Matti Eliaanpoika Suur-Uski myy talonsa 1788 Tapani Yrjönpoika Nappulalle

[sippu630]

Keisarilllisen Haminan alilainkäyttöoikeuden istunnossa 22/3 1788 kruununtalollinen Tapani Yrjönpoika Nappula antoi kruununtalollisen Matti Eliaanpoika Uskin läsnä ollessa esiin heidän välilleen 12/2 1788 tehdyn kauppakirjan, jolla Uski myy Nappulalle 3/32 manttaalin veroisen neljänneksensä Pyhällön Suur-Uskin kruununtaloa N:o 2, sekä kruununtalollisten Jaakko Juhonpoika Langin ja Elias Jaakonpoika Permannon Nappulalle antaman takuusitoumuksen samalta päivältä. Näiden perusteella Nappula pyysi, että Keisarillinen alilainkäyttöoikeus antaisi hänelle asiaankuuluvan vahvistuksen. Molemmat asiakirjat julkiluettiin oikeudessa. Kauppakirja kuului sanasta sanaan seuraavasti:

''Minä Matti Eliaanpoika Uski teen täten tiettäväksi, että olen rakkaan vaimoni jaalla ja suostumuksella niin kuin myös vapaasta tahdosta ja vakain tuumin myynyt ja luovuttanut, kuten myös tämän voimalla myyn ja luovutan kruununtalolliselle Tapani Yrjönpoika Nappulalle hallintaoikeuden tähän asti hallitsemaani neljännekseen kruununtaloa N:o 2 sijaitseva Pyhällön kylässä Vehkalahden pitäjää, ollen koko talo veroltaan 3/8 manttaalia, kaikkine kylvölaihoineen, jotka tällä talonosuudellani nyt ovat minulta kylvettyinä, samoin kuin kaikki peltokalut ja jotain muuta irtainta omaisuutta allekirjoittamani erillisen luettelon mukaisesti, lukuun ottamatta hevosia ja lehmiä ynnä muuta karjaa, ja se kaikki kahdensadan kahdenkymmenenviiden ruplan summasta, jonka olen ensimmäistä ja viimeistä penniä myöten oikein ja täydeksi tyydytykseksi saanut. Luovutan sen vuoksi itseltäni ja perillisiltäni kyseisen talonosuuteni hallintaoikeuden ja luen sen kruununtalollisen Tapani Yrjönpojan, hänen lastensa ja perillistensä omaksi rakennuksineen ja maineen, metsineen ja takamaineen, samoin kuin kaikki muut siihen kuuluvat tilukset kosteassa ja kuivassa, jättämättä pois mitään kaikesta siitä, mikä siihen kuuluu, vanhastaan on kuulunut tahi vastaisuudessa lailla ja tuomiolla voittaa voidaan, käytettäväksi ja viljeltäväksi hyvinsaatuna omaisuutena ikuisiksi ajoiksi. Paremmaksi vakuudeksi olemme tämän nimiemme ja omakätisten puumerkkiemme allepiirtämisellä todistajain läsnäollessa halunneet vahvistaa, mikä tapahtui Haminassa 12:ntena helmikuuta 1788. Matti Eliaanpoika Uski, myyjä [puumerkki]. Tapani Yrjönpoika Nappula, ostaja [puumerkki]. Todistajina Jaakko Juhonpoika Lanki [puumerkki], Elias Jaakonpoika Permanto [puumerkki]. Laatinut G. E. Engzelius.'' [Liite n:o 62 Haminan alilainkäyttöoikeuden tuomiokirjaan 1788, KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1788 n:o 104.]

Kaupan osapuolet tunnustivat kauppakirjan oikeaksi ja olevansa siihen täysin tyytyväisiä. Takuusitoumus oli seuraavansisältöinen:

''Kruununtalollisen Tapani Yrjönpoika Nappulan puolesta, joka on ostamalla hankkinut neljänneksen kruununtalosta N:o 2 Pyhällön kylässä Vehkalahden pitäjää, menemme me allekirjoittaneet täten täyteen takuuseen siitä, että hän puheena olevaa talonosuutta lainmukaisesti viljelee ja kaikki kruunun ulosteot oikein suorittaa. Ja mikäli häneltä jotain siinä suhteessa jäisi uupumaan, niin kuuluu meidän silloin pitää korkea kruunu vahingottomana. Minkä nimiemme ja omakätisten puumerkkiemme allepiirtämisellä vahvistamme. Haminassa 12:ntena helmikuuta 1788. Jaakko Juhonpoika Lanki [puumerkki]. Elias Jaakonpoika Permanto [puumerkki]. Todistajana P. Tallquist.'' [Liite n:o 63 Haminan alilainkäyttöoikeuden tuomiokirjaan 1788, KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1788 n:o 104.]

Takuumiesten todettiin nykyisin olevan siinä määrin varoissaan, että korkealla kruunulla on heissä vakuutensa siinä tapauksessa, että hakijalta jäisi jotain uupumaan, mikä ei kuitenkaan ollut odotettavissa, varsinkaan kun hänet tunnettiin uuraana ja hyvänä työntekijänä. Oikeus päätti sen vuoksi alistaa talonkaupan Keisarillisen Viipurin kameraalihovin taloustoimiston tarkastettavaksi. [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1788 n:o 89: 494--498, juttu n:o 256, 22/3 § 3.]

