P. T. Kuusiluoma
15.03.14, 11:35
Puheenjohtaja Teppo Ylitalon puhe Valtakunnallisilla Sukututkimuspäivillä
Savonlinna 15.3.2014
Arvoisa pääjohtaja ja arvoisa kansanedustaja, hyvät sukututkimuksen ystävät
Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät järjestetään tänä vuonna 37. kertaa. Jälleen kerran olemme saaneet saapua Savoon. Sukututkijoille ei varmasti tarvitse erikseen todistella, mikä valtava merkitys savolaisilla on ollut tämän maan asuttamisessa. Niin se vain taitaa olla, että valtaosa tämänkin pohjalaispojan esivanhemmista taisi vaeltaa Pohjanmaan lakeuksille Savosta käsin.
Suurkiitos teille savonlinnalaiset lämpimästä vastaanotosta. Erityisesti haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette olleet suunnittelemassa ja toteuttamassa tätä hienoa yhteistä tapahtumaamme.
Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät ovat edenneet pitkän matkan 1970-luvun jälkipuoliskolta. 37 vuotta on tämän päivän kulttuuritapahtumalle jo kunnioitettava ikä. Sukututkimuspäivillä on perinteitä, se on selvää. Mutta mikä pitää valtakunnallisen sukututkimustapahtuman elävänä 2010-luvun Suomessa? Onko ympäri maata kiertäminen turhaa?
Varmasti ei ole. Sukututkimuspäivät elävät ihmisistä ja kohtaamisista, oppimisesta ja uuden löytämisen riemusta, ne elävät yhteisestä tekemisestä, yhteisöllisyydestä ja menneiden sukupolvien kunnioituksesta. Niiden varassa ja niiden vuoksi Sukututkimuspäivät kiertää sukututkijoiden keskuudessa jatkossakin eri puolilla Suomea. Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät ovat sukututkijoiden Jukolan viesti, meidän hengelliset kesäjuhlamme, ehkä jossain mielessä myös Kalevan kisamme. Sukututkimuspäivistä voi ja saa olla syystäkin ylpeä. Perinne elää ja voi hyvin.
Hyvät sukututkijat,
Niin, perinne elää. Mutta perinteet eivät tämän päivän maailmassa yksin elätä. Ne ovat pohja ja perustus, mutta ne tarvitsevat myös jatkuvaa huolenpitoa, huoltoa, uusimistakin. Paljon on muuttunut Sukututkimuspäivien alkuvuosista, kun sukututkimus alkoi paisua laajempien kansanosien harrastukseksi. Viimeisten vuosien aikana yhteiskunnan muutosvauhti on kiihtynyt melkein päätähuimaavaksi. Kirjasto-lehdestä huomasin puhuttavan jopa kokonaisen kirjastoaikakauden vaihtumisesta.
Sukututkimuksen puolelta hyvä esimerkki ovat käytännesäännöt: vuoden 2008 käytännesäännöt on jo uusittu, vain viiden vuoden jälkeen. Uunituoreita sukututkimuksen käytännesääntöjä voi muuten hankkia itselleen täältä Suomen Sukututkimusseuran esittelypöydältä.
Mitä on suomalainen sukututkimus tulevina vuosina? Mikä on sukututkijan asema suomalaisessa yhteiskunnassa ja historian tutkimuksen kentässä? Minkälaisia oikeuksia ja velvollisuuksia sukututkija tulevaisuudessa kohtaa? Miten parhaiten luodaan apuvälineitä ja lähdeaineistoja tulevaisuuden sukututkimukselle? Miten turvataan ja jatkuvasti parannetaan sukututkimuksen laatua?
Suuria kysymyksiä. Osaan on helpompi vastata, osaan vaikeampi. Näitä kysymyksiä pohtimaan Suomen Sukututkimusseurassa on käynnistetty kokonaisvaltainen strategiaprosessi, jossa Seuran tehtävät ja toiminta käydään läpi perusteellisesti. Oman toiminnan arvostaminen ja arvokkaaksi kokeminen on kaiken tekemisen lähtökohta, mutta samalla omaa tekemistä on pystyttävä tarkastelemaan kriittisestikin. Strategian on tarkoitus valmistua käsiteltäväksi ensi syksyn syyskokoukseen.
