PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Räätäli Michel Ericsson Tyrisevän Tuomolan poika?


LaaksonLilja
10.03.14, 16:04
Pitäjänäätäli Michel Ericssonia (synt.1745), Mouhijärven Salmen Eskon Maria Michelsdotterin puolisoa, hain pitkän aikaa. Mouhijärven syntyneistä en löytänyt yhtäkään sopivaa Micheliä, mutta Karkun (Suoniemen) puolelta tuntui kaksikin sopivan Räätäli-Mikoksi. Näistä ehdokkaista Tyrsävän Jussilan Michel Ericsson karsiutui pois, koska hän oli asunut v. 1779 vielä kotonaan ja tämä minun hakemani Michel oli tullut jo v. 1772 Salmen Eskolle. Jäljelle jäi naapuritalon Tyrsävän Tuomolan poika Michel Ericsson, myöskin 1745 syntynyt, joka sopivasti SAY:n mukaan poistui Tuomolasta juuri vuonna 1772. Tuomolassa asusti niihin aikoihin räätäli Michel Kihlroot, jolla Michel olisi voinut olla oppipoikana. Michelin ja Marian kummien joukosta en tosin löytänyt yhtään suoniemeläistä, kaikki olivat Marian sukulaisia/naapureita. Oletin kuitenkin Tuomolan Michelin Ericssonin olevan "oikea" Michel ja jatkoin Tyrisevän Tuomolassa hakua:

i Eric Johansson *1701
ä Walborg Michelsdotter Talola *k 12.5.1705 Suoniemi (Sarkola), vih. 29.10.1732 Suoniemi, +27.12.1775 Suoniemi

Nyt jo alkoi etsintäni tökkiä. Kenen poika oli Eric Johansson?

vihitty 27.12.1724 Tyrf:
Tuori Erik Johs:son & *Kaisa Ehrs dr *Sarkola
alkup - ALKUPKOMM:*päiväm.epävarma

29.10.1732
Tyrisevä Tuomola Bde Erik Joh:son *& Walborg Mickelsdr Talola
alkup - ALKUPKOMM:*päiväm.epävarma

Eric Johanssonin ensimmäisen vihkimerkinnän kohdalla oli maininta, että Eric Johansson olisi ollut vihkimisen aikoihin TyrisevänTuorilla (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=520499). Tuorilla ei kuitenkaan näkynyt sopivaa Erikiä näihin aikoihin. Eikä isäntien joukossa ollut sopivaa Johaniakaan isäksi. Oliko Eric sitten renkinä Tuorilla?

Tuori Tyrisevä 1/3

413 264 61 Margareta
413 265 1663-75 po Johan 1670
413 266 Agneta 1670
413 267 1685-97 Marcus Sigfridss 1697 Suon
413 268 Walborg
413 269 1724-25 Jöran Jöranss 2.6.1717 Kark
413 270 Maria Sigfridsd 2.6.1717 Kark
413 271 1727-59 Matts Adamss
413 272 Lisa Thomasd
413 273 1760-87 po Jacob Mattss Tuori 5.7.1736 Suoniemi 1754 h 16.12.1787 Suoniemi
413 274 Margareta Ericsd Jussila 11.7.1732 Suoniemi 1754 h 27.1.1788 Suoniemi

(http://users.utu.fi/isoi/talot/suoniemi.htm)

Jos Eric olisi kuitenkin ollut alunperinkin Tuomolasta (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=579334), niin siinä tapauksessa vävy Johan Eskillsson (myös Eliasson) voisi tulla kysymykseen Ericin isänä. Johan mainitaan vain v.1700-1701 ja on ehkä kuollut v.1701. Ericin (synt. 1701) isänä tämä Johan kuitenkin voisi tulla kysymykseen.

Tuomola Tyrisevä 1/3

413 209 1635-39 Simon Johanss
413 210 Brita Mattsd
413 211 1637-64 Jacob Simonss Tuomola
413 212 Margareta Lucasd
413 249 Lisa Jöransd
413 213 1671-75 Jacob Jacobss Tuomola
413 214 Maria
413 215 1676-92 Eric Jacobss Tuomola 1692 Suon
413 216 93-98 Lisa
413 217 1700-01 vä Johan Escilss 1699 1701 Suon
413 218 03-04 Anna Ericsd Tuomola 1674 Suon 1699 h 14.9.1740 Suoniemi
413 219 1709-12 Anders Clemetss
413 220 Beata Ericsd h 1710 Suoniemi
413 221 1722-63 Eric Johanss 1701 29.10.1732 Suoniemi h 3.1.1785 Suoniemi
413 222 Caisa Ericsd 1702 1724 Suoniemi h 27.2.1732 Suoniemi
413 248 Walborg Michelsd Talola k 12.5.1705 Suoniemi 29.10.1732 Suoniemi 27.12.1775 Suoniemi

Seuraavaksi aloin tutkia Eric Johanssonin ja Walborg Michelsdotter Talolan lasten kummeja:

Ensimmäisen vaimon Karin Eriksdotterin kanssa seuraavat lapset ja näillä seuraavat kummit:

Karkku - kastetut

6.3.1730 Tyrsävä
*Erik Tuomala & Karin Ehrs.dr *
Maria
Kummit:
Corp Simon Lindqvist, Johan Packal. Brofogde, Johan Ehrss, hu Brita Påhlsdr (Liemolan emäntä), Walborg Johansdr, Carin Johansdr, Anna Hendrichsdr
*
18.2.1732 Tyrfvä
*
Erik *& Karin Ehrsdr *
Valborg
Kummit:
Anders Eskss, Walborg Johansdr, Anna Hinddr, Maria Danielsdr

