PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Vieras eli Putkonen/Kiiminki


tellervoranta
15.04.14, 16:13
Onko kukaan tutkinut Kiimingistä Putkosen tilaa?

Putkonen No10 (vanha No11) perustettu v.1587. Vanhat rinnakaisnimet Vieras ja Parkkonen.
Tila on kokonaisuudessaan 1mnt.
1650-luvun alussa siihen tulee Joloksen Manniselta Esko Pekanpka talostelemaan.
Olen yrittänyt löytää tietoja maakirjoista sekä henkikirjoista vuodesta 1654, mutta aika laihoin tuloksin.

Se seikka on myöskin kumma, kun Haukiputaan hiskistä ei ennen v.1700 löydy mitään haulla Putk* tai Park*.

Putkosen komeat talot sijaitsevat Kiiminkijoen eteläpuolella Haipuskylän ja kk:n välillä. Kuulunevatkohan Haipuskylään.

s.peltonen
15.04.14, 21:07
Tervehdys Tellervo,

Seuraavia merkintöjä on tullut laitettua Putkosen talon kohdalle:
Talo kirjataan veroluetteloissa toisinaan nimellä Parkkonen, toisinaan nimellä Putkonen, ja toisinaan nimellä Haipus. Tämän lisäksi joitakin kertoja 1600-luvun ensimmäisellä puoliskolla talosta käytetään nimeä Vieras ja 1650-luvulla muutaman kerran nimeä Manninen.

Kiimingin kymmenysluetteloissa on Heikki Veras vuosina 1587 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2673727)-1603. Talo kirjataan maakirjoihin Heikin nimellä vuosina 1593 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2668509) ja 1594 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2662513), ja tuolloin talo mainitaan maakirjoissa autioksi.

Vuodesta 1605 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2653167) kymmenysluetteloihin kirjataan Klaus Ollinpoika Parkkonen (toisinaan Klaus Ollinpoika, toisinaan Klaus Parkkonen, ja muutaman kerran Klaus Vieras). Klausin talo kirjataan vuoden 1606 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2656830) maantarkastuskirjaan kokomanttaalin talona. Talo kirjataan maakirjoihin vuodesta 1607 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2655605) alkaen. Vaikka Klausista käytetään muutaman kerran lisänimeä Vieras, en osaa sanoa, onko kyseessä sama talo kuin Heikki Veraksen talo.

Vuoden 1617 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2642887) maakirjassa talo kirjataan vielä kokomanttaalin talona Klaus Ollinpojan nimellä. Vuoden 1619 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2644897) maakirjassa Klausin talon ja Yrjö Veraksen talon mainitaan yhdessä muodostavan koko manttaalin. Vuoden 1620 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2646115) maakirjassa talo kirjataan koko manttaalin talona Klaus Heikinpojan nimellä (myös vuoden 1612 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2652385) kymmenysluettelossa Klausin patronyyminä on Heikinpoika, mutta muissa veroluetteloissa Klausin patronyyminä on Ollinpoika). Vuodesta 1627 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2653242) alkaen Klausin talon kokona on maakirjoissa enää puolimanttaalia.

Vuodesta 1635 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13594090) alkaen talo kirjataan Yrjö Putkosen nimellä kokomanttaalin tilana; tuolloin talo mainitaan köyhäksi. Yrjö saattaa olla Klausin poikapuoli; vuoden 1627 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15941&pnum=38) ruodutuksessa taloon kirjaan Klaus ja hänen 20-vuotias poikapuolensa Yrjö Erkinpoika. Yrjön aikana talo kirjataan toisinaan nimellä Parkkonen ja toisinaan nimellä Putkonen. Putkosen nimeä ei tunnuttu käyttävän Klausista. Putkonen saattaisi olla Yrjön lisänimi; ehkä isäpuoli Klaus avioitui Putkosen lesken kanssa. Vuosien 1648 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12286013) ja 1649 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22144156) maakirjoissa talo kirjataan kokomanttaalin tilana ja mainitaan kruunun autioksi. Vuoden 1650 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22172570) maakirjassa talo kirjataan vielä Yrjö Putkosen nimellä.

Vuodesta 1651 alkaen talo kirjataan niin henkikirjoissa (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22144506) kuin maakirjoissakin (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22144447) Esko Pekanpoika Mannisen nimellä; ja talo kirjataan puolenmanttaalin talona. Vuoden 1650 kesäkäräjillä Esko Pekanpoika Manninen kertoo haluavansa ylösottaa Alakiimingissä sijaitsevan autiotalon, jota aiemmin asui Yrjö Putkinen:
Iin kesäkäräjät 16-17.07.1650 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3706829) Ii (KO a:7), vasemman puoleinen sivu, ylin juttu

Vuosien 1651-1676 maakirjoissa Eskon puolenmanttaalin talon lisäksi kirjataan myös puolenmanttaalin Yrjö Putkosen autiotalo. Vuodesta 1677 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22183321) alkaen Yrjön talo kirjataan Eskon talon yhteyteen ja tällöin talo kirjataan jälleen kokomanttaalin taloksi. Maakirjoissa talo kirjataan Eskon nimellä vielä vuonna 1691 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22187667); mutta tuolloin talo on jo kauan ollut Simo Haipuksen isännöimä (tuohon aikaan talo saatetaan kirjata pitkään vanhan isännän nimellä vielä senkin jälkeen, kun isäntä on muuttanut pois talosta taikka jopa kuollut). Vuodesta 1692 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22186560) alkaen talo kirjataan maakirjoissa Simo Haipuksen nimellä.