Haminan alilainkäyttöoikeus lähetti 12/4 1788 kaikkiaan 21 käsittelemäänsä talonluovutusta (Heimats Cession) eli kruununtalon hallintaoikeuden siirtoa. Kameraalihovin taloustoimiston tarkastettavaksi. Kameraalihovin hyväksyminen saatiin 17/6 1788 päivätyllä, Haminan alilainkäyttöoikeudelle osoitetulla ukaasilla. [Haminan alilainkäyttöoikeuteen saapunut ukaasi n:o 42, KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1788 n:o 134.] Ukaasi oli esillä alilainkäyttöoikeuden istunnossa 26/7 1788, jolloin päätettiin kuvernementin hallinnosta annetun Keisarillisen Majesteetin kaikkeinkorkeimman asetuksen §:n 346 mukaisesti julkistaa talonluovutukset mahdollisia moitekanteita varten kahdeksi vuodeksi oikeuden oviin kiinnitettävällä kuulutuksella ja tiedottaa asiasta Keisarilliselle ylilainkäyttöoikeudelle siellä tehtävää vastaavaa menettelyä varten. [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1788 n:o 90: 15--19, juttu n:o 419, 26/7 § 1.]

Moiteajan kuluttua umpeen hakijalle voitiin antaa lopullinen hallintaoikeuden vahvistus (sijoituskirja). Tapani Nappula haki sen Haminan alilainkäyttöoikeuden istunnossa 13/9 1790:

''Kruununtalollinen Tapani Nappula (der Krons Bauer Stephan Nappula) pyysi, että tämä alilainkäyttöoikeus antaisi hänelle asiaankuuluvan vahvistuksen siihen neljännekseen kruununtaloa N:o 2 Vehkalahden pitäjän Pyhällön kylässä (auf demjenigen Viertel in der Krons Heimat N:o 2 im Pyäld Dorfe Weckelaxschen Kirchspiels), jonka hän Nappula kauppakontrahdilla 2:lta helmikuuta 1788 on kruununtalolliselta Matti Eerikinpoika [sic! p.o. Eliaanpoika] Uskilta oston kautta hankkinut itselleen (von dem Krons Bauren Matts Erichssohn Uski kaufflich an sich gebracht), ja kun tämä alilainkäyttöoikeus asiaankuuluvilla 26. heinäkuuta 1788 oikeuden oviin kahdeksi vuodeksi kiinnitetyillä ja Keisarilliselle Viipurin ylilainkäyttöoikeudelle samaa toimenpidettä varten välitetyillä kuulutuksilla on sellaisen talonkaupan julkisesti tiedoksi antanut, mitä vastaan ei edellämainitun kaksivuotisen moiteajan kuluessa eikä sen jälkeenkään ole ilmoitettu mitään vaatimusta, ja kun Keisarillinen Viipurin käskynhaltijakunnan kameraalihovi on myös käskyllään 17:nneltä kesäkuuta 1788 sellaisen talotransaktion suvainnut hyväksyä, niin päätettiin: asiaankuuluvasti vakuuttaa talollinen Tapani Nappula Vehkalahden pitäjän Pyhällön kylän kruununtalosta N:o 2 ostamansa neljänneksen hallintaan, mikä tähän merkittiin.'' [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1790 n:o 92: 587--588, juttu n:o 255, 13/9 §~2.] (Alilainkäyttöoikeuden ja kameraalihovin välisessä kirjeenvaihdossa Matti Eliaanpojan patronyymi on vahingossa vaihtunut Eerikinpojaksi.)

Tapani Yrjönpoika Nappulan ja hänen Saaramaan Permannon puuskan tyttärenä syntyneen vaimonsa Valpuri Simontyttären jälkeläistö on esitetty teoksen Oili Virtanen et al. (toim.): ''Uskin suvut I:1--3, Vehkalahden Pyhällön Suur-Uskit'' tauluissa 9580--9904 sivuilla 1431--1479.

Talonsa myynyt Matti Eliaanpoika Uski ja hänen vanha isänsä Elias Eskonpoika näyttävät saaneen uuden isännän luvalla jäädä asumaan taloon itsellisinä, missä asemassa heidät on kuolleitten kirjaankin merkitty.

[sippu630]

Haminan alilainkäyttöoikeuden istunnossa 10/11 1787 kruununtalollinen Elias Martinpoika Vähä-Uski, joka yhdessä veljiensä Eerikin ja Kallen kanssa hallitsi neljännestä 3/8 manttaalin veroisesta kruununtalosta N:o 1 Pyhällön kylässä Vehkalahden pitäjää, ilmoitti kruununtalollisen Pärtty Eliaanpoika Suur-Uskin läsnä ollessa, että hän Elias Martinpoika on ostamalla hankkinut häneltä Pärtty Eliaanpojalta hallintaoikeuden neljännekseen niin ikään 3/8 manttaalin veroista kruununtaloa N:o 2 mainitussa kylässä. Elias Martinpoika antoi esiin hänen ja myyjä Pärtty Eliaanpojan välille 17/7 1787 laaditun kauppakirjan sekä kruununtalollisten Matti Matinpoika Uskin ja Matti Jaakonpoika Mäenpään samana päivänä asettaman takuusitoumuksen [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1787 III n:o 88: 226--228, juttu n:o 675, 10/11 § 2]:

''Minä Pärtty Eliaanpoika Suuruski teen täten tunnetuksi ja tiettäväksi, että minä kypsin ajatuksin ja tarkoin tuumin vaimoni hyvällä jaalla ja suostumuksella luovutan ja myyn kruununtalolliselle Elias Martinpoika Vähälleuskille puoli hallintaoikeutta hallitsemaani puoliskoon Suuruskin kruununtaloa Pyhällön kylässä ja Vehkalahden pitäjässä, ollen koko talo veroltaan 3/8 manttaalia, kaikkine siihen kuuluvine sivuetuuksineen niin kosteassa kuin kuivassa sadan ruplan summasta, hänen Elias Vähänuskin, hänen perillistensä ja jälkeensätulevien moittimatta omistettavaksi ja hallittavaksi. Mainittu kauppahinta on sekin jo ensimmäisestä viimeiseen penniin maksettu. Minkä kaiken paremmaksi vakuudeksi ja rikkumattomaksi välikirjaksi nimiemme ja puumerkkiemme allepiirtämisellä hyvien miesten läsnä ollessa olemme halunneet vahvistaa, mikä tapahtui Haminassa 17. heinäkuuta 1787. Elias Martinpoika Vähäuski, ostaja [puumerkki]. Elias Pärtynpoika Suuruski, myyjä [puumerkki]. Todistajina: P. Tallquist. Matti Jaakonpoika Mäenpää [puumerkki].'' [Liite n:o 142 Haminan alilainkäyttöoikeuden tuomiokirjaan 1787, KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1787 n:o 103.]

''Kruununtalollisen Elias Martinpoika Vähänuskin hankittua ostamalla puoli hallintaoikeutta kruununtalollisen Pärtty Suuruskin hallitsemaan puoliskoon Suuruskiksi kutsuttua kruununtaloa N:o 2 Pyhällön kylässä ja Vehkalahden pitäjässä sitoudumme me allepiirtäneet täten ja tämän voimalla täyteen takuuseen hänelle Vähälleuskille, että hän puheenaolevaa talonosaa lainmukaisesti viljelee ja kaikki korkean kruunun ulosteot siitä asiaankuuluvasti suorittaa, ja mikäli häneltä jotain näiltä osin jäisi uupumaan, niin tulee meidän silloin moisessa tapauksessa pitää korkea kruunu kaikessa vahingottomana, mikä nimiemme ja puumerkkiemme allepiirtämisellä vahvistetaan. Haminassa 17. heinäkuuta 1787. Matti Matinpoika Uski [puumerkki]. Matti Jaakonpoika Mäenpää [puumerkki]. Todistajana P. Tallquist.'' [Liite n:o 143 Haminan alilainkäyttöoikeuden tuomiokirjaan 1787, KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1787 n:o 103.]

Takuumiesten todettiin nykyisin olevan siinä määrin varoissaan, että korkealla kruunulla on heissä vakuutensa, mikäli hakija Elias Martinpojalta jäisi velvollisuuksistaan jotain uupumaan, mitä ei kuitenkaan ollut odotettavissa. Oikeus päätti alistaa talonkaupan vahvistushakemuksen Keisarillisen Viipurin kameraalihovin taloustoimistolle.

Kameraalihovi hyväksyi talonkaupan alilainkäyttöoikeudelle 2/3 1788 osoittamallaan ukaasilla, samalla kertaa kolmen muun Haminan piirikunnassa samoihin aikoihin tehdyn kruununtalon hallintaoikeuden siirron kanssa [Kameraalihovin käsky 2/3 1788 n:o 89 taloustoimistosta, Haminan alilainkäyttöoikeudessa 8/3 1788 esillä ollut saapunut ukaasi n:o 10, KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1788 n:o 134.] Asia oli esillä alilainkäyttöoikeuden istunnossa 8/3 1788, jolloin päätettiin kuvernementin hallinnosta annetun Keisarillisen Majesteetin kaikkeinkorkeimman asetuksen mukaisesti julkistaa talonluovutukset mahdollisten moitekanteiden varalta kahdeksi vuodeksi oikeuden oviin kiinnitettävällä kuulutuksella ja tiedottaa asiasta Keisarilliselle ylilainkäyttöoikeudelle siellä tehtävää vastaavaa menettelyä varten [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1788 n:o 89: 355--357, juttu n:o 200, 8/3 § 1].

Kun moitetta talonkauppaa vastaan ei kahden vuoden kuluessa eikä sen jälkeenkään ilmaantunut, Haminan alilainkäyttöoikeus vahvisti istunnossaan 23/4 1790 Elias Martinpoika Vähälle-Uskille hallintaoikeuden hankkimaansa neljännekseen Suur-Uskin kruununtaloa [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1790 n:o 92: 418--419, juttu n:o 179, 23/4 § 4].

Elias Martinpojan neljännes Suur-Uskia oli vailla asukkaita noin v:een 1839 asti, jolloin talonosalle muuttivat edesmenneen Elias Martinpojan niin ikään edesmenneen veljen Eerik Martinpojan pojat Matti ja Pekka perheineen [Vehkalahden henkikirjat 1835 (päivätty 27/11 1834) ja 1840 (päivätty [1]7/11 1839), KA Viipurin läänin henkikirjat 1835 ja 1840, Vi 34: 217v--218 ja Vi 44: 216v--217].

