PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Julkaisufoorumeista


virpinissila
29.03.14, 15:44
Muutama päivä sitten keskusteltiin sukutietokantojen tallentamisesta laajempaan käyttöön. Minua askarruttaa hiukan tätä sivuava kysymys artikkelien julkaisufoorumeista. Aikakauskirja Genos on yksi foorumi, mutta meitä harrastelijoita, joiden tutkimukset eivät täytä historian tutkijoiden kriteerejä, on varmaan monia. Itselleni on ollut ilo tehdä yhteistyötä FT Ulla Koskisen kanssa, jolloin tämä puoli on hoidossa.
Koska olen pois työelämästä, tulee koottua sukuaineistoja 1600-luvulta enemmänkin ja kirjoiteltua niitä artikkelin muotoon. Niinpä kaipaan sellaista julkaisufoorumia sukututkimuksille, jossa olisi hiukan kontrollia eli vaadittaisiin esim. alkuperäislähteiden käyttöä ja lähteiden korrektia merkintää. Tämän tyyppisiä tutkimuksia oli vielä 2000-luvun alkupuolella myös Genoksessa ja nytkin ainakin lyhyinä tiedonantotyyppisinä juttuina. Eli en tarkoita varsinaista vertaisarviointia, mutta jonkinlaista kontrollia kuitenkin.
Otettakoon esimerkiksi erään sukuseuran aktiivin pyynnöstä laatimani sukututkimus Euran Eurakosken Viinikkalan suvusta. Laadin suvun varhaisista polvista 1500-luvulta lähtien yhdeksän sukupolven selvityksen (14 sivua), johon Ulla Koskinen teki joitakin tuomiokirjakäännöksiä. Lähteinä olivat tuomiokirjat, voudintilit, aikaisemmat tutkimukset, pitäjän historiat jne. Se on laadittu taulumuotoon, koska jälkeläisiä on aika paljon ja niiden sijoittaminen piirrokseksi olisi kohtalaisen hankalaa. Suku on historialtaan varsin värikäs. Kyse on puhtaasta sukututkimuksesta. Sen laadinta vei kuitenkin sen verran aikaa, että sitä voisi mielestäni hyödyntää laajemminkin, mutta missä julkaista?
Paikallisten sukututkimusseurojen julkaisut, esim. Orpana Tampereella, ovat julkaisseet jonkun tällaisen jutun, muun muassa Escholenius ja Nordlund-sukujen varhaisista polvista. Useita kertoja on sukututkimuspalstoilla kyselty tietoja tämän suvun talonpoikaisista haaroista, jotka on selvitetty ko. jutussa. Tieto tavoittaa huonosti kohderyhmän. Lisä vaatimuksen tuo se, että aika iso osa sukuselvitysten tekijöistä ei nykyisin käytä kirjallisuutta, ellei se löydy netistä. Nettilähteiden iso ongelma on luotettavuus, varsinkin kun alkuperäislähdettä ei ilmoiteta. Minunkin isovanhemmillani on mitä kummallisimpia vanhempia ja isäni kulkee sukunimellä, joka suvulla toki joskus ollut…
Onko meillä mahdollisesti jo joku tällainen foorumi, jota en ole sattunut huomaamaan? Tiedonantoja varmaan voi tarjota Genokseen, mutta tässäkin tapauksessa juttu on aika pitkä. Minulla on useampikin tällainen juttu viimeistelemättömänä.


Virpi Nissilä

LaaksonLilja
29.03.14, 15:58
Kuulun itse niihin lukuisiin sukututkimusharrastajiin, jotka käyttävät pelkästään netistä saatavaa tietoa, koska en pääse kirjallisuuteen käsiksi johtuen asuinpaikoistani ulkomailla, Itävallassa ja Yhdysvalloissa. Ainahan tässä ei ole kyse pelkästä mukavuudenhalusta;) Jäänpä siksi odottelemaan mahdollista nettijulkaisua joskus tulevaisuudessa tästä mielenkiintoisesta artikkelista värikkäästä (tämä vain kiihottaa uteliaisuuttani!) Viinikkalan suvusta ja tietysti monista muistakin sukulinjoistani. Hieno asia, että näitä tutkineet ovat pistäneet tutkimustuloksiaan nettiin, jossa niihin pääsee hyvin käsiksi, mutta Virpi Nissilää vapaasti lainaten, "pitäisi pystyä erottamaan jyvät akanoista".

Juha
29.03.14, 16:55
Virpi, ehdottaisin sinulle sukututkimusseuran oman blogia;
http://suomensukututkimusseura.blogspot.fi


Voit olla yhteydessä seuran kirjastonhoitaja Vuokko Pärssinen-Tainioon