Giösling
06.06.08, 13:01
Westrin-suvun juurta on pohdittu aiemminkin sukuaiheisilla keskustelupalstoilla,
mutta mitään sitovaa todistetta suvun kantakodista ei ole esitetty.
Meillä on vain HY:n ylioppilasmatrikkelissakin näkyvä tieto, jonka mukaan
n.v. 1752 syntyneen Virolahden kappalaisen Johan Westrinin isä oli
“patre ruricola in Pyttis”.
Kari Kukkasen taannoisessa Jong-sukua koskevassa viestissä huomioni kiintyi
Karin mainitsemaan “loviisalaiseen lumppukauppiaaseen” Carl Westriniin , joka
oli aviossa Katarina Jongin kanssa. Paitsi sitä, että lumppukauppias Westrin, avionsa
kautta, liittyi sukuverkostossani näkyvästi esillä oleviin Hasseleihin, tuo sukunimi
Westrin suorastaan usutti vetämään sukulinjaa Carlista Johaniin.
Hiljattaisen Brandeberg-jutustelun ansiosta kaivoin esille Eeva Liisa Oksasen
mainion Anjalan historian, jonka sivulla 426 sanotaan mm. seuraavaa:
Quote:
Carl Westerin, joka oli monien elimäkeläisten majamiesporvari, katsoi asiakseen saapua syyskuun lopulla Elimäen välikäräjille, jotka kuningas oli määrännyt pidettäviksi. Käräjille saapuneet saivat esittää valituksia kartanoitten herrasväkeä vastaan, mutta mitään päätöksiä ei niiden suhteen tehty, koska oli tarkoitus tutkia lähinnä talonpoikien
niskoittelua.
Unquote:
Vuosien 1772-1773 levottomuudet Anjalassa saivat sysäyksen Kustaa III “vallankumouksellisesta” valtaistuinpuheesta, jossa hän totesi säätyvallan aikana vapauden muttuneen aristokratian ikeeksi.
Anjalassa ja muuallakin valtakunnassa tämä tulkitiin kuninkaan suoraksi kehotukseksi pyrkiä suoraan kruunun alle ja suojelukseen, pois kartanonherrojen komennuksesta.
Wärälässä talonpojat lopettivat päivätyönsä kartanolle ja joutuivat niskurointinsa takia irtisanotuksi tiloiltaan.
Tukholmaan, kuninkaan puheille, lähetettiin lähetystö, mukanaan puuhun kaiverrettu
taulu, joka sisälsi 207 talonpojan puumerkit.
Lähetystön puhemiehenä lienee toiminut ruotsinkielentaitonsa takia Muhniemen
Salvurin Mårten Jonasson Qvist (1740-1826), joka Tuhkholmasta saavuttuaan sai
kutsun maaherra Anders Henrik Ramsayn puheille.
Kun Mårten ei taipunut Ramsayn suostutteluihin, tämä antoi märäyksen hänen
vangitsemisekseen. Tähän Martti huudahti:
“Nyt näette miehet, kuinka minulle käy, älkää jättäkö minua yksin pulaan”.
(Eeva-Liisa Oksanen, Anjalan Historia, sivu 425).
Martti ja 13 muuta talonpoikaa kuljetettiin Loviisaan odottamaan välikäräjiä ja
niiden jälkeen, vahvistettuna 81 taipumattomalla, Svartholman merilinnoitukseen
pakkotyöhön.
Kun talonpoikien “yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”-periaate ei johtanut
kartanonherroille mieleiseen tulokseen, päätti Rabbe Gottlieb Wrede henkilökohtaisesti puuttua peliin. Hän matkusti vallankumouksellisten pesäpaikkaan, Muhniemen kylään.
Kukaan ei perillä kuitenkaan vastannut hänen kysymyksiinsä ja ukaaseihinsa, kunnes Nurkkalan isäntä vihdoin puuskahti:
“Piru menköön päivätöihin, meidän toverimme istuvat Svartholmassa ja ovat jo viisi viikkoa tehneet päivätöitä”. (Eeva-Liisa Oksanen, Anjalan Historia, sivu 46).
Paroni tarttui röyhkeää Nurkkalaa hartioista ja tämä tarrasi paroniin, joka kutsutti rengit apuun. Nurkkala paiskattiin maahan ja piiskattiin. Sydämistyneet muhniemeläiset tarttuivat silloin seipäisiin ja halkoihin. Naisväki repi renkejä tukasta ja Salvurin Eliaaksi myöhemmin väitetty nuori poika yritti saada paronia hengiltä seipäällä, mutta onnistui iskemään anoastaan syvän haavan tämän oikeaan jalkaan.
Maaherra määräsi Anjalaan lisävahvistuksia ja yritti pakolla saada väkeä töihin, mutta kylien työkykyiset pakenivat Venäjän puolelle ja kartanoitten kylät lähes autioituivat..
