PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Perimisoikeus Uradel

Amatööritutkija
02.12.14, 12:39
Hei,

Tietääkö kukaan teistä miten tuo "Uradel" periytyy.

Olen löytänyt jäseniä tunnettuun vanhaan suomalaiseen rälssisukuun ja nytten nousee kysymys, että miten tuo periytyy kun mitään atteliskirjettä ei ole?
Kyseessä on siis suku joka on kuulunut aateliin jo ennen 1400-lukua ja useassa polvessa ollut atelia, mutta 1500-luvun puolivälissä kyseinen "frälse" oikeus ei enää näy maakirjoissa vaikka sukunimi on käytössä 1700-luvulle asti.
Toinen sukuhaara on aateloitu ruotsissa 1600-luvun alussa.

Sammalla nousee esiin kysymys miten periminen tapahtuu jos isä on kuollut pojan ollessa pari vuotta vanha, mutta vanhemmat eivät ole ehtineet avioitua? Vaikuttaa siltä että kyseinen merikapteeni olisi mahdollisesti ollut kihloissa tai ainakin vakituisemmin kyseisen äidin kanssa yhdessä sillä he saivat kaksi lasta.
Olen lukenut eri tapoja tulkita uradelin periytymistapoja jos vanhemmat eivät ole olleet naimisissa. Joissain tapauksissa se että isä on todettu oikeaksi isäksi on riittänyt kun taas joissain vaaditaan isän "erkännande" että lapset ovat hänen ja joissain keskusteluissa kyse on taas siitä että vanhempien tulee olla naimisissa (mikä kuitenkin yleensä viittaa nuorempaan kirjeen omaaviin aatelissukuihin).

Tälle kun ei mitään ohjekirjaa tai säännöstöä löydy.

Keneen voi olla yhteydessä jos haluaa enemmän tietoa?

Kaikki vastaukset ovat tervetulleita!

Pekka Hiltunen
02.12.14, 18:35

Aatelisarvo on menetetty Uudelle Ajalle tultaessa, jolloin verovapauden ehdoksi asetettiin k.o. rälssitilan ratsastusvelvollisuus tai ratsukon varustamisvelvolisuus. Jos on ollut vanhaa rälssiä Keskiajalla, olisi oikeuksien säilyttäminen edellyttänyt todistelua, yleensä ralssikirjettä Unionikauden ja katolisen ajan päätyttyä Kustaa Vaasan aikaan. Nimi on tietenkin voinut suvussa säilyä, ja jos katsoo kuuluvansa kyseiseen sukuun ja siitä on jotain näyttöäkin, voi kai hakea maistraatista nimenmuutosta, jollei nimeä ole erikseen suojattu, jolloin taas ehkä voisi lähestyä mahdollista sukuseuraa tai suvun muita aktivisia jäseniä, jos välttämättä haluaa ottaa itselleen keskiaikaisen rälssisukunimen. Luulen kuitenkin, että ei onnistuisi - ei ole tullut ainakaan itselleni edes mieleeni vaihtaa nimeäni vaikka Tavastiksi tai Flemingiksi, vaikka tämän nimisiä esivanhempia on kymmenittäin Keskiajalta 1700-luvulle saakka.
PH