PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Esselström Purmosta


JES
25.04.08, 23:44
Hei kaikki forumin käyttäjät.

Vuosien tauon jälkeen ajattelin hieman pöyhiä sukuani. Olen jämähtänyt Esselströmien osalta paikoilleni pahemman kerran.

Hiski antaa Jacob Esseströmin kastetiedot allaolevan mukaisesti:
Olen selvitellyt, että Jacob olisi muuttanut Maaninkaan 1874 ja siitä pääsenkin jo isoisäni isään.

Ongelma on, etten pääse Jacobin vanhempien osalta taaksepäin. Talon nimi BONDS tosin antaa vihjeitä äidin puolelta, mutta isän osalta se tykkää tähän.

Torppari Jacob Mattson on tullut vävyksi Bondsin taloon, mutta mistä? Näfverbacka, joka viittaa Ullavaan ei listaa ketään Jacobia syntyneeksi.

Toivottavasti joku osaa auttaa.



Syntynyt Kastettu Kylä Talo Isä Äiti Lapsi *11.7.1845 13.7.1845 Bonds Tp. Jacob Mattsson Näfverbacka Maria Johansdr 32 Jacob

Tapani Kovalaine
26.04.08, 10:44
Ei kannata jämähtää paikallensa, sillä vain pöyhimällä pääsee eteenpäin ja taaksepäin sukupolvissa. SSHY:n digikuvia odotellessa voi kurkistella seuraavan rivin sinisestä ovesta Bondsin taloa vuonna 1835.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=630941

Henkikirja hiskitettynä kertoo: Jacob Mattsson Bonds - Näfverbacka on tullut vävyksi syyskuussa 1834 vihkimisen jälkeen. Vaimo Maria s. 181x ja käly Anna s. 1815 asuvat talossa ja samoin appiukko Johan Andersson Bonds, joka on jäänyt 17.8.1833 leskeksi. Tuolloin 22 vuotta emäntänä häärännyt Clara Johansdr (1790-1833) kuoli. Appi solmi uuden avion 29.6.1834 Maja Lena Johansdr:n kanssa.
Clara oli Pedersören Kållbyn kylän Lillkåll RN:o 15 tyttäriä ja hänen vanhempansa olivat Johan Mattsson ja Brita Hansdr s. 1748.
Jacob Bondsin sukujuuret jäävät vielä digikuvien puutteen vuoksi arvoitukseksi, samoin hänen syntymäaikansa, joka voi olla 7.12.1807 tai sitten ei. Käynti arkistossa ja Purmon rippikirjoihin tutustuminen lopettaisivat arvuuttelun, joten suosittelen... terveisin Tapani

JES
26.04.08, 12:52
Kiitos Tapani vastauksesta. Sain uutta tietoa Claran syntymäkylän osalta.
Olen itsekin ajatellut, että Jacob olisi syntynyt 1807, isä Matts Holmblad. Se sopisi hyvin Maria Johansdotterin *5.9.1812 ikään. Paras ottaa yhteyttä kirkkoherranvirastoon, jotta asia varmistuu.

Rupesin pohtimaan, missä vaiheessa sukuni otti nimen Esselström käyttöönsä, jos Jacob(11.7.1845) käytti Purmossa asuessaan talon nimeä Bonds, kuten tapana oli. Kenties hän vaihtoi nimen muuttaessaan Pohjois-Savoon (1874). Varmaa on, että isoisäni isä syntyi Iisalmessa 29.11.1882 Johannes Jaakonpoika Esselström nimellä. Hänen äitinsä oli Johanna Pehkonen (*23.1.1850).

JaskaS
26.04.08, 13:19
Hei,

Koska epäilin mahdollista liittymistä tiedoissani olevaan Johan Andersson Bondsiin, kävin pikaisesti vilkaisemassa tuota porukkaa.
Kuten HisKi-hutkimuskin antaa arvata Maria Johansdotter [Bonds] olisi s. 5.9.1812 (rippikirjassa tosin näkyy 12.5.1812), vanhemmat Johan Andersson ja Clara Andersdr. Rippikirjassa molemmilla vain syntymävuosi, 1790 kummallakin. Ei osunut tuttuun kumpikaan :( Johan on todennäköisesti s. 19.12.1790 (isä Anders Påhlsson Bonds 20.8.1759-15.7.1809).

