Oge79
09.07.14, 09:26
Nettiä selaillessani osuin sattumalta Naatalissa v. 1991 perustetun Ekenberg-nimisen sukuseuran kotisivuille (https://sites.google.com/site/sukuseuraekenberg/home). Nimen ja erityisesti kotisivujen tunnukseksi valitun vaakunakuvan perusteella oletin heti, että kyseessä olisi jonkin Ruotsin Ritarihuoneeseen kirjoitetun aatelissuvun suomalainen haara. Tarkempi perehtyminen kuitenkin osoitti, ettei näin suinkaan ollut asian laita. Yhteys seuran jäsenten ja v. 1649 numerolla 476 aateloidun suvun välillä toki löytyy, mutta välissä on ainakin kaksi naispolvea sekä sukunimet Lencqvististä Hellbergiin. Jatkossa selvisi myös, että em. Ekenberg-aatelissuku on sitä paitsi jo sammunut 1800-luvun alussa.
Sukututkimuksen kannalta tilanne on erikoinen ja omiaan aiheuttamaan sekaannusta. Samantyyppinen ilmiö tapahtuu myös kaikkien niiden sukujen tai sukuseurojen kohdalla, joissa jäsennyys luetaan sekä isän että äidin puolelta. Jo parin kolmen sukupolven jälkeen jäsenmäärä saattaa olla jo sitä luokkaa, että keskinäiset sukulaisuussuhteet alkavat hämärtyä uhkaavasti. Myöhemmin suvun erityispiirteet (mm. kotiseutu ja peritty maaomaisuus) eivät ole enää mitenkään järkevästi hahmotettavissa ja 1000-sivuisen sukukirjan lehdet täyttyvät yksinomaan vuosiluvuista ilman tuntumaa elettyyn elämään. Ekenberg-sukuseuran kohdalla nimen valinta on epäilemättä perustunut siihen, että kantaisäksi on haluttu ottaa se kaikkein "hienoin" tunnettu esi-isä. Se onko oheneva sininen veri jollain tavoin tavallista sepelvaltimotautista talonpoikaisverta sakeampaa lienee vain asennekysymys, joten samalla perusteella sukuseuran nimeksi ja kantaisäksi olisi yhtä hyvin voitu kymmenien ellei satojen muiden esivanhempien joukosta valita mikä tahansa toinen henkilö - tässä tapauksessa varmaankin luonnollisimmin Henrik Hellberg (1785-1846), josta nähtävästi sukuseuran nyk. jäsenet pääosin polveutuvat. Useimmille sukuyhdistyksille ominainen kunnioitus omia talonpoikaisia juuria kohtaan ei tällaisesta valinnasta ainakaan välity - pikemminkin päinvastoin. Menneiltä ajoilta tuttu "suvun kultaaminen" voi siis hyvin vielä EU-Suomessakin.
Mikäli kyseessä olisi juuriltaan puhtaan porvarillinen suku ja tunnukseksi valittu kauempaa jonkun porvarissuvun vaakuna, ei asiasta ehkä nousisi sen enempää polemiikkia. Mutta kun käytössä on todella virallinen aatelisnimi ja aatelisvaakuna turnajaiskypärineen kaikkineen, on tilanne toinen. Tunnettuahan on, että aatelisarvo sekä vaakunan käyttöoikeus periytyy ainoastaan mieslinjassa eli ensin isältä kaikille lapsille ja sitten vain poikien lapsille. Mielenkiintoista olisi tietää Suomen Ritarihuoneen kanta esim. sellaisessa tapauksessa, että siihen introdusoidun, mutta jo sammuneen suvun vaakunaa alettaisiin käyttää uudestaan erilaisissa vähemmän virallisissa yhteyksissä tai jopa kaupallisiin tarkoituksiin, kuten Ekenberg-sukuseuran myyntituotteet osoittavat. Ongelmiin törmättäisiin ainakin viimeistään silloin, kun tällaista sukuseuran tunnusta tyrkytettäisiin Suomen Heraldisen Seuran vaakunarekisteriin. Sitä paitsi sanoohan jo Suomen ritarihuonejärjestyskin, että "Älköön kukaan ottako aatelissuvun nimeä tahi vaakunaa" aivan kuten alkuperäinen v:n 1626 vastaava läntisessä naapurimaassakin: "Ingen tage ypp annars Slächt Nampn, eller Wapn, hon ware lefwandes eller Utthdödd". Tässä tapauksessa lieventävänä asianhaarana voitaisiin ehkä pitää sitä, että kyseessä on nimenomaan sukuyhdistyksen ei varsinaisen suvun perinnöllinen nimi ja tunnus.
