PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Mällisen suvun alkuperä


Aleksander
25.06.14, 17:55
Iltaa kaikille,

Onko kenelläkään tietoa Mällisen suvusta Tyrnävältä. Kirjassa Tyrnävän Seurakunnan Historia mainitaan että ensimmäinen Mällinen, Kauppi Mällinen, olisi ilmestynyt Tyrnävälle 1610-luvulla.

Pentti Mattilan sukututkimuksesta Mattiloista lukee seuraavasti:

Viljo Nissilä on yhdistänyt Mällinen sukunimen germaanisiin miehennimiin Melle, Melleko, Mello. Mälliset saattavat olla saksalaisten hansakauppiaiden tai käsityöläisten jälkeläisiä, joita asettui maahamme asumaan. Kesti, hansa, kauppi, saksa, Suomessa keskiajalla oleskelleista ulkomaalaisista kauppiaista käytetty nimitys.

Onkohan tämä tulkinta kuinka oikea? Itse olen miettinyt että Mälliset olisivat tulleet Savon alueelta, kuten niin moni tuli Pohjois-Pohjanmaalle 1500 ja 1600 luvulla. Myös sukunimellä on Savolaistyylinen -nen pääte.

Mattilan tekstissä on myös seuraava lainaus Suomen Sukututkimusseuran julkaisusta 57, vuodelta 2006:

Mällinen on kannakselainen suku. Vuonna 1573 mainitaan Muolaassa Lassen autio. Vuonna 1590 asui Uudellakirkolla Olli Mällinen ja Martti Mällikkä Imatran Siitolassa. Mikko Juhonpoika Mällinen karkasi 1614 Valkjärven Tarpilasta Tuuteriin. Lähde Kansallisarkisto KA 5393:9v, 5512:25v, 33, 9658:834v; SRA Östersjöprovinsernas revisionshandlingar vol. 29, Ingermanland:
revisionsprotokoll 1638-39, Nöteborgs län.

aaaalto
25.06.14, 21:07
Kauppi Mällinen
...
Kesti, hansa, kauppi, saksa, Suomessa keskiajalla oleskelleista ulkomaalaisista kauppiaista käytetty nimitys.

Etunimenä Kauppi on nimen Jakob eli Jaakko muunnelma. Katso esim. Sirkka Paikkala: Etunimet sukututkimuksessa (http://www.genealogia.fi/nimet/nimi15s.htm).


Arno

Aleksander
26.06.14, 15:59
Mielenkiintoinen pointti! Onkohan mitään keinoa löytää Tyrnävän Mällisten lopullinen alkuperä? Kauppi Mällinen on siis vanhin Mällinen Tyrnävän alueella josta tiedetään.

E Juhani Tenhunen
26.06.14, 19:23
Mielenkiintoinen pointti! Onkohan mitään keinoa löytää Tyrnävän Mällisten lopullinen alkuperä? Kauppi Mällinen on siis vanhin Mällinen Tyrnävän alueella josta tiedetään.

Voudintilejä seuraamalla saattaisi löytää reitin Suur-Äyräpään Muolaasta Limingan Tyrnävälle. Helppoa se ei liene, työlästä kyllä.

E. Juhani Tenhunen
- Onkohan Suur-Limingan historiassa puhtaaksi kirjoitettuja kantatalojen isäntäluetteloja?

JukkaK
26.06.14, 22:59
Kaikki Tyrnävän Mälliset eivät ole ihan ”alkuperäisiä” Mällisiä.
Esimerkiksi nämä Tyrnävän Mälliset:
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6101723
ovat 1500-luvulla Pieliseltä Oulujokivarteen muuttaneita Klemetti Jönssinpoika Seppäsen jälkipolvia: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/muhos/rippikirja_1757-1763_ik117/41.htm

- JK –

Aleksander
27.06.14, 05:56
Kaikki Tyrnävän Mälliset eivät ole ihan ”alkuperäisiä” Mällisiä.
Esimerkiksi nämä Tyrnävän Mälliset:
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6101723
ovat 1500-luvulla Pieliseltä Oulujokivarteen muuttaneita Klemetti Jönssinpoika Seppäsen jälkipolvia: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/muhos/rippikirja_1757-1763_ik117/41.htm

- JK –

Kiitoksia tiedosta! Olen vasta aloittelija sukututkimuksessa ja olisikohan mahdollista löytää mummoni mummon, Liisa Mällisen (6.1.1875-4.3.1910) yhteyttä Pielisen Mällisiin, mikäli he ovat sukua?