[sippu630]

Haltuunsa jääneeseen neljännekseen Pyhällön Suur-Uskin kruununtaloa Pärtty Eliaanpoika Suur-Uski otti kotivävyn [Haminan alilainkäyttöoikeuden istunto 7/3 1795 § 5, KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1795 n:o 97: 253--259, juttu n:o 112]:

''Minä Pärtty Eliaanpoika Uski otan vaimoni jaalla ja suostumuksella kuohitsijanpojan Eerik Ristonpojan tyttärelleni Marialle mieheksi, jäämään ja elämään samaan pesään ja ruokakuntaan syytinkipojakseni kanssani, missä hänen Eerik Ristonpojan velvollisuutena ei ainoastaan ole yhdyspesässä kanssani pitää pystyssä ja kunnossa sitä puoliskoa, jota hallitsen puolesta osasta Uskin kruununtaloa Pyhällön kylässä ja Vehkalahden pitäjässä, vaan myös osoittaa minulle ja vaimolleni kaikkea lapsen kunnioitusta, mitä vastaan minä Pärtty Eliaanpoika Uski määrään hänelle Eerik Ristonpojalle kaiken sen oikeuden niin kiinteästä kuin irtaimesta omaisuudesta joka pojalle kuuluu. Paremmaksi vakuudeksi olemme me tämän nimiemme ja puumerkkiemme allepiirtämisellä halunneet vahvistaa. Haminassa 24:ntenä maaliskuuta 1791. Pärtty Eliaanpoika Uski [puumerkki]. Eerik Ristonpoika [puumerkki]. Todistajina Matti Vähäuski [puumerkki], Antti Haapala [puumerkki]. Pyynnöstä laatinut P. Tallquist.''

Syytinkipoika eli eläkepoika tarkoittaa henkilöä, jonka talostaan luopumaan aikova isäntä ottaa taloon velvollisuudella maksaa isännälle eläkettä ja oikeudella saada siitä vastineeksi talo haltuunsa viimeistään isännän kuoltua.

Vajaat neljä vuotta myöhemmin, 5/1 1795, Pärtty otti taloonsa myös vaimonsa sisarenmiehen, itsellisen Aatami Laurinpojan Vilniemeltä:

''Allaolevana päivänä olemme minä Pärtty Eliaanpoika Suuruski ja rakas vaimoni Anna Eerikintytär tehneet lankomme Aatami Laurinpojan kanssa seuraavan välikirjan: Koska aiemmin ottamamme vävy Eerik Ristonpoika ei ole kykenevä viljelemään ja kunnossa pitämään sitä 1/4 osaa, jota hallitsemme Suuruskin kruununtalosta Pyhällön kylässä ja Vehkalahden pitäjässä, niin otamme yllämainitun lankomme Aatami Laurinpojan pesäämme ja ruokakuntaamme niillä ehdoin, että hänen Aatami Laurinpojan pitää kaikella ahkeruudella parantaa talon ruokkoa sekä siinä olla meille tottelevainen ja kuuliainen, mitä vastaan määräämme hänelle Aatami Laurinpojalle yhden puoliskon hallitsemastamme talonosasta ja toisen puoliskon taas ottamallemme kotivävylle Eerik Ristonpojalle, kun me kuoleman kautta pois menemme. Mikä kaikki nimiemme ja puumerkkiemme allepiirtämisellä vahvistetaan Haminassa 5:ntenä tammikuuta 1795. Pärtty Eliaanpoika Suuruski [puumerkki]. Anna Eerikintytär [puumerkki]. Aatami Laurinpoika [puumerkki]. Todistajina: Jaakko Eerikinpoika Silvo [puumerkki], Simo Eerikinpoika Muuri [puumerkki]. Pyynnöstä laatinut P. Tallquist.''

Haminan alilainkäyttöoikeuden istunnossa 7/3 1795 kruununtalollinen Eerik Ristonpoika Suur-Uski ajoi kannetta appeaan, kruununtalollista Pärtty Eliaanpoika Suur-Uskia ja Vilniemen kylässä asuvaa itsellistä tai mäkitupalaista Aatami Laurinpoikaa vastaan valittaen, että appi oli hänen tietämättään ja häneltä kysymättä vastoin 24/3 1791 tekemäänsä kontrahtia ottanut Aatamin vaimoineen ja kaksine lapsineen taloon yhteisiin leipiin ja ruokakuntaan ja että Aatami oli vastoin hänen tahtoaan ja vastalausettaan jo suorastaan muuttanut taloon asumaan, minkä vuoksi Eerik anoi, että alilainkäyttöoikeus velvoittaisi Aatamin heti lähtemään talosta tiehensä.

Eerik Ristonpoika sanoi maksaneensa kaikki appensa velat, mm. 18 ruplaa maksamattomia kruununsaatavia ja että hänellä oli leipää kylliksi toisin kuin hänen apellaan ennen hänen ottamistaan taloon. Kyvykkyydestään todistamaan Eerik tuotti kruununtalolliset Antti Pekanpoika ja Tapani Yrjönpoika Suur-Uskin, jotka kumpikin hallitsivat neljännestä Suur-Uskin talosta. Jäävittöminä nämä vannoivat todistajanvalan ja todistivat, että Eerik Ristonpoika oli riittävässä kunnossa ilman Aatami Laurinpojan apua asumaan ja pitämään kunnossa kyseistä talonosuutta ja että hän oli talossaoloaikanaan maksanut appensa kruununrästit ja yksityiset velat ja että hänellä oli tarpeellinen määrä leipäviljaa, josta taas appi oli ennen kärsinyt puutetta, ja että neljännes Suur-Uskin talosta oli liian pieni ja vähäinen kahdelle osakkaalle.

Sijoitushakemusta varten Eerik Ristonpoika oli saanut samat miehet takuumiehikseen:

''Kruununtalollisen Eerik Ristonpoika Uskin puolesta, joka appensa Pärtty Eliaanpoika Uskin kanssa hallitsee 1/4 osaa Uskin kruununtalosta Pyhällön kylässä ja Vehkalahden pitäjässä, menemme me allepiirtäneet täyteen takuuseen, että hän Eerik Uski sanottua talonosaa lainmukaisesti viljelee ja kaikki kruunun ulosteot sen edestä suorittaa, ja mikäli jotain vastoin odotuksia häneltä Eerik Uskilta näiltä osin jäisi uupumaan, silloin haluamme pitää korkean kruunun kaikessa vahingottomana. Mikä nimiemme ja puumerkkiemme allepiirtämisellä vahvistetaan. Haminassa 7:ntenä maaliskuuta 1795. Tapani Yrjönpoika Suuruski [puumerkki]. Antti Pekanpoika Suuruski [puumerkki]. Todistajana P. Tallquist.''

