviolitto oli ainakin Kaisalle toinen, ja hän oli sen verta iäkäs, että heille löytyy Hiskistä vain yksi yhteinen lapsi, Matti Erkinpoika Ilkka s.1764. Erkki kuoli 1789 Lapualla, oli isäntä Ilkan talossa.

Koska olen innostunut selvittämään isälinjaani, heräsi uusi mielenkiinto Erkin alkuperää kohtaan. Itse en löydä yhtään mitään Erkin vanhemmeista, ja kysyn siksi jos joku minua taitavampi ja kokeneempi voisi antaa tähän vähän vetoapua?

Teresa Nikkari
12.07.15, 23:58
Pyytäisin vielä lukuapua tässä http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kauhava/rippikirja_1667-1738_uk125/45.htm

Etsin siis edellen tietoja esi-isästäni Erkki Erkinpoika Kampilasta (Kamppila?)

Hiskistä löydän hänet Kauhavalta poismuuttaneista 2.1.1762 jonne muuttaa Lapualle ja menee myöhemmin samana vuonna naimisiin Kaisa Ilkan kanssa.

Mitään tietoja en löydä hänen syntymästään tai vanhemmistaan.

Tässä kirkonkirjaote siltä ajalta kun Erkki on Kampilasta muuttanut: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kauhava/rippikirja_1750-1802_uk125/39.htm

Kiitollisena otan vastaan avun jos joku noista löytää mitään vihjettä Erkistä tai hänen vanhemmistaan :oo:

P.Talvitie
13.07.15, 06:58
Hei,
Erkki Erkinpojan taustoja en ole selvittänyt, mutta olen kirjannut ylös tiedon, että ensimmäiseen avioliittoonsa vihittäessä hän on kirjattu olevan Kuortaneelta. Vihkitieto löytyy täältä, vasemman sivun ylin rivi:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kauhava/syntyneet-vihityt-kuolleet_1730-1764_uk130/144.htm

Erkin ensimmäinen vaimon kuoli 1760 ja Erkki löytyy vävynä muuttomerkinnällä varustettuna täältä: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kauhava/rippikirja_1750-1802_uk125/56.htm
Olisiko oleskellut leskenä Kamppilassa ennen muuttoaan Lapualle, koska muuttotiedossa ja vihkimerkinnässä on mainittu tuo Kamppila.

t. Pauliina Talvitie

Teresa Nikkari
13.07.15, 12:01
Kiitos Pauliina kovasti avustasi! Katsoin Hiskistä että kaikki Erkin ja Marian lapset kuolivat, ja Maria kuoli lapsivuoteeseen 1760. Erkki on tosiaankin tullut Kuortaneelta, mutta Kuortaneen tiedot Hiskissä kastettujen osalta alkaa vasta 1756, joten siinä on taas seinä vastassa. Mitään viitteitä en ole myöskään löytänyt siitä, mihin sukuun Erkki kuului. Kampilan (Kamppilan?) sukuun hän ei sitten todistettavasti kuulu, eikä tietenkään Huhmarkoskenkaan muuta kuin avioliiton kautta. Onko sinulla Pauliina tai kellään tietoa siitä, kuinka jatkaisin tästä eteenpäin, vai onko neulan hakemista heinäsuovasta ilman sukunimeä tai tietoa tarkemmasta paikasta, josta Erkki on Kuortaneelta lähtenyt?

Seuraavan avioliittonsa kautta tuli isännäksi Lapuan Ilkkaan, jossa kuoli 1789. Sai yhden pojan, joka on esi-isäni. Erkki edustaa isälinjaani, siksi olen hänestä erityisen kiinnostunut.