Jacob Mattssonilla näkyi rippikirjoissa ensin syntymäaika 17.8.1812, myöhemmin 7.8.1812. Edellinen sopii mainiosti Ähtävän Överessen Teirfolkilla syntyneeseen, vanhemmat Matts Mickelsson Teirfolk (*21.9.1771 Esse †16.1.1828) ja Lisa Andersdr Skuthälla (*17.1.1771 Kronoby †16.1.1828). Todellakin ovat kuolleet samana päivänä - HisKin kommentti: "Enkl.bd. Matts Mich.s. och dess hu Lisa And.dr., en timmes skillnad."

Purmon rippikirjassa 1843-49 ilmestyy torppari Jacob Mattsonille sukunimi Esselström. Ainakaan tuossa ei esiinny mahdollista torpan nimeä (Näfverbacka).
Muitakin Esselström-nimisiä on aikoinaan tullut vastaan. Yhteinen piirre on ollut taustat Ähtävällä (Esse).

:) Jaska

JaskaS
26.04.08, 18:27
Näemmä sekoilin edellä Claran patronyymin kanssa, piti tietysti olla Johansdr.
Ilmeisesti s. 8.4.1790 Purmon Sääksjärven (Sexjerf) tilalla.
Isä Johan Mattsson vaikuttaisi Matts Cnutsson Käckon pojalta ja äiti Brita Hansdr on siis Pedersören silloisen Katternön kylän Lillkållilta.

:) Jaska

JaskaS
26.04.08, 19:02
Sorry, jatkoin sekoilua.
Johan Mattsson Sääksjärvi sopii tietysti parhaiten 12.6.1748 syntyneeksi, vanhemmat uudistilallinen Matts Hansson Sääksjärvi ja Maria Josefsdr Kylänpää, joka onkin esitätini.

:) Jaska

JES
26.04.08, 19:42
Hei Jaska

Sekoilu näissä hommissa kuuluu asiaan:)
Kiitos sinullekin lisätiedoista. Laitan esiinnousseita nimiä tyrkylle ja otan yhteyttä virastoon. Eiköhän asia varmistu sillä keinoin.

JaskaS
26.04.08, 20:23
Hei,

Yritän ehkä turhankin innokkaasti saada esiintulevia purmolaisia ja ähtäväläisiä juuria sopimaan omiini :cool:
Sääksjärvelläkin näkyy olleen pari likimain samanikäistä Johan Mattssonia, 16.11.1808 kuollut 58-vuotiaana ja 19.1.1828 kuollut 80-vuotiaana :confused:

Voi olla, ettei kirkkoherranvirasto hallitse näin vanhoja juttuja sen paremmin, jos heillä ylimalkaan on enää materiaaliakaan. Toki heiltä kannattaa kysyä 1800-luvun lopun tilanteesta, kun mikrofilmattua aineistoa ei Purmosta edes ole arkistoissa saatavilla.
Olisivatkohan tarvittavat mikrofilmit myös Oulun maakunta-arkistossa? Ainakin kaukolainaksi on saatavissa kirjastoihinkin. Omakohtainen tutkiminen on varsin kiintoisaa puuhaa.

:) Jaska

Tapani Kovalaine
27.04.08, 09:08
Hei Jaska ja JES!!

JES kirjoitti osuvasti: Sekoilu näissä hommissa kuuluu asiaan:)
Niinpä sitten voi hiukka ottaa näkökulmaa toteamalla, että jokainen sukupolvi kirjoittaa aina uusiksi esipolvensa. Kun olemme kovin tottuneet puhelinluetteloihin ja muihin sukunimiä täynnä oleviin luetteloihin, niin viskataan kokeeksi pois patronyymit ja korvataan ne talon nimillä. Esselströmin essee olisi silloin seuraava:
Jaakko Esselström 1845
i Jacob Teirfolk 1812, ä Maria Bonds 1812
ii Matts Teirfolk 1771-1828, iä Lisa Skuthälla 1771-1828, äi Johan Bonds 1790, ää Clara Lillkåll 1790-1833
iii Michel Kanckus 1749-1816, iiä Elsa Teirfolk 1746-1805, iäi Anders Skuthälla 1726-1774, iää Anna Granö 1730-1805, äii Anders Bonds 1759-1809, äiä Lena (Magdalena) Nybrännas 1766- n. 1855, ääi Johan Säxjerv 1748-1808, äää Brita Lillkåll 1748-1822

Laitanpa jatkon heti kohta seuraavaan viestiin...

