seppo remes
16.03.15, 11:41
Olen saanut vuosia sitten Valde Remekseltä lehtileikkeen, joka tulee Venäjän Karjalasta. Tässä leikkeessä kirjoittaa eräs Ivan Telinen Suomen ääni-nimisen lehden päätoimittajalle kirjeen, jonka tämä julkaisi vuonna 1997, ilmeisesti kokonaisuudessaan. Onko tapauksen johdosta Oulussa minkäänlaista tietoa? Remeksiä tutkiessani, lähinnä Oulusalossa, en ole törmännyt tällaiseen Väinöön, joka oli "joutunut hukkaan". Onko Väinö Remes "tuttu" sukututkijoiden keskuudessa? Väinö lienee syntynyt viime vuosisadan alussa, ehken 1920 paikkeilla. Olisi mielenkiintoista tietää, onko tieto kulkenut perille Väinön sukulaisille ja keitä he ovat?
Tässä on kirjeen sisältö: "Arvoisa päätoimittaja. Nimeni on Ivan Adamovits Telinen. Kirjoitan teille kaukaa Tjumenista, jonne kohtalo heitti minut vuosia sitten. Olen syntynyt ja kasvanut Leningradin lähellä, Telezin kylässä. Leningradin piirityksen aikana menetin sukulaiseni ja minut lähetettiin, kuten useimmat muutkin suomalaiset, karkoitukseen Saleharden kaupunkiin Tjumeniin. Karkoituksessa tutustuin erääseen suomalaiseen. Hänen nimensä oli Väinö Remes. Hän kertoi minulle tarinansa, historian, jota en ole unohtanut tähän päivään mennessä ja joka minua vaivaa. Vuonna 1932 nuorista koostuva ryhmä suuntasi Oulusta matkansa Neuvostoliittoon. Nuoret, Väinö Remes mukaanluettuna, halusivat omin silmin nähdä suuren ja mahtavan sosialismin kehdon. He ylittivät rajan lähellä Petroskoita ja joutuivat pian rajavartioiden huostaan. Kuulustelujen jälkeen heitä syytettiin vakoilusta ja sen suuremmin asiaa tutkimatta passitettiin vankilaan. Vuonna 1941 Väinö Remes oli vankina Karagandin kaupungissa josta hänet karkoitettiin Salehardin kaupunkiin, napapiirin pohjoispuolelle. Sieltä hänet lähetettiin metsätöihin noin 300 kilometrin päähän Poluj-joen rantaan. Sodan aikana olin myös itse siellä pakkotyössä ja tutustuin häneen. Hän kertoi tarinansa ja pyysi, että jos minulla suinkin vain on mahdollisuus, välittäisin hänestä tiedon Ouluun sukulaisille. Hän oli varma, että sukulaiset pitivät häntä kadonneena. Itse hän ei enää uskonut näkevänsä syntymäseutujaan, sillä hän oli vakavasti sairas. 1948, tukinuittojen aikaan Väinö hukkui Poluj-jokeen. Arvoisa Suomen äänen päätoimittaja, tämä on vain yhsi tuhansista traagisista kohtaloista. Koko tämän ajan olen pitänyt velvollisuutenani täyttää lupaukseni. Aikaisemmin se on ollut mahdotonta, mutta nyt minulla on toivoa. Toivon, että te kykenette auttamaan. Kirjoitimme jo yli vuosi sitten Oulun kaupunginjohtajalle, mutta ehken kirje ei ole mennyt perille. Toivon, että te voitte auttaa välittämään tiedon Väinö Remeksen omaisille Ouluun. Väinön kertoman mukaan suku on suuri ja uskon että hänen kohtalonsa vaivaa sukulaisia Suomessa. Olen nyt 72 -vuotias ja kaikki nämä vuodet olen muistanut lupaukseni. Mikäli voitte tämän tiedon eteenpäin, olen teille erittäin kiitollinen. Silloin voin pitää lupaukseni täytettynä ja omatuntoni on puhdas. Pahoittelen etten voi kirjoittaa teille suomeksi (lapsen lapseni kirjoittaa puolestani), sillä olen jo kokonaan unohtanut äidinkieleni. Valitettavasti. Kunnioittaen Ivan Adamovits Telinen.
Tässä on kirjeen sisältö: "Arvoisa päätoimittaja. Nimeni on Ivan Adamovits Telinen. Kirjoitan teille kaukaa Tjumenista, jonne kohtalo heitti minut vuosia sitten. Olen syntynyt ja kasvanut Leningradin lähellä, Telezin kylässä. Leningradin piirityksen aikana menetin sukulaiseni ja minut lähetettiin, kuten useimmat muutkin suomalaiset, karkoitukseen Saleharden kaupunkiin Tjumeniin. Karkoituksessa tutustuin erääseen suomalaiseen. Hänen nimensä oli Väinö Remes. Hän kertoi minulle tarinansa, historian, jota en ole unohtanut tähän päivään mennessä ja joka minua vaivaa. Vuonna 1932 nuorista koostuva ryhmä suuntasi Oulusta matkansa Neuvostoliittoon. Nuoret, Väinö Remes mukaanluettuna, halusivat omin silmin nähdä suuren ja mahtavan sosialismin kehdon. He ylittivät rajan lähellä Petroskoita ja joutuivat pian rajavartioiden huostaan. Kuulustelujen jälkeen heitä syytettiin vakoilusta ja sen suuremmin asiaa tutkimatta passitettiin vankilaan. Vuonna 1941 Väinö Remes oli vankina Karagandin kaupungissa josta hänet karkoitettiin Salehardin kaupunkiin, napapiirin pohjoispuolelle. Sieltä hänet lähetettiin metsätöihin noin 300 kilometrin päähän Poluj-joen rantaan. Sodan aikana olin myös itse siellä pakkotyössä ja tutustuin häneen. Hän kertoi tarinansa ja pyysi, että jos minulla suinkin vain on mahdollisuus, välittäisin hänestä tiedon Ouluun sukulaisille. Hän oli varma, että sukulaiset pitivät häntä kadonneena. Itse hän ei enää uskonut näkevänsä syntymäseutujaan, sillä hän oli vakavasti sairas. 1948, tukinuittojen aikaan Väinö hukkui Poluj-jokeen. Arvoisa Suomen äänen päätoimittaja, tämä on vain yhsi tuhansista traagisista kohtaloista. Koko tämän ajan olen pitänyt velvollisuutenani täyttää lupaukseni. Aikaisemmin se on ollut mahdotonta, mutta nyt minulla on toivoa. Toivon, että te kykenette auttamaan. Kirjoitimme jo yli vuosi sitten Oulun kaupunginjohtajalle, mutta ehken kirje ei ole mennyt perille. Toivon, että te voitte auttaa välittämään tiedon Väinö Remeksen omaisille Ouluun. Väinön kertoman mukaan suku on suuri ja uskon että hänen kohtalonsa vaivaa sukulaisia Suomessa. Olen nyt 72 -vuotias ja kaikki nämä vuodet olen muistanut lupaukseni. Mikäli voitte tämän tiedon eteenpäin, olen teille erittäin kiitollinen. Silloin voin pitää lupaukseni täytettynä ja omatuntoni on puhdas. Pahoittelen etten voi kirjoittaa teille suomeksi (lapsen lapseni kirjoittaa puolestani), sillä olen jo kokonaan unohtanut äidinkieleni. Valitettavasti. Kunnioittaen Ivan Adamovits Telinen.