Vuosina 1655-1687 talo näyttäisi olevan maakirjoissa, mutta puuttuvan henkikirjoista. Vuoden 1666 kesäkäräjillä Simo Haipus kertoo haluavansa ylösottaa Putkosen talon 1/3 manttaalista:
Iin kesäkäräjät 04-06.07.1666 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3712978) Ii (KO a:11), vasemmanpuoleinen sivu, toiseksi ylin juttu.

Vuoden 1675 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=23433087) tarkastusmaakirjassa Yrjö ja Esko Putkosen nimellä kirjatun 1 1/2 manttaalin (Haipuksen manttaaliluku näyttäisi olevan tässä mukana) talon kohdalla on maininta siitä, että talo on otettu vapaavuosille ja vapaa vuodet ovat päättyneet 1670, minkä jälkeen talo tuli kolmannes manttaalin verolla. Vuoden 1676 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22184223) maakirjassa Esko Pekanpoika Putkosen nimellä kirjatun talon, Yrjö Putkosen nimellä kirjatun talon ja Simo Haipuksen talon kohdalla on maininta siitä, että Simo Haipus isännöi näitä kolmea puolenmanttaalin taloa ja 1676 on tehty puolenmanttaalin koon alennus.

Vuoden 1683 talvikäräjillä käsitellään Simo Paavonpoika Haipuksen testamenttia, jossa hän kertoo haluavansa jättää talonsa pojilleen Matille ja Simolle, jotka huolehtivat sokeasta isästään ja äitipuolestaan näiden kuolemaan saakka:
Iin talvikäräjät 22-24.01.1683 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3685868) (KO a:3; rr20), oikeanpuoleinen sivu, kolmannenksi ylin juttu.

Vielä vuoden 1688 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22190350) maakirjassa Esko Parkkisen nimellä kirjatun kokomanttaalin kruunun talon mainitaan olevan yhtenä savuna Simo Haipuksen talon kanssa.

Simon Paavonpoika Haipuksen pojista Simo alkaa ilmeisesti isännöimään kokomanttaali Putkosen kruunun taloa ja Matti poika jatkaa Haipuksen puolenmanttaalin verotalon isännöintiä.

Vuodesta 1688 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12905121) alkaen Putkosen talo kirjataan henkikirjoissa Simo Simonpoika Haipuksen nimellä; toisinaan talo kirjataan Putkosen nimellä ja toisinaan Haipuksen nimellä. Vuodesta 1708 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=12168951) alkaen talo kirjataan henkikirjoissa Simo Simonpojan pojan, Pekka Simonpoika Putkosen / Parkkosen / Haipuksen, nimellä.

Sukuhenkisin Terveisin,
Sari P

tellervoranta
16.04.14, 21:26
Kiitos, kiitos Sari tästä hienosta esityksestäsi. Aikanaan aloittelin opetella käräjäpöytäkirjojen ym. lukemista vaan tuli eteen sellainen elämäntilanne, että piti sukututkimuskin lopettaa melkein vuoden ajaksi. Nyt, kun laitat noita hienoja linkkejä, tuntuu siltä, että vähän opinkin; Sekin on hauskaa, kun tapaan samalla sivulla jutun jostakin esi-isästäni, Näin on käynyt muutaman kerran.
Kyllä minä tämän Putkosen kohdalla mietin myös tuota Haipusta, kun sillä kohdalla, missä piti on Putkonen/Parkkonen, ei sitä näkynyt.

Keskityn nyt vain tähän alkuosaan.
(Kiiminki 150-vuotta kirjassa on seuraavaa:
Vieras eli Putkonen (no10) 1587-Heikki Vieraan talo oli veroautiona 1590-luvun puolivälissä.
1600-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä isännäksi tuli Klaus Ollinpka Parkkoinen, jonka poika Yrjö Klausinpka sai isännyyden 1630-luvun alussa. (Yrjöä nimitetään tässä pojaksi)
1610-luvun puolivälistä alkaen omaa taloaan piti myös Yrjö Vieras, mutta hänen talonsa autioitui 1630-luvun alussa. Tämä Yrjö Putkosen talo säilyi pitkään maakirjoissa, mutta käytännössä oli osa kokomanttaalin Putkosen taloa.)

Pikkuisen on Yrjöjen sekamelskaa. :cool:

Pekka Paavola
17.04.14, 20:25
Minä esi-isiä. Erik Påhlsson Putkonen s.17.5.1730 Kiiminki ,avio. 11.2.1750 Haukipudas Anna Thomasdr. Inkilän kanssa s. 17.8.1750 Haukipudas. Erikin isä lie Påhl Haipus ja äiti margeta Pehrdr. Tulevatko tuohon saman edellä kerrottuun Putkonen /Haipus sukuun?

Terv. Pekka Paavola

tellervoranta
17.04.14, 21:08
Minä esi-isiä. Erik Påhlsson Putkonen s.17.5.1730 Kiiminki ,avio. 11.2.1750 Haukipudas Anna Thomasdr. Inkilän kanssa s. 17.8.1750 Haukipudas. Erikin isä lie Påhl Haipus ja äiti margeta Pehrdr. Tulevatko tuohon saman edellä kerrottuun Putkonen /Haipus sukuun?

Terv. Pekka Paavola

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/haukipudas/rippikirja_1731-1754_mko1-7/19.htm

Terve Pekka :)

Kyllä. Isä Påhl Johansson Putkonen ja äiti Margetha Pehsdr Täckönen, joka haudataan 2.3.1740. Tuo äidin sukunimi pitäisi tarkistaa alkuperäisistä lähteistä.