Myös talonpoikia polustanut elimäkeläisten majamiesporvari Loviisassa, Carl Wester, oli virkavallan silmätikkuna ja onnistui vain vaivoin välttämään pysyvän vangitsemisen.
Toivottomalta näyttävän umpikujan avaajaksi osoittautui Loviisan linnoitustöiden komentajaksi lähetetty Jacob Magnus Sprengtporten ja saman kaupungin pormestari Alexander Kepplerus, joihin sekä talonpojat, että kartanoitten isännät tuntuivat luottavan.
Vähitellen palautui rauha Muhniemen seudulle. Vangitut saivat palata kotikonnuilleen ja päivätöihin, lievennetyin ehdoin, ryhdyttiin jälleen.
Niskuroitsijoita ei irtisanottu tiloiltaan, paitsi Salvurin-väki, joista Martti oli ollut puhemiehenä Tukholmassa ja jonka nuori veli Elias oli aiheuttanut paroni Wredelle lähes hengenmenon.
Niinpä talon vanhaisäntä Jonas Jacobsson Qvist (kopraali Jacob Qvistin poika) lähti evakkoon paronivallan tuolle puolen Ruotsinpyhtään Ruotsinkylään, josta v. 1777 kankki haltuunsa puolikkaan Flinckaksen kruununtilasta, joka tänäpäivänä kantaa Qvist-nimeä.. Se mitä Tukholmasta haettiin, toteutui siis privaatisti: suoraan kruunun alle, pois paronien käskyvallasta. (Vrt. Vehkalahden Qvist-keskusteluketju)
Salvuri, jota Qvistit Muhniemellä olivat viljelleet, annettiin Rabbe Gottlieb Wreden
toimesta auditööri Lars Brandebergille tämän elinajaksi (vrt. Brandeberg-keskusteluketju).
Kun Brandeberg v. 1781 alussa kuoli, oli aikaa kulunut riittävästi lopullisen rauhan
solmintaan. 14.3.1781 Mårten Jonasson Qvist sai palata takaisin Salvuriin ja
sinetiksi sovulle sai ostaa tilansa perinnöksi 26.1.1799 ensimmäisenä Muhniemellä.
Salvurista lohkottu Tapiola toimi yli 100 vuoden ajan Anjalan Qvist-Blomqvist-Kukkasniemi-lukkareiden kotitilana ja Anjalan lukkarilana.
Pysyväksi muistomerkiksi vuoden 1772-1773 kapinasta jäi niinikään Ruotsinkylän Qvist, jota Jonas Jonasson Qvist ja sukunsa jäivät viljelemään.
Elias Jonasson Qvist, paroninpitelijä, avioitui Ruotsinkylästä vävyksi Raussilan
Matikan –taloon, joka sekin aikaan siirtyi perinnöksi.
Carl Westrin, lumppukauppias, Loviisan porvari ja elimäkeläisten majamiesporvari, joka niin näyttävästi oli ollut ajamassa Elimäen ja Anjalan talonpoikien asiaa & sopuratkaisua kapinaksi paisuuneeseen asiantilaan, kuoli kotikaupungissaan 1.2.1805.
Mutta kuka oli juuriaan Carl Westrin?
Loviisan rippikirjojen mukaan hän oli syntynyt vuonna 1726 ja jos Johan Westrin voidaan osoittaa hänen pojakseen, oli pyhtääläinen talonpoika; “Patre ruricola in Pyttis”.
Mitä todennäköisimmin Carl Westrin oli maatalosta kotoisin ja ehkä vasta myöhäisimpinä miehuusvuosinaan siirtynyt Loviisaan. Jos hän itse ei osoittaudu
Johanin isäksi, veikkaan hyvin läheistä sukusuhdetta jokatapauksessa (esim. setä).
Hypoteesinomaisesti esitän, että Carl Westrin oli Pyhtään Wästerbyn Cupiksessa vaikuttaneen siltavouti Hans Christerssonin ja Maria Mattsdotterin 20.10.1726 syntynyt poika.
Westrin-sukunimi olisi siis otettu kotikylän mukaan
Maria Mattsdr oli vihittäessä kotoisin Näsbystä, sen Johan Mattson Norrilan sisar, jota ylihovimarsalkka Karl von Sievers muisti merkittävällä rahalahjalla v. 1760 tietämissä. Kts. Sievers-keskusteluketju osoitteessa:
http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?p=4969#4969
Kaikki mahdolliset kommentit (kumoukset kuin vahvistuksetkin) Carlin syntyperästä ja isyydestä Johaniin nähden otetaan kiitollisena vastaan.