Toisen vaimon Walborg Michelsdotter Talolan kanssa lapset ja kummit:

Erik Joh:s Tuomola & Valb: Mick.dr *
Annicka
Kummit:
Johan (Johanss) Packalin (Brofogde, Vahalahti, Hemminki), Simon (Johanss) Lindqvist (corporal), Johan Henrici et Erici, Brita Pauli (Tyrsävä, Liemola, Jöran Michelss pso), Chirstin Michelsdr, Walborg et Anna Johansdr
*
6.4.1735 Tyrfvä Tuomola
Eriks *& Valb: Mickdr *
Erikus +h 7.9.1740
Kummit:
Pher Packolin, Simon (Johanss) Lindqvist, Anna Ehrsdr (Kutala Nikali, pso Simon Lindqvist), Lisa Thomasdr, Chirstin Michelsdr

12.5.1737
13.5.1737 Tyrfvä
Erik Tuomola & Valb: Mick.dr *
Margareta +1.9.1737
Kummit:
Lieutn. Christ. Hartman med des Frau, Pher och Johan Packolin, Erich (Henricss) Jussila och hu Walborg (Johansdr), Mats (Adamss) Tuori och hu Lisa (Thomas), pig Margareta Michelsdr de Talola

25.9.1738
26.9.1738 Tyrfvä
*Erik Joh:son Tuomela & Valb: Mick.dr *
Brigitta
Kummit:
Corporal Simon (Johanss) Lindqvist, Michel Kihlroot (pso Caisa Johansdr Packalenia, brofogdes dr), Erich Henricss Jussila med sin Frau Walborg Johansdr, Pheta Pålsdr Liemola, Margetha Michelsdr Talola

22.1.1742
24.1.1742 Tyrsävä
*Erik Joh:son Tuomola & Valb: Mickdr *
Johannes
Kummit:
Erich Henrichss (Jussila?), Jacob Anderss (Runcka?), Salomon (Simonss) Lindqvist, Maria Jacobsdr (Erkkilä Tyrsävä?), Walborg Johansdr (Jussila?)

23.9.1745
23.9.1745 Tyrsävä
*Erik Tuomola & Valb: Mich.dr *
Michael
Kummit:
corporal Simon Lindqvist, Erich Jussila och hu Walborg Johansdr, Johan Erckilä och hu Maria Andersdr, Mats Andila och hu Anna Matsdr

6.11.1747
8.11.1747 Tyrsävä Tuomola
Erik Joh:son *& Valb: Mick.dr *
Catharina
Kummit:
Johan Paukalin, Hendrich Ollinpoicka, Matts Tuori med hu Lisa, Walborg Johansdotter Jussila a Leisten Jun.

18.10.1752
21.10.1752 Tyrsävä Tuomola
Erik Johans:s *& Walb: Mick.dr *
Andreas
Kummit:
Simon Lindqvist, Hendrich Ollinpoika, Pähr Puntila med des hustru Maria Michelsdr, Matts Tuori med des hustru Lisa Thomasdr, Maria Jöransdr

alkup - ALKUPKOMM:*Wid Suoniemi Capell 1752

Veljekset Johan ja Per Packalen esiintyvät usein kummeina, samoin Walborg Johansdotter Jussila. Jussilahan olisi naapuri, jotenka Walborgin kummina olo selittyisi jo pelkästään silläkin. Packalenin veljesten yhteyttä Tuomolan Ericiin en keksi, paitsi että he olisivat voineet olla jonkinlaisia "arvovalta"-kummeja. Korpraali Simon Johansson Lindqvist esiintyy kummina useamman kerran. Korpraali Lindqvistin alkuperää en ole saanut selville. Salomon (Simonsson) Lindqvist saattaisi olla Simonin poika.

Jos nyt olettaisin, että lyhyen aikaa Tuomolan vävynä olleen Johanin olevan Ericin isä, ja patronyymi Eskillsson oikea, niin Tyrisevän Piipariltahan (joskus myös Pipari) löytyisi Eskil ja aika pitkän tauon jälkeen kummi Johan Johansson Packalen. Tässä voisi olla jokin yhteys Packalenien ja Tuomolan välillä.

Piipari Tyrisevä 1/4

412 859 1635-47 Jacob Nilss
412 860 Brita Nilsd
412 861 1660-61 Jacob Jacobss
412 862 Lisa
412 863 1665-91 Escil Cnudss 1691 Suon
412 864 92-94 Brita
221 355 1725-50 Johan Johanss Packalen h 10.1.1754 Suoniemi
221 356 Magdalena Mattsd 1733 Suon
412 899 Brita Henricsd 1710 h 29.3.1771 Suoniemi
412 865 1752-80 vä Michel Lejon 1725 1754 25.9.1806 Suoniemi
412 866 Anna Johansd Packalen k 25.9.1718 Suoniemi 1751 h 10.9.1753 Suoniemi
412 898 Maria Månsd 1726 1754 16.10.1798 Suoniemi
412 867 1781 po Johan Michelss Piipari 1756 Suon h 23.10.1781 Suoniemi
412 869 1782- ^v Anders Anderss Järnström 1758 28.11.1826 Suoniemi 17.5.1831 Suoniemi
412 870 Maria Caisa Michelsd Piipari 5.4.1759 Suoniemi 16.6.1782 Suoniemi 16.9.1806 Suoniemi
412 897 Maria Ericsd Tuomola 5.7.1798 Suoniemi 28.11.1826 Suoniemi

http://users.utu.fi/isoi/talot/suoniemi.htm

En vielä mainitse muita pohdintojani, vaan olisin todella kiitollinen, jos joku Karkun sukuja hyvin tunteva, esittäisi mielipiteensä tähänastisista pohdiskeluistani. Tai ehkä joku sattuisi tuntemaan Tuomolan sukua (sukuja?) paremminkin ja hänelle tällaiset pohdiskelut olisivat vain mukavaa "aamuverryttelyä", että pääsee vaativimmissa tutkimuksissa paremmin vauhtiin :)

Benedictus
10.03.14, 23:37
Lainaus:
Johan Pehrsson Pacchalenius asui vaimonsa Lisan kanssa pari vuotta Hämeenkyrön Uskelassa ja sinä aikana heille syntyi tytär Lisa / Lijsbeta, joka kastettiin 13.11.1684. On muuten ainoa tämän pariskunnan lapsi, jonka kastemerkintä löytyy.

