ttulkki
17.03.14, 21:47
Lainasin äskettäin kaukolainana Kuusankosken kirjastosta Seppo Prihan myöhäisen tutkimuksen "Salpausselän sotaurhot". Tommy Koukka on osin esitellyt sitä jo aiemmin laajemmassa informatiivisessa artikkelissaan, joka on luettavissa hänen kotisivuillaan: http://personal.inet.fi/koti/tommy.koukka/riesenbu.htm
Olen itse laatinut Salpausselän sotaurhojen sisällöstä seuraavan lyhennelmän, jonka laitan tänne foorumille keskustelua herättämään, sikäli kun keskusteltavaa on olemassa. Se pohtii Kouvolan Kouvo-suvun alkuperää keskiajan fragmentaaristen lähteiden valossa ja koskee useita Kouvolan kylän kantasukuja, jotka polveutuvat henkikirjojen ja tuomiokirjojen mukaan Prihojen lisäksi mieskantaisesti Kouvon suvusta:
Tekniikan tohtori Seppo Priha (1929-2004) pohtii Kouvon suvun alkuperää pitkään kirjassaan "Hakkapeliittojen ja karoliinien jäljillä". Myöhemmässä tutkimuksessaan "Salpausselän sotaurhot" (Tommy Koukan mukaan vuodelta 2003) hän esittää uuden teorian. Sen mukaan salpausselän lähistöllä, jota pitkin kulki keskiajalla sotilastie Hämeen ja Viipurin linnojen välillä, on jonkin verran vierasperäistä, saksalaista ja ruotsalaista nimistöä mm. Jaalan, Valkealan ja Luumäen alueella. Erityisesti hän panee merkille Kuusankosken Keltin (saks. "gelte", oluthaarikka) kylän Kymijoen rannalla kohdassa, jossa Kymijoki piti ylittää tällä reitillä. Nämä nimet viittaisivat siten tieyhteyksien edellyttämään keskiaikaiseen tukiasutukseen erityisesti lauttapaikan tuntumassa. Kahdessa vanhimmassa Skandinavian kartassa, joissa Suomi on mukana, Kouvola on merkitty yllättäen nimillä Rejsanburg (ennen 1595) ja Risanborg (1582). Priha päättelee Riesenburg ja Kouvo-nimien olleen henkilönnimiä, joita on käytetty synonyymisesti, sillä Kouvolan kylän nimi esiintyy jo 1458. Tämän tueksi Priha koettaa yhdistää nämä nimet toisiinsa jo Virossa, jossa Riesenberg-nimi tunnetaan mm. Tallinnan lounaispuolella sijaitsevasta Riisperestä (myös Riesenberg, Risbit). Myös Tallinnan asukkaiden joukossa on Riesenburg-nimisiä. Kouvo on luultavasti balttilainen lainasana (ks. myös "Hakkapeliittojen ja karoliinien jäljillä", s. 194), ja Virossa tunnetaan Kou-niminen kartano (Kõue, saks. Kau) jo 1200-luvulta. Tilan läänitysmiehenä (lat. "remotus") oli myöhemmin Fretlannista kotoisin ollut Hermannus, mikä tarkoittaisi Prihan mukaan Friedlandia (tsek. Frýdlant) Pohjois-Böömissä. Täten hän pyrkii liittämään Kouvo- ja Riesenburg-nimet toisiinsa jälkimmäisen Riesengebirgen vuoristoalueen mukaan saadun böömiläisen alkuperän kautta, kuitenkin ilman yksiselitteisen selvää kytköstä. Koun moisio mainitaan seuraavan kerran, kun Lovekiui testamenttaa sen 1319 pojalleen Gerhard de Kouwelle. Suomeen Priha päättelee Riesenburgien tulleen Viipurin linnan kautta, ja Karl Näskonungssonin 29.5.1326 päivätystä kirjeestä tiedetään, että Suomen sotilaskäskynhaltija Matias Kettilmundinpojan (n. 1280-1326) miehet "Riisinbergh, Wiibloch, Augustini ja Ludovici" on haluttu teloittaa. Priha päättelee, että käynnissä olleen kauppasodan vuoksi Tallinnaa vastaan, Suomessa palvelleella Riisinberghillä ei ole ollut enää paluuta Viroon poliittisen tilanteen vuoksi. Tämän 29.5.1326 mainitun Riisinberghin tai hänen sukulaisensa Priha yhdistää edellä mainittuun Viipurin linnaan vievään salpausselän sotilasreittiin, oletettavaan vartioasemaan Kymijoen rannalla, ja Kouvolan kylän myöhempään Riesenburg-nimeen edellä mainituissa vanhoissa kartoissa. Tässä valossa Priha tarkastelee uudelleen myös Kouvon suvun eri haaroissa 1500-1600 -luvuilla vaalittua korkealuokkaista ja suhteellisen harvinaista satulantekotaitoa kaukana kaupungeista etäällä maaseudulla.