Terveisin
Juhani Pesu
Viitteet:
Eeva-Liisa Oksanen, Anjalan historia
Eeva Liisa Oksanen, Vanha Pyhtää
Loviisan & Ruotsinpyhtään rippikirjat
mutta mitään sitovaa todistetta suvun kantakodista ei ole esitetty.
Meillä on vain HY:n ylioppilasmatrikkelissakin näkyvä tieto, jonka mukaan
n.v. 1752 syntyneen Virolahden kappalaisen Johan Westrinin isä oli
“patre ruricola in Pyttis”.
Kari Kukkasen taannoisessa Jong-sukua koskevassa viestissä huomioni kiintyi
Karin mainitsemaan “loviisalaiseen lumppukauppiaaseen” Carl Westriniin , joka
oli aviossa Katarina Jongin kanssa. Paitsi sitä, että lumppukauppias Westrin, avionsa
kautta, liittyi sukuverkostossani näkyvästi esillä oleviin Hasseleihin, tuo sukunimi
Westrin suorastaan usutti vetämään sukulinjaa Carlista Johaniin.
Hiljattaisen Brandeberg-jutustelun ansiosta kaivoin esille Eeva Liisa Oksasen
mainion Anjalan historian, jonka sivulla 426 sanotaan mm. seuraavaa:
Quote:
Carl Westerin, joka oli monien elimäkeläisten majamiesporvari, katsoi asiakseen saapua syyskuun lopulla Elimäen välikäräjille, jotka kuningas oli määrännyt pidettäviksi. Käräjille saapuneet saivat esittää valituksia kartanoitten herrasväkeä vastaan, mutta mitään päätöksiä ei niiden suhteen tehty, koska oli tarkoitus tutkia lähinnä talonpoikien
niskoittelua.
Unquote:
Vuosien 1772-1773 levottomuudet Anjalassa saivat sysäyksen Kustaa III “vallankumouksellisesta” valtaistuinpuheesta, jossa hän totesi säätyvallan aikana vapauden muttuneen aristokratian ikeeksi.
Anjalassa ja muuallakin valtakunnassa tämä tulkitiin kuninkaan suoraksi kehotukseksi pyrkiä suoraan kruunun alle ja suojelukseen, pois kartanonherrojen komennuksesta.
Wärälässä talonpojat lopettivat päivätyönsä kartanolle ja joutuivat niskurointinsa takia irtisanotuksi tiloiltaan.
Tukholmaan, kuninkaan puheille, lähetettiin lähetystö, mukanaan puuhun kaiverrettu
taulu, joka sisälsi 207 talonpojan puumerkit.
Lähetystön puhemiehenä lienee toiminut ruotsinkielentaitonsa takia Muhniemen
Salvurin Mårten Jonasson Qvist (1740-1826), joka Tuhkholmasta saavuttuaan sai
kutsun maaherra Anders Henrik Ramsayn puheille.
Kun Mårten ei taipunut Ramsayn suostutteluihin, tämä antoi märäyksen hänen
vangitsemisekseen. Tähän Martti huudahti:
“Nyt näette miehet, kuinka minulle käy, älkää jättäkö minua yksin pulaan”.
(Eeva-Liisa Oksanen, Anjalan Historia, sivu 425).
Martti ja 13 muuta talonpoikaa kuljetettiin Loviisaan odottamaan välikäräjiä ja
niiden jälkeen, vahvistettuna 81 taipumattomalla, Svartholman merilinnoitukseen
pakkotyöhön.
Kun talonpoikien “yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”-periaate ei johtanut
kartanonherroille mieleiseen tulokseen, päätti Rabbe Gottlieb Wrede henkilökohtaisesti puuttua peliin. Hän matkusti vallankumouksellisten pesäpaikkaan, Muhniemen kylään.
Kukaan ei perillä kuitenkaan vastannut hänen kysymyksiinsä ja ukaaseihinsa, kunnes Nurkkalan isäntä vihdoin puuskahti:
“Piru menköön päivätöihin, meidän toverimme istuvat Svartholmassa ja ovat jo viisi viikkoa tehneet päivätöitä”. (Eeva-Liisa Oksanen, Anjalan Historia, sivu 46).
Paroni tarttui röyhkeää Nurkkalaa hartioista ja tämä tarrasi paroniin, joka kutsutti rengit apuun. Nurkkala paiskattiin maahan ja piiskattiin. Sydämistyneet muhniemeläiset tarttuivat silloin seipäisiin ja halkoihin. Naisväki repi renkejä tukasta ja Salvurin Eliaaksi myöhemmin väitetty nuori poika yritti saada paronia hengiltä seipäällä, mutta onnistui iskemään anoastaan syvän haavan tämän oikeaan jalkaan.
Maaherra määräsi Anjalaan lisävahvistuksia ja yritti pakolla saada väkeä töihin, mutta kylien työkykyiset pakenivat Venäjän puolelle ja kartanoitten kylät lähes autioituivat..