Lisan 1. pso oli jo 1711 talollinen, leskimies Johan Henriksson, Sarkolan Paavolan isäntä Suoniemellä 1709-34. Johan k. Suoniemellä (haud. 1.9.) 1734 ja Lisa avioitui uudelleen, 2. pso Suoniemellä 3.11.1735 Sigfred Mattsson Kyönä Mouhijärveltä; Sigfredistä tuli avionsa kautta Paavolan isäntä vuosiksi 1736-39.

Vaikuttaisi, että osa kummeista, joilla on isännimi Johan, on siltavouti Johan Packalenin lapsia tai mahdollisesti hänen sisarensa Lisa Packalen-Paavolan Johan-puolison lapsia.

Jos Johan Eskilsson oli Piparin Eskil Knutsonin poika, syntyy vielä isompi kysymys, mikä oli heidän sukusuhteensa?
Myös Läykillä näkyy poika Johan, jolla vaimo Anna joka on enka 1700.

Ongelma voisi ratketa, jos tietäisimme kaikkien Johan Pachaleniuksen tyttärien nimet.

Hyvin kiinnostava juttu kaikkiaan.

Benedictus
11.03.14, 07:47
Erik Johanssonin eräs hyvinkin mahdollinen isä ja äiti voisivat olla Johan Packalenin sisar Maria ja 1. puolisonsa Johan Birell.
Birellin isän nimi oli Simon eli Simon Johansson Lindqvist sopisi pojaksi eli Erikin veljeksi, jolloin Johan ja Per Packalen olisivat enoja.

Marian avioliitosta on hyvin vähän tietoa.

1682/83 Johan Birellius, myöhemmin Birell Johannes Simonis, Aboensis 3031 (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3031). Vht: turkulainen räätäli Simon Henriksson (kotoisin Kiikalan Pirilästä, † ennen 1700) ja hänen 1. puolisonsa N.N. Turun katedraalikoulun oppilas 26.4.1679 (in cl. d:ni Christierni, Johannes Simonis, Filius Sartoris Aboensis). Ylioppilas Turussa 1682/83 Birelius Joh. Simonis Ab _ 155. — Mainitaan lastenopettajana Eurajoella vielä 1696 ja sittemmina katselmuskirjurina Karkun Suoniemen Pakkalassa 1698. † 1701/02. Pso: Maria Pachalenius († 1735).
Lanko: veronkantokirjuri Johan Pacchalenius 1936 (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=1936) (yo 1667/68).
Viittauksia: HYK ms., Index s. 24b; KA mf. ES 1751 (cc 15) Paraisten käräjät 25.–26.2.1687 f. 38v (Dn: Studiosus Johannes Birehlius oppå H:r Ryttmest:n Wälb. Hans Starckz wägnar); KA mf. ES 1928 (mm 20) Eurajoen käräjät 30.–31.5.1690 s. 280 (Opå Lensmans wägnar angaf Johan Birell); KA mf. ES 1928 (mm 21) Eurajoen käräjät 17.–18.3.1691 s. 209, Eurajoen käräjät 22.–23.5.1691 s. 241 (S:r Johan Birell, som opå Lensmans wägnar förl: winter Tingh blef pålagt införskaffa Jöran Erichsson), 242 (Studiosus Dns: Johan Birell, hwilcken fyra åhrs tjdh här i Kyrckioby præceptorerat för Crono fougdens Sahl: Erich Flodmans Barn, som elliest låtit af änckian hust: Elin Jacobzdotter, then ther lensmans dömet förestår, sigh bruka såssom een fullmechtige, widh dhe ärender, som å Lensmans wägnar, Rätten bordt föredragas, framkom, sägandes icke wara sinnad wjdare å denna orten förblifwa); KA mf. ES 1929 (mm 22) Eurajoen käräjät 30.1.–1.2.1692 s. 118 (Opå Lensmans wägnar angaf Johan Birell), Eurajoen käräjät 6.–7.9.1692 s. 309, Ulvilan käräjät 10.–11.10.1692 s. 468; KA mf. ES 1930 (mm 29) Eurajoen käräjät 29.–30.5.1696 s. 165 (Befal:ns Sahl. Flodmans Enckia hustru Elin Jacobz dotter ... sin förre här hafwande Barns Præceptor S:r Johan Birell); KA mf. ES 1970 (nn 14) Pirkkalan ja Messukylän käräjät 3.–4.11.1697 s. 47 (Munsterskrifwaren Johannes Birell Anklagade medh oppwist fullmact); KA mf. ES 1966 (nn 8) Ruoveden ja Keuruun käräjät 22.–23.5.1699 s. 817; KA mf. ES 1973 (nn 21) Karkun ja Mouhijärven käräjät 18.–20.10.1704 f. 601 (Hustro Maria Pehrsd:r Paccalenia fordrade af sin Broder Son Rusthållaren Pehr Johansson i Packala sitt återstående Fäder- och Mödernes Arff af Packala Börde Jordh); KA mf. ES 1973 (nn 23) Karkun ja Mouhijärven käräjät 26.–27.6.1705 f. 123 (Hustro Maria Paccalenia); KA mf. ES 1974 (nn 25) Karkun ja Mouhijärven käräjät 3.–6.2.1706 s. 336; KA mf. ES 1396 (r 3d) Rauman RO 11.1.1693 (Opå dygdesamme hustro Elin Jacobzdotters wegnar ifrån Eufraåminne Kyrkioby, beswäradhe S:r Johan Birel öfwer Jacob Eskilsson). — V. Lagus, Studentmatrikel I (1889–91) s. 197 (XLIII); Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat VI 1685–1690 (julk. T. Carpelan, 1940) s. 41, 43–46, 52, 102; E. Jalava (toim.), Liber scholae Aboensis 1670–1825–1830. SSJ 9 (1933) s. 21; Y. Blomstedt (toim.), Liber scholae Aboensis. Appendix: Distributio paroeciarum 1668–1712. SSJ 29 (1973) s. 172 (1679:II), 174 (1680:II), 175 (1681:I), 177 (1682:I), 179 (1683:I, pro vale). — V. Selinheimo, Turun porvariston sukunimiä 1700-luvulla II. SSV 9 (1925) s. 88; E. Suolahti, Porvarispoikien opinkäynti (1946) s. 179 ("omisti kaupunkitalon Turussa", lähteenä Turun t.k. 5.11.1694).

