onko korrektia ottaa yhteyttä tuntemattomiin sukulaisiin ja jos niin miten

[alli]

Hei kaikille.
Sukututkimuksen myötä on käynyt ilmi, että esim isoäitin sisarella oli 11 lasta. Näistä en juurikaan tiedä mitään enkä etenkään heidän jälkeläisistään. Onko korrektia, että yritän ottaa ainakin joihinkin heidän jälkipolvista, edelleen elävistä yhteyttä? Olisi kiva vertailla esim valokuvia ja niihin liittyviä tietoja. Ja yleisemminkin perheiden vaiheista olisi kiva saada tietoa myös 1900-luvulta sellaisena kuin se on kerrottu eteenpäin.

Sukuuni liittyvät kertomukset kiinnostavat. mutta t o i s a a l t a olisiko korrektia hyväkysyä se, että esim isovanhempani tai vanhempani eivät ole heistä kertoneet - eivät kertoneet, kun eivät halunneet - vai kun yhteydenpito vaikeutuu muualle muutettaessa.

Jos olette ottaneet yhteyttä elossa oleviin sukulaisiinne niin mitkä keinot ovat parhaimmat olettamuksella, että entuudestaan emme tiedä toisitamme mitään ja mikään sukulaisiin liittyvä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Itselläni on n 1 v vanha kirjeluonnos lähettämättä läppärissäni kun epäilyttää, että kirjeen saaja kokee sen vain negatiivisena lähestymisyrityksenä joltain muutoinkin sukulaisiaan huonosti kohdelleelta taholta.

Mikä neuvoksi ?

kyselee terveisten kera alli

[Sariainen]

Hei Alli
Mielestäni on ! Olen tehnyt sukututkimusta jo kohta 30 v. Koko sinä aikana olen soittanut yhden jos toisenkin kerran tuiki tuntemattomille ihmisille ja he ovat tehneet samoin soittaessaan minulle. Kaikki hieman kaukaisemmat sukulaiset tai läheisemmätkin joiden kanssa ei ole ollut päivittäisissä tekemisissä ovat tuiki tuntemattomia. Usein joutuu yllättymään positiivisesti, kun vain ohkeasti tarttuu puhelimeen. Kannattaa vain aika pian puhelun alussa tehdä selväksi, ettei ole lehtiä myymässä. Ja kyllä se käy hyvin pian selville onko ihminen ollenkaan kiinnostunut kuulemaan sukuasioista. :rolleyes:
Kertomasi henkilöt ovat vielä aika läheisiä sukulaisia, ei toki nykymittapuun mukaan, kun serkkukin on jo ventovieras. Minä ainakin ottaisin yhteyttä. Siinähän se asia sitten selviää.
Minullakin kävi niin iloisesti, että mummuni äidin Hilman kotitalon palossa tuhoutuneita valokuvia oli Hilman veljen jälkipolvilla (joiden kanssa emme ole olleet tekemisissä ennen yhteydenottoani varmaan kymmeniin vuosiin) Niin vain saimme heiltä niistä valokuvista kopioita. Luulimme menettäneemme kuvat iäksi.
"Rohkea siis rokan syö".. :D:
Terv. SARIAINEN :rolleyes:

[Eenokki]

Heips alli !

Minäkin kävin tuota samaa Jaakobinpainia ajatusteni kanssa, kun sain tutkimusteni kautta tietää, että äitini pikkuserkku elää vielä. Minä ratkaisin asian sillä tavalla, että kirjoitin omakätisen kirjeen hänelle ja annoin sen postin vietäväksi. Kirjeessä pyysin häntä ottamaan yhteyttä, koska en tiennyt hänen tämänhetkistä terveydentilaansa ja meidän välistä matkaeroa on yli 500 kilometriä. Kerroin avoimesti kirjeessäni miten olen hänet löytänyt ja, että haluaisin tavata hänet, jos se suinkin on mahdollista. Voit uskoa, että pari päivää vietettiin kuin tulisilla hiilillä odottaessani vastausta. Minusta tämä tapa antaa vastapuolelle mahdollisuuden valita ja oikeammin pakottaa valitsemaan. Minulla ainakin kävi niin hyvä tuuri, että ’sukurakkaus’ voitti. Mikäli vastausta ei kuulu, on ainakin tiedossa, ettei vastapuoli välttämättä halua olla sukulaisiin yhteydessä tai hänen elämäntilanteensa ei salli sukulaisia. Onnea ja rohkeutta yrityksillesi!