Myös talonpoikia polustanut elimäkeläisten majamiesporvari Loviisassa, Carl Wester, oli virkavallan silmätikkuna ja onnistui vain vaivoin välttämään pysyvän vangitsemisen.
Toivottomalta näyttävän umpikujan avaajaksi osoittautui Loviisan linnoitustöiden komentajaksi lähetetty Jacob Magnus Sprengtporten ja saman kaupungin pormestari Alexander Kepplerus, joihin sekä talonpojat, että kartanoitten isännät tuntuivat luottavan.
Vähitellen palautui rauha Muhniemen seudulle. Vangitut saivat palata kotikonnuilleen ja päivätöihin, lievennetyin ehdoin, ryhdyttiin jälleen.
Niskuroitsijoita ei irtisanottu tiloiltaan, paitsi Salvurin-väki, joista Martti oli ollut puhemiehenä Tukholmassa ja jonka nuori veli Elias oli aiheuttanut paroni Wredelle lähes hengenmenon.
Niinpä talon vanhaisäntä Jonas Jacobsson Qvist (kopraali Jacob Qvistin poika) lähti evakkoon paronivallan tuolle puolen Ruotsinpyhtään Ruotsinkylään, josta v. 1777 kankki haltuunsa puolikkaan Flinckaksen kruununtilasta, joka tänäpäivänä kantaa Qvist-nimeä.. Se mitä Tukholmasta haettiin, toteutui siis privaatisti: suoraan kruunun alle, pois paronien käskyvallasta. (Vrt. Vehkalahden Qvist-keskusteluketju)
Salvuri, jota Qvistit Muhniemellä olivat viljelleet, annettiin Rabbe Gottlieb Wreden
toimesta auditööri Lars Brandebergille tämän elinajaksi (vrt. Brandeberg-keskusteluketju).
Kun Brandeberg v. 1781 alussa kuoli, oli aikaa kulunut riittävästi lopullisen rauhan
solmintaan. 14.3.1781 Mårten Jonasson Qvist sai palata takaisin Salvuriin ja
sinetiksi sovulle sai ostaa tilansa perinnöksi 26.1.1799 ensimmäisenä Muhniemellä.
Salvurista lohkottu Tapiola toimi yli 100 vuoden ajan Anjalan Qvist-Blomqvist-Kukkasniemi-lukkareiden kotitilana ja Anjalan lukkarilana.
Pysyväksi muistomerkiksi vuoden 1772-1773 kapinasta jäi niinikään Ruotsinkylän Qvist, jota Jonas Jonasson Qvist ja sukunsa jäivät viljelemään.
Elias Jonasson Qvist, paroninpitelijä, avioitui Ruotsinkylästä vävyksi Raussilan
Matikan –taloon, joka sekin aikaan siirtyi perinnöksi.
Carl Westrin, lumppukauppias, Loviisan porvari ja elimäkeläisten majamiesporvari, joka niin näyttävästi oli ollut ajamassa Elimäen ja Anjalan talonpoikien asiaa & sopuratkaisua kapinaksi paisuuneeseen asiantilaan, kuoli kotikaupungissaan 1.2.1805.
Mutta kuka oli juuriaan Carl Westrin?
Loviisan rippikirjojen mukaan hän oli syntynyt vuonna 1726 ja jos Johan Westrin voidaan osoittaa hänen pojakseen, oli pyhtääläinen talonpoika; “Patre ruricola in Pyttis”.
Mitä todennäköisimmin Carl Westrin oli maatalosta kotoisin ja ehkä vasta myöhäisimpinä miehuusvuosinaan siirtynyt Loviisaan. Jos hän itse ei osoittaudu
Johanin isäksi, veikkaan hyvin läheistä sukusuhdetta jokatapauksessa (esim. setä).
Hypoteesinomaisesti esitän, että Carl Westrin oli Pyhtään Wästerbyn Cupiksessa vaikuttaneen siltavouti Hans Christerssonin ja Maria Mattsdotterin 20.10.1726 syntynyt poika.
Westrin-sukunimi olisi siis otettu kotikylän mukaan
Maria Mattsdr oli vihittäessä kotoisin Näsbystä, sen Johan Mattson Norrilan sisar, jota ylihovimarsalkka Karl von Sievers muisti merkittävällä rahalahjalla v. 1760 tietämissä. Kts. Sievers-keskusteluketju osoitteessa:
http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?p=4969#4969
Kaikki mahdolliset kommentit (kumoukset kuin vahvistuksetkin) Carlin syntyperästä ja isyydestä Johaniin nähden otetaan kiitollisena vastaan.
Terveisin
Juhani Pesu
Viitteet:
Eeva-Liisa Oksanen, Anjalan historia
Eeva Liisa Oksanen, Vanha Pyhtää
Loviisan & Ruotsinpyhtään rippikirjat