Takuumiehet todettiin vakinaisesti asuviksi ja varallisiksi kruununtalollisiksi. Alilainkäyttöoikeus alisti jutun Viipurin kameraalihovin taloustoimistolle.

Alilainkäyttöoikeudelle 11/1 1796 osoittamaansa ukaasiin sisältyvän päätöksensä kameraalihovi perusti seuraaviin jutun asiakirjoista päättelemiinsä seikkoihin: (1) Jutun vastaaja Pärtty Eliaanpoika oli 7/3 1791 tehdyllä kontrahdilla ottanut jutun kantajan Eerik Ristonpojan vävykseen talonosaansa sitä kunnossa pitämään, mitä vastaan kantaja sai vastaajan adoptiopoikana pojan oikeuden vastaajan kaikkeen omaisuuteen. (2) Vastaaja ei ollut kyennyt näyttämään, ettei kantaja olisi täyttänyt kontrahtia, vaan kantaja oli päinvastoin maksanut vastaajan velkoja ja verorästejä. (3) Kantaja oli talonosan viljelyn ja ulostekojen suorittamisen vakuudeksi asettanut riittävän takuun. (4) Kontrahti oli melkein neljä vuotta vanhempi kuin vastaajan ja tämän langon Aatami Laurinpojan välinen kontrahti, joka oli tehty jo kerran päätetystä, johon omistamansa oikeuden vastaaja oli jo ensimmäisellä kontrahdillaan luovuttanut kantajalle ja jota ei siis vastaajalla enää ollut, minkä johdosta vastaaja ei enää voinut siitä määrätä ilman kantajan suostumusta. Jälkimmäinen kontrahti oli siis tehty kolmannen osapuolen, nimittäin kantajan, vahingoksi, ja tuomittiin se laittomaksi maakaaren 16. luvun 6. ja 16. §§:n nojalla verrattuna kauppakaaren 13. luvun 2. §:ään (tenore 16. Cap: 6. und 16. §.§. Tit: von liegenden Gründen Conf:t mit dem 13:ten Cap: 2. §. Tit: von Hand: Sachen für wiederrechtlich zu erkennen), ja niin muodoin Aatami Laurinpoika väkineen velvoitettiin väistymään kyseiseltä talonosalta, mutta yllämainittu kantajan ja vastaajan välinen kontrahti vahvistettiin, varsinkin kun riidanalainen talonosa oli veroltaan ainoastaan 3/32 manttaalia ja siis niin pieni, ettei sitä lakien ja asetusten mukaan saanut halkoa. [Viipurin kameraalihovin käsky 11/1 1796 n:o 7 taloustoimistosta, Haminan alilainkäyttöoikeudessa 21/1 1796 esillä ollut saapunut ukaasi n:o 1, KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1796 n:o 141.]

Kameraalihovin ukaasi oli esillä Haminan alilainkäyttöoikeuden istunnossa 21/1 1796, jolloin Haminan alimaaoikeuden tehtäväksi annettiin kutsua osapuolet alilainkäyttöoikeuden 13/2 pidettävään istuntoon juttunsa jatkokäsittelyä varten [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1796 n:o 98: 49--50, juttu n:o 15, 13/2 § 1]. Molemmat osapuolet tulivat saapuville mainittuna päivänä, ja kameraalihovin ukaasi julkiluettiin ja tulkittiin (suomeksi). Sen jälkeen osapuolet selittivät, ettei heillä ollut tässä jutussa enempää esitettävää, ja ilmoittivat, että Aatami Laurinpoika oli vaimoineen ja lapsineen jo aikaa sitten lähtenyt Pärtty Eliaanpojan talosta ja kokonaan luovuttanut ja hylännyt tämän jutun. [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1796 n:o 98: 186--187, juttu n:o 95, 13/2 § 1.]

Pärtty Eliaanpojan neljännes jäi joksikin aikaa vaille yhtiömiestä viimeistään 1797, kun Eerik Ristonpoika otettiin rekryytiksi: ''till Recrut tagen 1797'' [Vehkalahden rippikirja 1793--1803]. Teoksessa ''Uskin suvut I:1--3. Vehkalahden Pyhällön Suur-Uskit'' (2014) sivulla 973 taulussa 6387 ja sivuilla 1697--1698 taulussa 11356 mainitun Eerik Ristonpojan (Erik Kristianinpoika Uski) kerrotaan kuolleen 8/1 1800 Vehkalahden Myllykylässä, mutta tuolloin kuollut Eerik Ristonpoika oli eri henkilö: Myllykylän Luoman talon poika. Kotiin Pyhältöön jäänyt vaimo Maria Pärtyntytär synnytti 1801 ja 1802 kaksi äpärää, jotka kastettiin luterilaiseen uskoon äidin vakuutettua, etteivät isät, joskin tuntemattomia, olleet mitään kreikkalaisia (so. kreikanuskoisia).

Muutamaa vuotta myöhemmin Pärtty Eliaanpoika otti yhtiömiehekseen neljännestä Vähää-Uskia ja neljännestä Suur-Uskia hallitsevan Elias Martinpoika Vähän-Uskin velivainaan Kalle Martinpojan lesken Liisa Tuomaantyttären uuden miehen Aatami Kallenpoika Villikan.

