PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Ruovesi, Haukkamaa: Joseph Josephsson (s. 1763)


Riitta Autere
30.04.08, 09:36
Hei!

Tutkimukseni sivuavat Ruoveden Haukkamaata. Kun kyseessä on mielenkiintoinen rönsy, en aikonut paneutua aiheeseen enempää, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan onko jollakin tiedossa Haukkamaan väen vaiheita jo valmiiksi. Kirkonkirjoissa merkinnät ovat selviä, pitäjänkokousten pöytäkirjoihin en ole perehtynyt.

Isäntä Joseph Josephsonilla (s. 1763, k. 1826) ja vaimollaan Regina Mattsdotterilla (s. 1768, k. 1839) on kolme lasta: sokea Lisa (s. 1794), Matts (s. 1800) ja Caisa (s. 1809). Matts avioituu ja Caisa saa aviottoman pojan Hermanin.

Hermanin isän, renki Johan Erikssonin (s. 1805, k. 1861) vaiheista tiedän puolestani jotakin.

Terveisin,

Riitta

Päivi V.
30.04.08, 15:25
Hei,

Olisin utelias tietämään, miten Josef Josefsson sijoittuu Ruoveden Haukkamaan isäntien joukkoon. Kuka oli hänen edeltäjänsä, kuka seuraajansa?
Minulla on esi-isieni joukossa kaksi Haukkamaan isäntää 1600-luvulta. Josef Josefssonia ei mainita Matti J. Kankaanpään Vanhan Ruoveden Historian talonhaltijaluettelossa.

Terv. Päivi V.

Erkki Järvinen
30.04.08, 17:46
Hei,

Olisin utelias tietämään, miten Josef Josefsson sijoittuu Ruoveden Haukkamaan isäntien joukkoon. Kuka oli hänen edeltäjänsä, kuka seuraajansa?
Minulla on esi-isieni joukossa kaksi Haukkamaan isäntää 1600-luvulta. Josef Josefssonia ei mainita Matti J. Kankaanpään Vanhan Ruoveden Historian talonhaltijaluettelossa.

Terv. Päivi V.

Hei Päivi!
Vastaan lyhyesti kun en ehdi aiheeseen enempää paneutua ja ketjun aloittaja ei varsinaista kysymystä tainnut esittää.

VRH I:2 (Kankaanpää)
Haukkamaalla 6. isäntä 1761-1794 Matti Heikinpoika syntynyt 1741 (minulla synt. aika 22.2.1742), puoliso Maria Pekantytär syntynyt 1737 (minulla synt. aika 15.3.1737).,

heillä muiden lasten lisäksi tytär Regina Mattsdotter syntynyt 4.6.1768 ja vihitty 6.1.1792 [VA SSS RUOVESI 5 vihityt 1792] Joseph Josephsson Hyyrylän kanssa joka syntynyt 27.8.1765 Ruovesi Väärinmaja Hyyrylä.
- Joseph oli Haukkamaan 6. isännän vävy.

(alkuperäisellä ketjun aloittajalla Joseph oli syntynyt 1763 ja lapsia hän mainitsee kolme)

Reginalla ja Josephilla lapsia on minun tiedossani 8 henkeä.

Kuten sanottu en ehdi tarkemmin aiheeseen paneutua tai tietojani nyt tarkistamaan.

Riitta Autere
02.05.08, 09:06
Hei!

Josef Josefssonin jälkeen Haukkamaata isännöi rippikirjan (rk 1831-35 Turun puoli, s. 56) mukaan tämän poika Matts Josefsson. Josefia ennen taas Hinni (Henrik) Eliasson (rk 1817-1823, s. 280) ja tätä ennen Elias Simonsson (s. 1753 Orivesi), jonka pojanpoika Johan Eriksson on Lisa Josefssonin aviottoman lapsen isä. Elias Simonsson muutti Ruoveden Haukkamaalle Kauhavalta 1811. Eliasta edeltävä Haukkamaan isäntä on Johan Johansson (rk 1811-16, s. 44) ja häntä ennen isäntänä on Matts Henriksson (rk 1802-1807, s. 273), Regina Mattsonin veli.

Mieltäni askarruttaa siis se miksi sodan jälkeen Haukkamaan isännyys vaihtui ja palasi sitten taas 1700-luvun lopulla tilaa isännöineelle suvulle. En tarkoita yleisiä syitä isännyyden vaihtumiseen ja sodan seurauksia, vaan josko joku jo tietäisi mitä Haukkamaalla tapahtui vuosien 1805 ja 1840 välillä.