LaaksonLilja
11.03.14, 13:37
Johan Birell olisi tosiaankin mainio isäkandidaatti Ericille. Kiitos, Benedictus! Ihmettelin räätäli Michel Ericssonin yhteydessä hänen lastensa kummeina esiintyviä hämeenkyröläistä alkuperää olevia sotilaita vaimoineen (tai näin ainakin oletin) ja siksi hainkin Räätäli-Mikkoa ensin pitkään Hämeenkyröstä.

14.01.1775
15.1.1775 Ryömälä
Skrd. Michel Ehrsson *& Walb. Matts dr *
Matts
Kummit:
Jacob Muraaja med sin hu Anna (Olofsdr Räystö), Mats Esko son Anders, Anders Marttilas (/Vähä-Nyppeli) son Johan, Sarkis wärdina Walborg Johansdr (Valkama)

06.11.1777
9.11.1777 Ryömäl. Eskoi
Skrd. Michel *& Walb. Matts dr *
Maria
Kummit:
Johan Marthila, Michel Nyppeli med hustrun, Maria Matsdr de Eskoi, Lisa Matsdr de Kinsta

09.08.1781
9.8.1781 Ryömälä
*Sn skrd. Michel *& Walb. Matts dr *
Lisa (+h26.8.1781 )
Kummit:
Sold Johan Rönlöf (pso Margareta Ericsdr), Sold Simon Frimodig (pso Sophia Thomasdr), Eskoi wärdinan med sonen Mats

06.12.1782
8.12.1782 Ryömälä Eskoi
Skrd. Michel *& Walb. Matts dr *
Anna
Kummit:
Mats Eskoi med sin hustru, Michel Nyppeli med hustru

Ehkä nämä hämeenkyröläiset (niin ainakin seuraavien Hiski-löytöjen perusteella oletin) kummit liittyvät jotenkin Packalenius-sukuun:

Mouhijärvi - haudatut
Haudattu
2.3.1800
Sold. enk. Margar. Rönlöf
rötfeb.
50
alkup - MAKSU:*6:8

Tässä voisi olla Margaretan syntymämerkintä:
Hämeenkyrö - Tavastkyro - kastetut
Syntynyt
Kastettu
30.5.1750
3.6.1750Järfwis
Erich Thomasson Hållo & Sophia Simonsdr: *
Margeta

Amaryllis
11.03.14, 14:59
Järvenkylän Hollon Margeta Eriksdr ei ole Rönlöfin vaimo, vaan hän on Ikaalisten Höytölässä sotilas Henrik Långin vaimona, vihityt 10.10.1773.
Tuskin noilla kahdella Ryömälän sotilaalla on yhteyksiä Pakkalaan. Kaiketi he valikoituivat kummeiksi vain koska Ryömälässä asuvina olivat sopivan lähellä.

LaaksonLilja
11.03.14, 16:00
Kiitos oikaisusta, Amaryllis. Jäin vielä miettimään Johan Birellin vaimon Maria Pachaleniuksen patronyymiä.

(Hustro Maria Pehrsd:r Paccalenia fordrade af sin Broder Son Rusthållaren Pehr Johansson i Packala sitt återstående Fäder- och Mödernes Arff af Packala Börde Jordh)

Birellin isän nimi oli Simon eli Simon Johansson Lindqvist sopisi pojaksi eli Erikin veljeksi, jolloin Johan ja Per Packalen olisivat enoja.
Jos Maria on Persdotter, niin silloin siltavouti Johan ja veljensä rusthollari Per olisivatkin Eric Johanssonin serkkuja eikä enoja. Maria on syntynyt n.1659 eli ollut n.42-vuotias Ericin syntyessä. No se vielä on mahdollisen rajoissa.

Benedictus
11.03.14, 17:32
Anteeksi!
Sotkin kiiruussa Marian isän Perin poikaansa Johaniin.

Silti, Maria kävisi hyvinkin Erik Johanssonin äidiksi.
Birelli lienee Mariaa nuorempi.

Turun katedraalikoulun oppilas 26.4.1679 (in cl. d:ni Christierni, Johannes Simonis, Filius Sartoris Aboensis). Ylioppilas Turussa 1682/83 Birelius Joh. Simonis Ab _ 155. — Mainitaan lastenopettajana Eurajoella vielä 1696 ja sittemmina katselmuskirjurina Karkun Suoniemen Pakkalassa 1698. † 1701/02. Pso: Maria Pachalenius († 1735).