[sippu630]

Viipurin läänin maaherranviraston päätös 1/2 1827 n:o 230 Pyhällön Suur-Uskin kruununtalon N:o 2 hallinnasta ja asukkuuksista, annettu sillä välin edesmenneen Elias Kallenpoika Villikan anomuksen SD 13/1815 johdosta [MMA Viipurin lääninkonttori, päätös- ja välipäätöstoisteet 1827 I Dae:17]:

''Viipurin läänin maaherran päätös koskeva hallintaa ja asukkuutta Suur-Uskin kruununtalossa N:o 2 Pyhällön kylässä Vehkalahden pitäjää ja Kymin kihlakuntaa, ollen talo veroltaan 3/8 osaa manttaalia, annettu oikeudenkäynnin aikana edesmenneen talollisen Elias Kallenpoika Villikan elinaikanaan sekä sen jälkeen hänen leskensä Saara Antintyttären ja veljensä lesken Liisa Tuomaantyttären tänne tekemän anomuksen johdosta tulla yhteisesti sijoitetuiksi 1/4 osaan taloa. Ollen muita talonosakkaita jutussa kuultu ja ollen he kirjallisina sisäänjätetyissä lausunnoissaan tahtoneet tulla sijoitetuiksi, nimittäin Elias Eliaanpoika Vähä-Uski yhtiössä nuoremman veljensä Mikko Eliaanpojan sekä setänsä Eerik Martinpojan lesken Anna Yrjöntyttären ynnä tämän lasten kanssa 1/4 osaan; Eerik Antinpoika Suur-Uski yhtiössä äitinsä, leski Liisa Eerikintyttären ja lankonsa, kotivävy Jeremias Eliaanpojan kanssa 1/4 osaan; sekä leski Maria Eerikintytär ynnä hänen poikansa Eerik ja Kalle Jaakonpojat sekä lanko Simo Tapaninpoika jäljellä olevaan 1/4 osaan talosta. Kuin myös kihlakunnan kruununvouti on saadun määräyksen johdosta 20. elokuuta 1823 toimittanut talossa tavanomaisen sijoituskatselmuksen, kaikki tavalla josta alla kerrotaan ja täällä säilytettävä jutun akti lähemmin osoittaa. Annettu Viipurissa lääninkonttorissa 1. helmikuuta 1827.

Katselmuskirjasta ja muista asiaan kuuluvista asiakirjoista saadaan selville: että nyttemmin edesmenneet talolliset Pärtty ja Matti Eliaanpojat Suur-Uski ovat muinoin hallinneet kumpikin puoliskoaan tästä talosta. Pärtty Eliaanpoika on sittemmin luovuttanut puolet puoliskostaan eli 1/4 osan koko talosta saman kylän toisen talon osan asukkaille, veljeksille Elias ja Eerik Martinpojat Vähälle-Uskille, jotka sanottuun 1/4 osaan on sijoittanut Haminan alilainkäyttöoikeus 23. huhtikuuta 1790, mutta Matti Eliaanpoika oli siirtänyt ensiksi talolliselle Antti Pekanpojalle yhden puoliskon ja sen jälkeen talolliselle Tapani Nappulalle toisen puoliskon talonosastaan, eli 1/4 osan koko talosta kummallekin. Ollen mainittu Antti Pekanpoika ja Tapani Nappula myöskin tulleet turvatuiksi siten haltuunsa saamiensa talonosien hallintaan, nimittäin edellinen Kymenkartanon provinssikanslian sijoituksella 1. helmikuuta ja Viipurin kuvernementinhallituksen päätöksellä 21. lokakuuta 1777, sekä jälkimmäinen Haminan alilainkäyttöoikeuden sijoituksella 13. syyskuuta 1790.

Kantaveli Pärtty Eliaanpoika Suur-Uski, joka oli jäänyt 1/4 osalle taloa ja jonka jälkeen nyt elää ainoastaan ikääntynyt talonosalla elätettävä leski Anna Eerikintytär, oli perillisten puutteessa 7. joulukuuta 1800 päivätyllä kontrahdilla, jonka Kymenkartanon provinssikanslia on 6. joulukuuta 1807 päivätyllä päätöksellään vahvistanut, ottanut yhtiömieheksi ja perilliseksi talollisenpojan Aatami Kallenpoika Villikan, jonka veli Elias Kallenpoika oli sittemmin niin ikään, 3. joulukuuta 1802 tehdyn kontrahdin perusteella, jolla Aatami Kallenpoika ei ollut ainoastaan ottanut häntä yhtiömiehekseen vaan myös luvannut hänelle perimysoikeuden sanottuun 1/4 osaan, asettunut sille asumaan. Aatami ja Elias Kallenpojat, joiden perilliset nyt yhtiössä hallitsevat talonosaa, ovat nyttemmin kuolleet; heidän jälkeensä elävät: edellisen jälkeen leski Liisa Tuomaantytär ynnä poika Aatami ja tytär Eeva, sekä jälkimmäisen eli Elias Kallenpojan jälkeen leski Saara Antintytär ynnä turvattomat tyttäret Anna, Leena ja Maria. Elias ja Eerik Martinpojat Vähä-Uski ovat jättäneet jälkeensä, ensinmainittu pojat Eliaan ja Mikon, sekä jälkimmäinen leski Anna Yrjöntyttären ynnä pojat Matin ja Pekan. Ja viljelevät nämä Elias ja Eerik Martinpoikien oikeudenomistajat, vaikkakin asuen toisella heille kuuluvalla talonosalla kylässä, yhtiössä mainittujen veljesten elinaikanaan hallitsemaa 1/4 osaa kyseisestä talosta. Kolmannen 1/4 osan asukas Antti Pekanpoika oli yhdessä vaimonsa Liisa Eerikintyttären kanssa siittänyt, paitsi kolmea toiselle seudulle poisnaitua tytärtä, poika Eerikin ja taloon naidun tyttären Marian, jonka miehelle, kotivävy Jeremias Eliaanpojalle, Antti Pekanpoika on määrännyt 1/3 osan neljäsosastaan, minkä vuoksi, viimeksimainitun nyttemmin kuoltua, hänen jälkeensä elävä leskensä Liisa Eerikintytär yhtiössä poikansa Eerik Antinpojan kanssa hallitsee 1/6 osaa ja Jeremias Eliaanpoika 1/12 osaa koko talosta. Viimeisen 1/4 osan asukkaan Tapani Nappulan jälkeen olivat eläneet pojat Jaakko ja Simo sekä tyttäret Anna, poisnaitu, ja Eeva, turvaton, mutta Jaakko Tapaninpoika on myös kuollut, jättäen jälkeensä leski Maria Eerikintyttären, pojat Eerikin ja Kallen sekä tyttären Saaran, jotka nyt elävät yhdyspesässä lankonsa ja setänsä, edellämainitun Simo Tapaninpojan kanssa.

