PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Matkalle Petroskoin arkistoon toukokuussa 2015


Sari H
26.01.15, 14:36
Hei,

Laitan tämän ilmoituksen tännekin.

MATKALLE PETROSKOIN KANSALLISARKISTOON 2015

Kevään koittaessa on suunnitteilla tutustumismatka Petroskoin kansallisarkistoon 14-17.5.2015. Petroskoin arkistossa sijaitsevat vienankarjalaisen sukututkimuksen kannalta tärkeimmät lähdemateriaalit vuodesta 1782. Arkistopäivä olisi 15.5., minkä lisäksi matkaan sisällytetään kulttuuriohjelmaa; säiden salliessa on suunnitteilla matka Kizhin saarelle. Tietopyynnöt lähetetään kootusti etukäteen arkistoon, jotta matkasta saadaan paras mahdollinen anti.

Matkapakettiin kuuluu matkat bussilla Petroskoihin ja takaisin sekä majoitus kahden hengen huoneissa keskustassa sijaitsevassa hotellissa. Matkan hinta riippuu lähtijöiden määrästä. Alustavasti on laskettu, että hinta on 280-400 euron välillä.

Aamupala sisältyy hintaan. Muista ruokailuista ja matkaan liittyvistä kuluista jokainen huolehtii itse (viisumit, passit, pääsymaksut nähtävyyksiin jne.). Matkareitti on Muhokselta Kajaanin ja Joensuun kautta Niiralan raja-asemalle Tohmajärvelle ja sieltä Petroskoihin. Sovittaessa kulkijoita otetaan matkan varrelta kyytiin.

Lisätietoja sari*sh-import.fi ja puh. 0445671943. Sitovat ilmoitautumiset 31.3.2015 mennessä. Arkistomateriaaleja koskevat tietopyynnöt joko Sarille tai suvut*karjalansivistysseura.fi

Kuva Kizhiltä Kai Paajaste www.karjalansivistysseura.fi

http://www.sh-import.fi/uncategorized/matkalle-petroskoin-kansallisarkistoon-2015/

Sari H
27.03.15, 09:38
Petroskoin arkistomatkan viimeinen ilmoittautumispäivä on lähestymässä eli viimeistään ensi viikon tiistaina eli 31.3. mennessä.

Sari H
27.03.15, 12:55
Lupasin tiedotella täällä myös tästä, jotta nekin jotka eivät vielä päätöstä ole täysin tehnyt tietävät missä mennään. Tiedotan myös asiasta SSHY:n facebook ryhmässä https://www.facebook.com/groups/sukuhistoria/ sekä Vienan Karjalassa ovat juureni ryhmässä. https://www.facebook.com/groups/218935938142725/ ja toki kotisivuillani www.sh-import.fi

Olen sopinut Etelä-Suomesta matkalle lähtijöiden kanssa, että otan heidät kyytiin Joensuun rautatieasemalta 14.5. Kellon aika tarkentuu myöhemmin. Katsoin myös, että Joensuusta sunnuntaina lähtee Helsinkiin takaisin juna 18.32 , joten pyrimme viimeistään siihen ehtimään. Koskaanhan ei rajamuodollisuuksia tiedä etukäteen miten siellä joutuu jonottamaan, mutta lähtö Petroskoista takaisin tapahtuu aikaisin aamulla aamupalan jälkeen.

Arkistomateriaaleista mitä halutaan sieltä käyttöön, kannattaa laittaa minulle etukäteen mahdollisimman tarkasti tietoa henkilöstä /Henkilöistä joista tietoa halutaan löytää, esipolvia vaiko jälkipolvia vai mitä. Sekä mahdollisimman tarkat tunnistetiedot. Ne voi lähettää minulle suvut[at]karjalansivistysseura.fi