Kommenteista ja tähänastisesta keskustelusta kiittäen,

Riitta

Päivi V.
02.05.08, 23:01
Hei Riitta,

Kysymykseesi, mitä Haukkamaalla tapahtui, en osaa ainakaan tässä vaiheessa vastata, mutta koska rippikirjoista poimittu isäntäluettelo näyttää erilaiselta kuin Matti J. Kankaanpään Ruoveden talonhaltijaluettelo, niin kopioin tähän ne tiedot, jotka siellä ovat.

1. Matti Tuomaanpoika Haukkamaalla 1635-1668, kalastaja; jousiluettelossa Haukkamaalla is. Matti Pellinen pso Anna Matintytär.

2. Matti Matinpoika 1669-1679, pso Vappu

3. Edellisen veli Tapani Matinpoika 1680-1698, pso Anna Heikintytär Suutarilta k.1698

4. Edellisen poika Mikko Tapaninpoika 1699-1733, k.77-v. 1740, pso 1697 Vappu Martintytär Visuvedeltä k. 70-v. 1745

5. Edellisen vävy Heikki Tuomaanpoika Virtain Korhoselta 1734-1760, s.1712, pso 1734 Klaara Mikontytär s. 1705k. 1784

6. Edellisen poika Matti Heikinpoika 1761-1794, s. 1741, pso Maria Pekantytär s. 1737 k. 1808

7. Edellisen poika Heikki Matinpoika 1796-1806, s. 1764, pso 1788 Marketta Kallentytär Ritolahdesta s. 1767

Talo jaetaan

8. Juho Juhonpoika Puntasen Lammilta 1807-, s. 1764, pso 1 1795 Liisa Matintytär s. 1764 k. 1809, pso 2 Vappu Juhontytär s. 1771

Talo II

8. Heikki Erkinpoika Tapiolta 1806-1807, s. 1771. pso Liisa Matintytär Ala-Pohjasta s. 1774

Talonhaltijaluettelon tiedot päättyvät tähän. Sodan jälkeisiä isäntiä luettelossa ei ole.

Kirjassa mainitaan Haukkamaalla olleen Salmijärven ja Kaitajärven uudistilat, jotka aluksi olivat torppia.

t. Päivi V.

Erkki Järvinen
03.05.08, 06:01
Päivin vastauksen jatkoksi Talonhaltijaluetteloa ja Rippikirjoja seuraten Haukkamaan 4. isännästä alkaen.

Haukkamaa
(VRH I:2 Talonhaltijaluettelo / Kankaanpää)

4. Mikko Tapaninpoika 1699 – 1733, k. 77 v. v. 1740,
pso 1697 Vappu Martintytär Visuvedeltä k. 70 v. v. 1745,
[ Ruovesi Rk 1723 – 1758 pag. 82;
Mickel B.
Walb. H. ]
--------------------------

(VRH I:2 Talonhaltijaluettelo / Kankaanpää)
edellisen vävy
5. Heikki Tuomaanpoika Virtain Korhoselta 1734 – 1760, s. 1712,
pso 1734 Klaara Mikontytär s. 1705, k. 1784,
[ Ruovesi Rk 1744 – 1750 pag. 11,
Ruovesi Rk 1752 – 1758 pag. 26,
Ruovesi Rk 1759 – 1764 pag. 22,
Ruovesi Rk 1765 – 1770 pag. 86,
Ruovesi Rk 1771 – 1776 pag. 91;
Henrich Bonde,
Clara Hustro,

B Henric Thomass Korhois 42 5/12 1709
H Clara 45 11/4 1705

B Henric Thomasson s. 5/12.1712,
H Clara Michelsdotter s. 11/4.1705,

B. Henric Thomasson s. 5/12.1712,
Hust. Clara Michelsdotter s. 11/4.1705,

G.B. Henric Thomasson s. 5/12.1712,
H Clara Michelsdotter s. 11/4.1705, ]
--------------------------

(VRH I:2 Talonhaltijaluettelo / Kankaanpää)
edellisen poika
6. Matti Heikinpoika 1761 – 1794, s. 1741,
pso Maria Pekantytär s. 1737, k. 1808,
[ Ruovesi Rk 1759 – 1764 pag. 28,
Ruovesi Rk 1765 – 1770 pag. 86,
Ruovesi Rk 1771 – 1776 pag. 91,
Ruovesi Rk 1777 – 1782 pag. 132,
Ruovesi Rk 1783 – 1788 pag. 138,
Ruovesi Rk 1789 – 1794 pag. 156,
Ruovesi Rk 1796 – 1801 pag. 170,
Ruovesi Rk 1811 – 1816 Turku pag. 44,
U.B. Matts Henricsson s. 2/22.1741,
H. Maria Pehrsdotter s. 5/15.1737,

