PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Isälinjani mysteeri - Ruokolahden äpärä


Faravid
26.04.15, 07:12
Tervehdys kaikille! Kiinnostuin muutama vuosi sitten sukututkimuksesta, ja paikoin olen päässyt varsin pitkällekin, mutta se itseäni eniten kiinnostava juuri katkeaa jo 1800-luvun loppuun.

Erik Kantonen (äpärä)
Ruokolahti

Kylä: Inkilänmäki
Syntynyt: 19.4.1886
Kastettu: 30.4.1886
Äiti: Elli Pietarintytär Inkinen
Isä: Hiltunen?

Oma tietotaitoni loppuu jo heti alkuunsa. Miksi sukunimeksi valikoitui juuri Kantonen? Onko isästä saatavilla myös etunimi jossain arkistojen kätköissä?

Mielenkiintoista on myös, että Erikin elämän loppu herättää yhtä paljon kysymyksiä kuin alkukin. Isoisoisäni kertoi isoisälleni, että sisällissodan sytyttyä Erik totesi perheelleen: "Suomalaisia en lähde tappamaan", otti sukset pirtin oven vierestä ja katosi viereiseen metsään.

Olen varsin innostunut DNA-avusteisesta sukututkimuksesta. Testattu Y-haploryhmäni on N-L550, snipin L1025 ollessa negatiivinen. Kyseinen ryhmä ei ole savolainen eikä karjalainen, vaan nykytiedon valossa "lähtöisin" Skandinaviasta. FTDNA antaa minulle 67 testatulla markkerilla vain yhden osuman, johon etäisyys on GD7, eli niin suuri ettei siitä iloa ole pyrkimysteni kannalta.

Jaeppinen
27.04.15, 15:32
Sukunimi valikoitui ehkä isän sukunimen perusteella.

Yksi, joskin hyvin epävarma tie olisi houkutella joku/joitain Ruokolahden nykyisistä Kantosista tilaamaan DNA-testi...? Onko 67/7 osumasi kenties Ruokolahdelta tai lähikuntien alueelta?

Faravid
27.04.15, 18:06
Sukunimi valikoitui ehkä isän sukunimen perusteella.

Olisi toki loogista, mietin vain että miksi kirkonkirjoissa lukee Hiltunen. Kantosilla ei ole ollut kovin vahvaa edustusta paikkakunnalla, Hiski löytää kaksi ikänsä puolesta sopivaa kandidaattia, Lars Larsson ja Johan Henriksson Kantonen. Molemmat naimisissa Erikin syntymän aikoihin, joka luonnollisesti olisi mahdollinen syy isyyden piilotteluun kastetiedoissa. Mikäli opiskelijan budjetti riittäisi kustantamaan testejä ilman vahvempaa näyttöä, niin varmasti häiriköisinkin näiden herrojen mieslinjan jälkeläisiä.

Onko 67/7 osumasi kenties Ruokolahdelta tai lähikuntien alueelta?

En ole saanut häneen sähköpostitse yhteyttä, joten valitettavasti en osaa sanoa. Vanhin isälinjan sukunimi hänen puussaan on Berghäll, ja ainakin ylöskirjatut paikkakunnat ovat painottuneet vahvasti rannikolle ja Ruotsiin. Yhteinen esi-isä meillä on kuitenkin elänyt useita satoja vuosia sitten, joten tätä en saa suoraan linkitettyä Ruokolahteen tai edes Etelä-Karjalaan.

Pekka Hiltunen
29.04.15, 02:30
Terve!

Arvaukseni on, että etsityllä esi-isällä oli osoite tiedoissaan jo entuudestaan ottaessaan sukset alleen ja painellessaan mitä ilmeisimmin tsaarin virkamiesten tekemiä latuja naapuriin. Kenties sekä Kantanen että Hiltunen ovat olleet hieromassa kauppaa Erikin biol. isän kanssa. No, ei nimi miestä pahenna.

Lähetin privaattiviestin, kun tuli niin pitkä kirjoitus ja vähän kantapään kautta opittua ohjettakin.

PH

eeva häkkinen
29.04.15, 10:15
Pälähti mieleen, että kun sukulaisuus mysteerimieheen ei ilmeisesti ole kovin kaukainen (montako sukupolvea?), saattaisi FF- eli autosomaalitestistä saada lisävinkkejä tai ainakin sulkea pois joukko mahdollisia ehdokkaita. Se on testeistä halvin (99 ekua), ongelmana on vain se, tuleeko osumia, kun ei tää DNA-innostus ole vielä kovin laajalle levinnyt. Mutta tämähän on itseään ruokkiva prosessi, tieto lisääntyy koko ajan ilman että itse tekee eka testin jälkeen mitään.

