PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Forsell Kolsila juuret, teos, julkistamistilaisuus, tilausmahdollisuus


M.Sjostrom
02.11.14, 03:02
Aivan lähiaikoina tulee painosta 52-sivuinen teos
Kolsilan Forsell -suvun keskiaikaisia sukujuuria
(kirjoittanut Sjöström)
ISBN 978-952-93-4641-7

Marraskuun loppupuolella tai viimeistään joulukuun alussa on Haminassa teoksen 'julkistamistilaisuus', jossa (a) teoksen siihen mennessä jo hankkineet voivat paikalla saada tekijältä omistuskirjoituksen, (b) kirjakauppa myy teoksen kappaleita, ja (c) tekijä kertoo projektista. Tilaisuudessa voi tavata Forsellin suvun joitakuita jäseniä eli jälkeläisiä. Tilaisuuden ajankohta varmistuu kohtapuolin ja siitä ilmoitetaan vielä erikseen.

Teoksen (52 sivua) hinta on alle 10 euroa. Kirjamuodossa sen ensimmäisen painoksen myynnin toteuttaa liike nimeltä Salpakirja,
ennakkotilaukset ja yhteys sähköpostitse: salpakirja(at)pp.inet.fi
tilaukset Salpakirjasta
internet, www: salpakirja.net
puh: 050-3395724

Tilata voi jo nyt. Toimituksia tullee jo ennen julkistamistilaisuutta.

Keitä ovat teoksessa selostettujen sukujuurten jälkeläiset:
Vehkalahden Kolsilan Forsell-suvun yhteiset esivanhemmat ovat rusthollari Johannes Forsell nuorempi (n1705-1776) ja hänen ensimmäinen vaimonsa Sabina Elisabet Duva (n1707-n1742). Varmuudella polveutuu väkeä pariskunnan kahdesta pojasta: Antero Forsell ja nuorempi Jaakko Forsell. Näiden kahden veljeksen jälkeläiset ovat siis ainakin todistettavissa polveutujiksi.
Teoksessa esitetään arvio, että nykyään eläviä jälkeläisiä näillä olisi ainakin kymmeniätuhansia.

Esivanhempien joukossa on teoksen mukaan sellaisia sukuja kuin:
Ackerfeldt, Steen von Steenhusen, Duva i Finland, Wedel;
sekä historiallisia henkilöitä esim Hamara-Pentti.
Keskiajan lopuilla muutama suomalainen rälssiperhe. Porvoon Vekkoski. Perniön Laukan kartano. Lohjan Laakspohja, Veijola ja Moisio.
Ehkä esivanhempiin kuuluu jopa laamanni Jaakoppi Andrissanpoika (fl 1331).

Teos keskittyy esivanhempiin aikakausina ennen vuotta 1800 ja jo keskiajalla.

Teoksen tekijä antaa haastatteluja ja lisätietoja, yhteysosoite sähköposti QSJ5(at)yahoo.com
Tekijän kautta ei painotuote ole myynnissä eikä tilattavissa, vaan painotuotteen tilaukset tulee lähettää Salpakirjalle.

M.Sjostrom
07.11.14, 05:30
Teoksen tilaisuuden ajankohdaksi on varmistunut:

perjantai 28.marraskuuta alkaen klo 16

Eli: teos
Kolsilan Forsell -suvun keskiaikaisia sukujuuria
esittelyssä Salpakirjan järjestämässä tilaisuudessa
28.11. klo 16
Pampyölissä, Haminassa.

jossa (a) teoksen siihen mennessä jo hankkineet voivat paikalla saada tekijältä omistuskirjoituksen, (b) kirjakauppa myy teoksen kappaleita, ja (c) tekijä kertoo projektista. Tilaisuudessa voi tavata Forsellin suvun joitakuita jäseniä eli jälkeläisiä.

Kolsilan Forsell -suvun keskiaikaisia sukujuuria
(kirjoittanut Sjöström)
ISBN 978-952-93-4641-7
52 sivua

Tilaisuus pidetään osoitteessa Putkinotkontie 20, Pampyöli,
Salpakirjan tiloissa:
Salpakirja, Tarjouskirjakauppa, Aktikvariaatti,
Haminan Pampyölissä
käyntiosoite: Putkinotkontie 20, Hamina, Pampyöli

liikkeen informaatio internetissä:
http://salpakirja.net/

(puhelin liikkeeseen 050-3395724)


Tervetuloa !

Vorsseli
08.11.14, 18:34
Tämä on loistava juttu. Yritän päästä paikan päälle!