Saattaisi olla, että ovat avioituneet vasta Birellin tultua Karkkuun.
Maria voinee olla nuorempi kuin mainitaan, taikka oli vain talon vanhapiika tytär, jolle piti saada puoliso, kun talolle oli tulossa uusi isäntä ja emäntä.

Benedictus
11.03.14, 22:27
Löytyyköhän Maria Pacchaleniuksesta mitään rippikirja tai muita tietoja. Hiski mainitsee kuoleen 1635, muttei kerro edes paikkaa.
Onkohan löydettävissä enempää tietoa?

Onkohan Johan Persson Pachaleniuksen muista lapsista mitään tietoa?

Siltavouti Johan Johanssonilla mainitaan 1 ellei 2 äpärää hiskissä.

http://hiski.genealogia.fi/hiski/55z7r1

LaaksonLilja
11.03.14, 23:30
Pacchalenius-suvun alkupolvet
Arkistoneuvos Aulis Oja, Espoo
Pietari Mikonpojan vaimo Stiina Erkintytär oli kuollut jo vuonna 1697, Suomen historian pahimpana nälkävuonna. Pariskunnan ainoa poika Juhana Pietarinpoika Pacchalenius, jonka kohtaloista äsken mainitsin, oli kuollut jo aikaisemmin (vuosien 1684 ja 1693 välisenä aikana). Pietari Mikonpojan ja Stiina Erkintyttären neljästä tyttärestä oli vuonna 1700 edelleen elossa kaksi, Karkun kirkkoherran Henrik Collinuksen vaimo Liisa Pietarintytär ja katselmuskirjuri Juhana Dvällin vaimo Maija Pietarintytär. Toiset tyttäret Stiina ja Kaisa sitä vastoin lienevät jo silloin olleet vainajia.http://www.genealogia.fi/genos/41/41_49.htm

Ilmeisesti katselmuskirjuri Johan Birell käytti myös nimeä Dväll.

LaaksonLilja
12.03.14, 00:54
Voisiko Simon Henricsson Vesä Kiikalan Pirilästä (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=944751) olla Johan Simonsson Birellin isä? Simon mainitaan v. 1659 poikana Vesällä. Simonin isä olisi tällöin nimismies Henric Michelsson, Vesän entisen isännän Henric Henricssonin poikapuoli ja Vesän seuraava isäntä. Simonin äiti on ilmeisesti Beata ja isän sisar Carin Michelsdotter. SAY 1634-1653 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=940307)

Tässä olisi viikon sisällä jo toinen esi-isäni, joka on tullut Karkkuun Salon seudulta. Ensimmäinenhän oli Maria Sigfridsdotter Hannulan isä Simon Sigfridsson Marttilan Ruuhikosken Sepältä. Enpä olisi ikinä ajatellut, että he löytyisivät näinkin kaukaa. Ja jos nämä molemmat miehet nyt sitten lopullisesti osoittautuvat oikeiksi esi-isiksi. Hyviä isäkandidaatteja joka tapauksessa ja erinomaisia oivalluksia keskusteluun osallistuneilta!

LaaksonLilja
13.03.14, 13:57
Yritin saada varmuutta Eric Johansson Tuomolan vanhemmista ja aloin etsiä tietoja Ericin lasten kummista korpraali Simon Lindqvististä (myös Lijnqvist/Linqvist).

Hiskin avulla löysin Simonin hautauspäivän:

Tottijärven haudatut:
25.1.1767 afsk.corp. Simon Linqvist 78v 4kk
eli Simon olisi tämän mukaan syntynyt v.1688

Simon löytyi merkittynä Tottijärven rippikirjaan poikansa Per Simonssonin kohdalle Tottijärven Svahnbäckissä.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15003&pnum=70

SAY:n tietojen mukaan Maria asustaa v.1688 vielä kotonaan Pakkalassa ilman merkintää aviomiehestä. Vasta v. 1698 ilmestyy aviomies Munsterskrif. Johan Birell Pakkalaan ja v.1700 mainitaan vävy Johan Dwäll. Onko Johan Birell sama mies kuin Johan Dwäll ja sukunimen kirjaimet on vain eri lähteissä tulkittu eri tavalla vai olisiko tässä jonkun toisen tyttären mies kysymyksessä? Marian ja Johanin pojaksi oletettu Simon Johansson on kuitenkin syntynyt jo v.1688 mikäli hautauksen yhteydessä oleva merkintä pitää paikkansa.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=579336

Tässä Simon Lindqvistin ja vaimonsa vihkimerkintä Hiskin mukaan:
26.12.1722 Tyrfvelä* Corpral Simon Linqvist Anna Ehrs dr *KutalaNikali

Ja tässä lasten kastemerkinnät Hiskissä:
*
6.3.1724 Tyrfvelä
*Corpr: Simon Lindqvist & Anna Ehrs.dr *
Salomon
*
4.4.1725 Tyrfvelä
*Corpral Simon Lindqvist & Anna Ehrs.dr *
Salomon
*
27.6.1728
Corporal Sim: Lindqvist & Anna Eriksdr *
Petrus
*
12.8.1732 Tyrfvä
*Corp: Sim: Lindqvist & Anna Ehrs.dr *
Annicka

8.9.1734
11.9.1734
Copr Sim: Lindqvist & Anna Ehrs.dr *
Simon


Lasten kummit:

Salomon:
Johan Packalin, Jacob Ehrsson, Anders Ehrsson, Thomas Thomasson, Malin Mattsdotter, Maria Johansdotter, Anna Hindrichsdotter

Salomon:
Jacob Ehrsson, Thomas Thomasson, Anders Runcka, hu Anna Kextera?, Beata Ehrsdotter, Brita Michelsdotter

Petrus:
Leutn Christopher Hartman und des fru Catharina Eurenia, Algust Falck, Petter och Johan Packaliner, Erich Johansson, Maria Johansdotter, Maria Mattsdotter

Annicka:
Leutn Christopher Hartman und des fru Catharina Eurenia, Mats ?, Anders Ersson, Johan Jac.sson, Beata Persdotter, Chirstin Michelsdotter, Maria Hu?