Son Matts s. 2/2.1742,
Hust. Maria Pehrsdotter s. 5/15.1737

B Matts Henricsson s. x/x.1742,
H Maria Pettersdotter s. 5/15.1737,

B Matts Henriksson s. 2/22.1742,
H Maria Pettersdotter s. 5/15.1737,

B Matts Henrichsson s. 2/22.1742,
H Maria Pettersdotter s. 5/15.1737,

B Matts Henrichsson s. 22/2.1742,
H Maria Pettersdotter s. 15/5.1737,

B Matts Henrichsson s. 22/2.1742,
H Maria Pettersdotter s. 15/5.1737,

Gl. B. Matts Henrichsson s. 27/2.1742, ]
--------------------------

(VRH I:2 Talonhaltijaluettelo / Kankaanpää)
edellisen poika
7. Heikki Matinpoika 1796 – 1806, s. 1764,
pso 1788 Marketta Kallentytär Ritolahdesta s. 1767,
[ Ruovesi Rk 1789 – 1794 pag. 156,
Ruovesi Rk 1796 – 1801 pag. 170,
Ruovesi Rk 1802 – 1807 pag. 274,
U. B. Henric Mattsson s. 25/5.1764,
H Margar Carlsdotter s. x/x.1767,

U. B. Henric Mattsson s. 25/5.1764,
H Margar Carlsdotter s. x/x.1767,

B. Henric Mattsson s. 25/5.1764,
H Gretha Carlsdotter s. 10/x.1767, ]
--------------------------
Talo jaetaan.
(VRH I:2 Talonhaltijaluettelo / Kankaanpää)
8. Juho Juhonpoika Puntasen Lammilta 1807 - , s. 1764,
pso 1. 1795 Liisa Matintytär s. 1764, k. 1809,
pso 2. Vappu Juhontytär s. 1771,
[ Ruovesi Rk 1802 – 1807 pag. 274,
Ruovesi Rk 1811 – 1816 Turku pag. 44,
B Johan Johansson ifrån Wirdois (kuollut 1809 väärässä sarakkeessa),
+ H Lisa Mattsdotter,

B Johan Johansson s. 10.1.1768,
H Valborg Johansdotter s. 1771, ]
--------------------------

Haukkamaa Talo II
(VRH I:2 Talonhaltijaluettelo / Kankaanpää)
8. Heikki Erkinpoika Tapiolta 1806 – 1807, s. 1771,
pso Liisa Matintytär Ala-Pohjasta s. 1774,
[ Ruovesi Rk 1802 – 1807 pag. 273, 374,
B Henric Ersson s. x/x.1771,
H Lisa Mattsdotter s. x/x.1774,

B Henric Ersson s. x/x.1771,
H Lisa Mattsdotter s. x/x.1774, / siirtyvät Haukkamaalta sivulle 181 Pohja ]
--------------------------

Onko tämä nyt sitten Haukkamaan vai Haukkamaa II:n isäntäpari en oikein tiedä?

Ruovesi Rk 1811 – 1816 Turku sivu 45
B Elias Simonsson s. 1753, ( Acces 1811)
H Stina Mattsdotter s. 1749, dito,



jne.

Riitta Autere
06.05.08, 09:55
Kiitokseni sekä sinulle että Päivi V:lle Haukkamaan tilanteen selvittämisestä!

Päivin vastauksen jatkoksi Talonhaltijaluetteloa ja Rippikirjoja seuraten Haukkamaan 4. isännästä alkaen.

Haukkamaa
...
--------------------------
Talo jaetaan.
(VRH I:2 Talonhaltijaluettelo / Kankaanpää)
8. Juho Juhonpoika Puntasen Lammilta 1807 - , s. 1764,
pso 1. 1795 Liisa Matintytär s. 1764, k. 1809,
pso 2. Vappu Juhontytär s. 1771,
[ Ruovesi Rk 1802 – 1807 pag. 274,
Ruovesi Rk 1811 – 1816 Turku pag. 44,
B Johan Johansson ifrån Wirdois (kuollut 1809 väärässä sarakkeessa),
+ H Lisa Mattsdotter,

B Johan Johansson s. 10.1.1768,
H Valborg Johansdotter s. 1771, ]
--------------------------

Haukkamaa Talo II
(VRH I:2 Talonhaltijaluettelo / Kankaanpää)
8. Heikki Erkinpoika Tapiolta 1806 – 1807, s. 1771,
pso Liisa Matintytär Ala-Pohjasta s. 1774,
[ Ruovesi Rk 1802 – 1807 pag. 273, 374,
B Henric Ersson s. x/x.1771,
H Lisa Mattsdotter s. x/x.1774,

B Henric Ersson s. x/x.1771,
H Lisa Mattsdotter s. x/x.1774, / siirtyvät Haukkamaalta sivulle 181 Pohja ]
--------------------------

Onko tämä nyt sitten Haukkamaan vai Haukkamaa II:n isäntäpari en oikein tiedä?

