PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Åfeldt, Erik; 1792 Karjaa -> Karjalohja


Juha
09.07.07, 22:58
Karjalohjan Lohjantaipaleen Hakalan talon isäntänä on 1800-luvun puolivälin tienoilla muuan Erik Åfelt/Åfeldt. Rippikirjasta olen löytänyt syntymäajan 1.1.1792 Karjaalla.

Karjaan, Mustion tai Karjalohjan kastetuista ei sopivaa poikalasta löydy tammikuulta 1792.

Olisiko joku sattunut kyseiseen Erkkiin törmäämään? Esimerkiksi Sammatista löytyy samaa sukunimeä käyttäneitä henkilöitä, mutta heidän perheeseen en tätä vuoden 1792 lasta pysty sijoittamaan. Luonnollisesti on mahdollista, että päivämäärä on virheellinen, mutta silti jää kysymys hänen sukuperästään.

Haatio
06.08.07, 09:54
Oli ensin Lohjantaipaleen Hakalan torpparina. Renkinä 1826 .. 26 Prunkalla, jonne oli tullut Sammatin Luskalasta. Syntymävuosi muuttui Karjalohjan kirjoissa vuodeksi 1792. Oikea lienee 1798 ja syntymäpaikkana Karjaa. Itse en ole tutkinut asiaa Karjaalta.

topi haatio

Juha
06.08.07, 12:53
Kiitos Topi,


Karjaalla syntyi kastettujen luettelon mukaan kaksi "Erkkiä" vuonna 1798. Toinen heistä oli muuan Erik Sandholmin poika Erik Johan, jonka jälkiä seurasin Kirkkonummen Evitskogin kylän Tuomolan talon torppaan. Sieltä Erik Johan muuttaa 1819 ilmeisesti Helsinkiin.

Tästä on hyvä jatkaa.

t. Juha

Haatio
10.08.07, 09:01
patronyymi on georgsson

topi

Juha
10.08.07, 09:39
Umh, kylläpä meni hankalaksi.

Lähiseudulta ei löydy yhtään sopivaa kandidaattia.....ei koko 1790-luvulta.

Tammisaaressa on yksi tapaus vuodelta 1792, mutta hänkin menee tahollaan naimisiin ja on muutenkin hieman eri säätyluokkaa....

Kiitos taas ....

t. Juha

Martin Josefsson
30.08.07, 18:08
Mä veikkaan että Åfeldt on sotilasnimi. Jos näin on, nimi Åfeldt ehkä näkyy ainoastaan rippikirjassa. (Muuten, Googlen mukaan Ruotsissa on olemassa eräs sotilas Erik Åfeldt :rolleyes:).

Myös tuo päivämäärä 1.1 vaikuttaa vähän epäilyttävältä. Erityisesti siksi että syntymäaika on ollut vähän epäselvä. Voi nimittäin olla sillä tavalla että pappi on kirjoittanut 1.1 siksi että päivämäärä on ollut tuntematon. Muita mahdollisia syitä on myös olemassa. Tarkista jos muualla samassa rippikirjassa on monta semmoisia 1.1-henkilöitä.

Näitten ajatuksien jälkeen Erik-vaihtoehtoja on vaikka kuinka monta. Ja jos näin on, kannattaa katsoa uudelleen mitkät faktat on tiedossa ja sen jälkeen löytää joku fiksu menetelmä.

Martin Josefsson

Martin Josefsson
31.08.07, 18:52
...ja, voihan olla että Åfeldt tässä tapauksessa on ihan tavallinen sukunimikin. Muistaakseni tässä maanosassa oli tyypillistä että otettiin sukunimi noin 1820-luvulla. Se tietäisi sen että 1790-luvulla Erikillä ei ollut sukunimeäkään.


----- Martin Josefsson -----

Juha
31.08.07, 20:21
Kiitos mielenkiinnostasi!

Tuo Åfeldt nimi on käsittääkseni ilman muuta otettu jostain matkan varrelta. Saattoi olla sotilasnimi tai saattoi olla jostain muualta löydetty.

Ainoat faktat eli tuo Erik Georgsson (Erkki Yrjönpoika) ja vuodet 1792/1798 + Karjaa syntymäpitäjänä tuovat eteen ns. nollatilanteen.

Tuo syntymäaika lienee sitä paitsi vain viitteellinen. Keskityn jatkossa etsimään kaikkia "Erkkejä" 1790-luvulta, jotka edes suurinpiirtein sopivat pirtaan.

Juha
31.08.07, 22:08
Kiitos kaikille vastanneille!

Sain henkilökohtaiseen postiini tiedon Erik Åfeldtin vanhemmista -suurkiitos lähettäjälle.

Eli hänen vanhempansa ovat Sammatin Haarjärven Nikun talon isäntä Jöran Jöraninpoika ja hänen 2. puolisonsa Maria Jacobintytär.

Erikillä oli ainakin yksi sisar, 24.8.1801 syntynyt Fredrika


Taas on yksi ongelma selvitettynä - erittäin mukavien nettiystävien ansiosta :)


Juha