[A.Salminen]

Hei !

Olen itsekin miettinyt samaa kuumeisestikin joskus. Mummoni ja hänen siskonsa riitautuivat aikoinaan ja näin ollen en ole koskaan nähnyt heitä tai heidän jälkeläisiään.
Myöskään äitini ja tätini eivät heihin yhteyttä ole ottaneet.

Jos rohkeutta riittää niin miksei sitä ottaisi yhteyttä. Ja sanontahan kuuluu "Ei se ota, jos ei annakaan".:)
On totta etteivät kaikki ole kiinnostuneita sukulaisistaan,mutta se riski on otettava.

[Lasse1951]

Moi,

Kerron lyhyeesti miten minulla on käynyt, eli sukumme on aikanaan haarautunut niin suomen kun ruotsinkielisiin haaroihiin, jossa yhteydenpito on kokoajan vähentynyt, lisäksi suku on levinnyt myöskin muihiin maihiin.

Viime vuosituhannen loppupuolella kävi niin että muutin asumaan lähelle mistä suku on lähtöisin, ja eräänä päivänä otin paikallinen puhelinluettelu käteeni ja aloin katsoa löytyisikö nimiä jotka olisivat tuttuja isäni sedän sukututkimuksista, ja kuinka ollakaan löytyi, otin rohkeasti puhelin käteen ja aloin soittaa. Minulla kävi tuuria, heti eka soitto antoi minulle nimen kehen ottaa yhteyttä, henkilö joka myöskin oli kiinnostunut suvumme vaiheesta, joten soitin toisen puhelun, ja olimme heti samalla aaltopituudella ja suvun selvitykset sai uutta vauhtia.
Toinen esimerkki liittyy siihen että sukulaisia (serkkuja) löytyy myöskin niin ruotsista kun norjasta. Näitten olemassaolosta tiesin, mutta en ollut koskaan tavannut. Kaivoin puhelin numerot selville ja soitin. Minulla oli samaan aikaan työmatka samoille seuduille ruotsissa, ja sovimme tapaamisen Uddevallan kaupunkiin eräänä iltana, näin tutustuin serkkuihiini vasta päälle nelkytvuotiaana.

Oppi tästä on että aina kannattaa pyrkiä ottamaan yhteyttä joko kirjeitse tai puhelimitse, tietysti kaikille ei välttämättä käy näin hyvin kun minulle on käynyt, mutta mitään menetettävää ei oikeasti ole, joten rohkeasti yhteydenottoon.

Lasse Holm

[Kristina]

Hei!

Hyvin moni on varmaan ollut kanssasi samassa tilanteessa. Rohkeasti vain kirjoittelemaan tai soittamaan, sittenhän asia selviää.

Itse "löysin" myös vanhempieni jo kuoltua lisää lähisukulaisia.
Äidilläni oli isänsä puolelta veli ja sisar, joista me lapset emme olleet kuulleet aikaisemmin mitään. Tämä selvisi isoisän synnyinkyläläisiltä, joita onneksi oli vielä elossa. Äidin sisarella oli kaksi tytärtä ja he olivat vain mielissään, kun soitin ja kutsuin tapaamaan kaikkia muitakin serkkuja isoisän kotikylälle. Katselimme vanhoja valokuvia ja kävimme tutustumassa isoisän synnyintorppaan, jota oli laajennettu ja jossa vielä asuttiin. Tuntui tosi mahtavalta.