M.Sjostrom
11.11.14, 01:37
LUETTAVISSA, KATSOTTAVISSA.... ulottuvilla nyt ainakin pääkaupunkiseudulla ym

kappale teoksesta
Kolsilan Forsell -suvun keskiaikaisia sukujuuria
ISBN 978-952-93-4641-7
(kirjoittanut Sjöström)

on nyt Suomen Sukututkimusseuran kirjastossa,
Helsingissä, Liisankadulla.
Olen ymmärtänyt että teos pidetään siellä kirjastossa käsikirjastotavarana, eli ei lainata talosta ulos.
Tämä tarkoittaa että teoksen voi odottaa olevan paikalla, kun sinne menee. Eli käytännössä hyvin vapaasti on kiinnostuneen ihmisen itsensä valittavissa milloin ehtii ja haluaa käydä siihen perehtymässä, kun kappaleen ei pitäisi normaalitilanteessa milloinkaan olla talon ulkopuolella, eikä siis tarvitse murehtia sitä ainakaan onko juuri joku ennättänyt kuitata sen lainaan seuraavaksi kuukaudeksi.

Kuten jo aiemmin mainittua, teoksen kappaleita myy Haminassa sijaitseva liike nimeltä Salpakirja. Se on tottunut myös tekemään verkkokauppaa ja toimittamaan tavaraa postitse.
(Silti, kirjastossa voi toki käydä katsomassa teosta nimenomaan siinäkin tarkoituksessa, että sen avulla päättää tilaako itselle. Tai tilaako kappaleita annettavaksi joillekuille lahjoina, esim merkkipäivinä ja
:D: jouluna.....)

M.Sjostrom
20.11.14, 01:32
teoksen
Kolsilan Forsell -suvun keskiaikaisia sukujuuria
(52 sivua)
hinnaksi on myyjäliike päättänyt tasan 10 euroa, johon sisältyy ALV. Eli ilmoitetun hinnan päälle ei lisätä ALVia, vaan se on jo mukana summassa.

M.Sjostrom
21.11.14, 15:15
Teoksen luvuissa on seuraavanlaisia otsikoita ja väliotsikoita (keskeisesti tarkasteltujen sukujen nimiä tähän nyt erikseen lihavoituna): Alkusanat; Kertomus: Maria Sabina von Ackerfeldtin elämä; Sukulinja keskiajalta Forselleihin; Kuvassa 5 näytettyjen esivanhempien tarkempia tietoja; Forsell-suvun varhaisvaiheita Kolsilassa ja Haminan seudulla; Suvun päämies vuodet 1970..1985 oli Sulo Eetunpoika Koskiaho; Forsell-suvun mieslinjan Y-DNA; Keskiaikainen Heinlahden sukujuuri; Keskiajan epävarmuuksia ja tarustonkin puolelta vähäsen; Porvoon Munkkalan keskiaikainen rälssisuku ja Alasjoen Tavastit; Karjaan Dönsbyn suku; Suomalaisten laamanni Jaakoppi Andrissanpoika esivanhempana; Porse, tanskalainen kuninkaanmurhaajien suku; Kuka oli Sabina Elisabet Duvan isä; Sabina Elisabet Duvan lapset; Miten Elimäen pastori Olaus Dufwa liittyy Sabina Elisabet Duvan perheeseen; Lyhenteitä; Lähteistö; Arkistolähteet; Julkaistut lähteet.

M.Sjostrom
23.11.14, 02:10
Kirjakauppa tiedottaa tilaisuudesta:

http://salpakirja.net/63545/kolsilan-forsell-suvun-keskiaikaisia-sukujuuria-kirjan-julkistamistilaisuus-seka-kirjan-tilaus/

Kymenlaaksolaisen Forsell-suvun sukujuuria on nyt tutkittu keskiajalta saakka.....

.....Henkilöiden vaiheiden kautta sekä paikallis- ja sukuhistorioiden avulla, laajemman historian tapahtumat ymmärtää käsinkosketeltavammin, kuin lukemalla vain yleisiä historiankirjoja tai koko Suomelle yhteisestä suppeasta kouluhistoriasta. Forsell-suvun yhteisten esiäitien puoleisissa sukujuurissa on etenkin hallintomiehiä ja sotureita, myös jo keskiajalla.
Forsell-suvun varhaisvaiheet itsessään kytkeytyvät Haminan tapulikaupungin muodostumiseen 1700-luvulla ja muutaman Haminassa nykyään sijaitsevan kylän, kuten Kolsilan ja Pampyölin kylähistoriaan. Tärkeä muutosvaihe alueen ja Forsell-suvunkin kehityksessä tuolloin oli valtakunnanrajan siirtymiset Kymenlaakson nurkilla, mitkä muutokset tekivät maakunnastamme raja-alueen ja kansainvälisen kaupan gatewayn.
Vain harvoilla suomalaissuvuilla on todistettavissa olevia, historiallisia sukujuuria niin kaukana muinaisuudessa kuin syvällä keskiajassa. Kolsilan Forsell -suvulla tällaisia on, kuten tuore julkistettu kirja selostaa.

tilaisuus perjantaina 28.11.2014

..... Perjantaina 28.11. klo 16.00 Sjöström saapuu Salpakirjan kauppaliikkeeseen Haminan Pampyölissä kertomaan, kuinka tämä tutkimusprojekti toteutui ja mitä tietoja koko Forsell-suvulle yhteisten esiäitien puoleisista sukujuurista löytyy aina keskiajalta saakka. Ilmainen sisäänpääsy tilaisuuteen. Kahvi- ja kakkutarjoilu.