Strategian ja siten koko Suomen Sukututkimusseuran toiminnan lähtökohdaksi on otettu hyvän sukututkimuksen edistäminen. Se on ylevä tehtävä, mutta ei missään mielessä helppo. Kuten arvata saattaa, tulevan strategian toimintaohjelmassa korostuu ainakin kaksi asiaa: sukututkimuksen sähköiset apuvälineet ja sukututkimuksen juridinen sääntely.
Koko yhteiskuntamme on kovaa vauhtia sähköistynyt, eikä sukututkimus tee poikkeusta. En tiedä, onko sellaista suomalaista sukututkijaa enää olemassakaan, joka ei jossakin muodossa käyttäisi sähköisiä apuvälineitä. HisKi on ollut sukututkijan tärkeimpiä apuvälineitä 1990-luvulta saakka. Suomen Sukututkimusseuran uudet projektit Suomi-tietokanta – yksi yhteinen suomalaisten henkilöiden sukututkimustietokanta – ja Verkkokirjasto – sukututkimuskirjallisuuden digitointi – ovat vasta työn alla, mutta jo suunnitelmien perusteella voidaan arvioida että molemmissa on rutkasti potentiaalia sukututkimuksen keskeisiksi työkaluiksi. Ensiksi kuitenkin valmistuu uusi verkkosivusto; sitä viimeistellään parasta aikaa.
Yhteiskunnan sähköistymiseen liittyy vahvasti juridinen sääntely. Jostain syystä on tullut tavaksi puhua sukututkimuksesta ja juridiikasta siten, että kysytään kuinka hyvin sukututkijat noudattavat annettuja säädöksiä. On jo vähän kiusallista selittää kerta toisensa jälkeen, että sukututkijat eivät pyri pääsemään käsiksi salaisiksi luokiteltuihin tietoihin, että sukututkijat ovat oikeita asiakkaita, että sukututkijat eivät ole potentiaalisia rikollisia.
Olemme joutuneet ja ehkä myös jossakin määrin itse asettuneet puolustuskannalle, selittämään että kyllä me tiedämme velvollisuutemme ja noudatamme niitä. Ja selittely tekee tietysti syyllisen näköiseksi. Vaikka kaikki sukututkijat eivät olekaan samanlaisia tiedoiltaan ja taidoiltaan, kokonaisuutena tarkastellen sukututkijat ovat varmasti selvästi keskimääräistä kansalaista valistuneempia näissä asioissa.
Sen sijaan, että asettaisi lähtökohtaisesti sukututkijan kuulustelulampun alle, asiaa voi ja pitääkin tarkastella myös muista näkökulmista. Sukututkimuksella on Suomessa henkilötietolain turvaama erityisasema. Sitä varten on luotu omat erilliset pykälät lakiin. Eivät ne ole maailmat parhaat, mutta vallan kelvolliset. Niin kelvolliset, että kelpaisivat sellaisenaan pohjaksi esimerkiksi EU:n uudelle tietosuoja-asetukselle.
Sukututkimuksella on myös laaja kansan tuki takanaan. Voisi kai luonnehtia niin, että sukututkimuksen yhteiskunnallinen asema on vankka. Kuvaavaa on, mitä tapahtui kun Euroopan unionin uuden tietosuoja-asetuksen luonnos valmistui. Useat kansanedustajat ja useat mepit lähtivät vaikuttamaan sen puolesta, että sukututkimus ei uuden asetuksen myötä vaikeutuisi. Työ näyttää kantavan toivottua hedelmää. Siitä haluan lausua kaikille asiaan vaikuttaneille lämpimät kiitokset.
Kaikkein vähiten viime vuosina on sukututkimuksen yhteiskuntasuhteiden tiimoilta puhuttu sukututkijoiden oikeuksista. Sukututkimus on lain suoma kansalaisoikeus. Sillä on yhteiskunnallinen tehtävä pyrkiä liittämään nykypäivän ihmiset osaksi pitkää jatkumoa ja osaksi nykyistä yhteisöä. Sukututkimus alleviivaa, että ihminen on kotoisin jostakin, hänellä on juuret ja hänellä on niiden varassa mahdollisuus kasvaa täyteen mittaansa. Se kertoo, että ihmisellä on ympärillään yhteisö, johon hän on linkittynyt lukemattomin sitein, yhteisö johon hänellä pitäisi olla mahdollisuus tukeutua ja yhteisö jonka eteen myös hänen oletetaan antavan oman panoksensa.