Terveisin

[Seppo Niinioja]

Asian voisi sanoa niinkin päin, että jos olet tekemässä sukukirjaa, niin on epäkorrektia ja jopa riskialtista olla pyytämättä tietoja tai lähettämättä vaikkapa puhelimitse keräämiäsi tietoja tarkistettaviksi. Samalla on syytä pyytää allekirjoitus siitä, saako tiedot julkaista ja varmistaa että myös ilmoittajan lapset, ainakin täysi-ikäiset sallivat tämän. Näin olenkin menetellyt aikanaan, mutta tiedot nykypolvien osalta odottavat vielä julkaisuaan. Myös niihin sukukirjoihin, joihin perheemme on tullut mukaan on tiedot kerätty paria poikkeusta ehkä lukuunottamatta samalla tavalla.

Toivottavasti tämä täysin henkilökohtainen kommenttini ei ole ristiriidassa huippusalaisen käytännesääntöluonnoksen kanssa.

Seppo Niinioja

[seppos]

Asian voisi sanoa niinkin päin, että jos olet tekemässä sukukirjaa, niin on epäkorrektia ja jopa riskialtista olla pyytämättä tietoja tai lähettämättä vaikkapa puhelimitse keräämiäsi tietoja tarkistettaviksi. Samalla on syytä pyytää allekirjoitus siitä, saako tiedot julkaista ja varmistaa että myös ilmoittajan lapset, ainakin täysi-ikäiset sallivat tämän. Näin olenkin menetellyt aikanaan, mutta tiedot nykypolvien osalta odottavat vielä julkaisuaan. Myös niihin sukukirjoihin, joihin perheemme on tullut mukaan on tiedot kerätty paria poikkeusta ehkä lukuunottamatta samalla tavalla.

Toivottavasti tämä täysin henkilökohtainen kommenttini ei ole ristiriidassa huippusalaisen käytännesääntöluonnoksen kanssa.

Seppo Niinioja

Olemme vielä Amerikassa ja kävimme juuri tapaamassa kymmeniä vaimoni sukulaisia. He olivat järjestäneet kahdella paikkakunnalla sukutapaamisen, joissa oli kummassakin vähintään kuusi vaimon pikkuserkkua ja toisessa oli lisäksi hyvin suomea puhuva vaimon isän serkku. Heitä oli aikoinaan lähtenyt Venäjän armeijan kutsuntoja pakoon kolme veljestä. He olivat vaihtaneet sukunimensä ja he eivät olleet pitäneet yhteyttä Suomeen peläten joutuvansa Venäjän armeijaan. Muutama vuosi sitten yksi suomalainen sukutukija löysi heidät, mistä seurasi yhden heistä pari lyhyttä vierailua Suomeen. Nyt me kävimme siellä ja meidät otettiin riemumielin vastaan. Myös muut kokemukset yhteydenotoista Suomessa täysin tuntemattomiin ovat olleet pelkästään myönteisiä. Tyylikkyyttä kaivataan ja pikkuisen rohkeutta. Yleensä ensireaktio on hämmennys joka muuttuu iloksi. Kehotan rohkeasti kontaktoimaan tuntemattomiakin.

[Sirpamamma]

Minusta on! Olen itse ottanut yhteyttä ensin kirjeellä, jossa kerron soittavani parin viikon sisällä. Kun olen soittanut niin olen saanut ystävällisiä kommentteja ja paljon uutta tietoa. Kertaakaan en ole saanut kielteistä palautetta. Vanhin kaukainen sukulainen, jolle soitin, oli 90-vuotias ja muisti oli tallella. Häneltä sain kuulla suvun vanhoista tapahtumista. Suosittelen!

[vikmapi]

Hei!