M.Sjostrom
26.11.14, 15:03
Tilauslomake (tilaustoiminto ostoskori) Salpakirjan verkkokaupassa (suora linkki, jottei kiinnostuneen tarvitse etsiskellä tuhansien kirjojen seasta):

http://salpakirja.net/63642/kolsilan-forsell-suvun-keskiaikaisia-sukujuuria/

M.Sjostrom
12.12.14, 01:19
Jotta Forsell-suvun eri haarojen jälkeläisten olisi helpompi löytää oma sukulinjansa
julkaisussani
Kolsilan Forsell-suvun keskiaikaisia sukujuuria
esitettyihin esivanhempiinsa, olen koonnut muutaman sukutaulun jotka esittelevät mieskantaisesti ryhmiteltyinä Kolsilan Forsellien eräitä sukuhaaroja. Näitä sukutauluja tämän viestin jälkeisinä muutamana viestinä.

Tälle foorumille laitetuissa sukutauluversioissa on: tällä hetkellä elossa olevien etunimet poistettu ja tilalle laitettu kullekin tieto mikä on ko henkilön sukupuoli.

Sukutaulut laati: Sjöström. Lisätiedot ja korjaukset sukutaulujen tietoihin pyydetään sähköpostittamaan os: QSJ5(at)yahoo.com

M.Sjostrom
12.12.14, 01:27
Eräs Forsell-sukuhaaroista on

Kolsilan Pekkolan maatilan Vorsselin suku:


kantavanhemmat:

’Pekka’, Petteri Kallenpoika Kaipiaisten Ylätalosta (c1802-1850) ja vaimonsa Helena Jussintytär Forsell, perijätär (1809-1870); jonka vht: knaapintytär Elisabet Jussintytär Tepponen-Piljerta (1782-1845) isäntä Johannes Jaakonpoika Forsell (1759-1836); jonka vht: Jaakko Forsell nuorempi (c1733-1808) ja Eeva Eskontytär (c1735-1820)
* pariskunnan mieskantaisia jälkipolvia:

1.1.1 Vorsselin Matti Pekanpoika, Pekkolan isäntä (1828-1889)
1.1.1.1 Vorsselin Johannes Matinpoika, Pekkolan isäntä (1864-1933)
1.1.1.1.1 Vorsselin Jalmari Jussinpoika, Pekkolan isäntä (1886-1936) Kolsila, Vehkalahti
1.1.1.1.1.1 Vorsselin Martti Jalmarinpoika (1911-1987) Kuusankoski
1.1.1.1.1.1.1 (mies) Forsell (b 1940)
1.1.1.1.1.1.1.1 (mies) Forsell (b 1965) Valkeala, Kouvola
1.1.1.1.1.1.1.1.1 (mies) Forsell (b 1997)
1.1.1.1.1.1.1.2 (mies) Forsell (b 1967)
1.1.1.1.1.1.2 (mies) Forsell (b 1946)
1.1.1.1.1.1.2.1 (mies) Forsell (b 1978)
1.1.1.1.1.2 Vorsselin Viljo Jalmarinpoika (1913-1983) Kolsila, Vehkalahti
1.1.1.1.1.3 Vorsselin Ilmari Jalmarinpoika (1914-d)
1.1.1.1.1.3.1 (mies) Forsell (b 1941)
1.1.1.1.1.3.2 (mies) Forsell (b 1954)
1.1.1.1.1.3.3 (mies) Forsell (b 1961)
1.1.1.1.1.4 Vorsselin Oiva Jalmarinpoika (1916-1988)
1.1.1.1.1.5 Vorsselin Erkki Jalmarinpoika (1920-1984) Kolsila, Vehkalahti
1.1.1.1.1.5.1 (mies) Forsell (b 1947)
1.1.1.1.1.6 Vorsselin Veikko Jalmarinpoika, Pekkolan isäntä (1925-1985)
1.1.1.1.1.6.1 (mies) Forsell (b 1949)
1.1.1.1.1.6.2 (mies) Forsell, Pekkolan isäntä (b 1961)
1.1.1.1.1.6.3 (mies) Forsell (b 1969)
1.1.1.1.1.6.3.1 (mies) Forsell (b 2001)
1.1.1.2 Vorsselin Eljas Matinpoika (1867-1940)
1.1.1.2.1 Vorsselin Leonard Eljanpoika, ’Lennart’ (1899-1954) Vehkalahti
1.1.1.3 Vorsselin Topias Matinpoika, ’poliisi-vorssel’ (1872-1959) Hamina
1.1.1.3.1 Vorsselin Akseli [Kouvola]
1.1.1.3.1.1 (mies) Forsell
1.1.1.3.1.1.1 (mies) Forsell
1.1.1.3.2 Vorsselin Pentti (1911-d) Hamina
1.1.1.3.2.1 (mies) Forsell (b 1946)
1.1.1.3.2.2 Vorsselin Ossi Olavi (1948-1975)
1.1.1.3.2.2.1 (mies) nyttemmin sukunimi Mänttäri (b 1969)
1.1.1.3.2.2.1.1 (mies) Mänttäri (b 1998)
1.1.1.3.2.2.1.1 (mies) Mänttäri (b 2000)
1.1.1.3.2.3 (mies) Forsell (b 1950)
1.1.1.3.2.3.1 (mies) [asuinpaikka Ruotsi]
1.1.1.3.2.4 (mies) Forsell (b 1958)
1.1.1.4 Vorsselin Anttoni Matinpoika, Karpakan isäntä (1874-d) Kolsila, Vehkalahti
1.1.1.4.1 Vorsselin Edvard
1.1.1.4.1.1 Vorsselin Veikko (d 1997) Ihamaa, Vehkalahti
1.1.1.4.1.2 Vorsselin Pertti
1.1.1.4.1.3 Vorsselin Valto
1.1.1.4.2 Vorsselin Einari (1907-d)
1.1.1.4.3 Vorsselin Toimi (1917-2009) Vehkalahti
1.1.1.4.3.1 (mies) Forsell (b 1950)
1.1.1.4.3.2 (mies) Forsell (b 1955)
1.1.1.4.3.3 (mies) Forsell (b 1964)
1.1.1.4.3.4 (mies) Forsell (b 1961)
1.1.1.4.3.4.1 (mies) Forsell (b 1987)
1.1.1.4.3.4.2 (mies) Forsell (b 1990)
1.1.1.4.4 Vorsselin Erkki (-d)
1.1.1.4.4.1 Vorsselin Reijo (-d)
1.1.1.4.4.2 (mies) Forsell (b 1959)
1.1.1.4.4.2.1 (mies) Forsell (b 1987)
1.1.2 Vorsselin Eerikki Pekanpoika (1832- fl 1853)



Laati: Sjöström. Joulukuussa 2014. Lisätiedot ja korjaukset pyydetään sähköpostittamaan os: QSJ5(at)yahoo.com

M.Sjostrom
12.12.14, 01:46
Eräs Forsell-sukuhaaroista on

Kolsilan Rinkinmäen, sittemmin Kymin ja Kotkan, Forssell-suku:


kantavanhemmat:

Vehkalahden Onkamaan kylän Lahden maatilalta Eljas Jussinpoika (1815-1868) ja vaimonsa Longan-Vorsselin Maaria Jaakontytär (1820-1857); jonka vht: Hirvelän Longan maatilalta Jaakko Matinpoika (1795-1843) ja vaimonsa Maaria Antintytär Forsell, perijätär (1801-d); jonka isä: Antero/(Antti) Jaakonpoika Forsell (c1761-1819); jonka vht: Jaakko Forsell nuorempi (c1733-1808) ja Eeva Eskontytär (c1735-1820)
* pariskunnan mieskantaisia jälkipolvia:

1.1.1 Johannes Eljanpoika ’Forssell’ (1839-d)
1.1.1.1 Ville Jussinpoika Forssell (1870-1946) Kymi
1.1.1.1.1 Erkki Villenpoika Forssell (1898-1954) Kymi
1.1.1.1.1.1 (mies) Forssell (b 1928)
1.1.1.1.1.2 (mies) Forssell (b 1930)
1.1.1.1.2 Valo Forssell (1912-d)
1.1.1.2 Topias Jussinpoika Forssell (1872-1939) Saksala, Kymi
1.1.1.2.1 Pentti Forssell (1909-1991) Saksala, Kymi
1.1.1.2.2 Väinö Forssell (1912-1973) Saksala, Kymi
1.1.1.2.2.1 Martti Forssell (1935-1976)
1.1.1.2.3 Oiva Forssell (1915-1988) Saksala, Kymi
1.1.1.2.3.1 Osmo Forssell (1941-1984) Saksala, Kymi
1.1.1.2.3.1.1 (mies) Forssell (b 1963)
1.1.1.2.3.2 (mies) Forssell (b 1947)
1.1.1.2.3.2.1 (mies) Forssell (b 1989)
1.1.1.2.3.3 (mies) Forssell (b 1950)
1.1.1.3 Anttoni Jussinpoika Forssell (1875-1937) Kymi
1.1.1.3.1 Lauri Forssell (1899-d)
1.1.1.3.2 Akseli Forssell (1901-d)
1.1.1.3.2.1 (mies) Forssell (b 1931) Kotka
1.1.1.3.2.1.1 (mies) Forssell (b 1959)
1.1.1.3.2.2 (mies) Forssell (b 1937) Kotka
1.1.1.3.3 Pentti Forssell (1903-d) Lappee
1.1.1.3.3.1 Perttu Forssell (1932-1991)
1.1.1.3.4 Martti Forssell (1910-1980) Kotka
1.1.1.3.4.1 (mies) Forssell (b 1946)
1.1.1.3.4.1.1 (mies) Forssell (b )
1.1.1.3.4.1.1.1 (mies) Forssell (b 1999)
1.1.1.3.4.1.1.2 (mies) Forssell (b 2000)
1.1.1.3.4.1.2 (mies) Forssell (b )
1.1.1.3.4.2 (mies) Forssell (b 1951)
1.1.1.3.4.2.1 (mies) Forssell
1.1.1.3.5 Paavo Forssell (1913-d)
1.1.1.3.6 Olli Forssell (1916-d)
1.1.1.3.7 Eero Forssell (1923-d)
1.1.2 Matti Eljanpoika Forssell (1846-1920) ?Sunila, Kymi
1.1.1.2.1 Vilho Einari Forssell (1898-d) Neuvosto-Venäjä



Laati: Sjöström. Joulukuussa 2014. Lisätiedot ja korjaukset pyydetään sähköpostittamaan os: QSJ5(at)yahoo.com

M.Sjostrom
12.12.14, 13:19
Forsell-sukuhaaroista varsinaista mieslinjaista Forsell sukua on Kolsilan Forsellien mieskantainen sukuhaara,

josta seuraavana lähes täydellinen luettelo
varsinainen mieslinjainen Kolsilan Forsell-suku:


1.1.1. rusthollari Johannes Jussinpoika Forsell, Kolsilan Vehkavirran rusthollin isäntä (c1705-1776) ja ensimmäinen vaimonsa (m c1726) rouva Sabina Elisabet Duva (c1707-c1742)
1.1.1.1 Johannes (1729-lapsena kuollut)
1.1.1.2 Antero (/Antti) Jussinpoika Forsell, lautamies, rusthollin isäntä (c1730-1801)
1.1.1.2.1 Eerikki Antinpoika Forsell, Kolsilan kylänvanhin (1755-1831)
1.1.1.2.1.1 nuori isäntä Eerikki Eeronpoika Forsell, rusthollarin perillinen (1777-1809)
1.1.1.2.1.1.1 Johannes Eeronpoika Forsell (1805-1863)
1.1.1.2.1.1.1.1 Eerikki Jussinpoika Forsell (1837-d) mykkä
1.1.1.2.1.1.1.2 Matti Jussinpoika ’Matsu’ Forsell, osatilan isäntä (1840-1925)
1.1.1.2.1.1.1.2.1 Topias Matinpoika Forsell, Matsulan isäntä (1866-1934)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1 Edvard Topinpoika Forsell, Koskiahon (Korven) isäntä (1892-1970)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.1 Sulo Eetunpoika Forsell, Koskiaho (1916-1985)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.1.1 (mies) Koskiaho (b 1944)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.1.1.1 (mies) Koskiaho (b 1966)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.1.1.1.1 (mies) Koskiaho (b 1991)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.1.1.1.2 (mies) Koskiaho (b 1993)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.1.1.2 (mies) Koskiaho (b 1982)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.1.2 (mies) Koskiaho (b 1947)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.1.3 (mies) Koskiaho (b 1952)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.1.4 (mies) Koskiaho (b 1962)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.1.4.1 (mies) Koskiaho (b 1998)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.2 Viljo Eetunpoika Forsell, Koskiahon (Korven) isäntä (1920-1998)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.3 Asser Eetunpoika Forsell, Koskiahon (Korven) isäntä (1922-d)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.4 Ensio Eetunpoika Forsell, Koskiaho (1925-1944)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.5 Ahti Eetunpoika Forsell, Koskiaho (1928-d)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.6 Kyösti Eetunpoika Forsell (1932-1933)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.1.7 (mies) Koskiaho (b 1934)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.2 Nestori Topinpoika Forsell (d)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.3 Toivo Topinpoika Forsell (d)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.4 Väinö Topinpoika Forsell, Koskiaho (1904-1966)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.4.1 (mies) Koskiaho (b 1933)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.4.1.1 (mies) Koskiaho (b 1962)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.4.2 (mies) Koskiaho
1.1.1.2.1.1.1.2.1.4.3 (mies) Koskiaho (b 1940)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.4.3.1 (mies) Koskiaho (b 1966)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.4.4 (mies) Koskiaho (b 1940)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.5 Valtteri Topinpoika Forsell, Matsulan isäntä (d)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.5.1 (mies) Forsell
1.1.1.2.1.1.1.2.1.5.2 (mies) Forsell (b 1958)
1.1.1.2.1.1.1.2.1.5.2.1 (mies) Forsell (b 1986)
1.1.1.2.1.1.1.2.2 Vihtori Matinpoika Forsell (1871-1937)
1.1.1.2.1.1.1.2 Johannes Jussinpoika Forsell (1843-d) Rikaniityn sukuhaara
1.1.1.2.1.1.1.2.1 Johannes Jussinpoika 'Juho' Forsell
1.1.1.2.1.1.1.2.1.2 Topias Jussinpoika Forsell
1.1.1.2.1.1.1.2.1.3 Väinö Jussinpoika Forsell
1.1.1.2.1.1.1.2.1.3.1 Pauli Väinönpoika Forsell
1.1.1.2.1.1.1.2.2 Eemeli Jussinpoika Forsell (-d)
1.1.1.2.1.1.1.2.2.1 Vilho Eemelinpoika Forsell
1.1.1.2.1.1.1.2.2.1.1 (mies) Forsell
1.1.1.2.1.1.1.2.2.2 Einari Eemelinpoika Forsell, Kolsilan Rikaniityn isäntä
1.1.1.2.1.1.1.2.2.2.1 Viljo Einarinpoika Forsell (-d)
1.1.1.2.1.1.1.2.2.2.2 (mies) Forsell (b 1926)
1.1.1.2.1.1.1.2.2.2.3 (mies) Forsell (b 1928)
1.1.1.2.1.1.1.2.2.2.4 Lasse Einarinpoika Forsell (-d)
1.1.1.2.1.1.1.2.2.2.4.1 (mies) Forsell (b 1956)
1.1.1.2.1.1.1.2.2.2.4.1.1 (mies) Forsell (b 1986)
1.1.1.2.1.1.1.2.2.2.4.2 (mies) Forsell (b 1958)
1.1.1.2.1.1.1.2.3 Anttoni Jussinpoika Forsell
1.1.1.2.1.1.1.2.3.1 Sulo Anttoninpoika Forsell
1.1.1.2.1.1.1.3 Anttoni Jussinpoika Forsell (1846-d)
1.1.1.2.1.1.1.3.1 Eevertti Anttoninpoika Forsell [meni ensin Amerikkaan, sitten Neuvosto-Venäjälle]