Ruovesi Rk 1811 – 1816 Turku sivu 45
B Elias Simonsson s. 1753, ( Acces 1811)
H Stina Mattsdotter s. 1749, dito,



jne.

Pitäisin Elias Simonssonia tuon perusteella Haukkamaa II:n isäntänä ja seuraavien vuosien tapahtumat ovat niitä, joiden mahdollista tuntijaa tai tutkijaa keskustelun avauksellani etsin:

Rippikirja 1811-1816, aukeama 44 [edeltävän perusteella siis Haukkamaa I]
[8.] B Johan Johansson
H Valborg Johansdr
perhekunnan kohdalla merkintä: "bo på ett nytt torp"
lisäksi lapsista kahden kohdalla on poismuuttomerkintä vuodelta 1811
sekä vanhaisäntä Matts Hensikssonin kohdalla poismuuttomerkintä 1812

saman rippikirjan seuraavalla sivulla [1811-1816, s. 45 ja ilmeisemmin siis Haukkamaa II]
[9.] G B Elias Simonsson, acces Kauhava 1811
H Stina Mattsdr, acces dito
sekä
Dr Eric Eliasson, acces Orihvesi 1816 [merkintä jaettu miehen ja vaimon riveille]
H Lena Jöransdr
sekä
[10.] U. B S Henric Eliasson, acces Orihvesi 1812
H Sophia Johansdotter


[Haukkamaa II, jos jatketaan edellisen oletuksen perusteella]
rippikirjassa 1817-1823 Haukkamaan tilojen järjestys on toinen:
s. 280
B Hinni Eliasson, molempien puolisoiden ulosmuuttomerkintä 1818
H Sophia Johansdotter
sekä alempana samalla sivulla
[11.?] Inh. G B Elias Simonsson, molempien puolisoiden ulosmuuttomerkintä ilmeisesti vuodelta 1820
H Stina Mattsdotter
[isäntätiedot päättyvät siis vuoteen 1820]

[Haukkamaa I, jos jatketaan edellisen oletuksen perusteella]
rippikirjassa 1817-1823 s. 281
[9.] B Gustaf Gustafsson, molempien puolisoiden sisäänmuuttomerkintä 1817 ja ulosmuutto 1818
H Hedvig Michelsdotter
sekä samalla sivulla alempana
[10.] Jöran Josephsson, sisäänmuutto 272.22
H Anna Johansdr, sisäänmuutto 282. 3

Haukkamaa I? [perustuen edellisen rippikirjan tietoihin]
rippikirjassa 1824-1830, s. 242 [sivunumeron alapuolella merkintä 1/2 kruunutilasta]
[11.] B Joseph Josephsson
H Regina Mattsdr
sekä alempana
+ Bror Jöran Josephsson, k. 1827

Kiitän siis saamastani avusta ja oletusten vahvistamisesta, ja jään edelleen miettimään mitä Haukkamaalla tapahtui taloudellisesti ja talon pidossa noina vuosina.

Terveisin

Riitta Autere

Erkki Järvinen
06.05.08, 11:38
Kun Haukkamaa sen 7. isännän (Heikki Matinp 1796-1806) jälkeen jaettiin, tuli sen 8. isännäksi Juho Juhonp Puntasen Lammiltta 1807 -, ja puoliso 1. oli vihitty 1795 Liisa Matintytär s. 1764 ja k. 1809.
- Haukkamaan 6. isäntä oli Matti Heikinp 1761-1794 ja syntynyt 1741.
[ Näin siis Kankaanpää 1990 VRH I:2 Talonhaltijaluettelossa ]

Miksi Haukkamaan isännäksi n:o 8. tuli Juho Juhonpoika Puntasen Lammilta, ei siihen Kankaanpää anna vastausta.