En saanut kaikista nimistä selvää, täältä näkyy merkintä:
http://digihakemisto.appspot.com/edit?kuid=8681253&kuvanumero=50&ay=2614373&sartun=313429.KA&atun=324252.KA&amnimeke=Karkun+seurakunnan+arkisto&sarnimi=Syntyneiden+ja+kastettujen+luettelot&aynimi=Syntyneiden+ja+kastettujen+luettelot+1712-1764&ay2=124486


Simon:
Leutn Christopher Hartman und des fru Catharina Eurenia, Johan Pachalin, Tuomola bonden, Liemola bonden et hustru

Tässäkin toistuu useamman kerran sekä Eric Johansson/Tuomola bonden että Packalinin väki. Isännimi Johan löytyy eräällä Marialla. Maria Johansdotter löytyy kuitenkin äidin, Anna Ericsdotterin puoleltakin, nimittäin Kutalan Nikalin Maria Johansdotter. Tässä voisi ennemminkin tulla tämä Anna kysymykseen eikä veljesten, Simonin ja Ericin tuntematon sisar.

Ainoa ongelma tässä Maria Pachalin&Johan Birell- teoriassa on tosiaankin se, että Maria esiintyy SAY:n sivuilla ihan kuin vanhapiika perheensä yhteydessä, kuten Benedictus jo totesikin, ja Simonia on vaikea saada sovitettua pojaksi siihen väliin.

LaaksonLilja
13.03.14, 21:20
Turun porvariston sukunimiä 1700-luvulla. (http://www.genealogia.fi/vsk/9/9_87.htm)

Vilho Selinheimo.

KO 18/1 1700. Katsastelukirjuri Johan*Birellin*isävainaja, räätäli Simon Heikinpoika oli ollut kotoisin Uskelan pit. Birilän kylästä. Birellin äitipuoli oli Brita Markuksentytär ja hänen vaimonaan mainitaan 13/2 1701*Maria Pachalenia, joka 22/3 1702 KO ilmoitti saaneensa juuri tietää miehensä kuolleen. Lapsia ei Birelliltä ollut jäänyt, mutta (14/4) 15 vuodellaan oleva velipuoli Simon Simonpoika, joka palveli porv. Jakob Rajalaisella, Turussa.
Onko tässä nyt sitten myöhempi korpraali Simon Lindqvist? Syntymäaika ainakin olisi 1688 kuten Eric Johanssonin kummi-Simonilla. Isännimi Simon on eri kuin sotilasasiakirjoissa löytämäni Johan. Tämän mukaan Maria Pachalenialla ja kirjuri Birellillä ei ollut lapsia. Kaatuiko hieno teoria Birellistä Eric Johanssonin isänä nyt tähän??? Onko Simon siis Birellin velipuoli ja Marian lanko eikä poika. Nyt tämä juttu meni ihan sekavaksi.

Benedictus
17.03.14, 09:09
KO 18/1 1700. Katsastelukirjuri Johan Birellin isävainaja, räätäli Simon Heikinpoika oli ollut kotoisin Uskelan pit. Birilän kylästä. Birellin äitipuoli oli Brita Markuksentytär ja hänen vaimonaan mainitaan 13/2 1701 Maria Pachalenia, joka 22/3 1702 KO ilmoitti saaneensa juuri tietää miehensä kuolleen. Lapsia ei Birelliltä ollut jäänyt, mutta (14/4) 15 vuodellaan oleva velipuoli Simon Simonpoika, joka palveli porv. Jakob Rajalaisella, Turussa

Yllä oleva Turun porvariston sukunimistä kertovan artikkelin 1. rivi on Birellistä, tuon mukaan lapsia ei Maria Packalenialla ollut Birellin kanssa.

http://www.genealogia.fi/vsk/9/9_87.htm

Voidaan todeta, että Erik Johanssonin yhteys Packaleneihin pitää tarkastella uudelleen.
Eräs mahdollisuus teoriassa olisi, että Johan Pachaleniuksella olisi toinenkin tytär Paavolan Liisan lisäksi, jonka poika Erik Johansson olisi.

Tuo jatkuva kummitelu viittaisi läheiseen sukulaisuuteen.

LaaksonLilja
17.03.14, 13:57
Voidaan todeta, että Erik Johanssonin yhteys Packaleneihin pitää tarkastella uudelleen.
Eräs mahdollisuus teoriassa olisi, että Johan Pachaleniuksella olisi toinenkin tytär Paavolan Liisan lisäksi, jonka poika Erik Johansson olisi.

Tuo jatkuva kummitelu viittaisi läheiseen sukulaisuuteen.

Tämä jatkuva kummittelu tosiaankin on tässä ongelmana! Monta kertaa olen jo lähtenyt etsimään Ericin vanhempia muualta, mutta sitten tulee taas mieleen: "...mutta ne kummit!". Ericillä mainitaan Hiskissä 8 lasta ja peräti 5:lla näistä on korpraali Simon Lindqvist kummina. Lisäksi yhden lapsen kummina on Simonin poika Salomon. Näin suurella "taajuudella" tulee kyllä vain lähisukulaisuus mieleen.