1.1.1.2.1.1.1.3.2 Anttoni Anttoninpoika Forsell, 'kauppias-Anttoni' (1874-1965) Kolsila, Vehkalahti
1.1.1.2.1.1.1.3.2.1 Mauri Anttoninpoika Forsell (1930-1990) kauppias
1.1.1.2.1.1.1.3.3 Jooseppi Anttoninpoika Forsell (-d)
1.1.1.2.1.1.1.3.4 Eerik-Juho, 'Jussi' Forsell (-d)
1.1.1.2.1.1.1.3.4.4 Kosti Jussinpoika Forsell (1922-1986)
1.1.1.2.1.1.1.3.4.4.1 (mies) Forsell (b 1946)
1.1.1.2.1.1.1.3.4.4.2 (mies) Forsell (b 1951)
1.1.1.2.1.1.1.3.4.4.2.1 (mies) Forsell (b 1980)
1.1.1.2.1.1.1.3.4.4.2.2 (mies) Forsell (b 1982)
1.1.1.2.1.1.1.3.4.4.2.3 (mies) Forsell (b 1986)
1.1.1.2.1.2 Matias Eeronpoika Forsell (1791-1857)
1.1.1.2.1.2.1 Eljas Matinpoika Forsell, Mattilan isäntä (1832-1868)
1.1.1.2.1.2.1.1 Eerikki Eljanpoika Forsell (1859-1925) Valkeala
1.1.1.2.1.2.1.1.1 Juhani Eeronpoika Forsell (1888-1960) Valkeala
1.1.1.2.1.2.1.1.1.1 Niilo Juhanpoika Forsell (1921-d) Valkeala
1.1.1.2.1.2.1.1.1.1.1 (mies) Forsell (b 1955)
1.1.1.2.1.2.1.1.2 Topias Eeronpoika Forsell (1892-1951) Kuusankoski, Hirvelä
1.1.1.2.1.2.1.1.2.1 Eino Topinpoika Forsell (1922-d) Kuusankoski, Hirvelä
1.1.1.2.1.2.1.1.2.1.1 (mies) Forsell (b 1949)
1.1.1.2.1.2.1.1.2.1.2 (mies) Forsell (b 1956)
1.1.1.2.1.2.1.1.2.1.2.1 (mies) Forsell (b 1984)
1.1.1.2.1.2.1.1.2.2 Erkki Topinpoika Forsell (1924-d) Kuusankoski
1.1.1.2.1.2.1.1.2.2.1 (mies) Forsell (b 1957)
1.1.1.2.1.2.1.1.2.2.2 (mies) Forsell (b 1960)
1.1.1.2.1.2.1.1.2.2.2.1 (mies) Forsell (b 1993)
1.1.1.2.1.2.1.1.2.3 Mauri Topinpoika Forsell (1926-d) Kuusankoski, Mattila
1.1.1.2.1.2.1.1.2.3.1 (mies) Forsell (b 1955)
1.1.1.2.1.2.1.1.2.3.1.1 (mies) Forsell (b 1977)
1.1.1.2.1.2.1.1.3 Edvard Eeronpoika Forsell (1900-1979) Kuusankoski
1.1.1.2.1.2.1.1.3.1 (mies) Forsell (b 1933)
1.1.1.2.1.2.1.2 Matti Eljanpoika Forsell, Mattilan isäntä (1864-1947)
1.1.1.2.1.2.1.2.1 Matti Matinpoika Forsell, Puonninmäen vävy Sivatissa (1891-1972)
1.1.1.2.1.2.1.2.1.1 Manne Matinpoika Forsell (1928-2007) Kotka
1.1.1.2.1.2.1.2.1.1.1 (mies) Forsell (b 1954)
1.1.1.2.1.2.1.2.2.1.1.1 (mies) Forsell (b 1985)
1.1.1.2.1.2.1.2.2.1.1.2 (mies) Forsell (b 1987)
1.1.1.2.1.2.1.2.1.1.2 (mies) Forsell (b 1958)
1.1.1.2.1.2.1.2.1.1.2.1 (mies) Forsell (b 1984)
1.1.1.2.1.2.1.2.1.2 (mies) Forsell (b 1931)
1.1.1.2.1.2.1.2.1.2.1 Rauno Forsell (1954-1980) Vehkalahti
1.1.1.2.1.2.1.2.1.3 (mies) Forsell (b 1934)
1.1.1.2.1.2.1.2.1.3.1 (mies) Forsell (b 1962)
1.1.1.2.1.2.1.2.1.4 (mies) Forsell (b 1935)
1.1.1.2.1.2.1.2.1.4.1 (mies) Forsell (b 1960)
1.1.1.2.1.2.1.2.1.4.1.1 (mies) Forsell (b 1980)
1.1.1.2.1.2.1.2.1.4.2 (mies) Forsell (b 1967)
1.1.1.2.1.2.1.2.1.5 (mies) Forsell (b 1938)
1.1.1.2.1.2.1.2.1.6 (mies) Forsell (b 1940)
1.1.1.2.1.2.1.2.2 Oskari Matinpoika Forsell, Kolsilan Harjupellon isäntä (1899-1982)
1.1.1.2.1.2.1.2.2.1 Ilpo Forsell (1923-1984) Kolsila, Vehkalahti
1.1.1.2.1.2.1.2.2.1.1 (mies) Forsell (b 1948)
1.1.1.2.1.2.1.2.2.1.2 (mies) Forsell (b 1950)
1.1.1.2.1.2.1.2.2.2 (mies) Forsell (b 1930) Lempäälä
1.1.1.2.1.2.1.2.2.2.1 (mies) Forsell (b 1956)
1.1.1.2.1.2.1.2.2.2.1.1 (mies) Forsell (b 1977)
1.1.1.2.1.2.1.2.2.2.1.1.1 (mies) Forsell (b 2002)
1.1.1.2.1.2.1.2.2.2.1.2 (mies) Forsell (b 1981)
1.1.1.2.1.2.1.2.3 Eevaltti Matinpoika Forsell (1902-1984) Kolsila, Vehkalahti
1.1.1.2.1.2.1.2.3.1 Matti Evaltinpoika Forsell (1933-2000) Uusi-Summa, Vehkalahti
1.1.1.2.1.2.1.2.3.1.1 (mies) Forsell (b 1952)
1.1.1.2.1.2.1.2.3.1.1.1 (mies) Forsell (b 1989)
1.1.1.2.1.2.1.2.3.1.2 (mies) Forsell (b 1954)
1.1.1.2.1.2.1.2.3.1.2.1 (mies) Forsell (b 1978)
1.1.1.2.1.2.1.2.3.1.2.1.1 (mies) Forsell
1.1.1.2.1.2.1.2.3.2 (mies) Forsell (b 1939)
1.1.1.2.1.2.1.2.3.2.1 (mies) Forsell (b 1965)
1.1.1.2.1.2.1.2.3.2.1.1 (mies) Forsell (b 2002)
1.1.1.2.1.2.1.2.3.3 (mies) Forsell (b 1944)
1.1.1.2.1.2.2 Johannes Matinpoika Forsell, Alatuvan isäntä (1838-d)
1.1.1.2.1.2.2.1 Anttoni Jussinpoika Forsell, Alatuvan isäntä (1872-1935) Kolsila, Vehkalahti
1.1.1.2.1.2.2.1.1 Topias Anttoninpoika Forsell, Alatuvan isäntä (1903-1974)
1.1.1.2.1.2.2.1.1.1 Hannu Forsell (1930-2001)
1.1.1.2.1.2.2.1.1.2 (mies) Forsell (b 1932)
1.1.1.2.1.2.2.1.1.3 (mies) Forsell (b 1938)
1.1.1.3 Jaakko Jussinpoika Forsell, 'Jaakko Forsell nuorempi' (c1733-1808)
1.1.1.3.1 Johannes Jaakonpoika Forsell (1759-1836) hänen tyttärestään polveutuu Pekkolan sukulinja http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=251424&postcount=10
1.1.1.3.2 Antero Jaakonpoika Forsell (c1761-1819) hänen tyttärestään polveutuvat Rinkinmäen sukulinjat, etenkin http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=251426&postcount=11