Priha menee kuitenkin päättelyssään selvästi liian pitkälle esimerkiksi olettaessaan Gestrzibsky von Riesenburg -suvun vaakunan jalustinkuvion (ks. Rietstap: Armorial général) viittaavan satuloiden tekoon, luultavasti myös johtaessaan sukunsa myöhemmän, sinänsä vailla ilmeistä selitystä olevan Priha-nimen tsekin tulokasta merkitsevästä sanasta prihazet. Prihan useisiin esittämiin arveluihin on paikallaan suhtautua kriittisesti, mutta se edellyttää myös osittain tarkempaa paneutumista aiheen piiriin kuuluviin dokumentteihin ja historiikkeihin. Salpauselän sotaurhot kirjoituksena kärsii tietynlaisesta keskeneräisyydestä, vaikka se on muuten sujuvasti ja johdonmukaisesti kirjoitettu. Teoria pitkälti perustuu moninkertaiseen olettamukseen saman suvun jatkuvuudesta kautta keskiajan, mikä itse Kouvolan seudulla periaatteessa kyllä näyttääkin mahdolliselta 1500-luvun asutustilanteen valossa. Nykyisin DNA-testien avulla on periaatteessa mahdollista saada asiasta enemmän lisäviitteitä kuin aiemmin.
Karl Näskonungssonin kirje:
http://extranet.narc.fi/DF/detail.php?id=330
"Salpausselän sotaurhot" ei esitä keskiajalta varsinaista sukutaulua, mutta kirjan pohjalta on Geniin laadittu entistä yksityiskohtaisempi ja mielivaltaisempi sukupuu Prihan suvun esi-isistä:
http://www.geni.com/people/Matti-Kouvo/6000000000701199270
-->
http://www.geni.com/people/Bertold-de-Swavae/6000000002737139178
"Hakkapeliittojen ja karoliinien jäljillä" -kirjan mukaan Kouvon suvun sukulinja menee 1500-luvulla seuraavasti:
I
Jussi (Kouvo). Jussia ei mainita maakirjoissa. Hänen nimensä voi päätellä ainoastaan hänen poikiensa patronyymeistä. Kantaisä Jussin voi arvioida syntyneen 1470-luvulla ja kuolleen 1530-luvulla. Mikäli Jussi-nimisiä isäntiä olisikin Kouvolan kylässä ollut kaksi, on todennäköistä, että ainakin Lauri Jussinpoika, Heikki Jussinpoika ja Jussi Jussinpoika olivat veljeksiä, ja eri sukua saattaisi siten olla Pekka Jussinpoika. (Seppo Antero Priha: "Hakkapeliittojen ja karoliinien jäljillä. Kymijoen Kouvolan Priha-suvun vaiheet 1500-1700 -luvulla". Vammala 1985, s. 25-26).