Katselmuskirjan mukaan rakennukset kohoavat arvossa leskien Liisa Tuomaantyttären ja Saara Antintyttären talonosalla 409 ruplaan, leski Liisa Eerikintyttären ja hänen yhtiömiestensä osalla 358 ruplaan 50 kopeekkaan, leski Maria Eerikintyttären ja hänen yhtiömiestensä osalla 457 ruplaan, mutta Elias Eliaanpojan 1/4 osalla taloa ei löydetty mitään rakennuksia. Koko taloon kuuluu peltoa 15 tynnyrinalaa 15 kapanalaa, josta Elias Eliaanpoika Vähän-Uskin ynnä hänen yhtiömiestensä hallussa on 1 tynnyrinala 15 kapanalaa, leskien Liisa Tuomaantyttären ja Saara Antintyttären hallussa 4 tynnyrinalaa 15 kapanalaa, leski Liisa Eerikintyttären ynnä hänen poikansa Eerik Antinpojan ja vävynsä Jeremias Eliaanpojan hallussa 3 tynnyrinalaa 15 kapanalaa ja leski Maria Eerikintyttären ynnä hänen yhtiömiestensä hallussa 6 tynnyrinalaa. Niityjen tuotto on katsottu 110 kuormaksi heiniä vuosittain, josta Elias Eliaanpoika omistaa 20 kuormanalaa, lesket Liisa Tuomaantytär ja Saara Antintytär 30 kuormanalaa, leski Liisa Eerikintytär, Eerik Antinpoika ja Jeremias Eliaanpoika 30 kuormanalaa ja leski Maria Eerikintytär ynnä hänen yhtiömiehensä 30 kuormanalaa. Metsä on keskinkertainen. Laidunmaa hyvä. Kalastus heikko. Mylly ja paikka sellaisen perustamiseksi puuttuvat. Humalistoa ei ole laitettu, mutta potaatteja istutetaan vuosittain 1 tynnyri 15 kappaa. Tämä katselmuskirja on seudun kihlakunnanoikeudessa 4. helmikuuta 1824 asianomistajain läsnä ollessa julkiluettu ja tarkastettu, ilman että samaisen oikeellisuutta vastaan on ollut mitään muistutettavaa. Ollen niin katselmustoimitusmiehet kuin myös kihlakunnanoikeus annetuissa lausunnoissa ehdottaneet talon halkomista neljään yhtäläiseen osaan.

Tämän kaiken samoin kuin sen mitä asiakirjat muutoin sisältävät olen Minä nyt ottanut asianmukaiseen harkintaan. Ja mitä tulee ensinnä kysymykseen talon vastaisesta viljelystavasta suuremmissa tai pienemmissä osissa, niin katson Minä, kiinnittäen huomion ei ainoastaan siihen, että talo on jo pitempiä aikoja ja asianmukaisten auktoriteettien suostumuksella kestänyt halotun viljelyn neljäsosissa, vaan myös samaiseen kuuluviin tilusetuuksiin, täten hyväksi määrätä, että kyseistä taloa saa tästä lähin hallita ja viljellä neljässä yhtäläisessä osassa, muttei pienemmissä.

