PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kanasen suku

Ari Kolehmainen
13.10.14, 21:53
Kanasille on avattu oma facebook-ryhmä osoitteessa: https://www.facebook.com/groups/266618530215496/.

Tavoitteena on sukuseuran perustaminen ja sukuteos. Suvun varhaisimmatkin vaiheet on selvitetty, DNA-tutkimus tehty ja sukuhaarat selvillä. Tervetulleita ovat kaikki Kanasen sukuun kuuluvat. Merkittävin osa Kanasista on lähtöisin Pihtiputaan Kanalanmäeltä. Sukua on levinnyt laajalle. Myös erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla on monia sukuja jotka polveutuvat isälinjaisista Kanasista.

Kaikki Kanaset eivät ole kuitenkaan samaa sukua. Suojärven Kanaset eivät kuulu samaan sukuun ja lisäksi Pyhäjärven ja Kärsämäen talonnimestä on Kananen tarttunut matkaan sellaisille jotka eivät kuulu geneettisesti samaan sukuun.

Toinen merkittävä sukuhaara on Kainuun Kanaset joiden yhteys Pihtiputaalle on mahdollinen, mutta asia pitäisi selvittää DNA-testillä.

Tervetuloa ryhmään suvun jäsenet ja ne jotka arvelevat kuuluvansa sukuun!

Jouko Huttunen
14.10.14, 07:44
Isoisäni äiti oli noita Kainuun Kanasia. Niinpä hankkeenne on sinällään kannatettava ja mielenkiintoinen.
Mutta, mutta! Uskon, että en ole ainoa, joka ei koske pitkällä tikullakaan noihin naamakirjoihin! Toivottavasti yhteydenpito onnistuu jatkossa muutenkin!
Jouko Huttunen

Ari Kolehmainen
14.10.14, 07:48

Onnistuu yhteydenpito muutenkin mutta naamakirjan avulla saadaan porukkaa aktivoitua mukaan ja se toimii yhteydenpidon apuvälineenä. Pätenee naamakirjaan vanhan kansan sanonta: "Hyvä renki, mutta huono isäntä".

Ari Kolehmainen
14.10.14, 08:24
Ja tottakai asiasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen myös sähköpostilla: kolehmainen.ari(at)gmail.com tai tämän forumin yksityisviestillä.

blue-eyed
14.10.14, 13:08
Isoisäni äiti oli noita Kainuun Kanasia. Niinpä hankkeenne on sinällään kannatettava ja mielenkiintoinen.
Mutta, mutta! Uskon, että en ole ainoa, joka ei koske pitkällä tikullakaan noihin naamakirjoihin! Toivottavasti yhteydenpito onnistuu jatkossa muutenkin!
Jouko Huttunen

Jouko hyvä, luovu periaatteestasi, tietämystäsi kaivataan erittäinkin täällä

https://www.facebook.com/groups/kainuulaisetsuvut/

Ei sinun tarvitse muuten olla tietävinäsikään koko naamakirjasta, kunhan vain teet itsellesi sinne tilin ja liityt niihin monipuolisiin ryhmiin, mitä siellä on sukututkijalle tarjolla. Ei sinun tarvitse huolia edes yhtään kaveria itsellesi, ei ryhmiin osallistuminen edellytä sitä. Olen niin kaivannut sinua hyvien Yahoon ryhmien jälkeen, ne kun ovat ajaneet itsensä aikansa ohi.

Ja Ari, ehdit Kovalaisten edelle Kanasiesi kanssa. Ei minusta ole mitään ryhmää perustamaan ja siitä huolta pitämään, olen luonteeltani liin ailahtelevainen. Voi, kun ottaisit nuo Kovalaisetkin haltuusi muutenkin kuin tiedollisesti.

Näine kaksine pyyntöineni lähestyn teitä arvon herrat :-)

Ari Kolehmainen
14.10.14, 13:10

Voin Arla suostua ehdotukseesi. Luuletko että Kovalaisissa olisi riittävästi intoa?

blue-eyed
15.10.14, 09:24
Voin Arla suostua ehdotukseesi. Luuletko että Kovalaisissa olisi riittävästi intoa?

Suuresti kiitoksia Sinulle, Ari :)

Olit nopea. Kyllä luulen, että kiinnostuneita on. Ainakin, kun kerran kyselin tästä Kainuun ryhmässä, niin sain ihan myönteisen palautteen. Tällaisen ilmoituksen julkaisin tänään:

Huomenta kaikille! Kovalasta kajahtaa, eli Ari Kolehmainen on perustanut Kovalaisten ryhmän tänne naamakirjaan. Ryhmä on suljettu, joten en voi teitä sinne liittää noin vaan, mutta liittykää ryhmään itse. Liityin sinne ensimmäisenä ja nyt toivon, että te muut asiasta kiinnostuneet seuraatte innokkaasti mukana. Tervetuloa! Tässä ryhmän osoite https://www.facebook.com/groups/808655322524325/

blue-eyed
05.05.15, 09:36
Kolehmaisten sukuseuran perustamiskokous on lauantaina 13.6.2015 klo 9.00-15.30 Joroisissa Juhanalan Kartanossa.

Ilmoittautuminen viimeistään perjantaihin 15.5.2015 mennessä.

Jouko Kolehmaiselle (mieluiten iltaisin)

puh. 040 752 6969

sähköposti jokke.kolehmainen*gmail.com