II
Jussi Jussinpoika Kouvo, isäntä. Mainitaan isäntänä vuosien 1557, 1558, 1559 ja 1560 kymmenysluetteloissa. Ilmeisesti hän eli samalla tilalla veljensä Heikin kanssa, mutta maksoi itse kymmenyksensä. Hän lienee syntynyt n. 1500-1510. Hän saattaa olla 1550-luvun sakkoluetteloissa mainittu Jussi Kouvo. "Vehkalahden sakkoluettelossa on v. 1550 mainittu Jöns kouwon. On luonnollista yhdistää hänet Kouvolaan, vaikkei kylän nimeä ole mainittu, sillä pitäjässä ei muualla tavata Kouvo-nimeä. Ilmeisesti sama Jöns kouwoin oli saanut v. 1552 sakkoja metsän haaskauksesta. Edelleen v. 1556 Jöns kouuo on v. 1556 sakkoluettelossa Vehkalahden käräjillä. 1550-luvun maakirjoissa ei ole mainintoja Jussi-nimisistä isännistä. Sen sijaan vuosien 1557, 1558 ja 1559 kymmenysluetteloissa on ilmeisesti osatilojen isäntinä Jussi Jussinpoika ja Jussi Martinpoika, joista jommankumman täytyy olla Jussi Kouvo. Näistä edellinen voisi olla Pekka Jussinpojan, Lauri Jussinpojan ja Heikki Jussinpojan veli, jolloin kaikki kuuluisivat Kouvo-nimiseen sukuun. Tällöin Jussi Martinpoika puolestaan voisi olla Martti Enewaldinpojan poika kuuluen siten mahdollisesti Kitusen sukuun. Hän saattaisi siten olla v. 1566 kymmenysluettelossa mainitun Enewald Martinpojan veli. Etunimethän periytyvät jokseenkin säännöllisesti isältä pojalle samassa suvussa. Kouvot saattoivat olla kylän ensimmäisiä asukkaita ja antaa sille nimensä. -- Priha-suvussa säilyneen perimätiedon mukaan sen esi-isät olisivat olleet Kouvolan ensimmäisiä asukkaita" (Seppo Antero Priha: "Hakkapeliittojen ja karoliinien jäljillä. Kymijoen Kouvolan Priha-suvun vaiheet 1500-1700 -luvulla". Vammala 1985, s. 25, 194, 198).
III
Matti Jussinpoika (Kouvo), isäntä. "Priha-suvun vanhin täysin yksiselitteisesti tunnettu esi-isä on juuri Matti Jussinpoika. Veroluetteloiden ja maakirjojen mukaa hän oli isäntänä vv. 1566-1591. Luotettavimman kuvan 1500-luvun loppupuoliskon talonisännistä ja heidän varoistaan antaa Uudenmaan hopeaveroluettelo v. 1571. Matti Jussinpoika omisti sen mukaan kuparia 3 naulaa ja 3 lehmää. Hän oli kylän kolmanneksi varakkain talonpoika. Irtaimen omaisuuden arvo oli 23 markkaa ja 5 äyriä, josta veroa meni 2 markkaa, 25 äyriä ja 22 penniä. Ihmetystä herättää, ettei kylässä ollut lainkaan hevosia, vaikka niitä oli yleensä muissa kylissä. Tämä saattoi johtua siitä, että v. 1571 ns. pitkänvihan alkaessa venäläiset ryöstivät ja hävittivät pahoin Kymenlaaksoa. Matti Jussinpojan isännyysaika sattui pahimmoilleen pitkänvihan ajaksi, joka kesti vv. 1570-1595. Merkillepantavaa on, ettei tila tänä raskaana koettelemusten aikana ollut kertaakaan autio edes osittain. Tämä osoitti talon isännän tarmoa sekä väen runsautta ja työkykyä, sillä tuohon aikaan seutua rasittivat vuorotellen venäläisten hävitysretket, nälkävuodet, rutto ja oman sotaväen linnaleiri. Matin tila oli maakirjojen mukaan ½-manttaalin ja 1/4-veron tila kuten useimmat muutkin kylän talot. Eräinä vuosina Matin verot oli luettu naapurikylään, Oravalan nautakuntaan kuuluneeseen Ruotsulaan, kun Kouvola kuului yleensä Kymin nautakuntaan. Ehkä oli niin, että hänen maansa sijaitsivat kylien rajan lähellä tai sitten nautakuntien verojako johtui verotusteknillisistä syistä." (Seppo Antero Priha: "Hakkapeliittojen ja karoliinien jäljillä. Kymijoen Kouvolan Priha-suvun vaiheet 1500-1700 -luvulla". Vammala 1985, s. 27, 31).