Tapani Kovalaine
27.04.08, 09:20
Jatkoa edelliseen:
iiii Michel Kanckus (i Daniel) iiiä Margareta (i Jöran) iiäi Johan Teirfolk (i Bertel) iiää Beata (i Lars)
iäii Hans Skuthälla, lautamies (i Hans) iäiä Maria (i Pär) iääi Anders Granö (i Pär)
äiii Pohl Bonds (i Anders) äiiä Maria (i Henrik) äiäi Johan Nybrännas (i Johan) äiää Maria (i Påhl)
ääii Matts Sexjerv (i Hans) ääiä Maria Kylänpää (i Josef) äääi Hans Lillkåll (i Anders) ääää Maria (i Anders)

Siinäpä tuo hiskisudoku on valmis.

Lena (Magdalena) Nybrännes sai vuoden 1830 henkikirjaan Bondsin talon kohdalle kirjatun kuulopuheen itselleen, vaan pitäneekö paikkaansa: Mor Lena (64 v!) har såra ben och således han icke göra arbete, - föda sig med betlande. Henkirahaa ei kait noin ollen tarvinnu maksaa...

Terveisin Tapani

JaskaS
27.04.08, 12:14
Jatkoa edelliseen:
iiii Michel Kanckus (i Daniel) iiiä Margareta (i Jöran) iiäi Johan Teirfolk (i Bertel) iiää Beata (i Lars)

Tämä sudokuratkaisu pätee myös HisKin ulkopuolisessa elämässä.
Tässä hieman lisää ähtäväläisiä:
iiiii vävy Daniel Mattsson Stubb, iiiiä Carin Påhsdr Kanckus
iiäii vävy Bertil Sigfridsson, iiäiä Margareta Hansdr Teirfolk
iiääi vävy Lars Johansson Nyback, iiäää Brita Johansdr Borgmästars

Kanckus juontaa edelleen Evijärven Kerttuankylän Kankkoseen.

:) Jaska

JES
27.04.08, 15:35
Morjens Tapani

Siinähän tuli melkoinen määrä nimiä ja vuosilukuja.
Olen siinä käsityksessä, että etenkin Länsi-Suomessa oli hyvin tavallista käyttää sukunimenä talon tai kylään nimeä. Omassa suvussani esiintyy tätä käytäntöä. Sehän vaikuttaa aika käytännölliseltä tavalta. Toisaalta kaikilla kyläläisillä saattoi olla ns. sama sukunimi.

Tässäpä esimerkki:

Minun iiäi oli Alexander Johansson Westersund *4.1.1839 Nedervetil(Alaveteli) k 9.1.1906 Kerimäki. Jossain vaiheessa hän perheineen muutti Westersundin kylästä lähelle Alavetelin kirkonkylää. Paikan nimi on Ollisbacka ja näin sukunimikin vaihtui Ollisbackaksi. 1895 koko iso perhe muutti Punkaharjun Vaahersaloon. Ollisbacka nimi säilyi heillä käytössä.

Alexanderin toiseksi nuorin tytär Sofia Ingrid Alexandersdotter Ollisbacka *24.9.1888 Nedervetil k 25.5.1983 Oulu olikin sitten minun iiä ja hän meni naimisiin Johannes Jaakonpoika Esselströmin kanssa 1.heinäkuuta 1908.

JaskaS
28.04.08, 17:47
Hei,

Mainittakoon vielä, että Jacob Mattssonin s. 17.08.1812 äiti Lisa Andersdotter Skuthälla s. 17.01.1771 mainitaan sukukirjassa
Caino-Torp 1490-1799 Kainu-Torppa, 2002 Jyväskylä, ISBN 952-91-4470-9
Torpan sukutaulussa 354 ainoana lapsena, jonka jatko on kirjassa jäänyt tutkimatta.

:) Jaska