Kontakti yritys kannattaa aina. Ihmiset ovat pääsääntöiseti kiinnostuneita suvustaan ja ovat innostuneita asiasta. Mekin tässä muinoin sukukirjaa teimme ja saimme kontaktit Ruotsiin, Amerikkaan, useisiin Euroopan maihin ja Australiaan. Ihmiset olivat kaikkialla niin innoissaan, että kirjakin kelpasi kaikille. Vain yksi suunta oli kontaktiyrityksistä huolimatta jäätävän hiljaa - suomenruotsalaiset Pohjanmaalla. Sikäli valitettavaa, että suku oli lähtöisin juuri heidän kotiseuduiltaan ja paikallistiedot sekä tutkimusapu olisivat olleet tervetulleita. Mistähän se johtuu, että ruotsinkielisten on niin vaikea hyväksyä sitä tosiseikkaa, että osa suvusta on "suomettunut"? No, jokainen taaplaa tyylillään ja se on hyväksyttävä.

Onnea yrityksellesi! vikmapi

[Hasse Andtbacka]

Mistähän se johtuu, että ruotsinkielisten on niin vaikea hyväksyä sitä tosiseikkaa, että osa suvusta on "suomettunut"? No, jokainen taaplaa tyylillään ja se on hyväksyttävä.

Otitteko yhteyttä ruotsin kielellä? Valtaosa Pohjanmaan ruotsinkielisistä ikäluokassa 50+ ei hallitse suomenkieltä kovin hyvin.

Hasse A

[vikmapi]

Hei!
Kyllä me otimme nimenomaan ruotsinkielellä. Olemme tietoisia, että heidän äidinkielensä on ruotsi.
vikmapi

[kkylakos]

Hei,

mitään ei menetä yrittämällä - tuskin kukaan kimppuun hyökkää. Varsinkin jos ei ole suoraan myymässä sukukirjaa, niin useimmat ottavat yhteydenotot varmasti neutraalisti. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä etteivät vastaa kirjeisiin ja itse en soittanut perään kun ei ollut akuuttia tarvetta.

Tuntuu erinomaisen typerältä etten ole tavannut joitakin äitini serkkuja, mutta kun en saanut kohteliaisiin kirjeisiin edes "sori ei ole tietoa eikä kiinnostusta" vastausta niin olkoon rauhassaan. Kaukaisempien sukulaisien vastaamattomuuteen en harmistunut tämänkään vertaa.

Puhelinhaastatteluja ja sokkotreffejä "ventovieraitten" sukulaisten kanssa on tullut myös kokeiltua, mutta vasta kirjeenvaihdon jälkeen.

[piipa]

Itse olen miettinyt ottaako yhteyttä sisarpuoleeni, joka todennäköisesti ei tiedä isästään mitään. Sain hänen tiedot isän kuoleman jälkeen, nimen ja osoitteen, mutta vieläkin 7 vuoden jälkeen pohdin miten toimia. Virallista tunnustusta isäni lehtolapsesta ei koskaan tehty, mutta isä on myöntänyt isyyden ja jättänyt tiedot lapsestaan minulle.

[Leo Suomaa]

Minä olen kirjoitellut hyvin monille tuntemattomille sukulaisille. Koska minusta ei ole mitenkään kiusallista, jos joku kaukainen sukulainen ottaa minuun yhteyttä, olen uskaltanut päätellä, että sama pätee myös toisinpäin.

Yleensä olen saanut myös vastauksen. Vastaukset ovat yleensä olleet vähintään kohteliaita, usein innostuneita.

Yhdestä tapauksesta tuli kiusallinen tilanne. Tarkistin silloin isovanhempani erään serkun perheen tietojen paikkansapitävyyttä. Siinä oli kysymys siitä, että sisarussarjan vanhimmilla lapsilla ja nuorimmalla oli erilainen tieto perheen isän osallistumisesta vuoden 1918 tapahtumiin. Sisaruksista vanhin oli antanut tiedot. Asian oikeaa laitaa tietämätön nuorin sisarus oli järkyttynyt joko totuudesta tai siitä että se oli salattu häneltä vuosikymmeniä.

LS