Piitulainen
27.06.14, 11:51
Ei ehkä vie sinua eteenpäin, mutta hauska yhteensattuma.
Just eilen löysin oman sukuni yhteyden Tyrnävän Mällisiin (Olli Mällisen tytär Kaisa Lisa s. 1812 nainut Nalkin Matin s. 1805)

ja kirjasto linkki Tyrnävän kirjaston perustamisesta "Mälliselle"

http://www.kirjastovirma.net/kirjastot/tyrnava

Oisko samoja Mällisiä?

Aleksander
27.06.14, 15:50
Mielenkiintoista ja aikamoinen yhteensattuma! Itsekkin löysin Tyrnävän Mällisen sukupuustani n. 2 päivää sitten.

Voi hyvinkin olla samoja Mällisiä, kun Tyrnävän asukasluku koostui 1900-luvun (en löytänyt aikaisempaa vuotta väeöstä) alussa vain n. 3000 henkilöstä. Olisikohan jotain laajempaa sukututkielma kirjaa jossa on 'taulut' koskien tätä sukua.

Piitulainen
27.06.14, 17:07
Samaa voisin kysyä Nalkeista.
Mällisistäkään en tiedä.

Oulun maakunta-arkistoon siis, netissä vain rippikirjoja 1806 saakka.

Aleksander
28.06.14, 08:05
Voikohan asiakirjoja tilata netin kautta Oulun maakuntarkistosta, kuten arkistolaitoksen kautta voi tilata mm. armeijan kantakortteja? Asun Espoossa asti opiskeluiden takia joten ei ole mahdollista käydä kyseisessä arkistossa.

Pietari Jörönpoika
28.06.14, 21:38
Valitettavasti Tyrnävän asukkaiden tutkimusta haittaa arkistotuhot:
http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=SRK&ID=576&TYPE=HTML&LANG=FI

Piitulainen
28.06.14, 22:05
:( katastrofi

olavi
29.06.14, 02:34
Vanhassa mormoonien kirjoissa löytyi Mällisten sukuselvitys Tyrnävältä ja Temmekseltä.

olavi
29.06.14, 08:09
Nders Mällinen.s.29.7.1858 Tyrnävä.puoliso Brita Ala.Jaakkola.s 13.8.1862.
Vanh:
Olof Mällinen.s.2.2.1820.Tyrnävä.puoliso.Liisa Jacobintyt.Suutari.s.24.7.1823.Lumijoki
vanh:
Olof Henrikss.Mällinen.s.29.12.1779.Tyrnävä.puoliso. Elsa Stina Josepsd.Olsbo.s.2.10.1785.Tyrnävä.
vanh:
Henric Henricss.Mällinen.s.n.1753.Tyrnävä.puoliso.Elsa Olofsdt.

Tässä osa Mällisiä

Piitulainen
29.06.14, 15:31
Kiitos Olavi.

Olisi varmaan pitänyt aloittaa tutkimus sukututkimuskurssilla. Nelisen vuotta olen tutkimusta pyöritellyt enkä mormonien kirjojakaan ole osannut käyttää. Luulin sitä 'joksikin sisäpiirijutuksi'.

t. Tyrnävän Nalkkien metsästäjä

Aleksander
29.06.14, 16:19
Harmi että arkistot paloivat Tyrnävässä. Olin unohtanut asian ja sama ongelma tuli vastaan, kun luin sukututkimusta Eskoiloista. Kirja käsitteli isoisoisoisoisoisoisäni Jaakko Eskolan jälkeläisiä. Tutkimus uloittui häneen 1700-luvun alkuun, mutta kauemmaksi ei pääse arkistotuhon takia. Harmi.

En ole itsekkään käynyt sukututkimuskurssia.