PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Sattumalöydöksiä


Kimmo Kemppainen
14.04.14, 21:22
Ehdottaisin, että Forumille avattaisiin alaosio sattumalöydöksille. Sellaisen olen joskus nähnyt ruotsalaisella Forumilla.

Idea olisi se, että osio järjestettäisiin maakunnittain kohdehenkilön kotipaikan mukaan. Tarkoituksena olisi esittää esimerkiksi karjalaisen henkilön asiointi Etelä-Pohjanmaalla Karjala-osiossa, jolloin Karjalan tutkijat saisivat arvokkaan tiedon.

Käräjäpöytäkirjoista löytyy toisinaan hienoja sukutietoja kaukaakin tulleista ihmisistä. Näitä on mahdotonta löytää muutoin kuin sattumalta, ja tieto olisi kivaa jakaa kyseisen alueen tutkijoille.
Kimmo Kemppainen

kkylakos
15.04.14, 11:55
Eikös täällä ole Tutkimuslöydöt tuota varten? Jos haluaa alueelliselle palstalle, niin miksi pitäisi olla erityisalue. Mahtuuhan kysymysten joukkoon tietoakin. Otsikkoon tarvittaessa vaikka sana löydös? Ehdottomasti kannattaa jakaa, epätäydellisessäkin paikassa.

(Minusta täällä on jo tarpeeksi hienojakoisuutta. Anbytarforum on rasittava juuri siksi, että on tolkuttomasti palstoja läpikäytäväksi.)

Kimmo Kemppainen
15.04.14, 12:12
Hyvä on, jos olet sitä mieltä. Perustelusi ovat tietenkin täysin varteenotettavia. Minusta näkemäni alueellinen Tillfällighetsfynd-palsta vain oli eräs parhaita koskaan näkemiäni keksintöjä.
Kimmo Kemppainen

Eikös täällä ole Tutkimuslöydöt tuota varten? Jos haluaa alueelliselle palstalle, niin miksi pitäisi olla erityisalue. Mahtuuhan kysymysten joukkoon tietoakin. Otsikkoon tarvittaessa vaikka sana löydös? Ehdottomasti kannattaa jakaa, epätäydellisessäkin paikassa.

(Minusta täällä on jo tarpeeksi hienojakoisuutta. Anbytarforum on rasittava juuri siksi, että on tolkuttomasti palstoja läpikäytäväksi.)

Kimmo Kemppainen
15.04.14, 12:37
Toki eräs ratkaisu olisi laittaa jokaisen maakuntaforumin alaforumiksi kyseisen maakunnan asukkaita koskevat löydöt muista maakunnista. Sikäli kuin on kyse kahdessa maakunnassa vaikuttaneista henkilöistä, voisi olla syytä laittaa viestit molempien maakuntien forumeille (en tarkoita kaksoispostausta vaan linkitettyä, avainsanoin varustettua noottia).
Kimmo Kemppainen

TTarus
15.04.14, 16:36
Mielestäni pitäisi kehittää Suomen ja Ruotsin välinen yhteisfoorumi.

Kummallakin puolella oli paljon kysymyksiä. Se helpottaisi mm. asiakirjojen etsintää.

Myös sotilashenkilöiden liikkeistä voisi saada paremmin vihiä.

Meillä on asiakirjoja joita ruotsalaiset eivät välttämättä löydä ja heillä on puolestaan omat paikallistietonsa.

Olisi jo aika sukututkimuksessakin yhdistää kansallisarkistojen tiedot tietotekniikalla.

Kunnolla hakulinkkejä asiakirjoista ja osoitteista samaan aikaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi!

TT.

Juha
15.04.14, 17:33
Tämän voi kuka tahansa keskustelijoista perustaa jollekin ilmaiselle sivupohjalle - Wordpress, Google jne jne


En itse usko, että Suku Forumille kannattaa perustaa yhtään uutta alaforumia - niitä on kyllä jo nyt melko lailla.


Yllätyslöydöksille on tosiaan tuo Kaisan esittämä alaforumi.


Suomen Sukututkimusseura
Juha Vuorela
Suku Forumin mode

Matti Lund
19.04.14, 08:52
Itse ehdotusta vastaan ei ole väittämistä, mutta kun katsoo viestien sisältöä Forumin alaketjuissa, eiväthän tällä Forumilla mitkään jaot mielestäni toimi niin kuin niiden pitäisi ja kuten ne toimivat esim. Anbytarforumilla. Siis toimisiko tämäkään sen paremmin?

Tämä ehdotus on kyllä jonkin verran vastavirtaan Forumin viestivirtaan nähden.

Lähinnä kai erona Anbytarforumiin on se, että siellä viestejä vaihtavat enimmäkseen sukututkijat, joille on jo kertynyt vähän kokemusta alalta, kun taas täällä enimmäkseen utelevat ne, joilla on vastikään herännyt kiinnostus suvustaan tai viestejä lähettävät ihan alkuasetelmissaan olevat tietojen keräilijät. Tähän ei mitään muutosta ole odotettavissa, vaan jatkossakin tällä yleiskysymyspalstalla kysytään jostakin yksittäisestä tietylle alueelle rajoittuvasta sukutiedosta, jota ei kysytä sille varatussa alafoorumissa tai tutkimuslöytöjä -osastolla ilmoitellaan kaikenlaisista sekalaisista tiedoista, mutta varsinaisia löydöksiä ei siellä esiinny paljoakaan. Tällekin osastolle tulisi samantapainen väärinkäsityksen mahdollisuus, joka ehkä enimmäkseen toteutuisi?

terv Matti Lund