Useampi lapsi avioituu Puttaalle.

tellervoranta
17.04.14, 21:27
Tässä on Marketta Pekantr:n hautausmerkintä, oikealla no7. Ei minusta kyllä sukunimi ala T-kirjaimella.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7319106

Leevi A
18.04.14, 18:28
Ihan selvästi Päckönen. Eli Pääkkönen. Tulee esiäidikseni...

tellervoranta
18.04.14, 19:01
Niin on :). Kun selviäisi tästä muusta porukasta, mistä tulivat, kuka on kuka..

Ihan selvästi Päckönen. Eli Pääkkönen. Tulee esiäidikseni...

Henkikirjoissa 1726-28 1/4 Eskola Påhl ja Parckoinen Pehr (yhdessä) öde.

1729 Putkonen Pehr1, v.1731 Putkonen Pehr1,Matmor syst.Elin1, v.1733 Putkonen Peer1, syst Elin1, bror Påhl1, v.1734 Putkonen Peer, hu Marg 2,Bror Påhl1, syster Elin1, samoin v.1736-37, v.1738 ei Elin.
Mitä tapahtuu sisar Elinille, ei kuollut merkintää.
Mistä perhe valuu vähitellen Putkoseen????

s.peltonen
18.04.14, 21:38
(Kiiminki 150-vuotta kirjassa on seuraavaa:
Vieras eli Putkonen (no10) 1587-Heikki Vieraan talo oli veroautiona 1590-luvun puolivälissä.
1600-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä isännäksi tuli Klaus Ollinpka Parkkoinen, jonka poika Yrjö Klausinpka sai isännyyden 1630-luvun alussa. (Yrjöä nimitetään tässä pojaksi)
1610-luvun puolivälistä alkaen omaa taloaan piti myös Yrjö Vieras, mutta hänen talonsa autioitui 1630-luvun alussa. Tämä Yrjö Putkosen talo säilyi pitkään maakirjoissa, mutta käytännössä oli osa kokomanttaalin Putkosen taloa.)

Pikkuisen on Yrjöjen sekamelskaa. :cool:

Tervehdys Tellervo,

Tuo on totta, että Putkosen talon Yrjöjen lukumäärä ei ole ihan selkeä.
Vuoden 1629 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15942&pnum=24) ruodutuksessa kirjataan peräkkäin Yrjö Klaunpoika ja sokea Yrjö Vieras. Seuraavan vuoden (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15943&pnum=122) ruodutuksessa kirjataan peräkkäin 20-vuotias Yrjö Klaunpoika ja 50-vuotias Yrjö Vieras. Yrjöjen talo(t) kirjataan Paavo Pekanpojan talon viereen, joten talojen paikka sopii Putkosen taloon.

Muita mainintoja en Yrjö Klaunpojasta ole löytänyt. Yrjö Klaunpojan ikä täsmää vuoden 1627 ruodutuksessa kirjatun Klausin poikapuolen, Yrjö Erkinpojan, ikään. On mahdollista, että Klausilla olisi ollut Yrjö poika ja saman ikäinen Yrjö poikapuoli. Toinen vaihtoehto on se, että Klausin poikapuoli olisi vuosien 1629 ja 1630 ruodutuksissa kirjattu isäpuolensa patronyymillä.

Se, että talosta aletaan Yrjön isännöinnin aikana käyttää nimeä Putkonen, herättää pientä epäilyä siitä, että talon isännöintiä jatkanut Yrjö ei ehkä olisi Klausin poika. Klausin aikana talosta käytettiin nimeä Parkkonen (tosin muutaman kerran käytettiin nimeä Vieras). Mikäli Yrjö olisi Klausin poika, niin olisi olettanut talon jatkavan Yrjönkin aikaan Parkkosen nimellä. Tämä on kuitenkin vain arvelua; en ole löytänyt käräjäpöytäkirjoista tähän liittyen varmennusta.

Mainitaanko Kiiminki kirjassa jotain arkistolähdettä tuohon, että talon pitoa jatkanut Yrjö olisi Yrjö Klaunpoika?
Mikäli siinä mainitaan lähde, niin voisi siitä käydä tarkistamasta asian; sitten saisin poistettua Yrjö Putkosen kohdalle kirjaamani epävarmuusmerkinnän :)

Heikki Veraksen talo kirjataan kirjataan kymmenysluetteloissa viimeisen kerran vuonna 1603. Klaus Ollinpojan talo kirjataan kymmenysluetteloissa ensimmäisen kerran vuonna 1605. On mahdollista, että Klausin talo olisi sama talo, joka aiemmin kirjattiin Heikki Veraksen nimellä. Mikäli Heikin talo olisi ehtinyt Heikin nimellä vuoden 1606 maantarkastuskirjaan, niin epävarmuutta olisi vähemmän. (Vuoden 1606 maantarkastuskirjaan kirjatut talot eivät enää pakkaa "katoilemaan" veroluetteloista; yleensä ne sievästi kirjataan joko jonkun isännöiminä, taikka autioina, taikka sitten ne ovat siististi yhdistyneet johonkin toiseen taloon.)

Yrjö Vieraksen talo kirjataan kymmenysluetteloihin vuosina 1617, 1621-1623, karja- ja kylvöluetteloihin vuosina 1622 ja 1627, myllytulliluetteloihin 1626 ja 1629, maantarkastuskirjaan 1624, ja maakirjaan 1627. Vuosien 1631, 1633 ja 1634 maakirjoissa talo kirjataan autiona puolenmanttaalin tilana Jöns Vieraan nimellä. Lisäksi vuoden 1619 maakirjassa on maininta, että Klaus Ollinpojan ja Yrjö Vieraksen talot muodostavat yhdessä kokomanttaalin.

