Movitz
20.04.14, 09:00
Kiskon armovuodensaarnaajana päivänsä päättäneen Johan Brungströmin (1754-1806) syntyperä on käsittääkseni edelleen selvittämättä. Ylioppilasmatrikkelissa viitataan Collianderin valistuneeseen arvaukseen Johanista Auran kirkonisännän poikana, mikä ei pitäne paikkansa, sillä kyseinen poika kuoli pienenä ja lisäksi nyt käsiteltävään Johaniin viitataan eräässä yliopistollisessa asiakirjassa torpparin poikana.
Nimen Brungström alkuperää on sittemmin makusteltu luonnollisesti juuri Auran (eli Brunkkalan) ja toisaalta Marttilan Brungilan kylän vaiheilta. Huomattavaa on, että Aurassa nimeä Brunckström ovat käyttäneet muutkin kuin lukkarisuvun jäsenet.
Nähdäkseni Johan Brungströmin syntyperä lähtee avautumaan Tarvasjoen rippikirjasta (1774-1787 s. 127 Liedonperä). Sieltä löydämme seuraavan perhekunnan:
Matts Johansson s. 1745
h. Chirstin Jöransd:r (ei s-aikaa)
son Johan Brunckström studiosus s. 1753
Anna Grelsdotter (yliv.) s. 1756
Mikäli Matts on syntynyt tosiaan 1745 ei hän voi olla Johanin isä, eikä tällaiseen viittaa mikään muukaan: pariskunnalle ei ole syntynyt lapsia ennen 1774-1775 (en ole valitettavasti paikantanut vihkimerkintäänsä; todennäköisesti löytyisi Aurasta, jonka historiakirjoissa on jotain häikkää). Oli miten oli, Kirstin Jöransdotter synnytti kuopuksensa 1775, joten rippikirjoihin sittemmin ilmestyvä syntymäaika 1730 vaikuttaa hyvin uskottavalta. Voimme varsin hyvällä omallatunnolla olettaa Kirstinin olleen naimisissa jossain toisaalla jo aikaisemmin.
Aurasta löytäisimmekin varsin kiintoisan perhekunnan: tutkimus vaatii vielä täydentäviä huomioita, mutta koko vyyhti näyttäisi kietoutuvan rakuuna Jöran Buskin tyttären ympärille:
Kirstin Jöransdotter s. 1730 (?)
- p:so (1) Aurassa 28.6.1752 Henrik Thomasson, vihkimerkinnässä sukunimenä Brunckström. Poika: Johannes s. 25.6.1753 Aura.
- p:so (2) rakuuna Grels Brunckström. Lapset: Anna (kast. 7.12.1755) ja Matts (s. 16.2.1759).
- p:so (3) Matts Johansson Tarvasjoen Liedonperältä.
Täydentäkää tietoja (tai osoittakaa erehtyväisyyteni)
pääsiäisterveisin,
Jens