5:llä lapsella 8:sta on joku Packalen kummina. Tämäkin on todella paljon.

Molemmilla miehillä, sekä Ericillä että Simonilla, on yhteys Karkun Kutalan saareen. Simon otti vaimon (tai naitettiin) Kutalan Nikalilta ja Eric nai ensin Sarkolasta (luultavasti Mekkoselta) Carin Ericsdotterin ja tämän kuoltua Sarkolan Talolan Michel Ericssonin tyttären Walborgin. Michel Ericsson, Talolan vävy, oli myöskin kotoisin Kutalasta (Iso-Ropo). Michelin äidin, Lisan, taustaa en tunne. Patronyymikin puuttuu. Michelin toisen vihkimerkinnän yhteydessä (toinen vaimo oli Maria Henricsdotter Viikarilta, ehkä alunperin Ollinpojan ratsutilan vanhan isännän Henricin tytär. Henricin pojan Johanin eli Ollinpojan emäntä Maria Jacobsdotter oli mielestäni Michel Talolan sisar) on kirjoitettu Talolan Michelille sukunimeksi Calling. Tästä tulee mieleeni Astrenius-viestiketjussa mainitsemasi Callinit, mutta tässä ei ehkä ole kyse samasta suvusta. Sukunimen ilmestyminen vähän ihmetyttää, mutta Karkkulaisten suuren liikkuvuuden takia (josta en aiemmin tiennyt) olen alkanut pitää jo kaikkea mahdollisena! Ehkä ratsutilan tyttären naiminen edellytti jonkinlaista sukunimen ottoa. Olisiko Calling-nimi voinut tulla alunperin äidin Lisan suvulta?

Sellaistakin mahdollisuutta mietin, että ehkä myöhempi katselmuskirjuri Simon Lindqvistiä ylös merkatessaan ajattelikin tätä Johan Birellin pojaksi ja kirjoitti siksi patronyymiksi "Johansson", vaikka tämä ilmeisesti olikin todellisuudessa "Simonsson". Olisiko Ericille käynyt myöhemmin samoin? Birellin kuollessa Eric oli ollut vasta n, 1-vuotias, melkeinpä vauva ja oli ehkä äitinsä tai muiden sukulaistensa hoivissa ja jostain syystä (äiti ehkä kuoli) lapseton Maria Pachalen myöhemmin otti pojan huostaansa ja Eric oli kaikkien mielestä "Birellin poika". Mutta jos Johan Birellin veli Simon eli korpraali Lindqvistin isä, olisi ollut Ericinkin oletettu isä ja kuollut jo ennen Ericin syntymävuotta 1701, niin tämäkin "heikohko oljenkorsi"-teoria Ericistä Johan Birellin veljen Simonin poikana kaatuu. Outo juttu kaiken kaikkiaan! Siksi olen Benedictukselle (ja muillekin) jokaisesta asiaa koskevasta kommentista kiitollinen! Tässä tuli oikeastaan jo toinenkin ongelmapähkinä ratkaistavaksi Eric Johanssonin lisäksi: mistä on Iso-Ropon emäntä Lisa (Michel Ericsson Talolan äiti) kotoisin?

LaaksonLilja
17.03.14, 19:43
Hosuin Tyrsisevän Eric Johanssonin Tuomolan lasten kummien kanssa. Lapsiahan Ericillä oli ensimmäisenkin vaimon kanssa ja niitä oli yhteensä 10 kpl. Korpraali Simon Lindqvist on 6/10:n jälkikasvusta kummina, poikansa Salomon 1/10 ja Packalenit ovat myös 6:lla lapsella kummina. Laskin räätäli Michel Kihlrothin Packalenien ryppääseen, vaimonsahan on Packalenin tytär.

LaaksonLilja
23.03.14, 15:02
Ajelen edelleenkin resiinallani Karkku-keskustelujen sivuraiteilla:) etsimässä Eric Johansson Tuomolaa:

Tämän salaperäisen Eric Johansson Tuomolan (Tyrisevä) toisella vaimolla, Walborg Michelsdotter Talolallakin on yhteys Pakkalan väkeen, tosin aika kaukainen:


Vahalahden Hemmon isäntänä 1646-57 mainitaan Henric Ericsson Hemmo, jolla puoliso Eva Escilsdotter Iso-Ropo. Tämä Eva Escilsdotter on Eric Johanssonin appiukon, Michel Ericsson Talolan, ent. Iso-Ropo, isän Ericin täti. Hemmon tila siirtyi myöhemmin pariskunnan tyttärelle Annalle ja vävy Michel Olofssonille (1684-97). Seuraavana tilan omistajana mainitaan Iso-Iivarin luettelossa näiden poika Lars Michelsson Hemmo ja vaimo Margareta Johansdotter Liuha (09-12). V. 1722 Hemmoa isännöi Johan Johansson Packalen ja Magdalena Mattsdotter. Samana vuonna tulee Eric Johansson Tyrisevän Tuomolan isännäksi ja 3 vuotta myöhemmin v.1725 ilmestyy myös Johan Johansson Packalen vaimonsa Magdalena Mattsdotterin kanssa Tyrisevän kylään Piiparille.

Benedictus
23.03.14, 22:39
Tässä siltavouti Johan Packalenin vaimon sukuperä.
Isä Mats Matsson Mikkola
äiti Agnis N.

Isoisä Mats Jöransson
1. vaimo N.N.
2. vaimo Margareta Eriksdotter

Isoisän isä Jöran Matsson
vaimo N.N.

Käsittääkseni Magdalena Matsdotterin isänäiti oli tuo yllä oleva Margareta Eriksdotter.