Klausin talon kokona on vielä vuoden 1617 maakirjassa kokomanttaali, mutta vuosien 1627, 1631, 1633 ja 1634 maakirjoissa vain puolimanttaalia. Vuodesta 1635 alkaen maakirjoihin kirjataan kokomanttaalin Yrjö Putkosen talo. Yrjö Vieraksen puolenmanttaalin taloa ei tunnu löytyvän veroluetteloista vuosina 1635-1650. Tuolloin Yrjö Putkosen talon kooksi kirjataan kokomanttaali. Saattaisi olla niin, että Yrjö Veraksen talo olisi irtautettu Klausin tilasta vuoden 1617 tietämillä ja tilat olisi yhdistetty uudelleen vuoden 1635 tietämillä. Tähän kuitenkin liittyy epävarmuutta; en ole löytänyt tähän vahvistusta käräjäpöytäkirjoista.
Vuodesta 1651 talo kirjataan puolenmanttaalin talona Esko Pekanpoika Mannisen nimellä. Samaan aikaan veroluetteloihin "ilmestyy" puolenmanttaalin Yrjö Putkosen autiotalo. Saattaa olla niin, että Eskon ylösotti talosta puolimanttaalia ja toinen puolikas kirjattiin maakirjoihin edellisen isännän nimellä autiotalona. Yrjö Putkosen talo kirjataan maakirjoissa vuosina 1650-1676. Tämän jälkeen Putkosen talot kirjataan maakirjoihin samalle riville (useimmiten yhtenä kokomanttaalin talona; joskus rivillä on maininta kahdesta puolenmanttaalin tilasta).

--

Mukava kuulla, että olet kiinnostunut käräjäpöytäkirjoista!
Se on erittäin kiehtova maailma. Itselläni pöytäkirjojen lukeminen on vielä opetteluasteella. Lukemista "hiukan" hidastaa se, että ruotsinkielen taitamukseni on varsin heikko :)

Tässä vielä pari käräjäjuttua Simo Paavonpoika Haipuksen omaisuuden jaosta hänen lastensa kesken. Ensimmäisessä jutussa tulee paremmin esille se, miten verotila (Haipus) ja kruunutila (Putkonen) jaettiin Matti ja Simo poikien kesken.

Iin kesäkäräjät 14-16.07.1687 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3688657) (KO a:7; rr24), vasemman sivun puolesta välistä alkava juttu

Iin talvikäräjät 27-28.02.1699 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3697058) (KO a:20; rr36), vasemman sivun alaosasta alkava juttu

Ensimmäisessä jutussa mainitaan, että vanhempi (elossa oleva) poika, Matti, alkaa isännöidä verotilaa ja nuorempi poika, Simo, alkaa isännöidä kruunutilaa. Jutussa mainitaan myös se mitä niittyjä Simo poika sai verotalolta.

Jutuissa mainitaan Simon lasten äitipuoli Liisa Pertintytär, sekä Simon pojat Matti ja Simo, tyttäret Juliana, Brita ja Karin, sekä Marketta tytär ja tämän mies Antti Matinpoika Kokkare. Lisäksi mainitaan edesmenneen Jaakko pojan leskivaimo Brita Erkintytär ja tytär Marketta Jaakontytär.

Sukuhenkisin Terveisin Toivotteleepi,
Sari P

s.peltonen
18.04.14, 21:42
Mitä tapahtuu sisar Elinille, ei kuollut merkintää.
Mistä perhe valuu vähitellen Putkoseen????

Tuosta minulla ei ole tietoa, että kuka Paavo Juhonpoika on ja mistä hän perheineen tulee Putkoseen.

Elina tytär saattaisi olla Elina Paavontytär Haipus, joka avioituu 03.07.1737 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7319074) haukiputaalaisen Matti Juhonpoika Talonpojan kanssa.
Putkosen talosta käytettiin 1700-luvun alkupuolella nimiä Parkkonen, Putkonen ja Haipus, joten Elinasta olisi saatettu käyttää lisänimeä Haipus. Naapurin Haipuksen talosta (alkuperäinen Haipuksen talo) ei oikein tunnu löytyvän Elina Paavontytärtä. Hiukan arvailua tämä on, mutta Elinan häviäminen Putkosen talosta ja ilmestyminen Talonpojan taloon sopisi tuohon vihkimisaikaan.

Sukuhenkisin Terveisin,
Sari P

tellervoranta
19.04.14, 09:55
Tämähän kyllä sopii kuvioon, koska Elinan veljen Pekka Paavonpka Putkosen 20.1.1734 syntyneen Margarethan kummina olivat:
Matti Talonpoika, Erkki Ukkolan vaimo, Jaakko Pekanpka Luukila, Matti Haipuksen vaimo, Jaakko Matinpka Luukila, Jungfru Anna Caisa Graanberg.

Seur. lapsen kummit olivat Hurusta,Haipuksesta, Rehusta, Torvelasta ja Haapalahdesta.

Muuten: Matti Juhonpka Talonpojan vanhempien kohdalla minulla on esipolvikato, eli kaksi lastaan ovat e :)sivanhuksiani.


Tuosta minulla ei ole tietoa, että kuka Paavo Juhonpoika on ja mistä hän perheineen tulee Putkoseen.

Elina tytär saattaisi olla Elina Paavontytär Haipus, joka avioituu 03.07.1737 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7319074) haukiputaalaisen Matti Juhonpoika Talonpojan kanssa.
Putkosen talosta käytettiin 1700-luvun alkupuolella nimiä Parkkonen, Putkonen ja Haipus, joten Elinasta olisi saatettu käyttää lisänimeä Haipus. Naapurin Haipuksen talosta (alkuperäinen Haipuksen talo) ei oikein tunnu löytyvän Elina Paavontytärtä. Hiukan arvailua tämä on, mutta Elinan häviäminen Putkosen talosta ja ilmestyminen Talonpojan taloon sopisi tuohon vihkimisaikaan.

