PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Esipolvet kirjaksi?


vainoh
02.05.08, 08:38
Terve,

Useinhan sukukirjat alkavat jostain kantahenkilöstä, josta sitten lähdetään sukuhaaroittain selkeiden sääntöjen mukaan etenemään jälkeläisiä.

Miten sitten pitäisi menetellä jos haluaisi saattaa kirjan muotoon esipolvitaulut: mikä on oikea (tai edes suositeltava) järjestys varsinaiselle perhetauluosuudelle?

Tässähän olisi useitakin mahdollisuuksia, jokaisessa tietysti omat etunsa ja puutteensa:
Lähteä iii... linjaa aina niin pitkälle kun pääsee, ja sitten haarautua siitä aina tarpeen mukaan - viimeiseksi tulisi siis äää... linjan vanhin henkilö
Vai sukupolvittain (siis I:1, sitten II:1 - II:2, sitten III:1 - III:4 ja niin edelleen)
Vai laittaa vain henkilöt aakkosjärjestykseen (esim. etunimen mukaan) ja jättää varsinainen järjestys hakemistojen vastuulle. Tai ikäjärjestykseen syntymävuoden mukaan
Tai kenties ryhmitellä asuinpaikan mukaanLisäsotkua tulee varmasti myös esipolvikadosta varsinkin jos on ryhmitelty jotenkin polveutumisen perusteella.

Luonnollisesti tarvitaan lisäksi hakemisto ja/tai muu esipolvikaavio.


Mahdottoman(ko) jäljillä Väinö Holopainen

Juha
02.05.08, 09:49
Omasta mielestäni tuo sukupolvittain kulkeva homma olisi toimivin.

Yksi mahdollisuus on pistää kirjan mukaan cd, jossa ovat sitten sähköisessä muodossa nuo muut vaihtoehdot!

kkylakos
02.05.08, 10:32
Hei,

olen tehnyt isovanhemmistani alkaen kaksi esipolvikirjaa ja yhden hahmotelman. Kaikissa listaus meni ajassa taaksepäin sukupolvi sukupolvelta (I:1, sitten II:1 - II:2, sitten III:1 - III:4). Yhdessä pilkoin massan uudestaan lähtöhenkilön isovanhempien osuuksiksi jonkinasteisen ymmärettävyyden saavuttamiseksi (tämä toimi myös maantieteellisesti joten kuten). Hahmotelman asteelle jäi se, jossa esipolvikato oli niin voimakasta, että ilman sukututkimusohjelmaa kokonaisuuden hallinta muodostui aivan toivottomaksi.

Edellä kuvatun kaltaisessa esipolvikirjassa ja perinteisessä (oikeassa?) jälkipolvikirjassa on pohjimmiltaan kysymys eräänlaisesta hakemistosta, jossa on vaikea hahmottaa kokonaisuuksia ja jota vain rakastavat lähisukulaiset jaksavat lukea kannesta kanteen. Eli kunhan esitystavassa on jokin logiikka (ja henkilöhakemisto löytyy) niin ei muita vaateita liene.

Itse olen tullut siihen tulokseen, että jos (henkilöhistoriallisempia) esipolvitutkimuksen tuloksia haluaa esittää, proosa toimii paremmin. Ja siihen pitää rajata sopivan pieni porukka.

Pidempi pätkä ajatuksiani sukukirjan teosta: http://ia351433.us.archive.org/2/items/ErilaisistaSuvuistaErilaisiaKirjoja/01-lokakuu_2007.WAV ja kalvot http://www.archive.org/details/ErilaisistaSuvuistaErilaisiaKirjoja2