PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Tiaisten ja Piispasten alkuperä


eruppa
16.05.14, 16:55
Hyvät savolaissukuekspertit!

Olen viime viikkoina selvitellyt Suomenselälle meneviä sukujuuriani ajalta ennen kirkonkirjoja. Kaksi savolaista uudisraivaajasukua asettui yli 400 vuotta sitten Kivijärven Salamajärven Tialaan .

Tialan talo oli Suur-Rautalammin läntisin piste ja alue kuuluu nykyään Perhoon, eli Keski-Pohjanmaahan.Tutkimani suvut ovat Tiaisen ja Piispasen suvut. Tialassa oli Pekka Piispanen uudistalollisena jo 1500-luvun puolella ja poika Paavo Pekanpoika Piispanen, synt. noin 1570, kuoli n. 1636 jatkoi Tialan isäntänä.

Talon toinen isäntä oli Olli Tiainen, joka ilmestyy Tialaan vuonna 1601. Tiala näyttää olleen noiden kahden miehen yhteisviljelyksessä. Piispasen suku levisi sitten muuallekin Kivijärvelle ja nimen perusteella syntyi kaksi Piispan taloa. Tiaisen suku antoi Tialan talolle nimensä ja muuttui jostakin tuntemattomasta syystä Kinnusiksi vuoden 1700 paikkeilla. Eli Tiaisen suku ei,- vastoin Kokolan pitäjän yläosan historia väitettä, menehtynyt vuosien 1696-97 nälkäkatastrofista.

Mahtaakohan savolaissukujen tutkijakonkareissa olla henkilöitä, joilla olisi käsitys siitä, mistä päin Savoa nuo suvut saapuivat. Sukujen jäseniä siirtyi nähtävästi rautalampilaisten talonpoikien tapaan 1600-luvun alkupuolella asuttajiksi Värmlantiin.

Erkki Porista