Olen itse laatinut Salpausselän sotaurhojen sisällöstä seuraavan lyhennelmän, jonka laitan tänne foorumille keskustelua herättämään, sikäli kun keskusteltavaa on olemassa. Se pohtii Kouvolan Kouvo-suvun alkuperää keskiajan fragmentaaristen lähteiden valossa ja koskee useita Kouvolan kylän kantasukuja, jotka polveutuvat henkikirjojen ja tuomiokirjojen mukaan Prihojen lisäksi mieskantaisesti Kouvon suvusta:
Tekniikan tohtori Seppo Priha (1929-2004) pohtii Kouvon suvun alkuperää pitkään kirjassaan "Hakkapeliittojen ja karoliinien jäljillä". Myöhemmässä tutkimuksessaan "Salpausselän sotaurhot" (Tommy Koukan mukaan vuodelta 2003) hän esittää uuden teorian. Sen mukaan salpausselän lähistöllä, jota pitkin kulki keskiajalla sotilastie Hämeen ja Viipurin linnojen välillä, on jonkin verran vierasperäistä, saksalaista ja ruotsalaista nimistöä mm. Jaalan, Valkealan ja Luumäen alueella. Erityisesti hän panee merkille Kuusankosken Keltin (saks. "gelte", oluthaarikka) kylän Kymijoen rannalla kohdassa, jossa Kymijoki piti ylittää tällä reitillä. Nämä nimet viittaisivat siten tieyhteyksien edellyttämään keskiaikaiseen tukiasutukseen erityisesti lauttapaikan tuntumassa. Kahdessa vanhimmassa Skandinavian kartassa, joissa Suomi on mukana, Kouvola on merkitty yllättäen nimillä Rejsanburg (ennen 1595) ja Risanborg (1582). Priha päättelee Riesenburg ja Kouvo-nimien olleen henkilönnimiä, joita on käytetty synonyymisesti, sillä Kouvolan kylän nimi esiintyy jo 1458. Tämän tueksi Priha koettaa yhdistää nämä nimet toisiinsa jo Virossa, jossa Riesenberg-nimi tunnetaan mm. Tallinnan lounaispuolella sijaitsevasta Riisperestä (myös Riesenberg, Risbit). Myös Tallinnan asukkaiden joukossa on Riesenburg-nimisiä. Kouvo on luultavasti balttilainen lainasana (ks. myös "Hakkapeliittojen ja karoliinien jäljillä", s. 194), ja Virossa tunnetaan Kou-niminen kartano (Kõue, saks. Kau) jo 1200-luvulta. Tilan läänitysmiehenä (lat. "remotus") oli myöhemmin Fretlannista kotoisin ollut Hermannus, mikä tarkoittaisi Prihan mukaan Friedlandia (tsek. Frýdlant) Pohjois-Böömissä. Täten hän pyrkii liittämään Kouvo- ja Riesenburg-nimet toisiinsa jälkimmäisen Riesengebirgen vuoristoalueen mukaan saadun böömiläisen alkuperän kautta, kuitenkin ilman yksiselitteisen selvää kytköstä. Koun moisio mainitaan seuraavan kerran, kun Lovekiui testamenttaa sen 1319 pojalleen Gerhard de Kouwelle. Suomeen Priha päättelee Riesenburgien tulleen Viipurin linnan kautta, ja Karl Näskonungssonin 29.5.1326 päivätystä kirjeestä tiedetään, että Suomen sotilaskäskynhaltija Matias Kettilmundinpojan (n. 1280-1326) miehet "Riisinbergh, Wiibloch, Augustini ja Ludovici" on haluttu teloittaa. Priha päättelee, että käynnissä olleen kauppasodan vuoksi Tallinnaa vastaan, Suomessa palvelleella Riisinberghillä ei ole ollut enää paluuta Viroon poliittisen tilanteen vuoksi. Tämän 29.5.1326 mainitun Riisinberghin tai hänen sukulaisensa Priha yhdistää edellä mainittuun Viipurin linnaan vievään salpausselän sotilasreittiin, oletettavaan vartioasemaan Kymijoen rannalla, ja Kouvolan kylän myöhempään Riesenburg-nimeen edellä mainituissa vanhoissa kartoissa. Tässä valossa Priha tarkastelee uudelleen myös Kouvon suvun eri haaroissa 1500-1600 -luvuilla vaalittua korkealuokkaista ja suhteellisen harvinaista satulantekotaitoa kaukana kaupungeista etäällä maaseudulla.