Mitäs tähän tuumaavat muut sukututkijat?
Sukututkimuksen kannalta tilanne on erikoinen ja omiaan aiheuttamaan sekaannusta. Samantyyppinen ilmiö tapahtuu myös kaikkien niiden sukujen tai sukuseurojen kohdalla, joissa jäsennyys luetaan sekä isän että äidin puolelta. Jo parin kolmen sukupolven jälkeen jäsenmäärä saattaa olla jo sitä luokkaa, että keskinäiset sukulaisuussuhteet alkavat hämärtyä uhkaavasti. Myöhemmin suvun erityispiirteet (mm. kotiseutu ja peritty maaomaisuus) eivät ole enää mitenkään järkevästi hahmotettavissa ja 1000-sivuisen sukukirjan lehdet täyttyvät yksinomaan vuosiluvuista ilman tuntumaa elettyyn elämään. Ekenberg-sukuseuran kohdalla nimen valinta on epäilemättä perustunut siihen, että kantaisäksi on haluttu ottaa se kaikkein "hienoin" tunnettu esi-isä. Se onko oheneva sininen veri jollain tavoin tavallista sepelvaltimotautista talonpoikaisverta sakeampaa lienee vain asennekysymys, joten samalla perusteella sukuseuran nimeksi ja kantaisäksi olisi yhtä hyvin voitu kymmenien ellei satojen muiden esivanhempien joukosta valita mikä tahansa toinen henkilö - tässä tapauksessa varmaankin luonnollisimmin Henrik Hellberg (1785-1846), josta nähtävästi sukuseuran nyk. jäsenet pääosin polveutuvat. Useimmille sukuyhdistyksille ominainen kunnioitus omia talonpoikaisia juuria kohtaan ei tällaisesta valinnasta ainakaan välity - pikemminkin päinvastoin. Menneiltä ajoilta tuttu "suvun kultaaminen" voi siis hyvin vielä EU-Suomessakin.
Mikäli kyseessä olisi juuriltaan puhtaan porvarillinen suku ja tunnukseksi valittu kauempaa jonkun porvarissuvun vaakuna, ei asiasta ehkä nousisi sen enempää polemiikkia. Mutta kun käytössä on todella virallinen aatelisnimi ja aatelisvaakuna turnajaiskypärineen kaikkineen, on tilanne toinen. Tunnettuahan on, että aatelisarvo sekä vaakunan käyttöoikeus periytyy ainoastaan mieslinjassa eli ensin isältä kaikille lapsille ja sitten vain poikien lapsille. Mielenkiintoista olisi tietää Suomen Ritarihuoneen kanta esim. sellaisessa tapauksessa, että siihen introdusoidun, mutta jo sammuneen suvun vaakunaa alettaisiin käyttää uudestaan erilaisissa vähemmän virallisissa yhteyksissä tai jopa kaupallisiin tarkoituksiin, kuten Ekenberg-sukuseuran myyntituotteet osoittavat. Ongelmiin törmättäisiin ainakin viimeistään silloin, kun tällaista sukuseuran tunnusta tyrkytettäisiin Suomen Heraldisen Seuran vaakunarekisteriin. Sitä paitsi sanoohan jo Suomen ritarihuonejärjestyskin, että "Älköön kukaan ottako aatelissuvun nimeä tahi vaakunaa" aivan kuten alkuperäinen v:n 1626 vastaava läntisessä naapurimaassakin: "Ingen tage ypp annars Slächt Nampn, eller Wapn, hon ware lefwandes eller Utthdödd". Tässä tapauksessa lieventävänä asianhaarana voitaisiin ehkä pitää sitä, että kyseessä on nimenomaan sukuyhdistyksen ei varsinaisen suvun perinnöllinen nimi ja tunnus.
Mitäs tähän tuumaavat muut sukututkijat?