PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : etsin tutkimusmateriaalia aiheesta naisia kansalaissodassa


marianne kortesoja
20.01.15, 21:50
Hei, ystäväni Uumajan yliopistossa tekee opinnäytetyötää suomen sisällissodasta. Hänen kiinnostuksensa kohdistuu naisiin, jotka olivat sodassa mukana. Etsinkin nyt tietoa valkoisten ja punaisten puolella olleista naisista, joiden kertomuksia on tallennettu tai henkilöitä joilla on muistoja esivanhempien kertomuksista.

kaikki yhteydenotot ovat tervetulleita

Antti Järvenpää
20.01.15, 22:57
Kirjoja aiheesta on vaikka kuinka paljon. Mieleen tulee äkkiä vaikkapa Antti Tuurin (Rahjan veljeksistä kirjoittamat kirjat Suuri asejuna Pietarista ja Suuri viljajuna Siperiasta, joissa on paljon naisiakin), Väinö Linna (Täällä pohjan tähden alla), Eeva Joenpelto (vetää kaikista ovista), Kjell Westö (Missä kuljimme kerran (ruots. Där vi en gång gått)) ja vaikkapa Rislakin Kauhun aika. Osa tästä on kerrontaa osa dokumentteihin ja aikalaiskertojien kerrontaa.

Kertojia ajasta tuskin on enää sellaisia, jotka omakohtaisesti kertoisivat. Kertojat ovat nykyisin lähinnä niitä, jotka kertovat kuulemaansa. Luulempa että meillä sukutukijoilla on jotakuinkn kaikkilla esivanhempia, joilta on tullut kuulleeksi yhtä ja toista.

Kirkonkirjat, silloin kun niitä pääsi vielä lukemaan, sisältävät myös kohtalaisen paljon erilaisia luonnehdintoja.

http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Punavankien_tutkinnat on kanta josta löytyy punavankien tutkintapöytäkirjat jne. ja yleisemmin http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Sisällissota_1918

1918 tapahtumista on valtava määrä akateemisia tutkimuksia ja opinnäytteitä. Lisäksi löytyy kaikenlaisia historiallisia teoksia paikallisesti ja valtakunnallisesti.

Aineistoa mielestäni löytyy ja siitä ehkäpä on runsauden pula. Ongelma voi pikemminkin olla siitä, mitä haluaa valita. Aineistoja tuskin on luokiteltu miehiin ja naisiin, vaan tieto täytyy käydä kaivamassa esille suuresta määrästä aineistoa.

Kun sukututkijana koittaa asettua tuohon aikaan, tulee itselleni mieleen, että moni vain ajautui puolelle tai toiselle. Tuollaisena aikanahan helposti käy niin, että kysytään aseenpiippua myöten, oletko puolesta vai vastaan.

Joka tapauksessa olen lukenut nuo alussa maintsemani roomanit, jotka kaikki ovat omalla tavallaan loistavia kertomuksia ja useimissa kirjailija on tehnyt hyvän taustatutkimuksen ja osa henkilöistä ja tapahtumista on todettavissa historiallisista dokumenteista. Tuskin yksikään on puhtaasti mielikuvituksen tuotetta.

PVuorio
20.01.15, 23:27
Pari teosta:
Anu Hakala: Housukaartilaiset. Maarian punakaartin naiskomppania Suomen
sisällissodassa. Suomen Rauhanpuolustajat ja Like. Gummeruksen kirjapaino 2006. 185 s.

Anttonen, Varpu: Valkeakosken naiskaarti Suomen sisällissodassa 1918 Pro gradu -tutkielma,Tampereen yliopisto, historiatieteen ja filosofian laitos.

ristojohannes
21.01.15, 11:49
Tauno Tukkinen on julkaissut v. 2005 pienen kirjasen turkulaisen naiskomppanian tuhosta.
Kirjassa on maininta äitini Tarvasjoen Suurilan Maunulan sukuun kuuluneista kolmesta nuoresta naisesta, jotka teloitettiin Lahdessa 8-11.5.1918 välisenä aikana, nuorin Laura Hellström oli vasta 16-vuotias.

Isäni puolelta on romanttisempi tarina isäni serkusta Rauha Lehtisestä, jonka veli Juho kuoli toukokuussa Raahen vankileirillä.

Kotiseutulehti Tarvas
"Rauha Lehtinen oli heti rippikoulun käytyään lähtenyt Turkuun töihin.Yhteiskunnallisten olojen kärjistyttyä kesällä 1917 hän liittyi mukaan punakaartin naisosastoon muonittajaksi.Niinpä hän oli mukana,kun punaiset lähtivät Turusta huhtikuussa 1918 ja joutui vangiksi Lammilla.Ollessaaan vankileirillä Hämeenlinnassa leirin vartijana oli mm. vänrikki Georg Jankovsky.
Georg Jankovsky oli syntynyt nimismiehen poikana Kivennavalla 1893 ja valmistunut farmaseutiksi.Vapaussodan alettua hän oli kuitenkin lähtenyt rintamalle valkoisten joukoissa ja oli nyt joutunut vankien vartijaksi Hämeenlinnaan kesällä 1918.Rauhan kerrotaan olleen sorean tytön ja vanginvartija joutuikin pian hänen pauloihinsa.Rakkaus oli niin vahvaa,että kun Rauha armahduksen jälkeen pääsi vapaaksi joulukuun alussa,heidät vihittiin heti avioliittoon ennen joulua 1918.Georg Jankko,kuten hän suomensi nimensä,jäi armeijan palvelukseen jääden eläkkeelle 1948 everstiluutnanttin

Olarra
21.01.15, 14:37
Ihan vaan googlella löytyy paljon esim. sanaparilla "naiset 1918". Tässä pari linkkiä: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/susinartut-naiset-punakaartissa-1918-kuvakertomus/ sekä http://www.ennenjanyt.net/2006_3/heimo.pdf

Kansan arkistossa ja Työväen arkistossa on varmasti kerättyä muistitietoa myös naisilta. Valkoinen puoli voi haasteellisempi. Siellä ei ymmärtääkseni oltu aseellisessa toiminnassa, mutta esim. sanitääreinä naisia oli ja huollossa. Valkoisella puolella julkaistiin paljon muisteluita (esim. lehtiä jne.) 1920- ja 30-luvuilla. Tässä yksi linkki siltä puolelta: http://perinne.fi/lotta-svard-jarjesto/lisatietoa/valkoinen-kirja-dokumentti-valkoisten-naisten-toiminnasta-vuonna-1918/
t. Olavi A.

TarjaP
21.01.15, 19:47
Myös yliopistojen opinnäytetietokantoja kannattaa tarkastella,

http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/80678/gradu04132.pdf?sequence=1

Yst. Tarja

tkukkonen
21.01.15, 21:00
SKS:n kansanrunousarkistoon on koottu myös vapaussodan/kansalaissodan muisteluaineistoa. Vaatinee käynnin paikalla.

Kansallisarkistossa sijaitsevan valtiorikosoikeuden arkiston pöytäkirjoissa on myös naisten oikeuskäsittelypöytäkirjoja liitteineen.