Faravid
29.04.15, 11:13
Kiitos Pekalle viestistä, luen sen ajatuksella läpi. Erik asui viimeiset vuotensa Liedossa, mutta toki kyseiset ladut halkoivat varmasti koko maan. Mielenkiintoista on myös että mikäli sotasurmahakuun on uskominen, niin hän valehteli seurakuntansa rippikirjaan syntymäpaikkakunnakseen Alastaron, jossa hän meni naimisiin vaimonsa kanssa:
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=39731

Eeva, Erik on isoisoisoisäni. Olen teettänyt myös Family Finderin, mutta osumat tuntuvat tulevan lähinnä joko Pohjanmaan puolelta tai suomenruotsalaisten juurieni kautta. Muutamia karjalaisia osumia löytyy toki myös, mutta toisen mummoni ollessa kotoisin Viipurista, on mahdollista ja osan kohdalla jopa todennäköistä että linkki löytyy tätä kautta.

jälkipolvet
29.04.15, 19:48
Mistä olet saanut tiedon ,että isän sukunimi olisi Hiltunen? Syntyneiden ja kastettujen kirjassa ei mainita mitään isästä, eikä isän nimeä ole myöskään kirjattu lastenkirjaan eikä myöhemmin rippikirjaankaan. Saattaa olla että Erik on muuttanut myöhemmin nimessä Kantoseksi. Erikin August veli on ainakin muuttanut nimensä v.1904 Suomelaksi. Paikkakunnalla asuu mahdollisesti edelleen kyseisen suvun edustajia.

Faravid
29.04.15, 21:34
Hiltunen lukee Hiskin antamissa kastetiedoissa, enkä kyllä osaa edes arvata mistä on sinne tiensä löytänyt.

Nina
29.04.15, 22:29
HisKi on vain hakuteos. Luotettava lähde alkuperäinen kastekirja, jossa ei puhuta sanallakaan Hiltusesta

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=11463&pnum=6

Luultavasti kirjausvirhe tuo Hiltunen edellisestä maaliskuun kasteessa kummina olevasta.

Faravid
29.04.15, 22:47
HisKi on vain hakuteos.

Tämä nyt tietenkin on selvää...

Luultavasti kirjausvirhe tuo Hiltunen edellisestä maaliskuun kasteessa kummina olevasta.

...mutta tätä en ole tullut huomioineeksi. Varmastikin juuri näin.

Pekka Hiltunen
30.04.15, 02:32
Rk-kaudella 1880-89 Elli vielä löytyy isänsä 2. vaimon luota (Inkilänmäki 11), mutta ilman lapsiaan. Pietari Erikinpoika Inkisen 2. v:mo kuoli 1879 (rk).

Seuraavalla rk-kaudella ilmenee, että Elli on synnyttänyt 3 äpäräpoikaa ja asuu Inkilänmäki 11:ssa lautamies-veljensä luona. Muut pojat ovat Inkisiä, toinen heistä, Petter Johan hukkui 1893. Erikiä ei kuitenkaan näy. Onkohan Kantonen ottoisä vai kenties biolog. isä tai tämän sukua? Lastenkirjassa Inkilänmäki 11:ssa on isän Petter Eriksson Inkisen ja 2. vaimonsa Karin Mårtensdotter Rönkäksen alla Qp (qvinsperson, kvinlig person eli au-lapsen äiti) Elin Pettersdotter Inkinen kolmine poikineen. Tämä ei käsittääkseni sulje pois sitä etteikö Erik olisi jo nuorena voinut asua muualla kuin äitinsä: hänet on voitu teknisistä syistä kirjata äitinsä yhteyteen.

Elli on ollut 36 v synnyttäessään 3. lapsensa Erikin ja noin 25 v esikoisensa syntymän aikaan, joten on kai itse päättänyt edesottamuksistaan. Pietari Juhana syntyi 1875 ja eloon jäänyt Aukusti 1882, joten Erik oli siis kuopus. Tuomiokirjassa on varmaankin lisätietoa lautamiessukuun syntyneen Erikin sijoittamisesta. Arvaukseni on, että hänet on otettu joko isänsä sukulaisten kasvatiksi tai sitten Ellin sisarten tai serkkujen hoiviin. Vertalansalmen talollinen Lars Tella, joka oli Erikin kummina yhdessä äidin sisaren Anna Inkisen kanssa on näköjään avioitunut Liisa Henrikintytär Kantosen kanssa.

PH

jälkipolvet
30.04.15, 18:23
Kyllä Lauri Tellan puoliso on Liisa Heikintr. Kaatonen. Kaatonen sukunimeä näkyy esiintyvän Vertalansalmen kylässä aika yleisesti.

E Juhani Tenhunen
30.04.15, 19:36
Kyllä Lauri Tellan puoliso on Liisa Heikintr. Kaatonen. Kaatonen sukunimeä näkyy esiintyvän Vertalansalmen kylässä aika yleisesti.

Ruokolahden selkeitä rippikirjoja on ilo seurata. Eiköhän juurijälkiä löydy lisää.