411 57 1635-39 Eric Hemmingss
411 58 Walborg Larsd
h 1665 Suoniemi 411 59 1646-57 po Henric Ericss Hemmo 1647
411 60 Eva Escilsd Iso-Ropo 1647 h 1650 Suoniemi
411 61 1658-83 ^v Escil Stefanss Knuutila 1656 h 1686 Suoniemi
411 62 Margareta Ericsd Hemmo 1656 h 1683 Suoniemi
411 98 Beata Larsd
Vahalahden Mikkolan isännät:

213 571 Jöran Mattss
213 572 _Vaimo h 1652 Suoniemi
213 569 -49 po Matts Jöranss Mikkola h 1669 Suoniemi
213 570 _Vaimo
411 199 Margareta Ericsd
213 567 1651-58 po Mårten Mattss Mikkola
213 568 Magdalena h 1679 Suoniemi
213 565 1668-97 ve Matts Mattss Mikkola 1682
213 566 Agneta 1660 1681 Suoniemi
411 198 Brita 1682Karkun ja Mouhijärven kesäkäräjät 2-5.6.1660: Matts Jöransson Vahalahdesta vaimonsa Margareta Ericsdotterin kanssa jättävät talon keskimmäiselle pojalleen Matts Mattssonille, tytär Elisabet on avioitunut pois.

Ylläoleva Margareta Eriksdotter ei voi olla sama koska tuo käräjäote kumoaa mahdollisuuden.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=699383
Vahalahden Hemmon tilalta löytynee kuitenkin vahvistus sukusuhteeseen ja selitys Johan Packalenin Vahalahden Hemmon yhteyteen.

Tuossa SAY:ssä näkyy 1656 Agnes sr isännän Henrik Erikssonin yhteydessä
1660 näkyy Agnis hakasena ja h.sr, isännän ollessa Henrikin sisaren Margareta Eriksdotterin puoliso Eskill Staffansson.

Agnis näkyy epämääräisesti sr ja dr nimikkeellä 1667 saakka, sitten katoaa.
Dr. nimikkeen takia voidaan epäillä, että olisi sotkettu kaksi Agnesta, Eskilin mahdollinen tytär ja Erikin tytär.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=699386
Vahalahden Mikkolassa näkyy 1669 poika Mats Matsson ja vaimonsa Agneta.

Olisi varmaankin epäuskottavaa, ellei tuo Agneta ole sama kuin naapuritalon Hemmingin tytär Agneta Eriksdotter.

JOS Magdalena Matsdotterin äiti oli Vahalahden Hemmingin tytär Agnes Eriksdotter, selittäisi tämä täysin, miksi siltavouti Johan Packalen asui Hemmingillä 1720-luvun alussa.
Hemminki olisi silloin Johan Packalenin anopin kotitila.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=520512

LaaksonLilja
24.03.14, 14:09
Kiitos tiedoista, Benedictus! Tämä auttoi huomaamaan toisenkin säikeen tässä kiemuraisessa sukulangassa, nimittäin epäilen Eric Johanssonin anopin eli Michel Ericsson Talolan (ent. Iso-Ropo Kutalasta) vaimon Walborg Jöransdotterin olevan Jöran Staffansson Knuutilan tytär Vahalahdelta. Tällöin Hemmon Ericin lapsista poika Henric olisi nainut Iso-Ropolta Michel Ericssonin isän tädin ja tytär Margareta meni Michel Ericssonin vaimon isän sedän Escil Staffanssonin kanssa naimisiin.

Kutalan Nikalinkin epäilen liittyvään tähän Tuomolan lankavyyhteeseen. Eric Johanssonin lasten kummi Simon Lindqvisthän jo esiintyi Kutalan yhteydessä. Hänen vaimonsa Anna Ericsdotterhan oli Nikalilta. Eräänä vahvimpana isäkandidaattina Eric Tuomolan appiukko Michelin äidille Lisalle pidän tällä hetkellä Nikalin Cnud Josefssonia, mutta tämä on vain heikko oletus perustuen Cnud-nimen esiintymiseen Lisan pojalla ja Nikalien kummitteluun Lisan lastenlasten kummeina. Myös Per Michelsson Kosken ratsutilalta esiintyy Lisan pojan eli Michelin veljen Jacob Ericsson Iso-Ropon lapsen kummina. Tätä Lisan sukulankavyyhdettä minun pitää vielä selvitellä ja sitä mukaa kun saa selväksi, keriä lisää...

Liisa R
24.03.14, 17:36
Pietari Mikonpoika Karkun Koskelta ei ollut syntyperältään karkkulaisia. Hän oli Margareta Dirikintyttären vävy ja kotoisin Turusta. Raatimies Antti Mikonpoika Lintu oli hänen veljensä.

Liisa R

LaaksonLilja
24.03.14, 18:09
Pietari Mikonpoika Karkun Koskelta ei ollut syntyperältään karkkulaisia. Hän oli Margareta Dirikintyttären vävy ja kotoisin Turusta. Raatimies Antti Mikonpoika Lintu oli hänen veljensä.

Liisa R

Tämäpä mielenkiintoista! Kiitos, Liisa R. Karkkulaisilla tuntuu tosiaan olevan paljon kytköksiä Turun suuntaan, mikä taasen tekee Karkun sukulinjojen tutkimisesta sekä jännittävää että hyvin kimuranttia.

LaaksonLilja
24.03.14, 21:26
Löysin sattumalta inh. Maria Packalenin SAY:stä Mouhijärven Kairilan Horolasta 1703-04.

1701 mainitaan Karin Packalin inh. ja 1709 Horolasta löytyy Maria inh. corpr. h.
Tässä voi kyllä tulla kysymykseen joku muukin Maria Packalen kuin Johan Birellin leski.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=551962