Priha menee kuitenkin päättelyssään selvästi liian pitkälle esimerkiksi olettaessaan Gestrzibsky von Riesenburg -suvun vaakunan jalustinkuvion (ks. Rietstap: Armorial général) viittaavan satuloiden tekoon, luultavasti myös johtaessaan sukunsa myöhemmän, sinänsä vailla ilmeistä selitystä olevan Priha-nimen tsekin tulokasta merkitsevästä sanasta prihazet. Prihan useisiin esittämiin arveluihin on paikallaan suhtautua kriittisesti, mutta se edellyttää myös osittain tarkempaa paneutumista aiheen piiriin kuuluviin dokumentteihin ja historiikkeihin. Salpauselän sotaurhot kirjoituksena kärsii tietynlaisesta keskeneräisyydestä, vaikka se on muuten sujuvasti ja johdonmukaisesti kirjoitettu. Teoria pitkälti perustuu moninkertaiseen olettamukseen saman suvun jatkuvuudesta kautta keskiajan, mikä itse Kouvolan seudulla periaatteessa kyllä näyttääkin mahdolliselta 1500-luvun asutustilanteen valossa. Nykyisin DNA-testien avulla on periaatteessa mahdollista saada asiasta enemmän lisäviitteitä kuin aiemmin.
Karl Näskonungssonin kirje:
http://extranet.narc.fi/DF/detail.php?id=330
"Salpausselän sotaurhot" ei esitä keskiajalta varsinaista sukutaulua, mutta kirjan pohjalta on Geniin laadittu entistä yksityiskohtaisempi ja mielivaltaisempi sukupuu Prihan suvun esi-isistä:
http://www.geni.com/people/Matti-Kouvo/6000000000701199270
-->
http://www.geni.com/people/Bertold-de-Swavae/6000000002737139178
"Hakkapeliittojen ja karoliinien jäljillä" -kirjan mukaan Kouvon suvun sukulinja menee 1500-luvulla seuraavasti:
I
Jussi (Kouvo). Jussia ei mainita maakirjoissa. Hänen nimensä voi päätellä ainoastaan hänen poikiensa patronyymeistä. Kantaisä Jussin voi arvioida syntyneen 1470-luvulla ja kuolleen 1530-luvulla. Mikäli Jussi-nimisiä isäntiä olisikin Kouvolan kylässä ollut kaksi, on todennäköistä, että ainakin Lauri Jussinpoika, Heikki Jussinpoika ja Jussi Jussinpoika olivat veljeksiä, ja eri sukua saattaisi siten olla Pekka Jussinpoika. (Seppo Antero Priha: "Hakkapeliittojen ja karoliinien jäljillä. Kymijoen Kouvolan Priha-suvun vaiheet 1500-1700 -luvulla". Vammala 1985, s. 25-26).