Sukuhenkisin Terveisin,
Sari P

Koska Elina oli sisar Pekalle, Paavolle, Erkille ja Laurille ja kaikille löytyy huonosti syntymäaikoja ja koska Putkosen talossa on vuosien varrella sotilashenkilöitä, arvelen, että isä Påhl Juhonpka Putkoinen s.n.1680 on entinen kiiminkiläislähtöinen? sotilas...

tellervoranta
20.04.14, 20:24
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/haukipudas/rippikirja_1759-1776_mko8-16/22.htm

-Putkosen lapsista en ole löytänyt vanhimman Pekka Paavonpojan avioa, enkä vaimon Markareeta Paavontyttären vanhempia.
-Elina avioituu siis Matti Juhonpka Talonpojan kanssa
-Paavo avioituu Valpuri Erkintr Hookanan kanssa
-Lauri, Anna Jaakontr Kurttilan kanssa
-Erkki, Anna Tuomaantr Inkilän kanssa
Siis kaikki neljä nuorimmaista haukuputaalaise/kellolaisen kanssa.

Talossa asuu myös leski, anoppi Kaarina Juusontr s.1688, k.20.1.1770 Putkonen-nimellä. Onkohan Margareetan äiti?

Sitten Putkosessa asuu ja kuolee iiläinen renki Erkki Gabrielin/Kaaponpka Brusila s.14.1.1729 Ii, k.28.11.1764.

tellervoranta
21.04.14, 08:10
Olisikohan tämä Margetha Putkosen Pekan vaimo?

http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/596pd8?fi+0414+kastetut+646)4.7.1708 10.7.1708 Aittojervibyy Påhl Mattss. Weteläinen Carin Jos.d:r Weteläinen Margetha

Carin Josephdr Weteläinen avioituu vielä leskenä v.1710 Johan Påhlss.Wähkyrän ja v.1715 Staffan Lackoisen kanssa.

tellervoranta
27.04.14, 18:14
No niin. Jaakko Ju ja allakirijoittanut vaihtaa tietoja Veteläisen suvusta-Tervolan (Yli)Tossavan suvusta.
Ja siispä olettamani Putkoseen tullut anoppi ea Carin Josephdr Veteläinen 1688-20.1.1770 (kuollessa merkitty 80-vuotiaaksi) olisi siis alla mainitun Jooseppi Antinpka Veteläisen tytär. Sopii kuvioon.


Ja tämän mukaan Joosepin tyttären Carinin/Kaarinan tyttären Marketan s.1708 miehen Pekan (12-man, Putkonen) nuorin veli Erich/Erkki avioituu Jooseppi Veteläisen pojan Tuomaan (Ingilä) tytön Annan kanssa. :confused:


Voisiko sen helpommin sanua...Haenpa vielä Puttaan Ingilän sivulta Joosepin kuolinajan..



Pelttari Elina Erikintytär
s. n. 1660 Pudasjärvi
k. haud. 1.2.1711 Pudasjärvi
a. Pudasjärvi Ranua
p. Pudasjärvi 1689 Veteläinen Joseph Andersinpoika
s. n. 1645 Pudasjärvi Ypykkäjärvi
Aili Pelttari kertoo kirjassaan Jonkulaiset 1500-1900 osa III Paukkeri-Pelttari-Siivikko: "Elinan kuoleman jälkeen Jooseppi Antinpoika Veteläinen oli vielä kahdessa avioliitossa: toinen puoliso oli Agneta Jaakontytär Runtti (vihitty 1712) ja kolmas Anna Juhontytär Vehkaperä (vihitty 1722 Haukiputaalla): Jooseppi Veteläinen asui Agnetan kanssa Ranuan talossa. Siellä oli myös vävy Johan Carlinpoika Caritus, Joosepin ja Elinan vanhimman tyttären Margaretan (s.1689) puoliso. Agneta kuoli 1719 eikä Joosepin perhekuntaa näy Ranuan talossa vuoden 1722 jälkeen. Kolmanteen avioliittoon hänet on vihitty heinäkuussa 1722 Haukiputaalla.
Joosepin uuden avioliiton myötä myös hänen poikansa Tuomas (s.1702) meni Haukiputaan Kelloon ja hänestä tuli Ingilän vävy. Tuomas ja Margetta Iisakintytär Veteläinen-Ingilän perheeseen syntyi ainakin 11 lasta, joten Pelttarin Elinan jälkeläisiä pitäisi löytyä Haukiputaalta. Ingilässä kuolivat Tuomaan isä Jooseppi ja Joosepin kolmas vaimo Anna 1730-luvulla."

tellervoranta
27.04.14, 18:21
alla Inkilän porukkaa. Ja guppen Joseph haudataan 21.12.1736 Kellossa kunnioitettavan iän eli 91v5kk saavuttaneena.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/haukipudas/rippikirja_1731-1754_mko1-7/80.htm

tellervoranta
25.05.14, 18:00
Palaanpa tuohon talollinen, lautamies Pekka Paulinpka Putkoseen. Alla olevassa linkissä on Kiimingissä kuolleita/haudattuja. Pekan nimi on ensimmäisenä v.1784 eli hän kuoli Kiimingissä 6.1.1784, jolloin iäksi on merkitty 81 vuotta. Siitä laskien hän olisi syntynyt v.1703. Nyt kuitenkin hänen syntymäaikansa on rp.1777-1784 merkitty 14.9.1704.
Huomasin eräästä saamastani sukutaulusta tämän Pekka Putkosen lapsiensa Marketan ja Kaarinan isänä ja taulussa oli Pekka Paulinpka Putkonen s.14.9.1704 Kiimingissä. Onkohan se oikein?