Tämä sukututkimuksen yhteiskunnallisen tehtävän äärellä ja sen vuoksi on aivan oikein kysyä, eikö sukututkijalla olekin oikeus saada lain suomia tietoja kohtuullisessa ajassa? Eikö sukututkijan pitäisi voida luottaa siihen, että hänen viranomaiselta ostamansa tiedot ovat oikeellisia?
Vastaus on tietysti kyllä. Ilman muuta. Mutta kuten hyvin tiedämme, nämä oikeudet eivät valitettavasti vielä täysin toteudu. Sukututkijat eivät ole rähisijöitä. Me emme halua vaikeuttaa viranomaisten työtä emmekä ratkoa asioita käräjäsalien kautta. Mutta sukututkija ei voi olla toisen luokan asiakas eikä potentiaalinen rikollinen, vaan harrastukseensa oikeutettu kansalainen, jonka työllä on myös yhteiskunnallinen merkitys.
Sen vuoksi Suomen Sukututkimusseura tekee jatkuvasti työtä viranomaisten sukututkimuspalvelujen kehittämiseksi. Yhteistyö tietosuojavaltuutetun ja arkistolaitoksen kanssa on ollut erinomaisen rakentavaa. Erityisen kiitoksen haluan antaa arkistolaitokselle, joka on esimerkillisellä tavalla ottanut suurimman käyttäjäkuntansa huomioon toiminnassaan. Toivottavasti pääsemme samanlaiseen yhteistyöhön ja yhteiseen näkemykseen kirkkohallituksen kanssa. Neuvottelut kirkkohallituksen kanssa jatkuvat jälleen huhtikuussa.
Arvoisat kuulijat,
Sukututkimus on joskus yksinäistä puurtamista, mutta se on myös yhteispeliä. Sukututkija toimii yhteisöllisyyden keskellä. Me tutkimme yhteisöä, tuomme siitä tietoa yhteisölle – ja olemme itse osa yhteisöä. Suomen Sukututkimusseura on kaikkien suomalaisten sukututkijoiden koti, ja Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät yhteinen vuosittainen päätapahtumamme.
Siispä lämpimästi tervetuloa, 37. kerran. Opitaan, viihdytään ja tavataan vanhoja ja uusia tuttuja.
Kiitos.
Savonlinna 15.3.2014
Arvoisa pääjohtaja ja arvoisa kansanedustaja, hyvät sukututkimuksen ystävät
Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät järjestetään tänä vuonna 37. kertaa. Jälleen kerran olemme saaneet saapua Savoon. Sukututkijoille ei varmasti tarvitse erikseen todistella, mikä valtava merkitys savolaisilla on ollut tämän maan asuttamisessa. Niin se vain taitaa olla, että valtaosa tämänkin pohjalaispojan esivanhemmista taisi vaeltaa Pohjanmaan lakeuksille Savosta käsin.
Suurkiitos teille savonlinnalaiset lämpimästä vastaanotosta. Erityisesti haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette olleet suunnittelemassa ja toteuttamassa tätä hienoa yhteistä tapahtumaamme.
Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät ovat edenneet pitkän matkan 1970-luvun jälkipuoliskolta. 37 vuotta on tämän päivän kulttuuritapahtumalle jo kunnioitettava ikä. Sukututkimuspäivillä on perinteitä, se on selvää. Mutta mikä pitää valtakunnallisen sukututkimustapahtuman elävänä 2010-luvun Suomessa? Onko ympäri maata kiertäminen turhaa?
Varmasti ei ole. Sukututkimuspäivät elävät ihmisistä ja kohtaamisista, oppimisesta ja uuden löytämisen riemusta, ne elävät yhteisestä tekemisestä, yhteisöllisyydestä ja menneiden sukupolvien kunnioituksesta. Niiden varassa ja niiden vuoksi Sukututkimuspäivät kiertää sukututkijoiden keskuudessa jatkossakin eri puolilla Suomea. Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät ovat sukututkijoiden Jukolan viesti, meidän hengelliset kesäjuhlamme, ehkä jossain mielessä myös Kalevan kisamme. Sukututkimuspäivistä voi ja saa olla syystäkin ylpeä. Perinne elää ja voi hyvin.