6. isäntä Matti Heikinp 1761-1794 oli syntynyt 22/2.1742 Haukkamaan edellisen isännän poikana ja mainitaan Bondena vielä 1796-1801 rippikirjassa, puoliso Maria Pekantytär oli syntynyt 15/3.1737 ja heidän lapsiaan oli muiden muassa tuon Puntasen Lammilta tulleen Juho Juhonpojan vaimo Liisa Matintytär jonka oikea syntymäaika on 19/3.1766 (myös 19/2. mainitaan rippikirjoissa), Juho ja Liisa vihittiin Virroilla (Puntasen) Lammilla 21/6.1795., Virtain kirjoista heille löytyy myös lapsia.
- Liisa Matintytär kuoli 24/5.1809 Ruovesi,
( Virrat Puntasen Lammi 1804-1809 s. 113, Abit Haukkamaa 1806 )

Juho Lammi oli syntynyt 10/2.1768 (myös 10/1. mainitaan)
Lammin poika, Kaitajärvi II:n isäntä 1802 ja Haukkamaan 8. isäntä 1807-1811., ifr Wirdois Ruovesi rk 1802-07 s. 274.

Virrat Puntasen Lammi 1804-1809 s. 113, Abit Haukkamaa 1806


Juho Juhonpoika oli siis Haukkamaan vävynä sen 8. isäntä (vaimonsa ja edellinen 7. isäntä Heikki Matinpoika olivat sisaruksia.)


Mutta kun talo jaettiin niin löytyykö mitään selitystä oliko Talo II:n isännällä ja / tai emännällä mitään yhteyttä ennestään Haukkamaalle?

Riitta Autere
06.05.08, 16:10
Mutta kun talo jaettiin niin löytyykö mitään selitystä oliko Talo II:n isännällä ja / tai emännällä mitään yhteyttä ennestään Haukkamaalle?

Henrik Eliassonilla tai Elias Simonssonilla ei minun tietääkseni ole suoraa yhteyttä Orivedeltä Haukkamaalle. Tai joku yhteys on varmasti ollut, mutta en tiedä sitä - vielä.

Nyt mietityttää se, jaettiinko taloa ollenkaan. 1800-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen isäntävaihdokset eivät ole selkeimmästä päästä. Kiitos kirjoittamasi listauksen, kokosin isäntälistaa rippikirjatiedoin vuosittain - seuraava perustuu siis pelkästään kirkonkirjoihin:

Heikki Matinpoika (s. 1764, k. 1829),
Haukkamaan isäntänä 1796-1806,
Korpilahti nyb.1807-1829
pso 1: Marketta Kallentytär (s. 1767, k. 14.5.1808)
pso 2: Juliana Gustafsdotter (k. 1847)

Heikki Erkinpoika (s. 1771),
Haukkamaan isäntänä 1805-1806
pso: Liisa Matintytär (s. 1774)

Juho Juhonpoika (Heikki Matinpojan lanko, s. 1764),
Haukkamaan isäntänä 1807-1811,
muuttaneet uuteen torppaan, mutta mihin?
1795 pso1: Liisa Matintytär (s. 1764, k. 1809)
pso 2: Vappu Juhontytär (s. 1771)

Elias Simonsson (s. 1753, k. 1824 Orivesi),
Haukkamaan isäntänä 1811-1812
pso: Stina Mattsdotter (s. 1749, k. 1831)

Hinni (Henric) Eliasson (edellisen poika, s. 1791 Orivesi),
Haukkamaan isäntänä 1812-1817
pso: Sophia Johansdotter (s. 1779 Teisko)

Gustaf Gustafsson (s. 1791 Orivesi),
Haukkamaan isäntänä 1817-1818
pso: Hedvig Michelsdr (s. 1798)

Elias Simonsson (uudelleen),
Haukkamaan isäntänä 1818?-1820?

Jöran Josephsson (s. 1763, k. 1827),
Haukkamaan isäntänä 1821-1824,
tulee Kurusta Haukkamaalle rengiksi Gustaf Gustafssonin ollessa isäntänä, 1820 rippikirjan s. 270, 1821 palaa Haukkamaalle

Joseph Josephsson (edellisen isännän veli ja Heikki Matinpojan ja Juho Juhonpojan lanko, s. 1763, k. 1826),
Haukkamaan isäntänä 1824-1826
pso: Regina Mattsdr (s. 1768, k. 1839)

Matts Josephsson (edellisen poika, s. 1800)
Haukkamaan isäntänä 1826-
pso: Anna Stina Eriksdotter (s. 1808 Kuru)

Otan kommentteja ja täydennyksiä vastaan kiitollisena, samoin kuin tiedon siitä mikä on Haukkamaa I:stä ja mikä II:sta? Kun edelleenkin pääasiallinen kiinnostuksen kohteeni on Matts Josephsonin avioton sisarenpoika.

Terveisin

Riitta