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9484641

Pekka Sukeva
22.12.19, 21:04
Alakiimingin Putkonen ja Haipus henkikirjoissa

1688 kirjataan kokomanttaalin taloon Simo Putkoin hu Walborg
½ mnt taloon Matt Simo Haipus hu Dorde, son Matt, dr Margareta


1690 Simo Putkoin hu Walborg
Matt Haipus hu Dorde, son Simon


1695-97 Simo Putkoin hu Walb
Matt Haipus hu Dorde son Simon hu Margareta


1698 Simo Putkoin hu Walb son Johan hu Dorde
Matt Haipus död, Simon Haipus hu Marg, bror Jacob hu Brita


1699-1700 Simon Påhlsson hu Walb son Johan hu Dorde
Simon Haipus hu Marg, bror Jacob hu Brita, bror Lars


1701 Simon Putkoin, son Johan hu Dorde
Simo Haipushu Marg, bror Jacob hu Brita, bror Lars


1702-03 Simon Putkoin son Johan hu Dorde, Matt, son Anders, son Pehr
Simon Haipus, hu Marg, bror Jacob hu Brita, bror Lars, bror Erik


1704 Simo Putkoin, Johan Putkoin hu Dorde, son Simon son Pehr
Simo Haipus hu Marg brors jac, Lars, Erik


1705-06 Simo Putkoin, son Johan hu Dorde död, son Pehr hu Dorde
Simon Haipus hu Marg, brors Jac, Lars, Eric


1707 Simo Putkoin, son Joh son Pehr hu Dorde
Simo Haipus hu Marg brors Jac, Lars, Eric


1708 Pehr Simonsson hu Dorde, bror Simon, bror Mat hu Lisa
Simon Haipus hu Marg, brors Lars, Eric


1709-11 Simo Putkoin, Perh Simonssn hu Brita, brors hu Lisa
Simo Haipus hu Marg, bror Lars Matt bror Eric


1712 Pehr Simonsn Putkoin hu Dorde bror Simon, brors hu Lisa
Lars Haipus, brors hu Marg


1713 Pehr Putkoin, hu, renki Henr
Per Haipus, hu


1723 Per Putkoin
Matt Haipus, hu, bror Simon


1724 Pehr Putkoin
Matt Haipus hu Walb, bror Simo


1725 Pehr Putkoin
Mat Haipus hu Walb (Philipsdr vih 1720), Simo hu Brita (Henricsdr vih 1724) SIMO SIIRTYY KONTION TALOON, SAMOIN HÄNEN ISÄNSÄ fadren Simon Mattsson HAIPUIS/Kondio 1656


1726 Pehr Putkoin
Matt Haipus hu Walborg


1727 Per Putkoin
Matt Haipus hu Walb, dreng Påhl, pigan Brita


1728-31 Per Putkoin
Haipus Matt hu Walb


Perheet löytyvät tämän jälkeen myös rippikirjasta

Pekka Sukeva
08.01.20, 16:56
Kummeja Haukipudas 1680-1727 (Haipus, Putkoin, Parckoin)


(http://hiski.genealogia.fi/hiski/evhyej?fi+0065+kastetut+471)18.9.1688
23.9.1688