Laati: Sjöström. Joulukuussa 2014. Lisätiedot ja korjaukset pyydetään sähköpostittamaan os: QSJ5(at)yahoo.com

M.Sjostrom
14.12.14, 14:36
jotakin mikä ei todennäköisesti kuulu tässä ketjussa tarkasteltuun sukuun:

myyntipäällikkö Willy Forssell (b c1910)
tällä poika:

ekonomi Bengt Forssell (b c1940)
tällä poika:

jalkapalloilija Mikael Forssell (b 1981)

- joskin olisi tietysti mukava saada lisätietoja, mitkä olivat Willy Forssellin sukujuuret ja missä (paikkakunnalla/seudulla..)

M.Sjostrom
18.12.14, 08:09
Kuten aiemmassa viestissäni jo rohkeninkin arvella
jotakin mikä ei todennäköisesti kuulu tässä ketjussa tarkasteltuun sukuun:

myyntipäällikkö Willy Forssell (b c1910)
tällä poika:

ekonomi Bengt Forssell (b c1940)
tällä poika:

jalkapalloilija Mikael Forssell (b 1981)

- joskin olisi tietysti mukava saada lisätietoja, mitkä olivat Willy Forssellin sukujuuret ja missä (paikkakunnalla/seudulla..)

on niin, että jalkapalloilija Mikael Forssellilla erittäin todennäköisesti ei ole polveutumista eikä yhteyttä Kolsilan Forsell-suvusta.
Mikael Forssellin sukujuuresta on löytynyt seuraavaa:

Vaasassa 1800-luvun puolivälissä elellyt kimnaasikoulun vahtimestari Kristian Forssell
tällä poika:

merikapteeni Kaarle Eevertti Forssell (b 1847 Vaasa) hänen tietonsa löytyvät 1900-luvun alun ruotsinkielisistä merikapteeni- eli sjökapten-matrikkeleista.
tällä poika

insinööri Kaarle Uuno Forssell (b 1879) hänen tietonsa löytyvät 1900-luvun alkupuoliskon insinööri-/ ingenjör -matrikkeleista.
tällä poika:

diplomiekonomi Vili (= Willy) Forssell (syntymäpaikka Helsinki)
hänen tietonsa löytyvät 1900-luvun loppupuolen ekonomimatrikkeleista.
tällä poika:

diplomiekonomi Bengt Forssell (syntymäpaikka Helsinki)
hänen tietonsa löytyvät 2000-luvun alun ekonomimatrikkeleista.
tällä poika

Mikael Forssell


Vaasa on aika epätodennäköinen sijaintipaikka Kolsilan Forsell -suvun kenellekään jäsenelle niin varhain kuin 1800-luvun puolivälissä.
1800-luvun alkupuolella tai sitä ennen, Kolsilan Forsell-sukuun syntyneet miehet tiedetään nimiltäänkin varsin kattavasti, eikä heissä oikein tuommoista tunnu löytyvän.