E. Juhani Tenhunen

jälkipolvet
30.04.15, 23:00
Alastarolla on syntynyt 30.4.1886 äpäräpoika Erik Joel Pietilän entiselle piialle Johanna Juhontyttärelle. Tämän Erikin tiedot sopisivat yhteen vapaussodassa menehtyneen/kadonneen Erikin tietoihin.

jälkipolvet
30.04.15, 23:19
lisäys edelliseen vastaukseeni 1900 -luvun alussa Erik muuttaa rengiksi Alastaron Vännilän kylään ja silloin sukunimeksi on kirjattu Kantonen. Olisiko äiti ollut Kantonen sukunimeltään äidistä käytetty rippikirjoissa ainoastaan Johanna Juhontr. pohjanmaalaiseen tapaan.

Faravid
01.05.15, 07:55
Suuri kiitos kaikille! Nimiä dokumenteista osaa lukea lähes kuka vain, mutta kokonaiskuvan muodostaminen vaatii tietoa, taitoa ja ymmärrystä enemmän kuin itselläni vielä toistaiseksi aiheesta on. Kiitos tosiaan myös yksityisviesteinä saaduista vinkeistä, näihin vastailen ajan kanssa kunhan saan pääfokuksen siirrettyä tenteistä tähän.

Alastarolla on syntynyt 30.4.1886 äpäräpoika Erik Joel Pietilän entiselle piialle Johanna Juhontyttärelle. Tämän Erikin tiedot sopisivat yhteen vapaussodassa menehtyneen/kadonneen Erikin tietoihin.

Tämähän muuttuu mielenkiintoiseksi, onkohan tässä nyt kahden miehen tietoja sekaisin? Innostuttuani juuristani sain muutama vuosi sitten isoisältäni paperilapun, johon oli kirjattu hänen tietonsa isoisästään. Tulkitsin kastepäivän tulleen epähuomiossa merkityksi syntymäpäiväksi. Ei osannut/muistanut kertoa keneltä tiedot ovat peräisin, eikä myöskään kertoa mitä otsikolla tarkoitetaan, sillä hänen isänsä ei sanallakaan maininnut Ruokolahtea:
http://oi57.tinypic.com/2jc79k2.jpg

Faravid
01.05.15, 09:23
Aiempi linkki hieman epävakaa, tässä toinen. Epäilyttävästä osoitteestaan huolimatta kyseessä on Microsoftin OneDrive pilvipalvelu:
http://1drv.ms/1EHGayS

jälkipolvet
01.05.15, 13:00
Alastaron Erik on muuttanut Loimaalle Alastaron rippikirjan mukaan 30.11.1903.

Pekka Hiltunen
01.05.15, 21:35
Ohessa on Alastaron kastetuissa Erik sekä rk:ssa 1877 äiti Johanna Johanintytär Joel Karlssonin rusthollissa.
PH

Pekka Hiltunen
01.05.15, 21:57
Tässä on renki Erkki Johananpoika Kantonen Alastaron Vännilässä, sivun oik. reunassa on muuttomerkintä Loimaalle.
PH

Pekka Hiltunen
01.05.15, 22:03
Tässä näkyy Erkki Kantonen Loimaan sisään muuttaneissa 1903.
PH

Pekka Hiltunen
02.05.15, 11:57
lisäys edelliseen vastaukseeni 1900 -luvun alussa Erik muuttaa rengiksi Alastaron Vännilän kylään ja silloin sukunimeksi on kirjattu Kantonen. Olisiko äiti ollut Kantonen sukunimeltään äidistä käytetty rippikirjoissa ainoastaan Johanna Juhontr. pohjanmaalaiseen tapaan.

Pohjanmaalla käytettiin talonnimeä (ainakin talolisten kohdalla) 1600-luvulta aina tähän päivään asti. Niinpä nimet olivat ja ovat yhäkin usein kaksiosaisia, aiemmin 3- ja 4-osaisiakin. Yleensä vain säätyläisillä ja savolaisilla on ollut sukunimi (aatelisia nimitettiin kilpitunnuksensa mukaan yleisesti ehkä 1700-luvulta lähtien). Sukunimen puuttuminen Johannalta voi johtua siitä, ettei ollut tarpen sitä mainita, tai siitä, ettei sellaista ollut ennen sukunimilakia. Esim. rusthollari Joel Karlsson Pietilää kutsuttiin talonsa mukaan, kuten rusthollareita yleisesti esim. Loimaan, Alastaron tai Säkylän seuduilla.

Kun nyt on tiedoissa oikea Erik, joka siis on syntynyt 30.4. eikä 19.4. kuten Ruokolahden kaimansa, tulisi ryhtyä etsimään Johanna Johanintytärtä ajalta ennen pestiä Pietilän piiaksi. kun Joel on jäänyt välillä leskeksi ja uusi vaimo on huomattavan nuori, on tässä eräs isäehdokaskin nyt käsillä ja Ruokolahden Erikin voi nyt unohtaa, kunnes toisin osotetaan: kyllä pappi on erottanut toisistaan synnyin- ja kastepäivämäärät. Pappi otti muuttajan vastaan eikä virheitä ainakaan tässä kohtaa ole voinut tapahtua. Henkilöt eivät välttämättä itse tienneet edes tarkkaa syntymäaikaansa eivätkä varsinkaan osanneet sitä kirjoittaa.

PH