PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Saksasta tulleita sukuja


Olli-Pekka Sorma
08.04.14, 11:15
Tällä palstalla on kyselty ohjeita -ja saatu vastauksiakin- miten jatkaa Saksasta Suomeen muuttaneiden sukujen tutkimusta lähtömaassa. Kiitos vinkeistä. Kysyn teiltä, jotka olette olleet yhteydessä saksalaisiin kollegoihin tai tutkineet Suku Forumia vastaavia saksalaisia palstoja ja lähteitä, oletteko todella löytäneet 1600-luvun alkupuolella Suomeen muuttaneiden henkilöiden esivanhempia, jotka elivät ja kuolivat Itämeren tuolla puolen?
OPS

Tuulakki
08.04.14, 21:33
Hain syntymäajan (1680-luvulla) perusteella Saksan alueella syntyneen miehen juuria saksalaisen sukuforumin http://forum.ahnenforschung.net/ avulla, mutta asia ei mennyt eteenpäin. Syynä oli se, että seutu todenäköisesti on kuulunut silloin Puolaan ja olisi pitänyt lähteä etsimään useasta puolalaisesta seurakunnasta tietoja hakuammunnalla, lähes. Kaiken kukkuraksi esi-isäni oli saanut nimensä virkansa mukaan: vouti (Vogt, Voigt). Ja erilaisia voutejahan oli joka kylässä ja kaupungissa.

Löytäminen riippuu siis osittain ajasta ja paikasta - ja sukunimestäkin? Kannattaa ottaa yhteys sikäläisiin sukututkijoihin, itse olin yhteydessä tämän ainoan kysymykseeni vastanneen henkilön kanssa: http://grueneberg-lenzen.de/ Grünebergin tutkimat alueet käyvät ilmi sivustolta. Vastavuoroisesti avustin häntä tutkimaan tiettyjä sukuja Suomessa. Suosittelen yhteydenottoa!

pekkasavolainen
09.04.14, 19:25
Lübeckistä lähtöisin Carstenius-, Carstens-, Karstens- nimistä kauppiassukua on rantautunut Baltian kautta Suomeen Helsinkiin ~1570-luvun tietämissä. Vanhin tiedossani oleva kantaisä on Lorenz Carstens, s. noin 1450. Kuulun tuohon sukuun, jonka haaraa on Keski-Suomessakin. Tämä näin lyhyesti. -ps

hilmaemilia
12.04.14, 15:41
Hei
Edellä mainittu Ahnenforschung-sivusto on hyvä, siellä on aktiivista väkeä liikkeellä. Saksasta Suomeen tulleet ovat saattaneet asua ensin Virossa tai muualla Baltiassa. Omat sukulaiset koukkasivat Liivinmaan kautta Suomeen.
hilmaemilia