II
Jussi Jussinpoika Kouvo, isäntä. Mainitaan isäntänä vuosien 1557, 1558, 1559 ja 1560 kymmenysluetteloissa. Ilmeisesti hän eli samalla tilalla veljensä Heikin kanssa, mutta maksoi itse kymmenyksensä. Hän lienee syntynyt n. 1500-1510. Hän saattaa olla 1550-luvun sakkoluetteloissa mainittu Jussi Kouvo. "Vehkalahden sakkoluettelossa on v. 1550 mainittu Jöns kouwon. On luonnollista yhdistää hänet Kouvolaan, vaikkei kylän nimeä ole mainittu, sillä pitäjässä ei muualla tavata Kouvo-nimeä. Ilmeisesti sama Jöns kouwoin oli saanut v. 1552 sakkoja metsän haaskauksesta. Edelleen v. 1556 Jöns kouuo on v. 1556 sakkoluettelossa Vehkalahden käräjillä. 1550-luvun maakirjoissa ei ole mainintoja Jussi-nimisistä isännistä. Sen sijaan vuosien 1557, 1558 ja 1559 kymmenysluetteloissa on ilmeisesti osatilojen isäntinä Jussi Jussinpoika ja Jussi Martinpoika, joista jommankumman täytyy olla Jussi Kouvo. Näistä edellinen voisi olla Pekka Jussinpojan, Lauri Jussinpojan ja Heikki Jussinpojan veli, jolloin kaikki kuuluisivat Kouvo-nimiseen sukuun. Tällöin Jussi Martinpoika puolestaan voisi olla Martti Enewaldinpojan poika kuuluen siten mahdollisesti Kitusen sukuun. Hän saattaisi siten olla v. 1566 kymmenysluettelossa mainitun Enewald Martinpojan veli. Etunimethän periytyvät jokseenkin säännöllisesti isältä pojalle samassa suvussa. Kouvot saattoivat olla kylän ensimmäisiä asukkaita ja antaa sille nimensä. -- Priha-suvussa säilyneen perimätiedon mukaan sen esi-isät olisivat olleet Kouvolan ensimmäisiä asukkaita" (Seppo Antero Priha: "Hakkapeliittojen ja karoliinien jäljillä. Kymijoen Kouvolan Priha-suvun vaiheet 1500-1700 -luvulla". Vammala 1985, s. 25, 194, 198).
III
Matti Jussinpoika (Kouvo), isäntä. "Priha-suvun vanhin täysin yksiselitteisesti tunnettu esi-isä on juuri Matti Jussinpoika. Veroluetteloiden ja maakirjojen mukaa hän oli isäntänä vv. 1566-1591. Luotettavimman kuvan 1500-luvun loppupuoliskon talonisännistä ja heidän varoistaan antaa Uudenmaan hopeaveroluettelo v. 1571. Matti Jussinpoika omisti sen mukaan kuparia 3 naulaa ja 3 lehmää. Hän oli kylän kolmanneksi varakkain talonpoika. Irtaimen omaisuuden arvo oli 23 markkaa ja 5 äyriä, josta veroa meni 2 markkaa, 25 äyriä ja 22 penniä. Ihmetystä herättää, ettei kylässä ollut lainkaan hevosia, vaikka niitä oli yleensä muissa kylissä. Tämä saattoi johtua siitä, että v. 1571 ns. pitkänvihan alkaessa venäläiset ryöstivät ja hävittivät pahoin Kymenlaaksoa. Matti Jussinpojan isännyysaika sattui pahimmoilleen pitkänvihan ajaksi, joka kesti vv. 1570-1595. Merkillepantavaa on, ettei tila tänä raskaana koettelemusten aikana ollut kertaakaan autio edes osittain. Tämä osoitti talon isännän tarmoa sekä väen runsautta ja työkykyä, sillä tuohon aikaan seutua rasittivat vuorotellen venäläisten hävitysretket, nälkävuodet, rutto ja oman sotaväen linnaleiri. Matin tila oli maakirjojen mukaan ½-manttaalin ja 1/4-veron tila kuten useimmat muutkin kylän talot. Eräinä vuosina Matin verot oli luettu naapurikylään, Oravalan nautakuntaan kuuluneeseen Ruotsulaan, kun Kouvola kuului yleensä Kymin nautakuntaan. Ehkä oli niin, että hänen maansa sijaitsivat kylien rajan lähellä tai sitten nautakuntien verojako johtui verotusteknillisistä syistä." (Seppo Antero Priha: "Hakkapeliittojen ja karoliinien jäljillä. Kymijoen Kouvolan Priha-suvun vaiheet 1500-1700 -luvulla". Vammala 1985, s. 27, 31).