Philip Jör:s: Wilppola
Bryta Mich:dr
Matts


Matt Simon Haipus, Matt Haipus +Dorde


21.9.1688
23.9.1688


Peehr Esk: Ganniainen
Gharin Joh:dr
Simon


Simon Matt Haipus


25.2.1689
3.3.1689


Joh: Sykainen
Karin Matts dr
Matts


Matt Simo Haipus, Liisa Bertildr Haipus


23.6.1689
2.7.1689
Uhlå

Giösta Hind: Lilli
Gharin Joh:dr
Johan


Simo Simo Haipus


27.7.1689
28.7.1689


Hendr: Peerss:
-
Petter


Simo Simo Haipus


5.11.1689
10.11.1689


Henr: Kolehmainen
Margeta Hend:dr
Hendrich


Matt Simo Haipus, Matt Haipuses hu


1.1.1690
6.1.1690


Sim: Si:s: Sim:s:
Walb: Hend:dr
Välborg


Simo Simo Haipus


20.10.1690
30.10.1690
Nederkiiming

Matts Marcuss:
Marjeta Mats dr
Marcus


Matt Simo Haipus


13.12.1690
13.12.1690
Haukipudas

Joh: Ervasti
Lysa Bertills dr
Anna


Matt Simo Haipus, Dorde Haipus


28.1.1691
8.2.1691
Nederkiining

Jör: Grelss: Runti
Marjeta Sigfr:dr
Gaarin


Matt Simo Haipus


3.2.1691
8.2.1691
Nederkiiming

Joh: Hend:s: Lykola
Garin Matts dr
-
Simo Simo Haipus









4.7.1691
26.7.1691
Nederkiiming

Hendr: Tirinen
Bryta Joh:dr
Margeta


Simo Haipus, Walb Henr Haipus


2.11.1691
2.11.1691
Nederkiiming

Matts Marcuss: Kondio
Marjeta Matts dr
Simon


Matt Haipus, Simon Haipus, Johan Matt Haipus


6.11.1691
15.11.1691
Nederkiiming

Matts Hend: Tirinen
Dorde Dorde Joh:dr
Matts


Simo Simo Haipus, Simo Matt Haipus, Caarin Matt Haipus



9.10.1719
9.10.1719
Kello

Hans Hanss: Greckilä:
Lysa Sam:dr
Samuel


Mich Simon Parckinen


15.2.1721
19.2.1721
Öfverkiiming

Matts Olofss: Kockoin
Lysa Abrahams dr
Margaretha


Matt Matt Parckinen med hu


12.6.1722
12.6.1722
Nederkiiming

Mats Sim:s: Haipus
Walb: Philips dr
Simon


Matt Simo Haipus, Simo Simo Haipus


23.7.1722
24.7.1722
Nederkiiming

sold: Joh: Staff:s: Jaara
Anna
Johannes


Matt Haipus med hu Walb, Simon Haipus


16.9.1722
27.9.1722
Nederkiiming

bd: Matts Lykola
Dorothea Jac:dr
Matthias


Carl Haipus, Piika Brita Simondr Parckinen


1.1.1723
2.2.1723
Öfverkiiming

Matts Kåckoi
Brita (christnad i Uhleå kyrka) Hendr:dr
Brita


Matt Parckinen med hu


3.3.1723
3.3.1723
Haukipudas

Garl Höychtyä
Marge: Mich:dr
Walborg


Simon Simonsson enka Walb Ervasti


3.3.1723
5.3.1723
Nederkiiming

Hendr: Påhlss: Tiri
Garin Sim:dr
Brita

alkup - AUTOMKAKSONEN: Useampi lapsi jaettu ohjelmallisesti kahdeksi tapahtumaksi. Alkuperäinen teksti: tvill: Maria et Brita


Matt Simo Haipus hu


15.10.1724
20.10.1724
Nederkiiming

Hendr: Kanniala
Anna Josephs dr
Elisabeth


Matt Simo Haipus med hu


27.7.1726
31.7.1726
Öfverkiiming

Mick: Henr:s: Vänänen
Garin Mick:dr
Brytha


Matt Parkoinen med hu

Pekka Sukeva
12.01.20, 17:28
Pyytäisin apua Alakiimingin Haipus/Putkoin/Parckkinen Simo Paulinpojan lasten ja lastenlasten tietoihin

Onko näissä keräämissäni tiedoissa paljonkin virheitä?
Olen katsonut henkikirjat ja maakirjat 1663-1730 läpi. Samoin Haukiputaan syntyneet, kuolleet, vihityt.


Simo Paulinpoika Haipus k noin 1683 Haukipudas. Puoliso Margareta h 7.11.1680 Haukipudas. Simo vihitään II-avioon Liisa Pertintyttären kanss. (Elossa 1689)
Simon Paulinpojan Haipuksen ja Margaretan lapsia, syntyneet Haukipudas Alakiiminki.
(Lapset ei ikäjärjestystä)


Matti Simonpoika Haipus k noin 1698, puoliso Dorde Jaakontytär k noin 1696
Simo Simonpoika Haipus/Putkoinen/Parckoin k 1715, puoliso Walborg Heikintytär k noin 1700
Juliana Simontytär Haipus
Carin Simontytär Haipus
Brita Simontytär Haipus k 24.1.1715 64 v, puoliso Staffan Staffaninpoika Väänänen k 6.4.1710
Margareta Simontytär Haipus k noin 1700, puoliso Antti Matinpoika Kåkkare k 1697
Jacob Simonpoika Haipus k ennen 1683, puoliso Brita Erkintytär Pöyskö leski h 22.4.1688

Matti Simonpoika Haipuksen ja Dorde Jaakontyttären lapsia syntyneet Haukipudas Alakiiminki

Simo Matinpoika Haipus k?, puoliso Margareta h 23.6.1715/39v
Margareta Matintytär Haipus k 1711, puoliso 4.12.1688 Jaakko Heikinpoika Pusula/Ollila k ennen 1722
Lauri Matinpoika vih 22.2.1685 Beata Erkintyttären kanssa
Matti Matinpoika Haipus h 23.6.1715/35 v, puoliso ??
Erik Matinpoika Haipus ?
Jaakko Matinpoika Haipus ?
Pehr Matinpoika Haipus k 1715, puoliso Dorde k 1715/30v
Anna Matintytär Haipus k 1716/40v, vih 8.2.1691 Peer Kristerinpoika Talonpoika/Jussila k 1715
Johan Matinpoika Haipus k ennen 1715, Johan Haipuses enk h 29.6.1718/29v
Eskell Matinpoika Haipus 3.8.1681, k 20.11.1681
Lysa Matintytär Haipus 25.8.1685, k 1686

Simo Simonpoika Haipus/Putkoinen/Parckinen ja Valpuri Heikintyttären lapsia. Syntyneet Haukipudas Alakiiminki

Johan Simonpoika Haipus k 1715/39, puoliso Dorde k 1706
Anders Simonpoika ?
Pehr Simonpoika Haipus k 1716/32 v puoliso Dorde Matintytär
Simo Simonpoika Haipus/Lykainen, puoliso Brita Johanintytär Lykainen s 24.2.1687. Vävy Simon Haipus k 1715/24v ja Brita vihitään II-avioon 1717 Matti Matinpoika Kaattarin kanssa
Carin Simontytär Haipus/Tiri s 3.1.1684 vihitään Matti Matinpoika Tirin k 1719 kanssa. Carin vihitään II-avioon 15.9.1719 Heikki Paulinpojan kanssa
Walborg Simontytär s 1.1.1690
Lisäksi Putkosella on henkikirjan mukaan (1708-12) veljen vaimo Lisa

Pekka Sukeva
14.01.20, 20:44
Vielä Putkoisen/Parckoisen talosta Haukiputaalla
Taloa isännöi 1708 Pehr Simonpoika Putkoin joka kuolee 1716/39 vuotiaana, syntynyt noin 1684
Vuonna 1723-28 on henkikirjassa talo autio
1729-30 Putkoinen Peer
1731 Putkoinen Peer, mattmod sys Elin
1732-33 tulee bror Påhl
1734 tulee hu Margareta

Rippikirjassa 1731-36 Nimiä on korjailtu ja ilmeisesti pappi ei ole aivan selvillä kuka on kuka.

