mej
02.06.15, 11:30
Isoisäni isä Isak Isakinpoika Kiikka, syntynyt 10.10.1852 Ylistarossa Heikkoolan kylän Rinta-Kiikan talossa nro 11, avioitui toisen kerran 27.12.1919 Hilma Katariina Leanderintytär Ågrenin kanssa. Hilma oli syntynyt 17.12.1887 Siikajoella. Heille syntyi poika Antti Armas Kiikka 1.10.1920. 3.11.1921 Isak jätti Kiikkalan pojalleen Karl Fredrik (Kalle) Kiikalle, joka on isoisäni, ja muutti uuden perheensä kanssa Haapavedelle.
Sukuni tiedot hänestä ja perheestä loppuvat tähän. Hallussani on kuolinilmoitus, jossa kerrotaan, että hän kuoli 12.10.1934 Haapavedellä ja hänet on sinne myös haudattu. Ylistarossa hautausmaalla Kiikan sukuhaudan muistomerkissä on kaiverrus syntymä- ja kuolinajasta.
Olen jostain saanut tiedon, että Antti Kiikka olisi asunut Pyhäjoella ja hän olisi kuollut 1978. Lapsista ja muista jälkipolvista etsin tietoa. Lähetä sähköpostilla, jos sinulla on selvitystä pidemmälle tai muuta tietoa. Puolison kuolinaika, muut mahdolliset lapset ja kaikki tiedot otetaan kiitollisena vastaan.
Isak tai Iisakki niin kuin perhe kutsui oli Ylistarossa aktiivinen vaikuttaja, sukutila on ollut Kiikan hallussa 1500-luvulta alkaen. Iisakin ahkeruus näkyy talossa ja kylässä. Hän on ollut perustamassa meijeriä, hankkinut vesijohdon tupaan moottorivoimin, hevosiakin talossa on ollut ja lapsia ensimmäisestä liitosta on selvitysten mukaan ollut 16. Tuskin hän on toimetonna elellyt Haapavedelläkään.
Ensimmäinen vaimo oli Emma Maria Juhontytär Aunela (10.4.1861-11.12.1918). Heidän kuudestatoista lapsesta neljä lähti Amerikkaan ja seitsemän kuoli pienenä. Vanhin poika ja isoisäni jäivät maanviljelijöiksi Ylistaroon. Nuorin tytär ja nuorin poika muuttivat Helsinkiin. Keskimmäinen tytär jäi kotitaloonsa asumaan veljensä avuksi.
Elina Järvi - sukusi on enemmän!