Mitä tulee sittemmin näiden neljän talonosan hallintaoikeuteen, niin katson Minä, Keisarillisen Majesteetin 31. heinäkuuta 1811 päivätyn armollisen kuulutuksen nojalla oikeudenmukaiseksi täten määrätä leski Liisa Tuomaantyttärelle hänen leskeytensä ajaksi ynnä hänen pojalleen Aatami Aataminpojalle ja tyttärelle Eevalle, toivomuksen mukaisesti yhtiössä leski Saara Antintyttären ja hänen turvattomien tyttäriensä Annan, Leenan ja Marian kanssa 1/4 osan; talolliselle Elias Eliaanpoika Vähälle-Uskille yhtiössä nuoremman veljensä Mikon ja setänsä lesken Anna Yrjöntyttären ynnä tämän poikien Matti ja Pekka Eerikinpoikien kanssa niin pitkäksi ajaksi kuin he pysyvät yksimielisinä, 1/4 osan; leski Liisa Eerikintyttärelle niin pitkäksi ajaksi kuin hän leskenä istuu, yhtiössä poikansa Eerik Antinpojan ja vävynsä Jeremias Eliaanpojan kanssa 1/4 osan; sekä leski Maria Eerikintyttärelle hänen leskeytensä ajaksi ynnä hänen lapsilleen, pojille Eerik ja Kalle Jaakonpojat Nappulalle, toivomuksen mukaisesti yhtiössä Simo Tapaninpojan ja tämän turvattoman sisaren Eeva Tapanintytär Nappulan kanssa viimeisen 1/4 osan Suur-Uskin kruununtalosta N:o 2 Pyhällön kylässä ja Vehkalahden pitäjässä. Pitäen vanha leski Anna Eerikintytär, niin pitkään kuin hän elää, elätettämän Liisa Tuomaantyttären yhtiössä. Ja tulee Elias Eliaanpoika Vähän-Uskin lainmukaisesti varustaa rakennuksin ja viljellä neljäsosansa, kuten myös asuttaa sinne joku yhtiömiehistään, mitä seudun kruununpalvelijoiden on tarkasti valvottava. Muutoin ja koskei asukkuus näihin talonosiin ole ollut riidanalainen, niin tulevat nyt heti laadittaviksi tavanomaiset sijoituskirjat ylläotetuille asukkaille, asukkuusvelvoitteiden täyttämiseksi sisäänjätettyjä takuukirjoja vastaan. Paikka ja aika ylläkirjoitetut. Maaherra Ramsayn ollessa poissa läänin maanmittausrevisioissa, maaherranviraston puolesta Jos. Lönnblad, J. R. Holmberg.''

Mainitut neljä sijoituskirjaa samalta päivältä ovat samassa päätöskonseptiniteessä n:oilla 234--237.

[sippu630]

Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjissä 18/11 1768 oli esillä seuraava hakemus [KA Vanhan Suomen tuomiokunnat, Kymi 1768 n:o 24: 211v, § 4]:

''Renki Risto Ristonpoika, joka on palvellut Uskin talollista Pyhällön kylässä, astui esiin ja kertoi jonkin aikaa seuranneensa hevoskuohitsijaa (häst gällare) ja ulosoppineensa tämän niin kutsutun käsityön samalla kuin kengityksenkin (hofslageriet), vetäen todistukseksi ne Vehkalahden pitäjässä, joiden luona hän on osoittanut näyttöä samanlaisesta taidosta, anomuksella, että tämän käräjäkunnan rahvas tahtoisi ottaa hänet yksityiseksi huuslaakarikseen ja kuohitsijakseen (til sin enskildta hoffslagare och gällare), niin ettei ketään vierasta hänen ohellaan pitäisi käyttää.
Ja koska taitava mies näissä tehtävissä olisi itse kullekin varsin hyödyllinen, useat muissa yleisissä asioissa kokoontuneesta monimiehisestä käräjärahvaasta niin ikään vakuuttivat tämän Risto Ristonpojan osoittaneen todellisia näytteitä välttävästä kuohitsijantaidon ymmärryksestä (riktiga prof af förswarlig insikt i gällare konsten) ja paljosta maltillisuudesta ja kohtuullisuudesta (af mycken beskedlighet och nykterhet), niin sen tähden ottivat kaikki hänet toistaiseksi kokeeksi toimeensa, kehotuksella osoittaa vieläkin suurempaa ahkeruutta ja huolellisuutta, hänelle vakuutettuna, ettei ketään vierasta hänen ohellaan käytetä niin kauan kuin hän hyvin käyttäytyy.''

Pöytäkirjan liitteenä on seuraava todistus [mainitun lähteen sivu 319]:

''Allekirjoittaneet todistavat, että renki Risto Ristonpojalla on kuohitsijantaito (är kunnig uti Snöpare konsten), josta hän on jo antanut todellista näyttöä allepiirtäneiden luona, mikä täten vahvistetaan puumerkkiemme ja nimiemme allepiirtämisellä. Yrjö Matinpoika Lanki [puumerkki]. Yrjö Eerikinpoika Paronen [puumerkki]. Matti Pekanpoika Uski [puumerkki]. Aatami Matinpoika [puumerkki]. Pyynnöstä laatinut [nimi repeytynyt pois].''

Vehkalahden pitäjän ja Sippolan kappelin vv:n 1803--16 väestöluettelossa, jota nähtävästi on ylläpidetty henkirevisiokirjojen laatimisen helpottamiseksi ja joka Vehkalahden kirkonarkistossa esiintyy hieman harhaanjohtavasti syntyneitten ja kastettujen luetteloiden joukossa, yllä mainittu Risto Ristonpoika (1737--1812) mainitaan Pyhällön itsellisenä lisämerkinnällä ''f. i Swerige'' (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7140389), siis syntynyt Ruotsissa, mikä on tulkittava kirjaamisajankohdan (1803) näkökulmasta ja tarkoittaa siten v:n 1743 valtakunnanrajan Ruotsin-puoleista eli Kymijoen länsipuolista Suomea. Pyhältöön Risto Ristonpoika tuli rippikirjan mukaan Valkjärven pitäjästä.

Teoksessa ''Uskin suvut I:1--3. Vehkalahden Pyhällön Suur-Uskit'' (2014) taulussa 11356 sivuilla 1697--1698 Risto Ristonpoika on yhdistetty siihen Risto Ristonpoikaan, joka 1757 muutti Pyhällön Uskin eli Suur-Uskin talosta Ihamaan Kosken taloon. Tämä Risto Ristonpoika kuitenkin muutti 1767 Kosken talosta torppariksi saman kylän Pakkasen taloon, jossa hän kuoli itsellisenä 1802, vuosi vaimonsa Maria Sipintyttären kuoleman jälkeen.