Hyvät sukututkijat,
Niin, perinne elää. Mutta perinteet eivät tämän päivän maailmassa yksin elätä. Ne ovat pohja ja perustus, mutta ne tarvitsevat myös jatkuvaa huolenpitoa, huoltoa, uusimistakin. Paljon on muuttunut Sukututkimuspäivien alkuvuosista, kun sukututkimus alkoi paisua laajempien kansanosien harrastukseksi. Viimeisten vuosien aikana yhteiskunnan muutosvauhti on kiihtynyt melkein päätähuimaavaksi. Kirjasto-lehdestä huomasin puhuttavan jopa kokonaisen kirjastoaikakauden vaihtumisesta.
Sukututkimuksen puolelta hyvä esimerkki ovat käytännesäännöt: vuoden 2008 käytännesäännöt on jo uusittu, vain viiden vuoden jälkeen. Uunituoreita sukututkimuksen käytännesääntöjä voi muuten hankkia itselleen täältä Suomen Sukututkimusseuran esittelypöydältä.
Mitä on suomalainen sukututkimus tulevina vuosina? Mikä on sukututkijan asema suomalaisessa yhteiskunnassa ja historian tutkimuksen kentässä? Minkälaisia oikeuksia ja velvollisuuksia sukututkija tulevaisuudessa kohtaa? Miten parhaiten luodaan apuvälineitä ja lähdeaineistoja tulevaisuuden sukututkimukselle? Miten turvataan ja jatkuvasti parannetaan sukututkimuksen laatua?
Suuria kysymyksiä. Osaan on helpompi vastata, osaan vaikeampi. Näitä kysymyksiä pohtimaan Suomen Sukututkimusseurassa on käynnistetty kokonaisvaltainen strategiaprosessi, jossa Seuran tehtävät ja toiminta käydään läpi perusteellisesti. Oman toiminnan arvostaminen ja arvokkaaksi kokeminen on kaiken tekemisen lähtökohta, mutta samalla omaa tekemistä on pystyttävä tarkastelemaan kriittisestikin. Strategian on tarkoitus valmistua käsiteltäväksi ensi syksyn syyskokoukseen.
Strategian ja siten koko Suomen Sukututkimusseuran toiminnan lähtökohdaksi on otettu hyvän sukututkimuksen edistäminen. Se on ylevä tehtävä, mutta ei missään mielessä helppo. Kuten arvata saattaa, tulevan strategian toimintaohjelmassa korostuu ainakin kaksi asiaa: sukututkimuksen sähköiset apuvälineet ja sukututkimuksen juridinen sääntely.
Koko yhteiskuntamme on kovaa vauhtia sähköistynyt, eikä sukututkimus tee poikkeusta. En tiedä, onko sellaista suomalaista sukututkijaa enää olemassakaan, joka ei jossakin muodossa käyttäisi sähköisiä apuvälineitä. HisKi on ollut sukututkijan tärkeimpiä apuvälineitä 1990-luvulta saakka. Suomen Sukututkimusseuran uudet projektit Suomi-tietokanta – yksi yhteinen suomalaisten henkilöiden sukututkimustietokanta – ja Verkkokirjasto – sukututkimuskirjallisuuden digitointi – ovat vasta työn alla, mutta jo suunnitelmien perusteella voidaan arvioida että molemmissa on rutkasti potentiaalia sukututkimuksen keskeisiksi työkaluiksi. Ensiksi kuitenkin valmistuu uusi verkkosivusto; sitä viimeistellään parasta aikaa.
Yhteiskunnan sähköistymiseen liittyy vahvasti juridinen sääntely. Jostain syystä on tullut tavaksi puhua sukututkimuksesta ja juridiikasta siten, että kysytään kuinka hyvin sukututkijat noudattavat annettuja säädöksiä. On jo vähän kiusallista selittää kerta toisensa jälkeen, että sukututkijat eivät pyri pääsemään käsiksi salaisiksi luokiteltuihin tietoihin, että sukututkijat ovat oikeita asiakkaita, että sukututkijat eivät ole potentiaalisia rikollisia.
Olemme joutuneet ja ehkä myös jossakin määrin itse asettuneet puolustuskannalle, selittämään että kyllä me tiedämme velvollisuutemme ja noudatamme niitä. Ja selittely tekee tietysti syyllisen näköiseksi. Vaikka kaikki sukututkijat eivät olekaan samanlaisia tiedoiltaan ja taidoiltaan, kokonaisuutena tarkastellen sukututkijat ovat varmasti selvästi keskimääräistä kansalaista valistuneempia näissä asioissa.
