PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kiukas-Kiukkainen-Kiukkonen


Movitz
04.03.14, 14:55
Sulkavan Mäntysessä tavataan joulupäivänä 1705 vihitty pariskunta Tahvo Paavonpoika Kiukas-Kiukkainen-Kiukkonen (1682-1742) ja Anna Pertuntytär Kietäväinen (k. 1748) ja heillä lapset Maria (1707), Anna (1709), Eeva (1711), Elli (1715), Paavo (1718) ja Tahvo (1722). He muuttivat Juvalle aivan 1740-luvun alussa, jossa ainakin perheen pojat jatkoivat eloaan.

Ensimmäisen kerran olen löytänyt Tahvo Kiukkosen Sulkavalta vuoden 1703 henkikirjasta (ja sittemmin mukaan kuvioihin tulee myös siskonsa Anna); 1702 koko pitäjästä en tavannut ensimmäistäkään suvun edustajaa. Ovat joko tulleet toisaalta tai olleet niin vähäväkisiä tilattomia, että puuttuvat kirjoista ja kansista.

24.11.1678 vihittiin Sulkavalla rantasalmelainen (?!) Niilo Makkonen Martta Tahvontytär Kiukaisen kanssa. Haiskahtaisi kovasti samalta sukupiiriltä.

Onko jollain intuitiota, mistä päin kannattaisi haistella suvun varhaisempia vaiheita. Kiukkaita käsittääkseni tavataan Savosta jo 1600-luvun alkupuolella. Ovat ehkä tulleet Joutsenosta, jossa elelee edelleen toinen samanniminen suku.

Jens

Movitz
04.03.14, 19:55
Saloheimon sukunimiluettelossa 1694 (Savon historia II:2, liite 69) mainitaan nimellä Kiukas Mikkelissä 1 kantaja ja Rantasalmella 2, joten haku kannattanee suunnata tähän suuntaan. Joskin on pidettävä mielessä, että nimi on voitu erehdyksessä lukea vaikkapa Kukkoseksi, joita onkin sitten verrattain paljon enemmän.

Ari Kolehmainen
04.03.14, 20:36
Kiukkaisista ja Kiukkosista en osaa sanoa, mutta ainakin Kiukas-sukua on ollut Juvan Karkeamaan kylässä ainakin 1600-luvun puolivälistä ja varmaan jo aiemminkin. En ole tutkinut itse kyseistä sukua, mutta silmiin on osunut.

Tässä on esimerkiksi SAY 1654-1673 Juvan Karkeamaan nro 1, Kiukas:

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=363483

Ei toki välttämättä liity mitenkään etsimiisi henkilöihin, mutta ainakin vanhastaan Kiukkaita on Juvalla ollut.

Mauri K
05.03.14, 10:03
Luovutetusta Karjalasta Kiukkosia,Kiukas nimisiä Joutsenosta ja Juvalta, vanhin nimi on Jöns Kiukas joka löytyy 1600 alussa Juvan Pitkälahdesta ja yhteys Joutsenon Pätilän kylän alueeseen hakusessa jossa Kiukas nimisiä jo 1500 luvulla !

Movitz
05.03.14, 14:52
Henkikirjoissa etsimäni Tahvo esiintyy sekä nimillä Kiukas että Kiuckain, kirkonkirjoissa nähtävästi vain Kiuckain ja sittemmin Kiuckoin. Etsin selvästi sukupiiriä, joissa pyörivät nimet Paavo ja Tahvo, ja Martti Tahvontytär sopisi kyllä mainiosti Tahvo Paavonpojan tädiksi. Mutta pitää odottaa, että sopivia nimiä pomppaa henkikirjoista silmiin.

Tunnen sattumalta Joutsenon Suokumaan Kiukkaita. Y-DNA-testi Savon ja E-Karjalan välillä voisi olla antoisa!

Jens

Mauri K
05.03.14, 15:41
Tarkennan
Kiukas nimi tässä asussa mainitaan ensimmäisen kerran Jääskessä 1543
seuraavana vuonna Joutsenon Pätilässä ja Joutsenossa olleessa Kiukkaala kylässä.
Nimi esiintyy muodoissa; kiukas,kiukkoin,kiuckain,kiukain,kiukoin,kiukkonen ,kiuckoin,kickoinen,kiukkahinen,cuikas,kuikas , sekä Eestissä Kiugas

Tahvo Kiukas on mainittu 1571 Joutsenon Pätilästä

Tästä Kiuckoin , Kiukkonen haarasta löytyy Juvalta yksi haara ja talokin oli jossain vaiheessa nimeltään Kiukkola( Karkeamaan Kiukkaala).
Kiuckoin , Kiukkoin ja jne löytyy ainakin Jaakkiman Miglistä,
Olen tutkinut näitä Mändyisissä asuvia , Juvalle päin sain yhteyden mutta en taaksepäin