PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Lisätietoja salakuljettajasta


Pekka Hellemaa
24.01.15, 11:45
Sukulaisestani, kutsun häntä tässä tietosuojasyistä johtuen Matiksi, on eräässä asiakirjassa maininta "kadonnut kapinan aikana 1918". Tämän merkinnän vuoksi olen kuvitellut, että hän noina levottomina aikoina olisi menettänyt henkensä. Suureksi yllätyksekseni löysinkin hänet luettelosta, johon on koottu vuonna 1933 salakuljetuksesta tuomittuja (http://www.genealogia.fi/hakem/salakuljettajat.htm). Luettelosta ilmenee, että Helsingissä asuva Matti tuomittiin Helsingin raastuvanoikeudessa vankeuteen.

Nyt haluaisin tutustua Mattiin lähemmin. Kaipaan tietoja hänen elämänsä vaiheista, mielellään myös valokuvia. Kirkkoherranvirastosta saamani todistuksen mukaan Matilla ei ollut lapsia, joten siltä suunnalta apua on turha odottaa.

Osaisiko joku kertoa, missä seuraavia asiakirjoja säilytetään ja miten niihin pääsee käsiksi:
rikosrekisteri
vankiluettelo
passiluetteloRikosrekisteristä saisin selvityksen hänen rikoksestaan; vanki- ja passiluettelot sisältänevät hänen valokuviaan.

Onko teillä hyviä vinkkejä siitä, mistä muualta Matin vaiheista (esimerkiksi asumisurasta) saisi tietoa.

kkylakos
24.01.15, 20:07
Jos ymmärsin oikein, niin asui Helsingissä? Siellä poliisin osoiterekisteri käytettävissä kaupunginarkistossa.

Sinuna hakisin Vakasta Helsingin raastuvanoikeuden arkiston ja aloittaisin siitä tuomiosta, josta sinulla on tieto.

Pekka Hellemaa
25.01.15, 11:07
Kiitos Kaisa!

Taidan aloittaa tutkimusretkeni Helsingin raastuvanoikeuden arkistosta, vaellan sieltä poliisin osoiterekisteriin ja katson sitten mihin polku seuraavaksi johtaa...