033 Parkonen ( Putkonen ) Nederkimingi (sRKs033)


Påhl Johansson Putkonen 7.1680 k 24.1.1748/67v

hu Margeta Pehrsdr Täckönen (Päcköinen) 1684 haud 2.3.1740/56v

s Pehr Påhlsson Putkonen 1704
hu Margeta Påhlsdr 1710


s Påhl Påhlsson Putkonen 1.1716

Påhl Johansson Putkoin ei voi olla Johanin poika (Johan Simonpoika 1684-1716)

Hän ei voi myöskään olla Pehr Simonpojan poika (1684-1716)

Joten mielestäni hän on Påhl Simonpoika Putkoin, syntynyt ennen 1680, puoliso Pirttitörmän Päckkilästä Margareta Pehrsdotter Päckilä, syntynyt noin 1684 (en ole löytänyt kylläkään mitään syntymämerkintää, mutta saa viimeisen lapsen 1730)

Löytyisikö tästä mitään oikeusjuttua varmistukseksi.

Elin Påhldr vihitään Haukiputaalla

3.7.1737
Haukipudas

uk: Matts Joh:s: Penttilä eller Talonpoika.
p: Elin Pohls dr Haipus
Ned:kiimingi

Walborg Pehrdr Haipus vihitään Haukiputaalla

21.3.1736
Öfr:Kiimingi

uk: Mats Henr:s: Peckola
p: Valb Pehrs dr Haipus
Ned:kiimingi


Anna Pehrdr Haipus vihitään Haukiputaalla
15.12.1728


uk: Påhl Matss Hälunen
p: Anna Pehrs dr Haipus
Ned:kiim:

Johan Johansson Haipus vihitään (Lisa ei ole leski)
8.2.1739


Johan Johs Haipus
ea Lisa Simonsdr Kucko
Norr Ij

Johan kuolee Iissä
16.10.1743
Norr Ijå

Johan Glasila el: Haripäs ((Hoipus?))
32 v

timolaurmaa
13.01.23, 14:47
Pyytäisin apua Alakiimingin Haipus/Putkoin/Parckkinen Simo Paulinpojan lasten ja lastenlasten tietoihin

Onko näissä keräämissäni tiedoissa paljonkin virheitä?
Olen katsonut henkikirjat ja maakirjat 1663-1730 läpi. Samoin Haukiputaan syntyneet, kuolleet, vihityt.

Tästä kysymyksestä on jo vierähtänyt aikaa, mutta lisään nyt kuitenkin tähän alle punaisella muutaman havainnon:


Simo Paulinpoika Haipus k noin 1683 Haukipudas. Puoliso Margareta h 7.11.1680 Haukipudas. Simo vihitään II-avioon Liisa Pertintyttären kanss. (Elossa 1689) - Uusi avio Haukiputaalle Johan Ervasti? Siellä HK:ssa jo 1683, liian aikaisin? Mutta Haipukset kummeina siellä 13.12.1690
Simon Paulinpojan Haipuksen ja Margaretan lapsia, syntyneet Haukipudas Alakiiminki.
(Lapset ei ikäjärjestystä)


Matti Simonpoika Haipus k noin 1698, puoliso Dorde Jaakontytär k noin 1696
Simo Simonpoika Haipus/Putkoinen/Parckoin k 1715, puoliso Walborg Heikintytär k noin 1700
Juliana Simontytär Haipus
Carin Simontytär Haipus
Brita Simontytär Haipus k 24.1.1715 64 v, puoliso Staffan Staffaninpoika Väänänen k 6.4.1710
Margareta Simontytär Haipus k noin 1700, puoliso Antti Matinpoika Kåkkare k 1697
Jacob Simonpoika Haipus k ennen 1683, puoliso Brita Erkintytär Pöyskö leski h 22.4.1688

Matti Simonpoika Haipuksen ja Dorde Jaakontyttären lapsia syntyneet Haukipudas Alakiiminki

Simo Matinpoika Haipus k?, puoliso Margareta h 23.6.1715/39v - Kontioon, k. 6.1.1743
Margareta Matintytär Haipus k 1711, puoliso 4.12.1688 Jaakko Heikinpoika Pusula/Ollila k ennen 1722
Lauri Matinpoika vih 22.2.1685 Beata Erkintyttären kanssa
Matti Matinpoika Haipus h 23.6.1715/35 v, puoliso ??
Erik Matinpoika Haipus ? - 1711 henkikirjassa afwiken
Jaakko Matinpoika Haipus ? - henkikirjoissa 1706 "hufwud swag" ja 1707 "till Kello(?)"
Pehr Matinpoika Haipus k 1715, puoliso Dorde k 1715/30v
Anna Matintytär Haipus k 1716/40v, vih 8.2.1691 Peer Kristerinpoika Talonpoika/Jussila k 1715
Johan Matinpoika Haipus k ennen 1715, Johan Haipuses enk h 29.6.1718/29v - Johan k. 1716 39v
Eskell Matinpoika Haipus 3.8.1681, k 20.11.1681
Lysa Matintytär Haipus 25.8.1685, k 1686 - synt. 25.8.1686 (HisKissä vuosi väärin)



Terv. Timo Laurmaa