Sen sijaan, että asettaisi lähtökohtaisesti sukututkijan kuulustelulampun alle, asiaa voi ja pitääkin tarkastella myös muista näkökulmista. Sukututkimuksella on Suomessa henkilötietolain turvaama erityisasema. Sitä varten on luotu omat erilliset pykälät lakiin. Eivät ne ole maailmat parhaat, mutta vallan kelvolliset. Niin kelvolliset, että kelpaisivat sellaisenaan pohjaksi esimerkiksi EU:n uudelle tietosuoja-asetukselle.
Sukututkimuksella on myös laaja kansan tuki takanaan. Voisi kai luonnehtia niin, että sukututkimuksen yhteiskunnallinen asema on vankka. Kuvaavaa on, mitä tapahtui kun Euroopan unionin uuden tietosuoja-asetuksen luonnos valmistui. Useat kansanedustajat ja useat mepit lähtivät vaikuttamaan sen puolesta, että sukututkimus ei uuden asetuksen myötä vaikeutuisi. Työ näyttää kantavan toivottua hedelmää. Siitä haluan lausua kaikille asiaan vaikuttaneille lämpimät kiitokset.
Kaikkein vähiten viime vuosina on sukututkimuksen yhteiskuntasuhteiden tiimoilta puhuttu sukututkijoiden oikeuksista. Sukututkimus on lain suoma kansalaisoikeus. Sillä on yhteiskunnallinen tehtävä pyrkiä liittämään nykypäivän ihmiset osaksi pitkää jatkumoa ja osaksi nykyistä yhteisöä. Sukututkimus alleviivaa, että ihminen on kotoisin jostakin, hänellä on juuret ja hänellä on niiden varassa mahdollisuus kasvaa täyteen mittaansa. Se kertoo, että ihmisellä on ympärillään yhteisö, johon hän on linkittynyt lukemattomin sitein, yhteisö johon hänellä pitäisi olla mahdollisuus tukeutua ja yhteisö jonka eteen myös hänen oletetaan antavan oman panoksensa.
Tämä sukututkimuksen yhteiskunnallisen tehtävän äärellä ja sen vuoksi on aivan oikein kysyä, eikö sukututkijalla olekin oikeus saada lain suomia tietoja kohtuullisessa ajassa? Eikö sukututkijan pitäisi voida luottaa siihen, että hänen viranomaiselta ostamansa tiedot ovat oikeellisia?
Vastaus on tietysti kyllä. Ilman muuta. Mutta kuten hyvin tiedämme, nämä oikeudet eivät valitettavasti vielä täysin toteudu. Sukututkijat eivät ole rähisijöitä. Me emme halua vaikeuttaa viranomaisten työtä emmekä ratkoa asioita käräjäsalien kautta. Mutta sukututkija ei voi olla toisen luokan asiakas eikä potentiaalinen rikollinen, vaan harrastukseensa oikeutettu kansalainen, jonka työllä on myös yhteiskunnallinen merkitys.
Sen vuoksi Suomen Sukututkimusseura tekee jatkuvasti työtä viranomaisten sukututkimuspalvelujen kehittämiseksi. Yhteistyö tietosuojavaltuutetun ja arkistolaitoksen kanssa on ollut erinomaisen rakentavaa. Erityisen kiitoksen haluan antaa arkistolaitokselle, joka on esimerkillisellä tavalla ottanut suurimman käyttäjäkuntansa huomioon toiminnassaan. Toivottavasti pääsemme samanlaiseen yhteistyöhön ja yhteiseen näkemykseen kirkkohallituksen kanssa. Neuvottelut kirkkohallituksen kanssa jatkuvat jälleen huhtikuussa.
Arvoisat kuulijat,
Sukututkimus on joskus yksinäistä puurtamista, mutta se on myös yhteispeliä. Sukututkija toimii yhteisöllisyyden keskellä. Me tutkimme yhteisöä, tuomme siitä tietoa yhteisölle – ja olemme itse osa yhteisöä. Suomen Sukututkimusseura on kaikkien suomalaisten sukututkijoiden koti, ja Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät yhteinen vuosittainen päätapahtumamme.
Siispä lämpimästi tervetuloa, 37. kerran. Opitaan, viihdytään ja tavataan vanhoja ja uusia tuttuja.
Kiitos.