Timo S Laakso
22.02.15, 12:18
Olen taas liikkeellä todella vähin ja epävarmoin tiedoin. Olen saanut Venäjältä tiedustelun, joka on tarinana varsin traaginen mutta kiehtova. Osa tarinasta on totta, osa keksittyä, ja kun kertojana on nuoren sukupolven edustaja, jonka tukena ei ole asiakirjojakaan, moni fakta muuttuu matkalla. Kerron tarinan tässä nyt kysyjän ilmoittamine yksityiskohtineen. Talvisodan aikana 1939-1940 venäläiset karkottivat viipurilaisen Hannu Halanen –nimisen suomalaisen Arkangeliin. Hannu olisi syntynyt noin 1903, puoliso Anna noin 1907. Lapsia kolme: Hilda, Arvi ja Aarne. Hilda kuoli matkalla Arkangeliin ja Anna kuoli vankileirillä. Arvi karkasi vankileiriltä ja joutui lastenkotiin ilman henkilöpapereita ja keksi itselleen nimen Leonid Pippalo. Kysyjä tosiaan mainitsee ,että ”Halasen” perhe olisi ollut kotoisin Viipurin kaupungista. En ole ehtinyt tätä tapausta enempää selvittää, sain tiedustelun vasta eilen, mutta arvelen, että kyse on Jäämeren rannan Halosista. Olen saanut useita vastaavantyylisiä tiedusteluja, ja olen huomannut, että tarinan runko on totta vaikka yksityiskohdat eivät olekaan. Toivon, että lukijoilla olisi lisätietoja/arveluja/kommentteja. Tervehtien Finnpoisk Tmi/Timo Laakso